Suomen pedoiksi kotikasvatuksen saaneet hallituksen ministerit siellä kyselytunnilla yrittivät taasen puolustella tekojaan kansalaisille.
Ja vielä oli naama virneessä, mutta kyllä vielä hymy hyytyy jossakin vaiheessa.
Kotikasvatuksesta puhutaan paljon, mutta kun tuota ministerilaumaa seuraa ja sen juttuja kuuntelee, ei voi muuta kuin todeta, nämä ihmiset on kasvatettu vain ahneuteen, säälimättömyyteen ja empatiakyvyttömyyteen heikoimpiaan ja voimattomamiaan kohtaan elämän eri saroilla.
Eivät ole vanhemmat kasvattaneet näitä lapsiaan, nyt ministereitä, muuta kuin oman edun tavoittelemiseen ja toisten ihmisten, jopa kokonaan tieltään raivaamiseen, niin että heillä itsellä vain on hyvä olla ja elää.
Ja mitä ihmisten kiusaamista, ihmisiltä viedään ruoka suusta, heitä häädetään kadulle, ja haalitaan, jopa ulkomailtakin kaikkein heikoimmilla elävät, aikoinaan nälkäpakolaisina kotimaasta lähteneet, kansaneläkettä nauttivat sairaat ja vanhukset matkalaukkuelämään ja nälkää näkemään kotimaahan, ilman mitään saattajia, vastaanottokeskuksia ja heidän asioidensa ajajia.
Jaksavatko liki satavuotiaatkin vanhukset ja vaikeasti sairaat tulla kotimaahan, ja ketkä toimivat heille tukijoukkoina?
Ajetaanko heidät kuoleman kentille?
Tämäkö on sitä kansainvälistä, sitä EU lainsäädännön alaista toimintaa?
Ja ulkomailta haalitaan huippuosaajia, samaan aikaan kuitenkin leikataan koulutuksesta, estetään totaalisesti omien kansalaisten huippuosaajiksi valmistuminen.
Näinkö on parempi?
Ja sotimiseen ja Natoon laitetaan yhä vain enenemässä määrin rahaa.
Onhan sitä rahaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä rikkaat on huonoja kasvattajia.
Pedoiksi kasvatetut ihmiset eivät tunne empatiaa.