Öljytankkeri ja rahtialus törmänneet Pohjanmerellä .Alukset tulessa.
ÖLJYSÄILIÖALUS ja rahtialus ovat törmänneet Pohjanmerellä itäisen Yorkshiren rannikolla lähellä Hullin kaupunkia.
The Guardianin mukaan osallisena ollut säiliöalus on Yhdysvaltain lipun alla purjehtiva MV Stena Immaculate. Se oli laivaseurantatyökalun mukaan tapahtuma-aikaan ankkurissa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Ruotsalainen varustamo Stena Bulk on vahvistanut, että sen säiliölaiva on osallisena onnettomuudessa, Reuters kertoo. Yhtiön mukaan laivaa operoi yhdysvaltalaisyhtiö Crowley.

Vastaukset 22
Vanhimmat
Outoa etteivät syytä Venäjää.
Juu ja ydinvoimalasta päässyt radioaktiivinen vuoto, mutta normaaliin tyyliin se ei aiheuta vaaraa ihmisille.
Juu ydinvoimalan reaktori allas on aivan turvallinen paikka käydä vaikka uimassa, ei siellä mikään säteile!!!
Naton VARJOLAIVASTO sössi taas oikein huolella. :D
HEHHHEHHHEHHH!!!, HYVÄ!!!!
Ruotsalainen alus ajoi päin. Herpaantuiko tarkkaavaisuus, olivatko Börje ja Håkan vähän nus nus?
Sabotaasi on kuitenkin mahdollinen. Tankkeri oli suunniteltu toimittamaan öljyä Yhdysvaltain armeijalle.
Iskikö vainoharhaisuus
Jos näin, niin syyllinen löytyy Euroopan valtioista.
Natolaivat rysähtivät, lastina F-35 polttoainetta
Kyllä sen takana on Putin ja Venäjä!
Putin on kiero ja ovela ja järjestää salassa tuollaisia "onnettomuuksia".
Varmin todiste Putinin syyllisyydestä on todisteiden täydellinen puuttuminen.
Koska niin juuri Venäjä toimii aina!
Äitiskö sano?
Mitä se pölhö taas sekoilee ja näkee venäläisiä joka puolella. Oikea lääkitys rauhoittaa.
Tankkeri oli ankkurissa ja konttilaiva ajoi kylkeen.
Juuri niinkuin Trump oli käskenyt.
Ei kai rahanahne Trump nyt omaa lastiaan tuhoaisi.
Naton varjolaivaston tankkeri oli kääntänyt vasta toise posken ja heti toinen Naton varjolaivaston toinen laiva antoi sille tulisen suudelman.
Saas nähä missä paukkuu
Brysselin porukka tahallaan törmännyt Usan öljytankkeriin. Sota on saatava aikaiseksi Eurooppaan, kaikki keinot otetaan nyt käyttöön.
Kuuluiko ennen törmäystä huuto: Allahu akbaaaaar 💥
Olivat kuskaamassa Venäjän öljyä.
Eli Eurooppa/Ukraina toteuttivat ja samalla paskoivat koko pohjanmeren.
no missäs reperuutipää on kun ei ole kommentoimassa, oli niin innokas kertomaan miten venäläinen jäänmurtaja raapaisi toista laivaa tehdessään väylää pohjoisella jäämerellä.
Joko Suomi teki köyttä pitkin näyttävän iskun alukselle?