Zelenskyin joukot pakenevat hysteerisina apua huutaen

Vasta viisi päivää jatkuneen hyökkäyksen aikana kymmenet taajamat ovat siirtyneet Venäjän joukkojen hallintaan, myös keskeinen Sudzhan kaupunki. Kiovan joukkojen rippeet jotka eivät ole antautuneet tai kuolleet, pakenevat epäjärjestyksessä Ukrainan rajan yli Sumyn alueelle venäläissotilaiden ampuessa pakenevia.

Monet ukrainalaiset ovat antautuneet koska pelastautuessaan heidät komenetaan vain uuteen lihamyllyyn jossa eliniän odote lasketaan minuuteissa. Ukrainalaissotilaat valitsevat mielummin antautumisen, mahdollisuuden elämään tämän hullun sodan päätyttyä.
7194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kurskin alueella ei ole kuin ukrainalaisotilaiden hylkäämiä panssari ja miehistönkuljetusvaunuja yms. On siellä sitten muutamia satoja antautuneita ukrainalaisia sotilaitakin odottamassa siirtoa vankiloihin.

Äänestä
  • Käykö vangeiksi jääneille ukrainalaissotilaille samalla tavalla kuin saksalaisille kun jäivät venäläisten vangeiksi? Aikanaan udeltiin että milloin Neuvostoliitto aikoi vapauttaa saksalaisvangit niin vastaukseksi saatiin, että saman tien kun olivat korjanneet aiheuttamansa vahingot. Ehkä ukrainalaisvangitkin joutuvat rakennustöihin jossa vain vahvimat kestävät?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Käykö vangeiksi jääneille ukrainalaissotilaille samalla tavalla kuin saksalaisille kun jäivät venäläisten vangeiksi? Aikanaan udeltiin että milloin Neuvostoliitto aikoi vapauttaa saksalaisvangit niin vastaukseksi saatiin, että saman tien kun olivat korjanneet aiheuttamansa vahingot. Ehkä ukrainalaisvangitkin joutuvat rakennustöihin jossa vain vahvimat kestävät?

    Ukraina voi yhtä hyvin pistää venäläiset rakentamaan uusiksi kaikkea Ukrainassa tuhottua ja sitä onkin kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ukraina voi yhtä hyvin pistää venäläiset rakentamaan uusiksi kaikkea Ukrainassa tuhottua ja sitä onkin kunnolla.

    Olet erehtynyt. Aktiivinen rintamalinja on ollut sodan alusta asti tuolla Donbasin alueella jossa sotaa käydään nyttenkin kiivaiten. Eli Ukrainan vallankumoukselliset ovat tuhonneet Itä-Ukrainaa vähintäänkin saman verroin kuin henkeään puolustaneet Ukrainan venäjänkielisetkin joita Venäjä tukee. Länsi-Ukrainassa ei ole ammuttu edes pikkukiinalaista joten siellä ei ole mitään jälleen rakennettavaa kuten ei paljon muualakaan kun tilanetta vertaa tuohon idässä sijaitsevaan sotatoimialueeseen. Jopa Ukrainan pääkaupunkin on säästynyt suuremilta pommituksilta. Ja mitä tulee Itä-Ukrainan jälleen rakentamiseen, niin ainakin nyt näyttää siltä että sen hoitavat venäläiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ukraina voi yhtä hyvin pistää venäläiset rakentamaan uusiksi kaikkea Ukrainassa tuhottua ja sitä onkin kunnolla.

    Ei Jeesuskaan ole korjannut Gazassa yhtikäs mitään . Valkovuoto jatkuu .

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Olet erehtynyt. Aktiivinen rintamalinja on ollut sodan alusta asti tuolla Donbasin alueella jossa sotaa käydään nyttenkin kiivaiten. Eli Ukrainan vallankumoukselliset ovat tuhonneet Itä-Ukrainaa vähintäänkin saman verroin kuin henkeään puolustaneet Ukrainan venäjänkielisetkin joita Venäjä tukee. Länsi-Ukrainassa ei ole ammuttu edes pikkukiinalaista joten siellä ei ole mitään jälleen rakennettavaa kuten ei paljon muualakaan kun tilanetta vertaa tuohon idässä sijaitsevaan sotatoimialueeseen. Jopa Ukrainan pääkaupunkin on säästynyt suuremilta pommituksilta. Ja mitä tulee Itä-Ukrainan jälleen rakentamiseen, niin ainakin nyt näyttää siltä että sen hoitavat venäläiset.

    Tältä näytti Borodjankan kaupunki Kiovan lähistöllä sen jälkeen kun venäläiset heitettiin ulos:
    https://www.youtube.com/watch?v=b2OA8KSy42E

    Miksihän venäläisten propaganda yrittää niin kovasti pyyhkiä muistista koko taistelun nyt?

    Äänestä

Eli lyhyesti sanottuna yksi paljon puhuttu motitusyritys on taas epäonnistunut ja vihollinen häipyi jo omia aikojaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vasta viisi päivää jatkuneen hyökkäyksen aikana kymmenet taajamat ovat siirtyneet Venäjän joukkojen hallintaan, myös keskeinen Sudzhan kaupunki. Kiovan joukkojen rippeet jotka eivät ole antautuneet tai kuolleet, pakenevat epäjärjestyksessä Ukrainan rajan yli Sumyn alueelle venäläissotilaiden ampuessa pakenevia.

Monet ukrainalaiset ovat antautuneet koska pelastautuessaan heidät komenetaan vain uuteen lihamyllyyn jossa eliniän odote lasketaan minuuteissa. Ukrainalaissotilaat valitsevat mielummin antautumisen, mahdollisuuden elämään tämän hullun sodan päätyttyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu