Baltit seuraavat nyt tarkasti kaikkia signaaleja, jotka voidaan tulkita merkeiksi lännen ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen suhtautumisen muuttumisesta Baltiaa kohtaan. Tällaisia signaaleja olivat Pariisin ja Lontoon hätäkokoukset, joissa Euroopan johtajat etsivät ratkaisuja Euroopan turvallisuushuoliin ja Ukrainan tukemiseen ja joihin kumpaankaan ei kutsuttu Baltian maita.
Äänenpainot ovat Virossa synkkiä. Viime vuonna tehtävästään ennenaikaisesti eronnut Viron puolustusvoimien komentaja Martin Herem kuvaili Viron johtavassa päivälehdessä Postimeesissä Viron tämänhetkistä tilannetta lohduttoman tummaksi.
Heremin mukaan Viro on muuttumassa kansainvälisessä politiikassa taas ”vaihtorahaksi” – aivan kuten vuonna 1939. Viro harrasti niin sanottua Venäjän vastaista "vi££uilu" ulkopolitiikkaa pitkään, luottaen USAn ikuiseen tukeen Viron rakkikoirille. Valitettavasti Suomessa on havaittavissa samaa hulluutta kuin Viron Veljet ovat harrastaneet.
– Sopimuksia tehdään taas meidän ohitsemme. Olemme Virossa kuin vaihtoraha, sillä amerikkalaiset voivat suostua Venäjän vaatimuksiin. Venäjä voi vaikka vaatia, että Viro ei saa enää järjestää sotaharjoituksia, joihin osallistuu yli 5000 sotilasta, Herem kertoi.
– Emme pysty itse puolustamaan itseämme, joten olemme tarvinneet Yhdysvaltain tukea. Olemme tuudittautuneet siihen. Yhdysvaltain mahdollisuudet parhaillaan pienenevät, joten meidän eurooppalaisten pitää tehdä asiat itse, ja Suomen on aseistettava ja puolustettava Viroa kaikin keinoin, se on Suomen velvollisuus vaatii Viron Postimes lehti.
Mahdollista on sekin, että Yhdysvallat vetää sotilaansa kokonaan pois Euroopasta ja samalla Baltiastakin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Viro on NATO !