Ensimmäinen maa jättä F35:t ostamatta

Jo tilattujenkin kohtaloa pitäisi miettiä. Euroopassa osataan itsekin tehdä.
Oliko tämäkin trumputtimen suunnitelmissa?
57355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Ikävä kyllä taitaa olla niin että Suomi ei enää käytännössä pysty perumaan F35-kauppoja, Suomelle tulevia koneita kun on jo alettu valmistamaan. Ehkä pitää vain toivoa että Trumpin jälkeen presidentiksi tulee joku täysipäinen ihminen.

Äänestä
  • Pystyy
    Kaikki on sovittavissa, rahaa liikkuu jokatapauksessa sopimuksen purkamisessakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Pystyy
    Kaikki on sovittavissa, rahaa liikkuu jokatapauksessa sopimuksen purkamisessakin.

    Milläs hitolla sitten tykittääpi Suomix noita ryssiänne, niillä ylihimotuilla NATOnukeilla?

    35sten soppareita ei taida kyetä uudelleenjärkkäillä enää, todellisuudessa, paljoa kekkää.. ..sitäpaitti, nythän ven tietää, että Suomen aikomukset ovat nukettaa heitä, koska noitten lavettejen hankintahan sen heille mitä pragmaattisimmin paljasti. Ja nyt kun kyvykkyydet nousisi, niin ven'kö ei torjuisi aikomukset + tulevat kyvykkyydet sen AnusPutkosen mainittemal 1h elinaikaa koko Suomella -tavalla?

    Voihan he jäädä kuola valuen sitä ihmettelemäänkin onko missäkin 35ses mitäkin ydinpaukkuja, ei sen puoleen - mutta toimivatko myös noin, onkin sitten asia erikseen. Josta tietysti tuon kusettaja-Patrun Suomikontekstin alleviivaus, nyttemmin. Kuinka Suomi on niin "luonnollinen" osa venäjää yms vastaavia juttujaan.

    Noille ven ideaalitilannehan täs on se, että Suomi ryhtyy itse sotatoimien aloitteentekijäksi. Tuolloin art 5 ym vastaavat petoshärpäkkeet vesittyy ja Suomi valuu yhteen seuraavista kahdesta:

    1.WEF-Jonestownittuminen

    TAI

    2. Tukholman Profetia

    Mutta näistä on palstalla tiedetty jo sen puolen vuosikytä. Eikä "viisaitten" tartte mtn uskoa; Epäuskossa ja suurudenhullu-positivismeissa kun on näemmä kiveNpi elää

    Mitenkä vaa

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kahjo.

    Äänestä

Toivottavasti kauppojen peruuntuminen muiden maiden osalta takoo edes hitusen järkeä USA:n päättäjien kalloon ettei ainakaan Suomalaisten hankkimien koneisiin laiteta mitään salaisia pysäytystoimintoja venäjää vastaan. Olisi kyllä todella huonoa mainosta jenkkien asebisneksille kaikkiaan.

Äänestä
  • Toi tapponappi oli puheena jo Hornetteja tilatessa, ei mikään uusiasia.

    Äänestä

  • Tämä höpötys tappokytkimistä on typerä. USA tuottaa varaosat, sateliitti-informaation ja kaikki, joten sellaista vaihtoehtoa, että USA ei voisi estää hyödyntämästä hävittäjiä ei ole. Sama pätee muihin.

    Suomen puolutuskyky muutenkin on niin heikoissa kantimissa, että en tuota murehtisi. Omaa tuotantoa ei juuri ole ja SA-INT taistelee yhä 50-luvun menetelmin perässä raahattavilla tykeillä. Aina kun jotain uutta teknologiaa olisi, vastaus on että "ei päde Suomessa", "Ei toimi Suomessa", "Ei koske Suomea", "Ei sovellu Suomen ilmastoon".

    Leoparditkaan ei sopineet Suomeen 1990-luvulla kun ostettiin T72:ia. Länsipanssarit on kuulemma ihan liian painavia ja uppoaa suohon. Ihan paskoja. Sama tilanne on nyt droonien kanssa. Täällä on selitysten mukaan joko liian pimeää, liian märkää, liian kylmää tai jotain muuta ja ei kuulemma toimi Suomessa. Pian nähdään, miten Venäläiset droonit toimii Suomessa ihan ongelmitta. Lunta, vettä ja pimeää on Ukrainassakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä höpötys tappokytkimistä on typerä. USA tuottaa varaosat, sateliitti-informaation ja kaikki, joten sellaista vaihtoehtoa, että USA ei voisi estää hyödyntämästä hävittäjiä ei ole. Sama pätee muihin.

    F-35 sisältää ohjelmiston jonka pitää saada säännöllisin väliajoin päivityksen/salausavaimen valmistajalta satelliittiyhteydellä.

    Jos valmistaja kieltää avaimen saannin, loppuu koneen ohjelmistopäivityksen ja kone alkaa hitaasti kuukaudesta toiseen menettämään ominaisuuksiaan ohjelmiston vanhentuessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Koneen Windows täytyy vaihtaa Linuxiin 8)

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Toi tapponappi oli puheena jo Hornetteja tilatessa, ei mikään uusiasia.

    F-35:n tapponappi on jo sisäänrakennettu.
    Yhden lentotunnin hinta on tänään yli 40000 euroa. Tulee kitulias, kallis ja paskainen loppu tuolle konehankinnalle.

    Mistähän tämäkin konkurssikypsä Kokoomuksen paratiisi löytää rahaa puuhiensa rahoittamiseen? Leikkaamalla Sotesta?
    En yhtään ihmettele jos vaikka eutanasiaa aletaan suosittelemaan Kokoomuksen toimesta yli 68-vuotiaille alle 2000 euroa saaville eläkeläisille. Siitä jäisi sitten rahaa siirrettäväksi F-35:n käyttökuluihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tämä höpötys tappokytkimistä on typerä. USA tuottaa varaosat, sateliitti-informaation ja kaikki, joten sellaista vaihtoehtoa, että USA ei voisi estää hyödyntämästä hävittäjiä ei ole. Sama pätee muihin.

    Suomen puolutuskyky muutenkin on niin heikoissa kantimissa, että en tuota murehtisi. Omaa tuotantoa ei juuri ole ja SA-INT taistelee yhä 50-luvun menetelmin perässä raahattavilla tykeillä. Aina kun jotain uutta teknologiaa olisi, vastaus on että "ei päde Suomessa", "Ei toimi Suomessa", "Ei koske Suomea", "Ei sovellu Suomen ilmastoon".

    Leoparditkaan ei sopineet Suomeen 1990-luvulla kun ostettiin T72:ia. Länsipanssarit on kuulemma ihan liian painavia ja uppoaa suohon. Ihan paskoja. Sama tilanne on nyt droonien kanssa. Täällä on selitysten mukaan joko liian pimeää, liian märkää, liian kylmää tai jotain muuta ja ei kuulemma toimi Suomessa. Pian nähdään, miten Venäläiset droonit toimii Suomessa ihan ongelmitta. Lunta, vettä ja pimeää on Ukrainassakin.

    "Pian nähdään, miten venäläiset dronet toimivat Suomessa ihan ongelmitta".

    Saisinko ehdottaa, sitten kuitenkin, aripuheloista Suomen S.A.n Ylipäälliköksi?
    Ihan siis jo senkin takia, ettei ryssittäis TAAS koko tilannetta suoraan alta aikayksikön; kuten AnusPutkosen sen Suomella on alle 1h elinaikaa artikkeli-kommunikaationsa kautta (sieltä isommiltaan) indikoi..

    Ongelma stupidossa on se, että hän ei ole kunnioitettava ihmisluonteena. Samantekevää kuinka paljon vetäisi roolia ja deep feikkaisi, hän on ihmisenä - fiksun isänsä JA vaimonsakin näkemyksien mukainen - täyspelle ("en usko, että cäi-goranista tulee presidentti ennen kun sen omin silmin näen" & pakumatkalla pres kampanjansa aikana "et vakuuttanut minua" lausahdus). Tuo ei ole hyvin pieniväestöisen maan etu, että (WEF)kakistokraatti on Suomen päävaltiomiehenä, koska se tuottaa erittäin epätoivottua kitkaa (oikeastaan jk suuntaan), josta sitten nousee luonnollisesti savu - jk tulee olemaan tätä menoa sienipilvi-muotoinen, x3. Ja se johtuu siitä, ettei ven tule - koskaan - kunnioittamaan pätijä-stupidoa, yksilönä; ja sitten, koska samaistaa - autoritäärisenä valtiona - kansakunnat aina johtajaansa, teloo vielä Suomesta meidät ihan kaikki; koska saulin handlaama puunukkepinokkion "viisaus" oli heille aivan liian "viisasta".

    ..aripuheloinen on taas toista maata. On intellektuaali, kokenut, harkitsevaisia, rauhallinen, epälinssiludenarskutin, järkevä, ilman muuta äärimeritokraattisia, jne. Monihan sanoo, ettei ven kunnioita kuin voimaa (lue: väkivaltaa, pakotusta jne), mutta ovat - arvioitteni mukaan - pahasti väärässä MITEN tuon voiman määrittelevät; koska nähdäkseni ven toimii mentaliteettina juurikin neukkulatyylisesti, jossa voima on statusta ja suuruutta; mut pahoin pelkään, että ven on nyt jotenkin näitten 3v:den aikana noussut kunnioittamaan - sivistystason - intellektuaalista kompetenssia yli mekaanisen väkivaltavoimankäytön. Kun ven nousee, noilla voimavaroillaan, intellektuaalisen kompetenssin laatuluokassa mekaanisesta älyllisestä voimannäytöstä dynaamiseen älyn voimankäyttöön - siitä tulee käytännössä ..oikeastaan.. (Luojan Ihmeittä ja M.A.D.it poissulkien) pysäyttämätön.

    Tuo tapahtuu silloin, kun ven yltää määrittelemään em. kahden eron, täsmätasolla. Eli kirjaimellisesti aivan milloin tahansa. Tosin koska sen huomio on vielä primitiivis-tason asiois kii, eikä se vasta kuin kurottele sivistystason realiteetteja, on sillä matkaa vielä korkea-sivistykseen, jossa em. täsmämäärittelyKYKY heillä vast tos myöhemmin menifestoituu. Ja. Kun tuo tapahtuu ja (villiintynyt?)Suomi on saamassa kumilenksuefektinsä heitä vastaan hävitystä sijaissotimisesta, suosittelen HYVIN lämpimästi sitä, että Suomi on jo korkeasivistyksestä seuraavalla tasolla, kollektiivises Elävässä Kristinuskossa ... jossa siis Luoja itse suojakuvuttaa, koska muutoin .. jos/kun Suomi velloo villiyksien alueella ja kontakti materialisoituu, niin silloin Finskilät - Suomen toimet ulkoasaneleva WEF-kultin päällystö, kansallisten WEF-kätyreittensä kautta niin Suomes kuin itänaapuriskin - ilman muuta ERITTÄIN valit. täysJonestownittaa.

    Mutta noi ovat asioita jtk Suomessa ei olettaakseni kiinnosta.. koska on hirvee kiire Tuonelaan? Tms.
    Toisaalta, vapaan tahdon prisman läpi tarkasteltuna, kun krt tuota 5.6m vipeltäjää tahtoo, niin kukapa minä olisin koskaan ollut ohjeistamaan viisaampiani kuinka

    a. muuttaa suuntaa,

    b. prosessihallita siellä toisella polulla - jossa pelastetaan maalliset ja Pelastuupi jopa sielujakin - seikkaileminen,

    c. kuinka Taivaaseen aidosti myös, empiirisesti vahvistetusti, elämänkaaren aikana ylletään,

    Ja d. kuin Sinne Kotiin myös kehollisen menehtymisen JÄLKEEN Päästään.

    Käytännössä mitä minä tarjosin/tarjoan(tai päinvastaises järjestykses kai jo).. on sen totaalinen vastakohta mitä nyt, WEF-aivopestyinä, on valittu - ja valitaan.

    Täten kannatukseni, ylpeysjumittavien keskuudessa, on tasan olematon.
    Tai no, Repehän täällä - minuakin jopa - ylsi lähimmäisenrakastamaan, mutta muutoin vähä heikossa hapessa on kyllä nyttemin Suomen valtionjohdon/virkaintoisimipien nöyryys, nyt. Ja sen seurauksena toki valit. (luonnollisesti) nuo Suomen, väestömme sekä jopa täkäläisluonnonkin olemassaolojatkumot

    Enkä oikein jaksa enää edes raivota asiasta; Suomen perikadotus-täystuhoamisesta, siis. Koska raivoaminenhan on rakkautta. Kun taas tämä mitäsitten-välinpitämättömyyspaska(-apaattisuus) on ..."yliviisaiden" "viisauksien" silkkaa hyväksymistä

    Marlin Glögiä ja Arlan (Bovaer-)piimää, siis

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Koneen Windows täytyy vaihtaa Linuxiin 8)

    Nyt kai sitten saa lopultakin tilata puolta halvempia ja puolta parempia Jas Gripeneitä

    Äänestä

voi ku me ollaan niin lapsellisia taas kun Trump vei tikkarin lapsen suusta 😭😭😭😭

Äänestä

Tehän pompitte Trumpin tahtiin kuin jänikset 😁

Äänestä
  • Surullista

    Äänestä

Me kostetaan Trumpille kaikki!

Kumma kyllä Bidenin hallinnolle ei kostettu mitään, ei mitään. Valtavia pakolaisvirtoja ihailtiin, LA maastopaloja ihailtiin, transuja ihailtiin. Oliko niin lepsu mies tuo Joe, semmonen jees mies?

Äänestä
  • No kato Woke teki sen, frontside Ollien...

    Äänestä

  • Tästä näkee suoraan lehdistön vallan ja hallinnan.
    Muistele aikaa ennen Bideniä.

    Äänestä

On se kumma että Gripen ei kelpaa. Ainoastaan paras ja toimii maantiekentiltäkin. Lisäksi jos venäjä ampuu kaikki Suomen Gripenit taivaalta niin voitaisiin hakea liittolaiseltamme Ruotsilta lisää koneita. Lentäjät vaan laivalla Ruotsiin ja gripenillä takaisin.

F35 on ihan paska.

Äänestä
  • Paras ja 100% Eurooppalainen on Ranskan Rafale hävittäjä. Ei käytä mitään ulkomaista osaa.

    Äänestä

  • "Lentäjät vaan laivalla Ruotsiin ja Gripenillä takaisin".

    Hauskan kuuloinen idea. Mutta positiivinen ongelmahan on tuossa se, että se myös toimisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Paras ja 100% Eurooppalainen on Ranskan Rafale hävittäjä. Ei käytä mitään ulkomaista osaa.

    Tuo on kyllä totta. Gripenissäkin on paljon jenkkiperäistä, mm. moottori, tutkat, iso osa aseistuksesta yms. Rafale on tietääkseni 100 % eurooppalainen, aseistusta, tutkia ja moottoria myöten.

    Äänestä

Nordea on aina ollut suurvalta EU:n oma pankki ja Nordean rahoituspuoli on järjestänyt ohjushankintoja Suomeen ja on ollut maataloustukia ruuantuottamiseksi. On maksettu sairaaloiden toimintaa eli ollaan oltu mukana järjestämässä julkista terveydenhuoltoa ja koulutusta. Nordean johtamisessa ei olla koskaan tarvittu yhtään ekonomia suunnittelemaan EU-aiheisia rahoituskohteita,

Tukholman kauppakorkeakoulussa oli tätäkin ihmetelty, mikä pankki rahoittaa ilman ekonomien tekemiä laskelmia. Ei se ole niin vaikeaa edes miettiä, mihin rahoja tarvitaan kun johdetaan rahan kanssa omaa suurvaltaa tai valtiota Suomessa. Opettajien palkkauksia varten ei tarvita ekonomia tekemään laskelmia sen summan määrästä, koska ekonomin palkkakin on siinä kohdassa turha menoerä. Suurvallan ja valtioiden budjetin tekoon osallistuvat ovat poliittisia johtajia, eivätkä ekonomeja. Rahaa myönnetään osittain poliittisin perustein ja mahdollisimman oikeaan suuntaan.

Talouspolitiikan painopistettä olisi pitänyt alkaa siirtämään Kokoomus-yhteistyön loppumisen jälkeen aina vaan vasemmalle ja vasemmalle. Kokoomus-yhteistyöhän loppui pankkiiriperheen lasten keskitysleireihin, eivätkä kokoomuslaiset halunneet enää niiden jälkeen edes nähdä minua missään. Ha halusivat alkaa nauttimaan Nordean miljardien olemassaolosta, koska he olivat saaneet pakolliset työnsä tehtyä.

Nordea on aina ollut Kokoomus-mekka, jota he ovat halunneet kunnioittaa suuresti etenkin pankkiiriperheen lasten keskitysleirien jälkeen. Siellä se edelleen on torin laidalla ja voi käydä tekemässä oman pyhiinvaelluksen torille. Kokoomus-mekka kulttuurina ja terveydellisesti on kuitenkin sitä tasoa, että kokoomuslaiset sitä tasoa halusivat vastustaa.

Äänestä

Miten niin ensimmäinen? Maailmassa on 193 maata, joista 16 on tilannut F35-koneita. 177 maata on siis jättänyt ostamatta. Mikä näistä oli ensimmäinen?

Äänestä
  • Ei kaikki maat ole potentiaalisia ostajia kun ei niille edes myytäisi.

    Äänestä

Gripenit jos olisi hankittu niin 2 kpl tehokasta tutka konetta olisi ja saatu. Perse sentään näitä jenkkien nuolijoita, Rafalet ja Gripenit niinkuin ennen vanhaan oli Migit ja Drakenit.

Äänestä
  • Niin, mutku sauli tahtoi(tahtoo toki edelleen) ydinpommittaa pietari ja moskovaa, niin piti ottaa 35set. Ja koska sauli handlaa stupidoa, niin 35sten tilaus pysyi. Ja näemmä pysyy.

    Ja?

    Minusta tämä jenkkilään (jopa EUniin) suomettuminen on kyllä komiaa; tulee mieleen ne vanhat videot joissa neukku-spedet tuli Suomeen ja Suomessa Kekkonen käski kaikkia puustapudonneta teeskentelemään mahdollisimman sivistyneitä; edes sen ajan mitä neukut Suomessa huuseerasivat. Nyt taas iltapaskat jätti teeskentelyt väliin ja USAssa havaittiin Suomen tekosivistys. Ja niin RANDcorp merkkas muistioonsa - ja suolaa Suomen jopa mielellään, eikä ainoastaan huolettomasti, kuten Suomen pre-trumppi-kotkotuksia.

    Suomi tarttisi uuden valtionjohdon joistain aidosti sivistyneistä ihmisistä. Ilman häkkäsen palanderinsa kanssa fantasioimiian kiira korpi strap on spedeilyi, ilman jauhojengei, ilman stupidon LGBT+Pedojuttuja ja ilman mitä poskilihaksikkainta pääministeriä. Vaan kunnon porukka maan johtoon ja hela hoito täysin uuteen uskoon. Itse suosisin MPKK-taustaisia; Koska kuten WEF-Limnellistä on toistuvasti nähty, niin vaikka kuinka luonteiltaan sitä sun tuota ja WEF-aivopestyjä oisivat, niin silti heis edes tilkka aitoakin isämaallisuutta, Suomee ja kansakuntaamme kohtaan, tais olla. Sillai edes vahingossa.

    Mutta saahan sitä näillä asetelmilla - ja jopa asenteillakin - katsoa mitä tuleman pitää, ei siinä

    Äänestä

Yhden koneen hinnalla saa tuhat dronea joilla pudottaa 50 hävittäjää taivaalta. Mentiin halpaan. Tai ei me, hallitus meni, en minä.
Outoa että kaikki muut maat kyllä voi perua kauppojansa, eritoten kun on hyvä syy, mutta suomi niiskulandia ei voi. Hammasta purren viedään kaupat päätökseen ja hukataan hyvinvointiimme tarkoitetut varat paskaan. Trump pelleilee ja syö sanansa natomaille. Jos hän lupauksista huolimatta edes uhkaa lähteä natosta niin konekaupat siitä poikki. Psykopaatin valehtelijan kanssa ei tarvitse pitää sopumuksesta kiinni jos ei hän itsekään pitäydy sopimuksissa. Suomen hallitus on vaan paskahousua nössöä, ei uskalla tehdä mitään järkeviä päätöksiä, rahaa ollaan kyllä valmiit hukkaamaan.

Äänestä
  • Suomi-niiskulandia

    Muumimaailma-mainittu; "omistannytvakoojakissan"Tavjattakin

    Ei vittu. Minä en kestä tätä paskaa enää.
    Lähen ostamaan Marlin glögiä, alesta.
    Olet oikeassa kaikessa mitä naputtelit.

    Huokaus
    :(

    Äänestä

Musk teki jättidiilin Intian valtion kanssa, Intiassa asukkaita 1,4 miljardia, tuplasti enemmän kuin EU alueella. EU kaivaa omaa hautaansa.

Äänestä
  • Koska EUrostoliitto on (WEF)KOMMUNISMIA.
    Eikä kommunismi toimi.
    IKINÄ

    Äänestä

  • Intialalisilla rahaa keskimäärin 1 dollari. Eurooppalaisella 50 000 dollaria.

    Äänestä

Yhdysvaltalaiset koneet on nykyään pelkkää paskaa. Boeingin koneista lentää ovet ja ikkunat kesken lennon, ja automaattinen ohjausjärjestelmä ajoi kolme uutta max 8 konetta nokka edellä maahan kun ei automaattiohjausta saatu pois päältä, eikä pilotit voineet ohjata eikä tehdä mitään muutakaan.
Suomessa näytillä olleet Martin Locheed F-35 lightning hävittäjät eivät esittelyn jälkeen päässeetkään lähtemään takaisin kotimaahansa, kun yhteen tuli joku vika Porin lentoasemalla kesäkuussa 2022.
Paskaa mikä paskaa, ilmankos niitä oli kiire myydä pois.

Äänestä
  • Mutta kun saulin on vaan absoluuttisen pakko saada niihin nuket ja absoluuttisen pakko tulittaa pietaria ja moskovaa, niin sopimus pitää. Ja kermaperse-pinokkionsa tekee mitä isukkinsa sanelee. Koska se oli perseydenttiytensä ydinehto; että sauli jää valtaan, stupidonsa kautta.

    Sellasta

    Äänestä

  • "Paskaa mikä paskaa, ilmankos niitä oli kiire myydä pois."

    Ei kukaan käytettyjä osta!

    Kyllä ne valmistetaan tilauksesta.

    Äänestä

Airbus a 350-380 koneissa ei ole havaittu mitään vastaavia vaarallisia valmistevikoja, jotka olisi johtaneet onnettomuuteen.

Äänestä
  • Airbusin koneita on kyllä melko työlästä muunnella maanpuolustustarkoituksiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Airbusin koneita on kyllä melko työlästä muunnella maanpuolustustarkoituksiin.

    Valmistavat Eurofighteria.

    Äänestä

Buhahaa, eikös se ollutkaan täysin ylivoimainen ja voittamaton sotahärveli... Hölmöliinit juoksee aina narratiivien perässä.

Äänestä
  • Mutku se kantaa nukeja. Niin se riitti ostopäätökseen.

    Mitä vittua sitten.

    Äänestä

Kummallisia olettamuksia. Gripen käyttää amerikkalaisia moottoreita, amerikkalaista aseistusta, ja amerikkalaista dataa. Ranskan kakkaRafaele on ruma ja vanhentunut kone ja yhtä riippuvainen amerikkalaisesta teknologiasta kuin kaikki muutkin länsikoneet. F-35 on ylivoimaisesti paras hankinta koko sotakoneiston toimivuuden kannalta katsottuna.

Äänestä
  • Kunhan ne saa käyntiin.

    Äänestä

  • Eikä ole, vaan F22set, joita eivät myy - koska ne toimii :)
    Mutta sekundaahan toki oikein mielellään kauppaavat meille, vasalleilleen

    Koko sotakoneiston toimivuuden kannalta ylivoimaisesti paras hankinta on EPÄantisosiaalinen diplomatia. Ja mikä parasta, se on ilmaista - jos siis tietotaitoa piisaa. Ellei, niin yksykköses noita vastaan.. ei hyvä.

    Mutta saulia pitää kaikkien miellyttää, jotta sauli saa nukensa iskemään pietarimoskoviinsa, niin 35set voitti ja EPÄantisosiaalinen diplomatia oli roska

    Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 4Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi? 5Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

    https://www.raamattu.fi/raamattu/KR38/MAT.7/Matteus-7

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Eikä ole, vaan F22set, joita eivät myy - koska ne toimii :)
    Mutta sekundaahan toki oikein mielellään kauppaavat meille, vasalleilleen

    Koko sotakoneiston toimivuuden kannalta ylivoimaisesti paras hankinta on EPÄantisosiaalinen diplomatia. Ja mikä parasta, se on ilmaista - jos siis tietotaitoa piisaa. Ellei, niin yksykköses noita vastaan.. ei hyvä.

    Mutta saulia pitää kaikkien miellyttää, jotta sauli saa nukensa iskemään pietarimoskoviinsa, niin 35set voitti ja EPÄantisosiaalinen diplomatia oli roska

    Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi? 4Taikka kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Annas, minä otan rikan silmästäsi', ja katso, malka on omassa silmässäsi? 5Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä.

    https://www.raamattu.fi/raamattu/KR38/MAT.7/Matteus-7

    Kahjo.

    Äänestä

  • Rafale ei kylläkään ole käytännössä yhtään riippuvainen jenkkiosista. Ranskalaiset sotakoneet ovat olleet jo 1950-luvulta lähtien varsin tunnettuja "omavaraisuudestaan".

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rafale ei kylläkään ole käytännössä yhtään riippuvainen jenkkiosista. Ranskalaiset sotakoneet ovat olleet jo 1950-luvulta lähtien varsin tunnettuja "omavaraisuudestaan".

    Oli miten oli mutta ruma se in kuin mikäkin. Kauhea körsä nenässä ilmatankkausta varten. Eurofighter Typhoon, sekin on kaunis kone mutta kokonaisvaltaisin tietenkin Lockheed Martin F-35

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rafale ei kylläkään ole käytännössä yhtään riippuvainen jenkkiosista. Ranskalaiset sotakoneet ovat olleet jo 1950-luvulta lähtien varsin tunnettuja "omavaraisuudestaan".

    F-22 on enempi neljännen polven puolustushävittäjä. Sopii lyhyisiin tehtäviin ja f-35 kantokykyisempi ja monipuolisempi aseistukseltaa sekä tutkaltaan, tiedonkeruultaan ja välitykseltään.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    F-22 on enempi neljännen polven puolustushävittäjä. Sopii lyhyisiin tehtäviin ja f-35 kantokykyisempi ja monipuolisempi aseistukseltaa sekä tutkaltaan, tiedonkeruultaan ja välitykseltään.

    Viidennen polven jotten sanoisi. Sanoin kumminkin. F-22 Raptor on erittäin salainen härpäke, ja erittäin kyvykäs kaikin puolin, eikä sitä myöskään myydä USAn ulkopuolelle. On se tosin myös mielettömän kallis.

    Äänestä

Ainahan meillä on oma Valmet L-70 Vinka. Kyllä sillä ainakin ittensä pudottaa jos ei vihollista. Aseistuksena lentokoneen siivoojan varsiharja.

Äänestä
  • Ja päivän paras.

    Kyllä Suomellakin ois pelit ja vehkeet kondiksessa, jossei politiikot ym loiset vetäisi kansan verorahoina Suomen R&D-sektoria vessasta alas, täyttääkseen OFF-SHORE-tilinsä.

    Minullakin on ollut tuohta ja on ollut toki heikkojakin hetkiä. Ei rahassa kylpeminen minusta onnellisempaa tai rahattomuus onnettomampaa tehnyt. Olen ollut onnellinen varattomana, ja suht suurissakin veloissa - sekä itkenyt yli sadan tonnin mersun, gallardon sekä jopa AW139ses nahkapenkeillä.

    Kyllä se onni on suoraan taitoa. Eli mm. kyky saavuttaa posiivinen emotionaalinen stabiliteetti niin hävites kuin voittaeskin. Ja. Mikä parasta, en olisi tarttenut n-vuosikymmeniä instituutionaalista indoktrinaatiota tuon oppiakseni - koska ihan peruspäiväkodissahan tuo - jsk 4-6veenä, Suomessa ainaski - lapsille sosialisoidaan.

    Eli oli puhdasta kehitysvammaisuutta varastaa Suomen kansakunnan tuottamat rahat kehitysapujen jne kautta raharikkaalle umpidebiilistölle off-shoreihinsa, samaan aikaan kun siellä jssk, mm. kommarilakiinakin, meni ajat sitten jo mm. lentoteollisuudessa Suomen ohi ja Intiat näemmä nyttemmin ties missä muussa, nekin sitä lehmänlantaa elintarvikkeena pitävät xenon-loistoputket.

    Miettikääs hei tätäkin; kestää vuosia siitä kun kohdistetaan huomio kinuskien tekemiin dna-kartoitusvarkauksiin yliopistoilla, siihen että SuPo:a uskotaan poliittisella tasolla. Toistan, VUOSIA; TERVEET Suurvallat tekee ko.sen sekunneissa. Ja DOGE pyrkii nyt rekalibroida Vallat eheyteen ja wanhan ajan loistokauteensa. Kuten Junkkeri sanoisi, kannattaisi ehkä Suomenkin alkaa seurata uusinta (mega)trendiä, jottei tipu vielä stiga-rattikelkan kyydistä, villeyksissään omiaan takakenoisimpiaan säätäessään

    Mutta kaikki tämä spedeilyhän johtuu siis siittä, että mm. SuPoissakin on meritokraattisia, jtk selittää päivänselviä asioita mm. saariasta (ehkä jopa WEFkultista?) poliitikoille, jtk ovat WEF-painostuksen alla, lahjottu-kiristetty-uhkailtu-aivopestyinä käytännössä pakotettuja hylkäämään maalaisjärjenkäytön ja WEF-Jonestonwittamaan Suomen. Siksi tarve on aripuheloisen ylipäällikköydelle, MM-AF-joukko-osastolle totuudenpuhujista Puolustusministeriöön, MPKKlaisista/isänmaallispoliiseista 200 napinpainajaa sinne EKhon sekä koska ylikuolleisuusjatkumot myrkkypiikeistä, niin kollektiivina nousu Elävään Kristinuskoon, jotta väki voisi tervehtyä, suojakuvuttaa ittensä Ilmestyskirjan Lopun Aikoina sekä ideaalioptimaalisesti Pelastaa monikin jopa, sielunsa.

    Mutta niin, minä tahdoin hävittäjälentäjäks, nappulana.
    Luojalla oli kohdallani toisenlainen suunnitelma. Eka toki hyvä, toinen taas aitoa parhautta

    Vinkat, Hawkit - ja hienot kasitoistaset!

    Äänestä

Sannalle riittää lennokiksi pelkkä luuta 😭😭😭😭

Äänestä

Trumpin aikana F35 on käyttökelvotonta romua. Miten kävi Columbian hävittäjäkaupassa?

Äänestä
  • Trumppiko sen valmistajan omistaa? Tietääkseni ei, eikä ole edes yhtiön hallituksessa.

    Äänestä

Suomi on tunnetusti edellä kävijä, mutta toimiiko Google sen jälkeen?

Äänestä

Kyllä! 👍 Putte voittaa ja Zele häviää, sen tietää Nato-Niilot Pekka Tohvelitkin ja Natsi-Jussit! Ei itku auta, Woke-woke on mennyttä. ARGHH 🫣😆👏😎

Äänestä

Portugalin oli kyllä aika helppo perua hävittäjäkauopat. He ovat Euroopan kaukaisimmassa kolkassa Venäjältä katsoen ja välissä ydinasemahti Ranska.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jo tilattujenkin kohtaloa pitäisi miettiä. Euroopassa osataan itsekin tehdä.
Oliko tämäkin trumputtimen suunnitelmissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu