SDP:n voitonjuhlista alkaa uusi maailmanjärjestys

Ainakin täällä Suomen puolella. Kaikki porvareiden tekemät huonot päätökset kumotaan ja duunarista tehdään jälleen kuningas. Kilpailua vääristävät yritystuet lakkautetaan ja toimimattomat maataloustuet poistetaan.
13151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olisi aika saada sosialsimi Suomeenkin.

Äänestä

Tulisit sinäkin pois sieltä hurmahenkisestä kuplasta tänne arkitodellisuuden puolelle. Täällä sinulla on mahdollisuus nähdä totuus SDP:stä. Kun olet sen nähnyt, takaan ja alleviivaan, ettet enää koskaan harkitse sen tuhopuolueen äänestämistä.

Ken demaria äänestää, se lautaselleen paskantaa.

Äänestä

Ei duunari voi äänestää kok tai sdp.
Eikä yleensä oik/vas.
Oikeisto kuppaa duunarin rahat toverikapitalisteille.
Vasemmisto kuppaa duunarin rahat maailmanparannukseen muille.

Vasemmiston käsissä suomi olisi jo osa venäjää tai kiinaa.
Sitten ei tarvitsisi enää vapaita vaaleja järjestää.

Äänestä

Marinin hallitus jo kumosi maailmanjärjestyksen velkabileillään lasten kustannuksella.

Äänestä

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa yritystuista.

Mutta noin muuten aloittajan kaltaisesta ”punaisuus on upeaa”
on jotenkin pelottavan harhaista…ihminen on aivopesty - fiilis.

Äänestä
  • Tarkennetaan, että puolueväri
    ei ole mikään tae oikeudenmukaisuudesta.

    Äänestä

Pankkitilille alkaa ilmestymään rahaa, paljon rahaa.

Äänestä

Sdp ja (velka)rahaa on.

Äänestä

Avaaja lisää
-Siis tuittakoon kaikki omat ruokansa
Ei mitään EU:n 🧖 hätä varastolta
Maahamme
Puutosta paikkaamaan

Kasvis on hyvääkin tai kengät grillattuna!

Äänestä

Demarit johtoon, sillä tärkeintä on että islamisaatio jatkuu SUOMESSA!

Äänestä

Kapitalismi alkoi aiheuttamaan maailmanloppua jo kauan sitten. Pankin takia minulla pitää olla aviomies eli oma kuningas Suomessa. Eevalta kysyin joka päivä, vieläkö hän haluaa vain tappaa minut. Ei hän muuta koskaan halunnutkaan. Suomen kuningas Ville järjesti pankin tarjoaman rahoituksen Suomen valtiolle, eivätkä kapitalistit edes Villeä yhtään kunnioittaneet. Hollywood-miljardien aiheuttaman sekoilun takia.

Ei Trump ole koskaan rahoittanut Suomessa mitään, eikä Suomen valtiota. Kirjanpidon kautta saaduilla rahoilla maksettiin melkein kaikki muissa länsimaissa. Hollywoodista kiinnostuneita kapitalisteja ei yhtään kiinnostanut edes Suomen valtion rahoittaminen.

Minun kuningas pystyy lavastamaan vallankaappauksen pankin rahoituksen kanssa ja sitten kapitalistit kielsivät minun ja Villen avioliiton kokonaan. Aikamoinen aivopieru eli siinä on sitä kuuluisaa yhteiskunnallista ilmaa. Pankkeja ei johdeta ilman kuninkaallista avioliittoa ja sen lisäksi meillä oli lapsiakin monta.

USA on tuhoutunut minun kuninkaan tekemän vallankaappauksen kanssa, koska hän sai rahaa siihen. Amerikkalaiset vain halusivat olla minua kauniimpia. Eeva vain halusi aina tappaa minut liian rumana, eikä mitään muuta. Kysyin sitä joka päivä.

Äänestä

Viherpunikkien muslimiveljeskunnat on tukielättien ja kehitysmaamuslimeiden asialla!
Senhän näkee jo sokeakin…

Äänestä

Islam on tärkeintä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ainakin täällä Suomen puolella. Kaikki porvareiden tekemät huonot päätökset kumotaan ja duunarista tehdään jälleen kuningas. Kilpailua vääristävät yritystuet lakkautetaan ja toimimattomat maataloustuet poistetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu