naisen

Tää on niiiin hyvä Naisen kanssa-sarjakuvan juttu ettei oo tosi. Tän jälkeen ainakin mä ymmärrän paljon paremmin miehiä.

"Naisen mielestä hänellä on elämässään seksiä, jos hänen ja miehen suhteessa yleensä on seksiä. Miehelle yhdenkin seksikerran estyminen on katastrofi. Seksikertaa ei miehen mielestä voi siirtää, koska silloin siitä tulee eri kerta. Jos menettää yhden seksin, hän on menettänyt seksin lopullisesti.

Silloin hän tuntee olevansa mies, joka on vailla seksiä. Hän vaipuu synkkyyteen ja alkaa pohtia, kannattaako olla suhteessa, jossa ei ole edes seksiä. Miehen on noustava itsesäälistään ennen kuin nainen huomaa sen. Miehen marttyyrius on naisesta painostavaa, mikä johtaa siihen, että miehellä ei kohta tosiaankaan ole elämässään seksiä."

Toi sopii aivan täydellisesti mun yhteen entinseen poikakaveriin. Joka kerta kun en halunnut tai jaksanut, hän lähse suuttui ja mun haluttomuudesta/jaksamattomuudesta piti sitten keskustella yömyöhään. Kun olisin ton sarjakuvan silloin aikoinaan nähnyt niin en olisi niin paljon asiaa ihmetellyt:)
1345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joka kerta kun en jaksanut...???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kanssa - sarjakuva kirjoitti:

Tää on niiiin hyvä Naisen kanssa-sarjakuvan juttu ettei oo tosi. Tän jälkeen ainakin mä ymmärrän paljon paremmin miehiä.

"Naisen mielestä hänellä on elämässään seksiä, jos hänen ja miehen suhteessa yleensä on seksiä. Miehelle yhdenkin seksikerran estyminen on katastrofi. Seksikertaa ei miehen mielestä voi siirtää, koska silloin siitä tulee eri kerta. Jos menettää yhden seksin, hän on menettänyt seksin lopullisesti.

Silloin hän tuntee olevansa mies, joka on vailla seksiä. Hän vaipuu synkkyyteen ja alkaa pohtia, kannattaako olla suhteessa, jossa ei ole edes seksiä. Miehen on noustava itsesäälistään ennen kuin nainen huomaa sen. Miehen marttyyrius on naisesta painostavaa, mikä johtaa siihen, että miehellä ei kohta tosiaankaan ole elämässään seksiä."

Toi sopii aivan täydellisesti mun yhteen entinseen poikakaveriin. Joka kerta kun en halunnut tai jaksanut, hän lähse suuttui ja mun haluttomuudesta/jaksamattomuudesta piti sitten keskustella yömyöhään. Kun olisin ton sarjakuvan silloin aikoinaan nähnyt niin en olisi niin paljon asiaa ihmetellyt:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu