Sielua etsimässä

Miestenpäivän aattona oli tavallinen työpäivä. Työmatka suoritettu bussilla. Paluumatkalla pohdiskeltiin vaihtoehtoa, missä bussin sijasta käytettäisiin polkupyörää. Puntaroitiin kahden vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia. Oli puntaroitu jo pitkään.

Bussi oli melko täysi. On vaarallista antaa ihmisten seisoa käytävillä, varsinkin vanhojen ihmisten, etenkin hauraiden naisten, matkustaja kriittisesti tuumasi ja tarkasteli matkustajia edessään. Toivottavasti kukaan ei soita juuri nyt, sillä asioiden hoitelu puhelimitse täpötäydessä bussissa, oli hirveän noloa. Jotkut eivät tällaisesta nolostuneet, koska he olivat paikalla yksin puhelunsa kanssa täydessä bussissa.

Kerran kävi niin, että bussi hajosi kesken matkan, ja ihmiset sulloutuivat ulos laatikostaan liittymän nurmikolle. Juuri tällöin he muuttuivat keskustevaksi ihmisjoukoksi apaattisen matkustajan roolista. Se oli hyvin virkistävä näky, johon mielellään otti osaa erikoisasiantuntijan roolissa. Tarjosin ihmisille laadukkaita analyyseja ja loi heihin toivoa skenaarioillani. Bussin kuljettaja ei tällaiseen pystynyt.Hän piiloutui puhelimeensa ja pölpötti siihen sivummalla.

Lääkäriä ei ollut paikalla, mutta yksi fysioterapeutti ja röntgenhoitaja.

Tilanne oli hallussa.

(hihitystä)
8231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Bussinkorjaaja saapuu.

Bussimies porhalsi paikalle HSL: sähköautolla, joka oli niin pieni, että se llisi mahtunut käsilaukkuun. Reteästi hän loikkasi ulos autosta, harppoi väkijoukon läpi bussin luokse, avasi sen moottorisuojan ja kerkisti sisään.

Kaikki olivat aivan hiljaa. Jopa bussikuski olisi saanut puhelunsa päätettyä, ja liittynyt joukkoon ihmettelemään sitä mitä konehuoneessa tapahtuu.

- Jaaha! kovaääninen huudahdus konemaailman uumenista paljasti jotain selvinneen.

- Bussin sielu on hajonnut, korjausmies julisti.

- Sielu on tämä mötikkä tässä, hän sanoi ja koputteli pientä laatikkoa ruuvimeisselilä.

- Kauheaa! väkijoukosta huudahdettiin.

- Onko se kuollut?

- Voiko sen korjata?

- Sitä ei voi korjata. Mutta ei hätää, toin mukanani varssielun, kas tässä, bussimies sanoi ja näytti bussin varasielua kansalle.

Ei hätää, olemme kohta jälleen tien päällä, hän sanoi ja ryhtyi vaihtamaan uutta sielua vanhan tilalle.

Väkijoukossa mutistiin, että onpahan ammattilainen, ja vielä varsin komea, vaikka onkin aika likainen naamastaan ja käsistään. Mutta kai sen nyt ymmärtää, sipistiin.

(reps)

Äänestä
  • Olin hieman käärmeissäni sankarilliselle, mutta likaiselle korjausmiehelle vähän kaikesta. Hän oli kurvannut keskelle ihmiskärsimystä, ratkonut kaikki nääiden ongelmat ja karauttanut ministyyriautollansa pois. Olimme hetken kuin tyhjän päällä, mutta sitten korjattu bussimme käynnistettiin ja nousimme takaisin sen uumeniin jatkaaksemme arkemme aherrusta.

    Olin viimeinen, joka bussiin oli menossa, kun huomasi maassa jotain. Se oli jokin aski, rasia tai kotelo, noin karkkirasian kokoinen. Nostin sen käteeni.

    Hetken sitä tutkittuani, huomasin sen olen hajonneen bussin hajonnut sielu. No ei ollut kummoinen kapine. Ei edes ruuveja tai sähköjohtoja, matkustaja tuumi js nousi bussiin, istuutui alas ja jatkoi laitteen tutkiskelua.

    Kuinkahan tällainen rakennetaan? Entä kuinka tällainen voi mennä rikki? onko tämä ongelmajätettä? Tässä ei edes lue mitään.

    Matkustaja päätti purkaa rasian huomenna miestenpäivänä autotallissa, ja tutkia, mitä se on syönyt.

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Olin hieman käärmeissäni sankarilliselle, mutta likaiselle korjausmiehelle vähän kaikesta. Hän oli kurvannut keskelle ihmiskärsimystä, ratkonut kaikki nääiden ongelmat ja karauttanut ministyyriautollansa pois. Olimme hetken kuin tyhjän päällä, mutta sitten korjattu bussimme käynnistettiin ja nousimme takaisin sen uumeniin jatkaaksemme arkemme aherrusta.

    Olin viimeinen, joka bussiin oli menossa, kun huomasi maassa jotain. Se oli jokin aski, rasia tai kotelo, noin karkkirasian kokoinen. Nostin sen käteeni.

    Hetken sitä tutkittuani, huomasin sen olen hajonneen bussin hajonnut sielu. No ei ollut kummoinen kapine. Ei edes ruuveja tai sähköjohtoja, matkustaja tuumi js nousi bussiin, istuutui alas ja jatkoi laitteen tutkiskelua.

    Kuinkahan tällainen rakennetaan? Entä kuinka tällainen voi mennä rikki? onko tämä ongelmajätettä? Tässä ei edes lue mitään.

    Matkustaja päätti purkaa rasian huomenna miestenpäivänä autotallissa, ja tutkia, mitä se on syönyt.

    (naurua)

    Miestenpäivä

    Aamulla kello kuusi miestenpäivä alkoi virallisesti tutkimusretkeilijällämme. Hän nousi vuoteesta, keitti kahvit ja livahti autotalliin. Työpöydällä odotti häntä hajonnut sielu, jollainen tiettävästi oli rasian sisällä.

    Tilanne oli harras. Ehkä pyjama työskentelyasuja ei ollut sovelias, mutta jos sielu oli hajonnut, niin oliko tuolla nyt väliä, mitä yllä oli.

    Rasiaa tutkittiin ensin suurennuslasilla, mutta siitä ei löytynyt erottuvia saumoja, reikiä tai ulokkeita. Se antoi vähän. Hyvin vähän. Se ei helissyt heiluttaessa, eikä kaikunut sitä koputellessa. Se oli mykkä, kevyt ja kädenlämpöinen. Se ei tuoksunut miltään.

    Pyjamamies päätti sahata sen halki.

    (hirn)

    Äänestä

  • Korjausmiehellä oli pieni meisseli. Melko rietasta tekstiä! Sitten jo konehuoneesta paljastuu jotakin. Ihan hurjaa!

    Jännä juttu on myös varas, jolla on ielu?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miestenpäivä

    Aamulla kello kuusi miestenpäivä alkoi virallisesti tutkimusretkeilijällämme. Hän nousi vuoteesta, keitti kahvit ja livahti autotalliin. Työpöydällä odotti häntä hajonnut sielu, jollainen tiettävästi oli rasian sisällä.

    Tilanne oli harras. Ehkä pyjama työskentelyasuja ei ollut sovelias, mutta jos sielu oli hajonnut, niin oliko tuolla nyt väliä, mitä yllä oli.

    Rasiaa tutkittiin ensin suurennuslasilla, mutta siitä ei löytynyt erottuvia saumoja, reikiä tai ulokkeita. Se antoi vähän. Hyvin vähän. Se ei helissyt heiluttaessa, eikä kaikunut sitä koputellessa. Se oli mykkä, kevyt ja kädenlämpöinen. Se ei tuoksunut miltään.

    Pyjamamies päätti sahata sen halki.

    (hirn)

    Autotalli

    - Äiti, missä iskä on. Mun Barbilta irtos pää.

    - En tiedä. Katsastuksessa, varmaan.

    - Mikä on katsastus?

    - Autojen lääkärintarkastus. Anna minulle se nukke, niin yritän korjata sen.

    - Iskä sanoi, että sä et osaa korjata mitään.

    - Mutta jos silti yrittäisin? Katsotaan yhdessä, miten nuken voisi korjata.

    - Millon se katsastus loppuu?

    - En minä tiedä, rakas. Kai siinä jonkin aikaa menee. Tehdään me jotain muuta sillä aikaa.

    - Ai mitä muuta?

    - Lähdetään eläintarhaan. Otetaan eväät mukaan. On aivan ihana päivä.

    Pyjamamies autotallissa oli hikinen. Hän oli yrittänyt tunnin saada sahalla aikaan näkyvää jälkeä, mutta se tuntui mahdottomalta. Hajonnut sielu piti pintansa, eikä suostunut antamaan periksi.

    Pyjamamies tuijotti voimattomana yksinkertaista kapinetta edessään pöydällä.

    - Mikä helvetti sinäkin olet, hän tuhahti.

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hajonnut sielu

    Kuulen sanasi, vaikka sanoisit ne mittaamattoman välimatkan päässä. Tunnen äänesi alakuloisuuden ja neuvottomuuden.
    Lohduttomuudesta on tullut arjen normi, ja unelmistasi pimeyden kukkakauppa, jossa aistia voi vain sen tuoksut. Et uskalla liikkua. Elät timantin sisällä. Sisällä pimeän kiven.

    Pyjamamies päätti vaihtaa sahan johonkin järeämpään, ja hän soitti naapurilleen.

    - Äiti!

    - No mitä?

    - Onko tuo ukko tuolla ulkona isä?

    - Hetkinen…

    - On se iskä! Miksi se kävelee pihalla yöpuku päällään? Ja mikä iskällä on kädessä?

    - Mitähän nyt on oikein tekeillä? Onhan kummallista. Mennään kysymään isältä mitä se puuhaa. Vai olisiko parempi hieman odottaa.

    - Ei mennä. Mua pelottaa. Sillä on ihan kummallinen ilme. Äiti, ollaan sisällä.

    - Ollaan vain. Kyllä kaikki selviää. Kaikkeen on aina jokin hassu selitys.

    (reps)

    Äänestä

No sinä sitten poljit töihin ja kunto kasvoi?

Äänestä

🤭

i-hii, piiih, phuiiih, o o ooh *rits räts...°

!X *REPS!* X!
°

( niitä tilanteita,
kun mitää sanat,
eivätkä hymiöt riitä)

🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miestenpäivän aattona oli tavallinen työpäivä. Työmatka suoritettu bussilla. Paluumatkalla pohdiskeltiin vaihtoehtoa, missä bussin sijasta käytettäisiin polkupyörää. Puntaroitiin kahden vaihtoehdon hyviä ja huonoja puolia. Oli puntaroitu jo pitkään.

Bussi oli melko täysi. On vaarallista antaa ihmisten seisoa käytävillä, varsinkin vanhojen ihmisten, etenkin hauraiden naisten, matkustaja kriittisesti tuumasi ja tarkasteli matkustajia edessään. Toivottavasti kukaan ei soita juuri nyt, sillä asioiden hoitelu puhelimitse täpötäydessä bussissa, oli hirveän noloa. Jotkut eivät tällaisesta nolostuneet, koska he olivat paikalla yksin puhelunsa kanssa täydessä bussissa.

Kerran kävi niin, että bussi hajosi kesken matkan, ja ihmiset sulloutuivat ulos laatikostaan liittymän nurmikolle. Juuri tällöin he muuttuivat keskustevaksi ihmisjoukoksi apaattisen matkustajan roolista. Se oli hyvin virkistävä näky, johon mielellään otti osaa erikoisasiantuntijan roolissa. Tarjosin ihmisille laadukkaita analyyseja ja loi heihin toivoa skenaarioillani. Bussin kuljettaja ei tällaiseen pystynyt.Hän piiloutui puhelimeensa ja pölpötti siihen sivummalla.

Lääkäriä ei ollut paikalla, mutta yksi fysioterapeutti ja röntgenhoitaja.

Tilanne oli hallussa.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu