Työeläke on ruhtinaalliset 45 €!
Jaa että mihin törsään? olueeseen.
Milloin juuri sinä ole ollut töissä?
Mulla tuosta aikaa jo yli 30 vuotta, nekin oli tukihommia kaupungilla, sätkän käärimistä lähinnä ja kahvia litroittain.
Jaa että mihin törsään? olueeseen.
Milloin juuri sinä ole ollut töissä?
Mulla tuosta aikaa jo yli 30 vuotta, nekin oli tukihommia kaupungilla, sätkän käärimistä lähinnä ja kahvia litroittain.
Vastaukset 25
Vanhimmat
1967 oli viimeinen vuosi jolloin olin "oikeissa", työehtosopimuksen säätelemissä töissä.
Saimaan kanavalla Soskuan sulku ja Venäjän puolella Juustilan vastaava.
En ole kiinnostunut eläkkeeni koostumuksesta vaan riittää kun se kattaa 81 vuotisen ukon arkiset tarpeet ja harvoin tapahtuvan irroittelun.
Itse olen ulkomaalainen ja asunut Suomessa 19 vuotta ja työeläkkee 190 jeuroa. En ole ollut töissä 8-9vuoden enää terveys syistä.
Ei olut ole törsäystä. Kaalikeitto, auto ja kalastusvälineet ovat.
Yksi olut on kaksi kotlettia.
Ei suomes kannata töitä tehdä
Kuka työtä laistaa niin ei sen pidä syödäkkään.
Joka muita haukkuu sen ei syödä pidä, ei asua missään, ei puhua kelleen.
Haukkuminen on eri kuin asiasta kirjoittaminen niin eihän sille mitään voi jos ei kestä totuutta.Ruokansa eteen täytyy tehdä jotain.
Niin, se pitää kokata ensin ennenkuin syö. Kattaa pöytä. Siinä on paljon tekemistä, jos on isokin perhe.
Hau hau!!
Hau hau hau hau hau.
Oh hoh elikä keität makaronia kun köyhällä ei muuhun varaa.
Hän syö makaryyniä meillä taas riisiryyniä. Mitä teillä ? Sie varmaan kauraryyniä. Hyvä me.
Etkö pidä makaryynistä? Laitappa mausteita, ja ostan porsaan kyljyksiä ja teet perunamuusia, niin vvvvooooooi kun on hyvää. Salaattia ja piimää... niin voooi kun n hyvää. Kaupasta saa ruokaa, mene hakemaan.
Makaroonista ruokaa teen teen teen, sitten ulos kesään meen meen meen, makarooni on ruuista parhainta, sitä voi keittää jo aamu varhainta.
Oon ollut töissä kyllä ja pimeesti. Virallisesti olen ollut työtön 10 vuotta mutta pimeitä töitä on ollut joka vuonna melko hyvin. En minä kotona makaa vaan teen usein pihahommia kesällä vanhoille ihmisille jotka itse ei jaksa. Mulla on sellaisia vakituisia tuttuja jotka aina pyytää töihin kun heillä on omakotitalot jaa isot pihat niin kaikkea hommaa riittää.
Mutta ihan tavallinen pulliainen voi saada sitä työeläkettä yli 3000 €, jos
vain on muistanut olla töissä sen 40 vuotta. Käteen jää selvästi yli 2000 €,
mikä riittää mainiosti elämiseen, jos ei ole juoppo tai pelihimoinen.
Eilen viimeksi ja tänäänkin pitäs jaksaa mennä tekemään paskaduunia 17.5 e tuntiliksalla. Oon vähän kade teille rotille mut näillä seteillä pitää mennä,työ"uraa" takana n 20 vuotta,eläkeelle ei taida päästä koskaan :D
No ei toi palkka nyt ihan paska ainakaan ole, ja vaikee uskoo varsinaiseksi paskaduuniksi mutta näähän onkin makuasioita. Paskaduunia sananmukaisesti joskus on vaikka maataloustyö jollain noin 10 tuntipalkalla, avustava työ sairaaloissa ja hoitolaitoksissa lähes samalla palkalla, vastentahtoinen matalapalkkainen osa-aikatyö jne.
lajijasuris
Miten niin "paskaduuni" jos on tommonen palkka.
Mulla oli tuntiliksa 17,20 €/h kun pääsin eläkkeelle. Tosin siitä on jo 15 vuotta .
Mutta tehdyistä vuosista kertynyt eläke on ihan asiallinen, siis keskivertoa.
Jooh ja samat saa kertoa kelalle ja psykalle(joskäy)kun juttelee itekseen. Kelalla vaan on erikoista ettei oteta huomioon. Näinhän se menee.
Tuttu teki 90 luvulla mittakirvesmiehen töitä niin 100mk tunti mutta toi olikin hullua aikaa.
Olin myös rakennuksilla hommissa pääkaupunkiseudulla jo 80 luvulla niin tuntipalkka oli
130 mk!
Rahaa oli että taskut pursusivat..ja naisia.
Lähdin sitten merille myöhemmin ja sielläkin pursusi..
Mahtaa olla jättieläke vai teitkö hommat pimeänä.
Kuninkaallista eliittiä.
Elelyä ilman työntekoa.
Duunarit elättää.
Ranskassa kehittivät giljotiinit tietynlaisille...
Markkojen köyttö ja omat työni loppuivat samoihin aikoihin.
Ajelehdin työstä toiseen ja ansioni vaihtelivat sen mukaan. Pahimmassa tilanteessa, välttyäkseni työttömuudeltä, otin vastaan työn noin puolella palkalla edellisestä.
Numeroina ilmaisten. Kuukauden säännöllinen ansio tipahti 32000 markasta 15000 markkaan. Onneksi tuota kesti vain yhden vuoden.
Palkat olivat kiinteitä ilman työajan määritystä.
Hommat oli tehtävä menköön aikaa enemmän tai vähemmän.
Tuossa minipalkan paikassa oli sentään lomakorvaus määritetty.
Aikaisempien ohessa nuo molemmat ovat työeläkkeen laskentaperusteissa myös vieläkin pienempien palkkojen ohella.
Päätin itse puurtamisen ajankohdan kun katsoin talouden olevan turvattu vaatimattoman elämäni tarpeisiin.
Onnekseni minulla ei ole koskaan ollut tarvetta näyttää ulkopuolisille mitään millään aineellisilla symboleilla.
Nyt ikää hyvän matkaa yli 8-kymppiä.
Katselen toisella silmäällä tallennetta. Eilen oli eukon 77 vuotispäivä. Se on pehkuissa.