Trump ajaa USA:n maailmanpoliisin roolin alas

Sitähän se on toitottanut jo vuosia eli USA jätää mm. Euroopan huolehtimaan itse itsestään.

Israelia USA ei jätä, sen verran vahva on USA:n päättäjissä juutalaismyönteisten rooli.

Veikkaan, että USA jättää muutamia sotilastukikohtia sinne, missä sillä on intressejä eli öljymaihin ja vastaaviin, mutta ei esim. Eurooppaan.

Jos näin käy, niin silloin Trumpin touhuissa olisi jokin päämäärä.

Ollaanko USA:ssa tyytyväisiä lopputulokseen, on sitten jo aivan toinen juttu.

ps tämäkin oli toki pelkkää spekulointia, koska Trumpin lisäksi asiaa ei välttämättä tiedä kukaan muu, jos hänkään, ainakaan lopputulosta
28245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Samalla hän ajaa usa:n suurvalta-aseman ja vaikutusvallan alas.

Äänestä
  • Kuten sanoin, ei ole ollenkaan varmaa, että USA:ssa ollaan uuteen tilanteeseen tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kuten sanoin, ei ole ollenkaan varmaa, että USA:ssa ollaan uuteen tilanteeseen tyytyväisiä.

    Väitän, että on varsin varmaa, että suurin osa ei ole tuohon tyytyväisiä. Se on kuitenkin eri kysymys kuinka moni tajuaa mitä on tapahtumassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Väitän, että on varsin varmaa, että suurin osa ei ole tuohon tyytyväisiä. Se on kuitenkin eri kysymys kuinka moni tajuaa mitä on tapahtumassa.

    USA:n turmpistit ei ainakaan tajua.

    Äänestä

  • Totta.
    t ap

    Äänestä

Ja muuttaa koko usan diktatuuriksi.

Äänestä
  • USA ei ole ollut oikea demokratia koskaan.

    Trump pyrkinee ottamaan vallan rebuille, kuten jo etukäteen lupasi.

    (sanoi, että nämä voi olla viimeiset vaalit, joissa tarvitsee äänestää)

    Äänestä

USA on Trumpin jäljiltä vihattu maa, jolla ei ole toimivia suhteita enää mihinkään maahan. Seuraavat (demokraatti)presidentit saavat tehdä hartiavoimin töitä luottamuksen palauttamiseksi.

Äänestä
  • Totta, mutta sen luottamuksen palautus tuskin onnistuu. Koska koska tahansa, 4 vuoden välein voi tulla uusi Trump joka on vieläkin hullumpi, kuin nykyinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Totta, mutta sen luottamuksen palautus tuskin onnistuu. Koska koska tahansa, 4 vuoden välein voi tulla uusi Trump joka on vieläkin hullumpi, kuin nykyinen.

    Kun luottamus on kerran menetetty, takaisin sitä ei saa.

    Äänestä

Ehkä on vain aikakin että jenkkikeskinen "pax americana" päättyy. Se kun on eräitä toisen maailmansodan jäänteitä.

Muun maailman tulee vain ottaa se huomioon ja saattaa puolustuksensa ajan tasalle.

Äänestä
  • Ironista, mutta aiemmat pressat oli suuruudenhullumpia, kuin nykyinen. Ne halusi hallita koko maapalloa, nykyinen taas ei.
    Siis jos tuo olettamukseni pitää paikkansa.

    Siihen olettamukseen liittyy myös olettamus USA:N Nato-roolin alasajosta.

    Äänestä

Oma apu on aina se paras apu.

Äänestä
  • Oma apu on usein se ainoa apu.

    Puola ja Suomi on sen ymmärtäneet.

    Äänestä

USA lopettaa Naton sotaharjoitukset Euroopassa.

Sopii USA:n (eli Trumpin) suunnitelmiin irrottautua Natosta.

Xi ja Putin kiittää.

Äänestä

Tuntuu kuin Trump olisi Suomen vasemmiston luottomies, niin tunnollisesti hän täyttää vasemmiston ikuista haavetta USA:n vetäytymisestä pois Euroopasta ja maailman poliisin roolista.

Äänestä
  • GTumppi mwnww mwidän vasw.litosta vasemmalta ohi, senne Ano Tynkkyseen saakka.
    Siis nyt, huomenna lieko jo toisessa ääripäässä.

    Äänestä

  • Jokunen vanhanpolven vassuri voi noin ajatlla, mutta demarit oli Natoon liittymisen kannalla.

    Trump on USA:n maailmanpoliisin roolin alasajon Johtaja. Mikä voi olla ihan hyväkin asia.

    Äänestä

Siitä olen iloinen, että seko-soros ehtii nähdä sadistisen maailmanhallintaunelmansa tuhoutuvan.

Äänestä
  • On siinä USA:n roolin sortumisessa hyvätkin puolensa.

    Kuka tietää, monenko maan demokraattiset vaalit on kaadettu USA:n tukemalla sotilasvallankaappauksella.

    Äänestä

Se on hyvä juttu että paha poliisi lopettaa. Ainut varma juttu olikin että jos joskus alkoi Usa:n liittolaiseksi niin hetken päästä tulee puukkoa selkään.

Äänestä
  • Usa on jättänyt "liittolaisensa" oman onnensa nojaan useammankin kerran.
    Kuten ex-neuvotoliittokin.

    Äänestä

Hän ajaa alas myös USA:n pörssikurssit ja yritysten tulokset. Hän on onnistunut nimeämään Meksikon lahden uudestaan, mutta hän on myös antanut jo nimen tulevalle taloudelliselle romahdukselle. Ekonomistit ympäri maailmaa puhuvat jo yleisesti Trump recessionista.

Äänestä

Trumppi ei oikein tajua näitä kumppanuuksien vaikutuksia.
Ajatellaan että isot talousalueet ovat kuin palloja, jenkit ovat vetäneet puoleensa euroopan palloa kuten myös kanadan ja meksikon palloja.
Kun nyt jenkit alkavat hylkiä näitä palloja niin mikä alkaa vetämään niitä puoleensa.
Trumppi luulee että nämä jäävät paikoilleen odottamaan jos jotakin jenkeiltä tipahtaa, näinhän ei käy vaan jokainen hakee parasta mahdollista kumppanuutta.
Kiinalla on aika iso vetovoima, suuntaako eurooppa, kanada ja meksiko sinnepäin?
Myös venäjällä tuntuu olevan iso vetovoima kun se vetää jenkkilää itseensä vastustamattomalla voimalla.

Äänestä

Asekauppa kuihtuu ainakin joihinkin Euroopan suurimpiin maihin. EU voi asettaa niin kovat verot jenkkien aseille että järkevämpi tehdä itse tai ostaa EU alueelta.

Äänestä
  • EU alueelta voi ostaa vain osaa sellaisista aseista joita täällä tehdään. Eurooppalaisia ydinaseita ei myydä, eikä häivehävittäjiä vielä tehdä, osia niihin kylläkin.
    Niistäkin aseista joita sekä tehdään että myytäisiin, osa ei laadultaan riitä eikä ole kilpailukykyistä.

    Äänestä

Kiina kiittää trumpin touhuja. EU:kin kääntää katseen Kiinaan, luotettavaan kumppaniin.

Äänestä

hankalaksi on menny maailma. Sen sanon että hankalaa o!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sitähän se on toitottanut jo vuosia eli USA jätää mm. Euroopan huolehtimaan itse itsestään.

Israelia USA ei jätä, sen verran vahva on USA:n päättäjissä juutalaismyönteisten rooli.

Veikkaan, että USA jättää muutamia sotilastukikohtia sinne, missä sillä on intressejä eli öljymaihin ja vastaaviin, mutta ei esim. Eurooppaan.

Jos näin käy, niin silloin Trumpin touhuissa olisi jokin päämäärä.

Ollaanko USA:ssa tyytyväisiä lopputulokseen, on sitten jo aivan toinen juttu.

ps tämäkin oli toki pelkkää spekulointia, koska Trumpin lisäksi asiaa ei välttämättä tiedä kukaan muu, jos hänkään, ainakaan lopputulosta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu