oman luonteeni. Työpaikkani on kilpailuareena, jossa syödään toiset pois tieltä. Olen tuntenut itseni auttamishalussani monesti idiootiksi, koska aina saa huomata, että loppuen lopuksi ei minun hengissä selviämiselläni ole kenellekään muulle mitään arvoa. Tämä itsensä tyhmäksi tunteminen ja toisten päähän potkiminen ei kuitenkaan ole vakuuttanut minua siitä että työpaikan kuuluisi olla paikka, jossa toisia ei haluta oikeasti ajatella lähimmäisinä. Potkikoot niin paljon kuin haluavat, en luovu siitä ajatuksesta, että olemme kaikki auttamisen ja avun arvoisia ihmisiä.
olen ehkä
viimein hyväksymässä
3508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
siinä, että suhteilla pärjääminen ei saisi määritellä koko työpaikan henkilökunnan tehtäväjakoa. Suomi ei ole mittareitten mukaan korruptoitunut maa, mutta todellisuudessa työpaikoilla vallitsee suhdetoiminta, joka määrittää kaiken. Koulutuskaan ei välttämättä paina mitään, ei käytös tai luonne vaan klikit ja sukulais- tai kaverisuhteet.
vain itseeni, olettaisin ilman muuta, että vika on minussa (ja tiedän kyllä puutteita), mutta olen sen saanut huomata, että syrjintä kohdistuu usein osaaviin, älykkäisiin, vastuuntuntoisiin ja mukaviin, pidettyihin ihmisiin ja sen sijaan suositaan omia kavereita, jotka osaavat olla töykeitä, eivät ole edes käyneet koulujaan loppuun ja tukkivat muiden ihmisten mielipiteet kokouksissa ja muualla suojelijoittensa tuella
isänmaani kansalaisista parempaa. Keskusteltuani muiden ihmisten kanssa olen saanut kuulla sen asian, että sama kuvio on kaikkialla.