Sinä aikana kun olen ollut psykiatrian asiakas.

Niin poliklinikka on muuttanut 4 kertaa.
Kela on muuttanut toiseen paikkaan.
Sosiaalitoimisto on muuttanut.
Poliisi rakensi ihan uuden talon.
Ja samoin sairaalalle rakennettiin uusi talo.
Rahaa on mennyt älyttömiä määriä turhaan.
9204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minusta psykiatrisella osastolla oli mukavaa. Hyvää ruokaa viisi kertaa päivässä ja tuhdit lääkkeet ettei murheet vaivanneet. Hyvännäköisiä hoitsuja ja vapaasti pääsin liikkumaan sairaalassa kun vain pyysin hoitajaa avaamaan osaston oven joka oli aina lukossa. Ykköskerroksessa oli kioski josta sai melkein mitä vain. Oli kuin viiden tähden hotellissa olisi ollut täyshoidossa kunnon pössyissä. Elämäni parasta aikaa.

Äänestä
  • Miten sängyssä runkkaus onnistui?

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä, viihdyin kyllä.

    Äänestä

Historia toistaa itseään.
Näin päättäjät ovat aina tehneet. Itselle kauniit seinät ja kansalle kurjuutta.
Mutta heidän tuhonsa tulee täydellä varmuudella.

Äänestä

Rahanpesua, ylimääräisen rahan tuhlausta. Jos rahaa ei olisi, niin he eivät muuttaisi. 💶

Äänestä
  • Kuntien valtuustoissa kuitenkin on jotakin tehtävä ja päätettävä ja kun ei viitsitä auttaa ihmisiä niin rakennetaan seiniä.
    Arvovalinta pakollisessa vallankäytössä. Ajanviete, harrastus jossa tuhotaan muiden ihmisten elämää.
    Ne ei edes ymmärrä miten vakavaa heidän pahuutensa on. Niille kokoukset on kivaa ajanvietettä josta jopa tienaa kokouspalkkioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuntien valtuustoissa kuitenkin on jotakin tehtävä ja päätettävä ja kun ei viitsitä auttaa ihmisiä niin rakennetaan seiniä.

    No nythän on vaalit, voi vaikuttaa kuka siellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No nythän on vaalit, voi vaikuttaa kuka siellä on.

    SAK:n johtajat vaihdettava SiiS

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kuntien valtuustoissa kuitenkin on jotakin tehtävä ja päätettävä ja kun ei viitsitä auttaa ihmisiä niin rakennetaan seiniä.
    Arvovalinta pakollisessa vallankäytössä. Ajanviete, harrastus jossa tuhotaan muiden ihmisten elämää.
    Ne ei edes ymmärrä miten vakavaa heidän pahuutensa on. Niille kokoukset on kivaa ajanvietettä josta jopa tienaa kokouspalkkioita.

    Ei ole mikään pakko alistua tuhottavaksi. Syyllisiä on aina helppo etsiä ulkopuolelta. Voi joutua käymään pitkänkin tien läpi, ennen kuin tämä asia valkenee.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin poliklinikka on muuttanut 4 kertaa.
Kela on muuttanut toiseen paikkaan.
Sosiaalitoimisto on muuttanut.
Poliisi rakensi ihan uuden talon.
Ja samoin sairaalalle rakennettiin uusi talo.
Rahaa on mennyt älyttömiä määriä turhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu