Lapsikasteella on kaksi tärkeää muistettavaa syytä.

Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.
(Raamattu)
Toiseksi, jäsenhankinta on varminta tehdä mahdollisimman aikaisin.

Lihallisia ovat kirkon motivaatiot.
174701
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 174

Vanhimmat

"Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.
(Raamattu)"

Miten niin tämä on lihallinen syy kasteelle verrattuna jäsenhankintaa. Lapsethan voivat erota kirkosta kun tuleva tarpeeksi vanhoiksi. Logiikkasi ei toimi millään tasolla.

Äänestä
  • Aivopesusta on vaikeaa parantua.
    Mitä varhemmin sen parempi.

    Äänestä

"Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä."

Mutta tämä synti ei siirry jälkipolville eli vaikka vauva on syntynyt synnistä, niin hän itse ei ole syntinen. Hän on Jeesuksen mukaan taivaskelpoinen synnitön ihminen. Hän ei ole tehnyt syntiä!!

1Äänestä
  • Kyllä hän on synnin turmelema vaikkei tekosyntejä ole

    1Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Kyllä hän on synnin turmelema vaikkei tekosyntejä ole

    Synti on teko ... eikä siirry jälkipolville.

    1Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Hes. 3:21

    Mutta jos sinä vanhurskasta varoitat, ettei vanhurskas TEKISI syntiä, ja hän ei TEE syntiä, niin hän totisesti saa elää, koska otti varoituksesta vaarin, ja sinä olet sielusi pelastanut."

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Synti on teko ... eikä siirry jälkipolville.

    Lapset joutuvat kiirastuleen puhdistumaan jos kuolevat kastamattomina joten kyllä ovat perineet.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eeva sen aloittajana aiheutti!

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Eeva sen aloittajana aiheutti!

    Kiihotti Aatamiakin rikkomukseen.
    Fatale

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Kiihotti Aatamiakin rikkomukseen.
    Fatale

    Femme Fatale katale

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Lapset joutuvat kiirastuleen puhdistumaan jos kuolevat kastamattomina joten kyllä ovat perineet.

    Kiirastuli on katolinen oppi jostakin??

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kiirastuli on katolinen oppi jostakin??

    Katolinen oppi on ihmisten saatanallinen petos.

    Todellinen ihmisen synninsovitus on Jeesuksen veri ja sen mukainen uudestisyntyminen KÄÄNTYMINEN, PARANNUS.

    Mark. 1:
    14. Sen jälkeen kun Johannes oli vangittu, Jeesus tuli Galileaan ja julisti Jumalan evankeliumia.
    15. Hän sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa evankeliumi."

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Parannuksen tekeminen on välttämätöntä, mutta pienillä lapsilla ei ole vielä mitään mistä tehdä parannusta, eihän vauat ole voineet tehdä mitään syntiä. Eikä perisyntiä ole.

    Ap.t. 3:
    19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois
    20. ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kiirastuli on katolinen oppi jostakin??

    Vanhin uskonto Kristinuskonnoista.
    Tulkinnat erimielisyyksiä vain.

    Äänestä

  • Kyllä ja sinä myös

    1Äänestä

Sukupuuttoon kuollaan jos aletaan synniksi lukemaan suvun jatkaminen.

1Äänestä
  • Kirkko keksi tuon julman opin, jotta voisi sen perusteella kastaa lapsia: "Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.
    (Raamattu)"

    Raamattu EI OPETA noin, vaan Jeesuskin sanoi lapsista: "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta."

    Raamattu opettaa, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan, eikä syntymän perusteella, joten vauvojen kastaminen syntisyyden takia on turhaa!

    1Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kirkko keksi tuon julman opin, jotta voisi sen perusteella kastaa lapsia: "Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.

    Raamattu opettaa että kaikki ovat syntiä tehneet ja kirkkautta vailla. Synnin takia kastetaan ja evankeliumia julistetaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Mitähän syntiä se vauva on tehnyt?

    Järkeäkin on lupa käyttää.

    "Raamattu opettaa että kaikki ovat syntiä tehneet ja kirkkautta vailla. "

    Siis kaikki ne jotka ovat syntiä TEHNEET ovat Jumalan kirkkautta vailla.

    Ja sitäpaitsi ei päälaen valelu-riitti poista syntejä vaan armo uskoontulossa Jeesukseen sillä Jeesus sovittaa syntimme jotka olemme TEHNEET.

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mitähän syntiä se vauva on tehnyt?

    Järkeäkin on lupa käyttää.

    Ei ole kyse siitä mitä vauva on tehnyt vaan siitä mitä ihminen luonnostaan on

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    "Raamattu opettaa että kaikki ovat syntiä tehneet ja kirkkautta vailla. "

    Siis kaikki ne jotka ovat syntiä TEHNEET ovat Jumalan kirkkautta vailla.

    Ja sitäpaitsi ei päälaen valelu-riitti poista syntejä vaan armo uskoontulossa Jeesukseen sillä Jeesus sovittaa syntimme jotka olemme TEHNEET.

    Ei syntejä poista mikään riitti mutta Jeesuksen kautta synnit saa anteeksi

    1Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ei syntejä poista mikään riitti mutta Jeesuksen kautta synnit saa anteeksi

    Saapiko myös vieraissa käynnit?
    Viime kesän lestaseuroilla autoin monia pareja lapsettomuuden hoidossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Sinäkö käyt vieraissa?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Kirkko keksi tuon julman opin, jotta voisi sen perusteella kastaa lapsia: "Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.
    (Raamattu)"

    Raamattu EI OPETA noin, vaan Jeesuskin sanoi lapsista: "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta."

    Raamattu opettaa, että ihmiset tuomitaan tekojensa mukaan, eikä syntymän perusteella, joten vauvojen kastaminen syntisyyden takia on turhaa!

    Kyllä opettaa, mutta vaikka lainaan Raamatusta sivuutat heti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Saapiko myös vieraissa käynnit?
    Viime kesän lestaseuroilla autoin monia pareja lapsettomuuden hoidossa.

    Mutta onko vauva syntinen vai ei jos on syntynyt haureuden tuloksena?
    Syntisien halujen seurauksena?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Saastaisuudesta syntyneet.
    Kuukautisetkin ovat saastaisia.
    Etkö tiennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Raamattu opettaa että kaikki ovat syntiä tehneet ja kirkkautta vailla. Synnin takia kastetaan ja evankeliumia julistetaan.

    Vauvat eivät ole voineet tehdä syntiä. Syntiä voivat tehdä vain kasvettuaan. Missä ikäraja on?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Mutta onko vauva syntinen vai ei jos on syntynyt haureuden tuloksena?
    Syntisien halujen seurauksena?

    Lapset eivät peri vanhempiensa syntejä, vaikka olisivat syntyneetkin synnin seurauksena.

    Jokainen tuomitaan vain omien tekojensa mukaisesti.
    Eihän omisi rehtiä tuomita ketään toisten tekojen perustella. Eihän lapset ole pakottaneet vanhempiaan tekemään syntiä ennen syntymäänsä.

    Äänestä

Ajattelepa, jos vanhemmat liittäisivät vastasyntyneen vauvan maksulliseen koripallokerhoon josta saisi erota vasta täysi-ikäisenä. Aluksi jäsenmaksun tietysti maksaisivat vanhemmat. Täysi-ikäinen sitten saisi vasta päättää, onko hänellä mitään tekemistä koripallon pelaamisen kanssa.

1Äänestä
  • "Ei ole kyse siitä mitä vauva on tehnyt vaan siitä mitä ihminen luonnostaan on"????

    Ihminen on luonnostaan Jumalan luoma ja Jumalan kuva. "Ja Jumala sanoi: "Katso, se on hyvä"!
    Aatami ja Eeva saivat kärsiä TEKOJENSA seuraukset! He saivat jo rangaistuksensa. Ei meidän tarvitse enää kärsiä heidän teoistaan:
    Hes 18
    "0Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa."

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Ei ole kyse siitä mitä vauva on tehnyt vaan siitä mitä ihminen luonnostaan on"????

    Ihminen on luonnostaan turmeltunut vaikka on Jumalan kuva

    1Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    "Ei ole kyse siitä mitä vauva on tehnyt vaan siitä mitä ihminen luonnostaan on"????

    Ihminen on luonnostaan Jumalan luoma ja Jumalan kuva. "Ja Jumala sanoi: "Katso, se on hyvä"!
    Aatami ja Eeva saivat kärsiä TEKOJENSA seuraukset! He saivat jo rangaistuksensa. Ei meidän tarvitse enää kärsiä heidän teoistaan:
    Hes 18
    "0Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa."

    Me kärsimme sairauksia, nälkää, kyltymätöntä rahan himoa jne.
    Piispojen paikat...esim.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Me kärsimme sairauksia, nälkää, kyltymätöntä rahan himoa jne.
    Piispojen paikat...esim.

    Palkat...

    Äänestä

Kaste ei poista syntiä. Synnit saa anteeksi uskomalla Jeesukseen ja sen jälkeen otetaan kaste.

Lakatkaa keksimästä omia oppeja. Raamatussa sanotaan, että jos joku julistaa muunlaista evankeliumia hän olkoon kirottu.

1Äänestä
  • Jeesuksen liha ja veri puhdistaa...
    Yritit huijata meitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Jeesuksen liha ja veri puhdistaa...
    Yritit huijata meitä.

    Ei poista, parannus ja kaste ovat syntien anteeksi saamiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sinun henkilökohtainen mielipiteesi ei päde.
    Kollektiivinen ratkaisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Sinun henkilökohtainen mielipiteesi ei päde.
    Kollektiivinen ratkaisee.

    Ei ole mielipide vaan suoraan se mitä Pietari sanoi

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Pohjimmiltaan luterilaiset opettavat Vanhan Liiton olleen parempi kuin Uusi liitto. Vanhasta Liitosta on todistettu: toiseen majaan menee ainoastaan ylimmäinen pappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.
    Uudesta liitossa sen sijaan luterilaisten mukaan ei ole uhria pikkulapsen tahattomien syntien edestä, vaan ilman pelastavaa kirkon sakramenttia, pikkulapsi joutuu vastuuseen, ei ainoastaan omista tahattomista synneistä, vaan myös isiensä ja Aadamin synnistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Tuollaista opetusta ei ole

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei ole mielipide vaan suoraan se mitä Pietari sanoi

    Kollektiivisesti ei päde.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Ei poista, parannus ja kaste ovat syntien anteeksi saamiseksi

    Jehovako olet vai mikä hihhuli?

    Äänestä

Eihän Jeesuksen olisi tarvinnut tulla ja kuolla, jos vauvat syntyisivät synnittöminä ja ihminen pystyisi olemaan synnitön tai pyhittymään synnittömäksi edes. Ei totisesti olisi tarvinnut kärsiä puolestamme uhrilampaana, mutta...
Ei 'liha' pyhity!

1Äänestä
  • "Eihän Jeesuksen olisi tarvinnut tulla ja kuolla, jos vauvat syntyisivät synnittöminä"?????

    Ei Jeesus tullutkaan vauvojen takia, vaan sovittamaan ihmisten synnit, joilla he ovat rikkoneet Jumalaa vastaan.
    Vauvat ovat synnittömiä vaikka lut kirkkolaitos yrittää tehdä heistä syntisiä, sillä muutoin se ei voisi puolustaa viattomien vauvojen kastamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    "Eihän Jeesuksen olisi tarvinnut tulla ja kuolla, jos vauvat syntyisivät synnittöminä"?????

    Ei Jeesus tullutkaan vauvojen takia, vaan sovittamaan ihmisten synnit, joilla he ovat rikkoneet Jumalaa vastaan.
    Vauvat ovat synnittömiä vaikka lut kirkkolaitos yrittää tehdä heistä syntisiä, sillä muutoin se ei voisi puolustaa viattomien vauvojen kastamista.

    Kyllä Jeesus tuli KAIKKIEN takia, niin lasten kuin aikuistenkin

    Jeesus ei ainoa synnitön vaikka harhaoppiset uudestikastajat yrittävät saada muuta väittämällä ihmisiä omalla kasteelleen.

    Äänestä

Ylhäältä syntyminen on tulevaisuudeksi. Karttakaa susia.

1Äänestä
  • Persuja

    1Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Persuja

    Miksi vihakirjoitelet?
    Olisit järkevämpi ja opettelisit suvaitsemaan heitäkin, käyttäen myös asiallisempia nimiä.

    Äänestä

Lapsikatseella saadaan lehteviä veronmaksajia
evlut hokkuspokkuskerholle.💦⛪️💶

1Äänestä
  • Pappeina

    1Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Pappeina

    Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
    Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
    Perisynti ja perisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
    Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
    Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Ne ovat Raamatun perusta. Synnin takia Jeesus tuli ja Hänessä on syntien anteeksianto!

    Vaikka kuinka itket vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
    Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
    Perisynti ja perisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
    Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
    Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

    Luther oli kuiva olutsieni.

    Mitkään "sakramentit" eivät pelasta tuomiolta.
    Parannuksen teko on oma valinta ja itse toteutettava.

    Luuk.24:
    44. Lähetyskäsky ja lupaus Pyhästä Hengestä
    (Matt. 28:19,20; Mark. 16:15-18; Joh. 20:21-23; Ap. t. 1:4-8)
    Jeesus sanoi heille: "Tätä tarkoittivat minun sanani, jotka puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne. Kaiken sen pitää käydä toteen, mitä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa, profeetoissa ja psalmeissa."
    45. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään Kirjoitukset.
    46. Ja hän sanoi heille: "Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä ja kolmantena päivänä nousta kuolleista,
    47. ja parannusta syntien anteeksiantamiseksi on saarnattava hänen nimessään kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.
    48. Te olette tämän todistajat.
    49. Ja minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut. Mutta pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta."

    1Äänestä

Kasteessa annetaan ja vastaanotetaan Jumalan Lahja pelastukseksi eli Jeesus Kristus,
(Jumalan Lupaus). Uskovien lapset tulee ehdottomasti kastaa ja samoin uskomattomienkin, jos joku tahtoo ja vanhemmat eivät vastusta.
Opetus ja seurakunnan yhteydessä kasvaminen kuuluu sitten asiaan.

Äänestä
  • Kesä kuivaa sen minkä kasteleekin.

    Ateisti

    1Äänestä

  • Tuollaista ei ole Raamatussa.
    Vauvakasteella ei ole mitään tekemistä raamatullisen kasteen kanssa.
    Kaste otetaan vapaehtoisesti omasta tahdosta, itse stä pyytämällä, kukaan toinen ei voi tätä päättää.

    Äänestä

Perisynti on luopiokirkon harhaoppi, jota et löydä Sanasta.
"jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
"Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen vedellä valuttelu. Kirkko tarvitsee kumpaakin harhansa saadakseen jäseniä ja valtaa ja mammonaa.

1Äänestä
  • Perisynnin löydät Sanasta ja synnin takia Jeesuksen piti tulla

    Olet näemme ymmärtänyt perisynnin väärin. Perisynti ei tarkoita sitä että kannetaan syntivelkaa

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Perisynnin löydät Sanasta ja synnin takia Jeesuksen piti tulla

    Olet näemme ymmärtänyt perisynnin väärin. Perisynti ei tarkoita sitä että kannetaan syntivelkaa

    Oh hoh: "Perisynnin löydät Sanasta"????

    Oletkohan koskaan lukenut Raamattua? Siellä ei tunneta perisyntiä.
    Taipumus synnin tekoon ei ole synti vaan tuo taipumus säilyy hautaan asti vaikka ihminen kastettaisiin sata kertaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Oh hoh: "Perisynnin löydät Sanasta"????

    Oletkohan koskaan lukenut Raamattua? Siellä ei tunneta perisyntiä.
    Taipumus synnin tekoon ei ole synti vaan tuo taipumus säilyy hautaan asti vaikka ihminen kastettaisiin sata kertaa.

    Taipumus synnin tekoon on perisynti ja Raamattu tuntee sen.

    taipumus ei poista vaikka tulisi uskoon

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Raivoavat niille jotka jatkavat "irstauden" tekoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Taipumus synnin tekoon on perisynti ja Raamattu tuntee sen.

    taipumus ei poista vaikka tulisi uskoon

    Ei mikään taipumus ole vielä teko. Mutta ihminen kuitenkin tekee jossakin elämänsä vaiheessa syntiä. Vauvat eivät ole voineet tehdä syntiä.

    Apt. 3:
    16. Uskomalla Jeesuksen nimeen on tämä mies, jonka te näette ja tunnette, vahvistunut hänen nimensä kautta. Usko, jonka Jeesus vaikuttaa, on antanut hänelle täyden terveyden kaikkien teidän nähtenne.
    Luuk. 17:19; Ap. t. 4:10
    17. Ja nyt, veljet, minä tiedän, että te olette toimineet tietämättömyyttänne, samoin kuin teidän hallitusmiehennekin.
    Luuk. 23:34; Ap. t. 13:27; 1. Kor. 2:8; 1. Tim. 1:13
    18. Mutta näin Jumala toteutti sen, minkä hän oli ennalta ilmoittanut kaikkien profeettojen suulla: hänen Voideltunsa piti kärsiä.
    Ps. 22:1-22; Jes. 53:5-12; 1. Piet. 1:10-11
    19. Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois
    20. ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen.
    21. Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla.
    Mark. 9:12

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Bi-seksuaalisuudesta on kyse?

    Äänestä

Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." ELI SUOMEKSI, DAAVID SAI ALKUNSA AVIORIKOKSEN SEURAUKSENA!!!! ONKO LIIAN VAIKEA YMMÄRTÄÄ??? Daavid oli Iisain lehtolapsi ja suvun musta lammas.
Iisai ei oikeastaan edes pitänyt Daavidia poikanaan. Daavidia ei kutsuttu edes aterialle, jonne Iisain muut pojat kokoontuivat. Pyhittäytykää ja tulkaa minun kanssani uhrille." Ja hän pyhitti Iisain ja hänen poikansa ja kutsui heidät uhrille. Ja Samuel kysyi Iisailta: "Siinäkö olivat kaikki nuorukaiset?" Hän vastasi: "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita".
Daavidin veljet halveksivat Daavidia:
Mutta kun hänen vanhin veljensä Eliab kuuli hänen puhuvan miesten kanssa, vihastui Eliab Daavidiin ja sanoi: "Miksi sinä olet tullut tänne, ja kenelle olet jättänyt sen pienen lammaslauman siellä erämaassa? Minä tunnen sinun julkeutesi ja pahan sisusi; sinä olet tullut tänne katsomaan sotaa."
Loppujen lopuksi Daavid lankesi samaan syntiin kuin Iisai. Daavid lähetti sanansaattajat häntä noutamaan, ja hän tuli hänen luoksensa. Ja Daavid makasi naisen kanssa, joka juuri oli puhdistautunut saastaisuudestaan. Sitten tämä palasi kotiinsa.
EIKÖ JÄRKESI RIITÄ NÄIN SELVÄN TOTUUDEN YMMÄRTÄMISEEN
????

Äänestä
  • Kyllä ja David kuten kaikki synnyimme turmeltuneeseen mailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Kyllä ja David kuten kaikki synnyimme turmeltuneeseen mailmaan.

    Luterilaiset kieltävät opeillaan sovituksen. San ilmoituksen mukaan jokainen maailman syntyvä lapsi on sovitettu. Pientä lasta ei pidä eikä tarvitse pelastaa sakramentin kautta, "Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit". Aadamin syntejä eikä isien syntejä sälytetä pienten lasten kannettavaksi. "oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit" Jos vauva joutuisi helvettiin perityn synnin tähden, niin Jumala olisi valehtelija, sillä Jumala ilmoittaa Jeesuksen kantaneen jokaisen ihmisen synnit ruumiissaan ristinpuulle.
    Isien synnit on selitetty Sanassa: Isien synnit ovat itsenkukin omia syntejä, samoja syntejä, joita jo isät tekivät. Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! Jeesus itse opettaa: Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Ahaa, vai kieltävät helluntailaiset sovituksen? No jos kieltävät synnin niin sitten tuo on siirä suora seuraus

    Luterilaiset tai muutkaan kristityt eivät kiellä sovitusta

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Luterilaisille kirkko on jumala, joka toimittaa omitamiensa armon välineiden kautta pelastuksenkirkon jäsenyyttä vasten.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ahaa, vai kieltävät helluntailaiset sovituksen? No jos kieltävät synnin niin sitten tuo on siirä suora seuraus

    Luterilaiset tai muutkaan kristityt eivät kiellä sovitusta

    Mitähän sinä sekoilet?
    Ei kukaan ole kieltänyt sovitusta ja pienet lapsetkin ovat sovitettuja, vaikka lut kirkko väittääkin heitä syntisiksi.
    Vasta sitten, kun he kasvavat ja alkavat tekemään syntiä, he joutuvat sovituksen ulkopuolelle, mutta voivat tuhlaajapojan tavoin palata sovitukseen kun katuvat ja tekevät parannuksen.

    Jos Jeesus olisi luterilaisten syntien sovittaja ja ainoa pelastaja, niin kukaan ei olisi luterilainen. LUTERILAISUUS ON INSTITUUTIO, JOSSA KIRKKO JAKAA SOVITUSTA JA KASTEEN ARMOAAN SAKRAMENTTIEN KAUTTA.

    Kuitenkin yhä edelleen synnit ovat luterilaisten mukaan sovittamatta. Kirkko pesee päänkastelullaan synnit pois pikkulapsilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Luterilaiset kieltävät opeillaan sovituksen. San ilmoituksen mukaan jokainen maailman syntyvä lapsi on sovitettu. Pientä lasta ei pidä eikä tarvitse pelastaa sakramentin kautta, "Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit". Aadamin syntejä eikä isien syntejä sälytetä pienten lasten kannettavaksi. "oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit" Jos vauva joutuisi helvettiin perityn synnin tähden, niin Jumala olisi valehtelija, sillä Jumala ilmoittaa Jeesuksen kantaneen jokaisen ihmisen synnit ruumiissaan ristinpuulle.
    Isien synnit on selitetty Sanassa: Isien synnit ovat itsenkukin omia syntejä, samoja syntejä, joita jo isät tekivät. Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! Jeesus itse opettaa: Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita.

    Katolisten mielestä kastamattomat vauvat joutuvat helvetin esi-kartanoon.

    Ilmeisesti pienemmät tulet ja kestoaika.

    Ateisti

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Kuitenkin yhä edelleen synnit ovat luterilaisten mukaan sovittamatta. Kirkko pesee päänkastelullaan synnit pois pikkulapsilta.

    Helluntailaisuuden mukaan synnit in sovittamatta

    Jeesus ei ole Jumala

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Mitähän sinä sekoilet?
    Ei kukaan ole kieltänyt sovitusta ja pienet lapsetkin ovat sovitettuja, vaikka lut kirkko väittääkin heitä syntisiksi.
    Vasta sitten, kun he kasvavat ja alkavat tekemään syntiä, he joutuvat sovituksen ulkopuolelle, mutta voivat tuhlaajapojan tavoin palata sovitukseen kun katuvat ja tekevät parannuksen.

    Mitä sinä oikein sönkltät. Et tajua asiasta mitään

    Raamattu ei opeta että ihminen syntyy osallisena sovituksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Jos Jeesus olisi luterilaisten syntien sovittaja ja ainoa pelastaja, niin kukaan ei olisi luterilainen. LUTERILAISUUS ON INSTITUUTIO, JOSSA KIRKKO JAKAA SOVITUSTA JA KASTEEN ARMOAAN SAKRAMENTTIEN KAUTTA.

    Luterilaisuus ei ole instituutio vaan uskonsuunta

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Luterilaisuus ei ole instituutio vaan uskonsuunta

    Luterilaisuus on katolilaisen kirkon tytärkirkko!

    1Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Mitä sinä oikein sönkltät. Et tajua asiasta mitään

    Raamattu ei opeta että ihminen syntyy osallisena sovituksesta

    Luterilsuuden mukaan Jeesus ei sovittanut pikkulasten tahattamia syntejä, vaan päinvastoin, pikkulasten tahattomat synnit ja ennen tehdyt synnit ns. perisynnit ovat sovittamatta ja vauvat, nuo syntisäkit, ovat vääjämättä menossa helvetin tuleen. KIRKKO KYKENEE SIIHEN , MITÄ JEESUS EI TÄYDELLISELLÄ UHRILLAAN KYENNYT, KIRKKO POISTAA VAUVOJEN TAHATTAMAT SYNNIT JA NS. PERISYNNIN!
    Kirkko pelastaa helvetin tulelta,

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Luterilaisuus on katolilaisen kirkon tytärkirkko!

    Eli osa Kristuksen kirkkoa

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Mitä sinä oikein sönkltät. Et tajua asiasta mitään

    Raamattu ei opeta että ihminen syntyy osallisena sovituksesta

    Yritätkö kiistää Jeesuksen sovitustyön: "Raamattu ei opeta että ihminen syntyy osallisena sovituksesta"????

    1. Joh. - 1.
    Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien"

    Vasta sitten, kun ihminen tekee syntiä, hän menettää tuon sovituksen-

    1Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Ei Raamattu opeta että ihminen SYNTYY sovituksen piirin. Eikä se puhu että yhtäkkiä menettää sovituksen

    Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Ei Raamattu opeta että ihminen SYNTYY sovituksen piirin. Eikä se puhu että yhtäkkiä menettää sovituksen

    Oletko täysi tollo?
    Jos koko maailma on sovitettu, niin kyllä kai syntyvä lapsikin kuuluu sovituksen piiriin.

    Sovituksen voi menettää, kun lankeaa syntiin:
    Hebr 3
    "Keille Jumala oli vihoissaan neljäkymmentä vuotta? Niille, jotka LANKESIVAT syntiin ja joiden ruumiit sitten jäivät autiomaahan. Keille hän vannoi, etteivät he pääse hänen lepopaikkaansa? Niille, jotka eivät totelleet. Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko."

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Kaikki kuuluvat sovituksen piiriin mutta vain ne jotka ottavat sen uskolla vastaan, pelastuvat

    Ateistien synnit on sovitettu mutta eivät he pelastu elleivät tee parannusta

    Uskova ei menetä sovituksen osallisuutta

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kaikki kuuluvat sovituksen piiriin mutta vain ne jotka ottavat sen uskolla vastaan, pelastuvat

    Ateistien synnit on sovitettu mutta eivät he pelastu elleivät tee parannusta

    Uskova ei menetä sovituksen osallisuutta

    Tuo on vain osatotuus, sillä koska koko maailma on sovitettu, niin myös vauvat ovat sovitettuja: Syntiinlangenneen on otettava sovitus uskolla vastaan:
    2 Kor 5
    "Mutta ne kaikki ovat Jumalasta, joka meitä on itse kanssansa sovittanut Jesuksen Kristuksen kautta, ja antoi meille viran sovinnosta saarnata.
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt."

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Myös ateistit ovat sovitettuja

    Sovituksesta päästään osalliseksi vain jos uskoo

    1Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Ahaa, vai kieltävät helluntailaiset sovituksen? No jos kieltävät synnin niin sitten tuo on siirä suora seuraus

    Luterilaiset tai muutkaan kristityt eivät kiellä sovitusta

    Vedät omia vihamielisiä mielipiteitäsi juttuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Eli osa Kristuksen kirkkoa

    Osa antikristuksen kirkkoa.

    Raamatun alkuteksteissä ei ole mitään, mistä tulisi kirkko sanaa. Kirkko sana ei ole kristillinen.
    Todellisesta seurakunnasta raamattu käyttää nimeä "eklesia" = uloskutsuttu.

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Osa antikristuksen kirkkoa.

    Raamatun alkuteksteissä ei ole mitään, mistä tulisi kirkko sanaa. Kirkko sana ei ole kristillinen.
    Todellisesta seurakunnasta raamattu käyttää nimeä "eklesia" = uloskutsuttu.

    Kirkko= Kristuksen omat, sonyymi sanalle seurakunta

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Myös ateistit ovat sovitettuja

    Sovituksesta päästään osalliseksi vain jos uskoo

    Totta: "Sovituksesta päästään osalliseksi vain jos uskoo."

    Mutta kun lut kirkko opettaa, että riittää, kun on kastettu!

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Totta: "Sovituksesta päästään osalliseksi vain jos uskoo."

    Mutta kun lut kirkko opettaa, että riittää, kun on kastettu!

    Ei opeta noin vaan se opettaa että riittää kun uskoo ja on kastettu

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Ei opeta noin vaan se opettaa että riittää kun uskoo ja on kastettu

    Ei pappi hautajaisista puhu uskosta mitään. Riittää kun on kastettu ja rippikoulun käynyt, niin taivaanportit aukeavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Ei pappi hautajaisista puhu uskosta mitään. Riittää kun on kastettu ja rippikoulun käynyt, niin taivaanportit aukeavat.

    Puhui tai ei niin luterilaisuus opettaa että usko on välttämätö

    Äänestä

"kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä"... "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden".
Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
Sinun ylitsesi on tuleva sinun oma jumalattomuutesi, ei Aadamin eikä isoisäsi jumalattomuus, vaan sinun jumalattomuutesi.

1Äänestä

Room.10:
9. Jos sinä siis tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, niin sinä pelastut,
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka uskoo häneen, joudu häpeään."
12. Ei tässä ole eroa juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä, sillä yksi ja sama on kaikkien Herra. Hän on rikas antaja kaikille, jotka huutavat häntä avuksi.
13. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.
14. Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
15. Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!"9
16. Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Jesaja sanookin: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
17. Usko tulee siis kuulemisesta mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Äänestä

Apt. 17:
30. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on sietänyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
Luuk. 24:47; Ap. t. 14:16; Tit. 2:11-12

Äänestä

"12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen."

Tässä tuodaan esiin kirkkolaitoksen esiintulo kolmannella vuosisadalla. Kirkkolaitosten hyökkäys kristtyjä vastaan alkoi muhia jo Johannes Kastajan päivistä ja näin lopulta nämä laitokset valtasivat kristinuskon itselleen ja alkoivat vainota Jeesuksen seuraajia kuten tänäänkin tuo vaino jatkuu myös luterilaisessa kirkossa.

Äänestä

Ahdas portti
Matt. 7:
13."Menkää sisään ahtaasta portista, sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monet menevät siitä portista sisään. Luuk. 13:24
14. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja harvat löytävät sen!"

Novum kommentaari jakeeseen 13.
Ahtaasta portista sisälle pääsemiseksi on riisuuduttava paljosta, nimittäin väärästä suhtautumisesta kaikkeen maalliseen, kaikesta ahneuteen viittaavasta, kaunaisesta hengestä, itsekkyydestä ja omavanhurskaudesta. Ihmisen tulee kieltää itsensä. »Tie on kaita ja portti on ahdas, mutta ei se kaupunki, johon olemme matkalla» (Krysostomos).Elämän tielle ei tulla itsestään. Sille pääseminen edellyttää taistelua (Luuk 13:24).Kadotus ei tarkoita vain tuhoa, vaan myös kaiken sellaisen menettämistä, mikä tekee elämän elämisen arvoiseksi.

Äänestä

Vauvat eivät ole syntisiä. Jokainen tuomitaan vain omien tekojensa mukaan.
" perisyntiä" ei ole olemassa. Perisyntikäsitteenon katoliset keksinet saadakseen ihmiset valtaansa.

Todellisista omista teoistaan jokainen joutuu vain itse vastuuseen.

perinnäissäännöksi on muodostunut vauvojen kastaminen.

Mark. 7:
6.. ..'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.
7. Turhaan he palvelevat minua opettaen oppejaan, ihmisten käskyjä.'
8. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
9. Vielä hän sanoi: "Hyvinpä te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.

Mark.7:
13. Näin te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jota te opetatte. Ja paljon muutakin samanlaista te teette."

Äänestä
  • Juuri näin, perisynti ei esiinnyt Kirjoituksissa eli ei yli sen mitä on kirjoitettu!

    Äänestä

  • Vain Jeesus oli synnitön

    1Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Vain Jeesus oli synnitön

    Juuri noin, kaikki muut ovat synnin turmelemia

    1Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    Juuri noin, kaikki muut ovat synnin turmelemia

    Juuri noin, kaikki muut ovat synnin turmelemia ja tarvitsevat sovitusta uskoontulossa Jeesukseen!!

    1Äänestä

Uudesti syntyessä ei muista tuotakaan milloin.

Äänestä
  • Totta: "Vain Jeesus oli synnitön"!!!

    Ja siitä huolimatta Jeesuskin kuoli, joten puhe siitä, että lapsi pitää kastaa, jotta ei kuolisi, on huuhaata.

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Totta: "Vain Jeesus oli synnitön"!!!

    Enkä sellaisesta puheesta ole kuullutkaan.

    Jeesus oli tosiaan ainoa vailla synnitön

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Totta: "Vain Jeesus oli synnitön"!!!

    Ja siitä huolimatta Jeesuskin kuoli, joten puhe siitä, että lapsi pitää kastaa, jotta ei kuolisi, on huuhaata.

    Tuo on totta että Jeesus pelastui taivaaseen Isän oikealle puolelle vaikka Hänen päätään ei vauvana valeltu vedellä kolmeen kertaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tuo on totta että Jeesus pelastui taivaaseen Isän oikealle puolelle vaikka Hänen päätään ei vauvana valeltu vedellä kolmeen kertaan.

    Jeesus ei tarvinnut pelastusta koska oli synnitön

    1Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Samasta syystä vauva ei tarvitse pelastusta eikä kastetta, koska on synnitön.
    Vauva on tukevasti Jumalan sylissä, ja huomassa:
    Ps 22
    "Sinähän vedit minut äitini kohdusta,sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
    sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka,
    sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta."

    Kyllä Jeesus tarvitse myös pelastuksen, Hänhän nousi ylös!! ja kaiken lisäksi Jeesus pelastui taivaaseen Isän puolelle istumaan vaikkei päälakea kukaan vauvana valellut kolmeen eri otteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Samasta syystä vauva ei tarvitse pelastusta eikä kastetta, koska on synnitön.
    Vauva on tukevasti Jumalan sylissä, ja huomassa:
    Ps 22
    "Sinähän vedit minut äitini kohdusta,sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
    sinun huomaasi minä olen jätetty syntymästäni saakka,
    sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta."

    "Samasta syystä vauva ei tarvitse pelastusta eikä kastetta, koska on synnitön."

    Tässä kohdin luterilainen kirkko ja Jeesus ovat eri mieltä, sillä tosiaan Jeesus katsoi että lapset ovat taivaskelpoisia eli synnittömiä. Jumalahan ei taivaaseen päästä syntistä.

    Vauva ei ole synnitön, vaan Jeesus oli

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    "Samasta syystä vauva ei tarvitse pelastusta eikä kastetta, koska on synnitön."

    Tässä kohdin luterilainen kirkko ja Jeesus ovat eri mieltä, sillä tosiaan Jeesus katsoi että lapset ovat taivaskelpoisia eli synnittömiä. Jumalahan ei taivaaseen päästä syntistä.

    Jeesus ei sanonut missään että lapset ovat synnittömiä

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Synnittömyysoppi on luterilaisten lanseerama termi, jota he käyttävät häväistäkseen Jeesuksen omia. Yksikään ihminen maan päällä ei ole synnitön, vaan kaikki ovat langenneet Aadamin syntiin eli tottelemattomuuteen. Pienissä vauvoissakin on vähäisiä tahroja ja puutteita. "eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä"
    Kuitenkaan Raamatun sanoma ei ole synti ja synnillisyys, vaan sovitus. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    Jokainen maailmaan syntyvä on sovittu. Eikä kukaan joudu vastuuseen isiensä pahoista teoista. Pieniä vauvoja ei tarvitse eikä voi pelastaa sakramenttien voimalla. Jeesuksen ristinkuolema ja sovintoveri kattaa ja riittää, niin kauan kuin ihminen osaa erottaa hyvän pahasta. Vasta silloin kuin ihminen tekee tahallaan syntiä, hän joutuu vastuuseen valinnoistaan. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

    Ei niin, hän sanoi että heidän kaltaistensa (eli niiden jotka ottavat Jumalan valtakunnan vastaan) on taivasten valtakunta

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Synnittömyysoppi on luterilaisten lanseerama termi, jota he käyttävät häväistäkseen Jeesuksen omia. Yksikään ihminen maan päällä ei ole synnitön, vaan kaikki ovat langenneet Aadamin syntiin eli tottelemattomuuteen. Pienissä vauvoissakin on vähäisiä tahroja ja puutteita. "eivät taivaatkaan ole puhtaat hänen silmissänsä"
    Kuitenkaan Raamatun sanoma ei ole synti ja synnillisyys, vaan sovitus. Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
    Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
    Jokainen maailmaan syntyvä on sovittu. Eikä kukaan joudu vastuuseen isiensä pahoista teoista. Pieniä vauvoja ei tarvitse eikä voi pelastaa sakramenttien voimalla. Jeesuksen ristinkuolema ja sovintoveri kattaa ja riittää, niin kauan kuin ihminen osaa erottaa hyvän pahasta. Vasta silloin kuin ihminen tekee tahallaan syntiä, hän joutuu vastuuseen valinnoistaan. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

    Kyllä, yksikään ihminen ei ole synnitön - Jeesuta lukuunottamatta. Synti ei määräydy sillä tehdäänkö sitä tahallaan vai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Jeesus ei sanonut missään että lapset ovat synnittömiä

    Ei kai juuri näin sanonut mutta Jeesus totesi että lastenkaltaisten on taivasten valtakunta eikä taivasten valtakuntaan syntisiä päästetä.

    Äänestä

Perisyntiopin mukaan Jeesus ei kykene oman ruumiin uhrilla pelastaman ketään, vaan tarvitaan kolme vesitilkkaa päälakeen.
Perisyntiopin mukaan Jumala valehtelee ja Raamatun keskeisin sanoma; sovitus on vain tarua.
Perisyntioppi kieltää tämäkin Sanan kohdan: hän (Jeesus) voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat
Luterilaisuudessa käydään Jumalan tykö vesikipon kautta, ei Jeesuksen kautta niin kuin Sana opettaa. Eikä luterilaisuudessa Jeesus kykene ketään täydellisesti pelastamaan, vaan kirkko toimittaa pelastuksen jäsenilleen sakramenttien avulla.
Perisyntiopin ja perisynnistä vapauttavan sakramentin kautta KIRKKO JULISTAA OLEVANSA JUMALA!"

Äänestä
  • Ei kannata kirjoitella tänne kun et yhtään tajua mikä on perisynti

    Jeesuksen kuoleman osallisuuteen päästään kasteessa

    Äänestä

  • Helluntaialisuudessa ei siis uskota syntiin eikä siihen että Jeesus sovitti synnin

    Helluntailaisuudessa kielletään Jeesuksen jumaluus.

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Helluntaialisuudessa ei siis uskota syntiin eikä siihen että Jeesus sovitti synnin

    Helluntailaisuudessa kielletään Jeesuksen jumaluus.

    Ei hellarit yleensä kiellä Jeesuksen jumaluutta vaikka jotkut täällä niin tekee

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Ei hellarit yleensä kiellä Jeesuksen jumaluutta vaikka jotkut täällä niin tekee

    Tajuatteko te yleensä mitään, mitä toinen kirjoittaa?
    Ei täällä kukaan kiellä Jeesuksen jumaluutta. Mutta teidän jumalanne on kolme vesitippaa, jotka pelastavat. Kiellätte Jeesuksen sanat lapsista: "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta"!
    Vauva on "sen kaltainen"!
    Jeesus EI SANO: "Kastetun lapsen kaltaisten on taivasten valtakunta."

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Kyllä täällä tuo lässyttäjä kieltää Jeesuksen jumaluuden. Helluntaissa jumala on kolme vesitilkkaa

    Pieni lapsi siis on lapsen Katainen eli hän ottaa vastaan taivasten valtakunnan

    Hellarivanhus myös kielsi Jeesuksen jumaluuden. Hän kyseli että ketä Jeesus muka rukoili

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Hellarivanhus myös kielsi Jeesuksen jumaluuden. Hän kyseli että ketä Jeesus muka rukoili

    Hän ei edes tiennyt onko Jeesus luoja vai luotu. Ehkä hellari ovat tietämättömiä siitä kuka Jeesus on

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Hän ei edes tiennyt onko Jeesus luoja vai luotu. Ehkä hellari ovat tietämättömiä siitä kuka Jeesus on

    Siihenkö sinä heräsit?

    Äänestä

  • Anonyymi00118 kirjoitti:

    Kyllä täällä tuo lässyttäjä kieltää Jeesuksen jumaluuden. Helluntaissa jumala on kolme vesitilkkaa

    Pieni lapsi siis on lapsen Katainen eli hän ottaa vastaan taivasten valtakunnan

    "Pieni lapsi siis on lapsen Katainen eli hän ottaa vastaan taivasten valtakunnan"

    Jeesuksen mukaan vielä lapsi joka kykenee tulemaan Hänen luokseen on synnitön eli taivaskelpoinen ihminen, vauvasta nyt puhumattakaan ...

    Luuk. 18:16

    Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Totta.
    Mutta kun lut kirkko estää opillaan vauvoja olemasta "lasten kaltainen", eli Jeesukselle kelpaava.
    Ei vauvan tarvitse ottaa vastaan mitään, sillä hän on Jumalan hoidossa ja Jeesuksen sylissä.
    Isompi lapsi, jonka ymmärrys jo toimii, ottaa vastaan Jumalan valtakunnan, kun hänelle kerrotaan siitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00124 kirjoitti:

    Lapsen kaltainen on siis sellainen joka ottaa vastaan taivasten valtakunnan

    Jumalan valtakunta otetaan vastaan uskolla ja ilman uskoa ei kukaan ole Jeesuksen sylissä

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    "Pieni lapsi siis on lapsen Katainen eli hän ottaa vastaan taivasten valtakunnan"

    Jeesuksen mukaan vielä lapsi joka kykenee tulemaan Hänen luokseen on synnitön eli taivaskelpoinen ihminen, vauvasta nyt puhumattakaan ...

    Luuk. 18:16

    Mutta Jeesus kutsui lapset tykönsä ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.

    Jeesus ei puhunut mitään synnittömyydestä

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Lapsen kaltainen on siis sellainen joka ottaa vastaan taivasten valtakunnan

    Jumalan valtakunta otetaan vastaan uskolla ja ilman uskoa ei kukaan ole Jeesuksen sylissä

    "Jumalan valtakunta otetaan vastaan uskolla ja ilman uskoa ei kukaan ole Jeesuksen sylissä"???

    Jeesus ei varmaan tiennyt noin valtavaa totuutta, kun otti lapsia syliinsä kysymättä näiden uskoa. Hänelle kelpasi kaikki lapset, vaikka ketään ei oltu kastettu.

    Äänestä

Sana todistuksen mukaan:
Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Pienet lapset eivät ole tehneet mitään, mistä he niittäisivät satoa.
Palkka maksetaan itse kunkin omista teoista: Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Palkkaa ei makseta toisten tekemisistä, tai tekemättä jättämisistä. Sanan perusteella kukaan ei saa palkkaa kummien uskosta ja papin suorittamasta sakramentista. Paavali kirjoitti:
Sillä se, joka tekee väärin, on saava takaisin, mitä on väärin tehnyt; ja henkilöön ei katsota.
Ketään ei myöskään rangaista Aadamin tai isoisän tekemistä synneistä. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.

Paavali kirjoitti: Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Samoin Hesekiel: Mikä teillä on, kun te lausutte tätä pilkkalausetta Israelin maasta: 'Isät söivät raakoja rypäleitä, lasten hampaat heltyivät'?
Jumala on pyhä oikeudenmukainen ja vanhurskas. Oppi toisten teoista rankaisemisesta ns. perisyntioppi on Jumalan pilkkaa.

Äänestä
  • Et ymmärrä yhtään mikä perisynti on

    Äänestä

  • Anonyymi00128 kirjoitti:

    Et ymmärrä yhtään mikä perisynti on

    Perisyntioppi on katolilaiselta paavin kirkolta kopioitu saasta ja valhe.

    Äänestä

  • Anonyymi00129 kirjoitti:

    Perisyntioppi on katolilaiselta paavin kirkolta kopioitu saasta ja valhe.

    Ei vaan syntiinlankeemuksen seuraus ja raamatullinen

    1Äänestä

Kirkon päänkastelu-sakramentin kautta pääsee osalliseksi kirkon jäsenyydestä, ei mistään jumalisuuteen liittyvästä.

Äänestä
  • Paavali kirjoittI: "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?", Jeesus kuoli jo pari tuhatta vuotta taaksepäin, näin ollen ketään ei voi millään teolla tai tempulla kastaa Kristuksen kuolemaan.
    Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,

    Siis Jeesus ristiinnaulittiin yhden ainoan kerran ja jokaisen ihmisen vanha ihminen ristiinnaulittiin Hänen kanssaan. Kuoleman jälkeen Jeesus ylösnousi ja jokaisen ihmisen uusi luomus nousi haudasta yhdessä Hänen kanssaan.
    Paavali todistaa: hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    Paavali kirjoittI: "Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?", Jeesus kuoli jo pari tuhatta vuotta taaksepäin, näin ollen ketään ei voi millään teolla tai tempulla kastaa Kristuksen kuolemaan.
    Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
    kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu,

    Siis Jeesus ristiinnaulittiin yhden ainoan kerran ja jokaisen ihmisen vanha ihminen ristiinnaulittiin Hänen kanssaan. Kuoleman jälkeen Jeesus ylösnousi ja jokaisen ihmisen uusi luomus nousi haudasta yhdessä Hänen kanssaan.
    Paavali todistaa: hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

    Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
    Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
    Perisynti ja perisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
    Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
    Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen päälaen vedellä valuttelu ns. kaste, jonka kautta kirkko saa uusia jäseniä maksajaksi.

    Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Oppi synnistä ja Jeesuksen kuolemasta ovat kristinuskon perusta. Kasteminen ei ole harha

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
    Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
    Perisynti ja perisynnin poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
    Sanasta et löydä luopiokirkon perisyntioppia. Päinvastoin sillä
    Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
    "Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".

    Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen päälaen vedellä valuttelu ns. kaste, jonka kautta kirkko saa uusia jäseniä maksajaksi.

    Sanasta et löydä synnittömyysoppia

    "Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta."

    Tämä perisyntioppi on vain luterilaisuuden oppi mutta kristinusko ei tätä tunne.

    Äänestä

  • Anonyymi00141 kirjoitti:

    "Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta."

    Tämä perisyntioppi on vain luterilaisuuden oppi mutta kristinusko ei tätä tunne.

    Itse asiassa kaikki perinteiset kirkkokunnat opettavat perisyntiä

    Ja tietääkseni vapaat suunnatkin tunnustavat syntiinlankeemuksen ja siitä seuranneet kuoleman!

    Äänestä

  • Anonyymi00142 kirjoitti:

    Itse asiassa kaikki perinteiset kirkkokunnat opettavat perisyntiä

    Ja tietääkseni vapaat suunnatkin tunnustavat syntiinlankeemuksen ja siitä seuranneet kuoleman!

    Aadamin synti oli tottelemattomuus ja sinä elät tottelemattomuudessa ja eläessäsi tottelemattomuudessa olet osallisen Aadamin syntiin eli tottelemattomuuteen ja teet Aadamin tekoja ja SINUN TEKOSI eli tottelemattomuutesi Jumalan Sanalle aiheuttaa sinulle itsellesi kuoleman. KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET! Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. EI LUE NIIN KUIN SILMÄSI JA PIMEÄ MIELESI NÄKEVÄT: AADAM TEKI SYNTIÄ JA KUOLEMA TULI AADAMIN TAKIA KAIKKIEN OSAKSI!
    Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00143 kirjoitti:

    Juuri noin Kaikkien osaksi on tullut kuolema!

    Äänestä

Tärkeämpää on se ettei vauvaa saa upottaa veteen sillä on ihan urbaanilegendaa että vauvat osaavat muka uida ja sukeltaa ilman happea. Toki tätä neuvoa kannatta noudattaa ylipäätänsä helluntailaisissa jotka eivät myöskään omaa noita taitoja vaikka toisaalta rikosrekisteri saattaa olla käsivarrenmittainen.

Äänestä
  • Vauvoilla on automatiikka jäljellä syntymänsä jälkeen etteivät hengitisi vettä keuhkoihinsa.
    Sen kun upottavat kuvitteellisessa Jeesuksen veri altaassa vauvansa.

    Ateisti

    Äänestä

  • Anonyymi00140 kirjoitti:

    Vauvoilla on automatiikka jäljellä syntymänsä jälkeen etteivät hengitisi vettä keuhkoihinsa.
    Sen kun upottavat kuvitteellisessa Jeesuksen veri altaassa vauvansa.

    Ateisti

    Ei pidä paikkaansa: "Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet."

    Jeesuskin kuoli, vaikka ei ollut tehnyt syntiä. Samoin vauvat voivat kuolla, vaikka ovat puhtaita. Jeesus oli myös ihminen, samanlainen, kuin yksi meistä.
    Kuolema tuli syntiinlankeemuksen seurauksena EIKÄ kenenkään omien syntien seurauksena.
    Siksi vauvoja on turhaa kastaa jonkun perisynnin vuoksi, koska Raamattu osoittaa selvästi, että synti ei periydy: Hes 18
    "Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa."

    Äänestä

  • Anonyymi00147 kirjoitti:

    Jeesus kuoli meidän syntien tähden. Koska kuolema periytyy niin myös synti periytyy ja siksi kastetaan

    Äänestä

Vauvat voisi viedä kirkkoon siunattavaksi samalla kun annetaan nimi.
Sen sijaan olen aikuiskasteen puolella, eli vasta kun ihminen itse ymmärtää kasteen merkityksen. Näin se parhaiten ymmärrän myös raamatusta niistä kohdista missä kasteessa on kerrottu.
Olen uskova luterilainen ja minut on kastettu. Minua ei kuitenkaan ole aivopesty, vanhempani olivat viisaita. Näin olen kasteen miettinyt vasta myöhemmällä iällä. Koska Nikean uskontunnustuksen mukaan on vain yksi kaste, en ole kuitenkaan mennyt aikuiskasteelle enkä siirtynyt helluntailaiseksi. Pysyn tässä mutta mielipiteeni voin pitää. Uskon kelpaavani Jumalan valtakuntaan tällä asenteellani, enkä rupea kenenkään valintoja tuomitsemaan.

Äänestä
  • Joskin se on niin, että lapset siunataan ja aikuiset kastetaan.

    Mutta silti sydämen uskolla pelastutaan. Olisi Jumala aika julma sadisti, jos ihminen uskoisi, haluaisi olla Jumalan lapsi eikä millään tavalla vääristelisi Jumalan sanaa eikä se vuoksi ketään herjaisi ja sitten kun ei olisi juuri tietyllä tavalla kastettu, kun ihmiset eivät olisi juuri tietyllä tavalla kastaneet, Jumala sanoisi, että muutoin hyvä juttu, mutta tämä yksi homma meni hieman väärin tehtynä, joten helvetti kutsuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00149 kirjoitti:

    Joskin se on niin, että lapset siunataan ja aikuiset kastetaan.

    Mutta silti sydämen uskolla pelastutaan. Olisi Jumala aika julma sadisti, jos ihminen uskoisi, haluaisi olla Jumalan lapsi eikä millään tavalla vääristelisi Jumalan sanaa eikä se vuoksi ketään herjaisi ja sitten kun ei olisi juuri tietyllä tavalla kastettu, kun ihmiset eivät olisi juuri tietyllä tavalla kastaneet, Jumala sanoisi, että muutoin hyvä juttu, mutta tämä yksi homma meni hieman väärin tehtynä, joten helvetti kutsuu.

    Tuo ongelmahan johtuu siitä kirkon väärästä opetuksesta, että kaste on välttämätön pelastukseen. Ja tämän harhaopin seurauksena lut kirkko peloittelee ihmisä viemään lapsensa kastettavaksi.
    Kaste on vain ulkoinen seremonia ja seurakuntaan liittämisen riitti. Toki aikuisena suoritettuna se vahvistaa uskoa, ja osoittaa kastettavan halua seurata Jeesusta, mutta pelastukseen tarvitaan SYDÄMEN USKO:
    "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut."! Ap 17

    Äänestä

  • Anonyymi00150 kirjoitti:

    "Ja tämän harhaopin seurauksena lut kirkko peloittelee ihmisä viemään lapsensa kastettavaksi."

    Itsekin uskon että luterilainen opin karmein alilyönti on tuo että vastasyntynyt vauva on itse perkeleen riivaama olento minkä päälakea nopeasti täytyy valella erilaisten loitsujen saattelemana.

    Raamattu opettaa että kaste tarvitaan pelastamaan ihminen

    Raamattu ei opeta että kaste on ulkoinen seremonia vaan päinvastoin

    Äänestä

  • Anonyymi00152 kirjoitti:

    Tuollaista oppia ei ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00155 kirjoitti:

    Tuollaista oppia ei ole.

    "Tuollaista oppia ei ole."???

    Tarkoitatko. että Tunnustuskirjat valehtelevat:
    "Edelleen seurakuntamme opettavat, että Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00156 kirjoitti:

    Eivät, vaan eihän tuossa puhuta mitään riivauksesta

    Äänestä

  • Anonyymi00154 kirjoitti:

    Raamattu opettaa että kaste tarvitaan pelastamaan ihminen

    Raamattu ei opeta että kaste on ulkoinen seremonia vaan päinvastoin

    Kyllä, eihän meillä ole muuta pelastajaa kuin Jeesus Kristus ja hänen kuolemaansa ja ruumiinsä jäseneksi meidät kastetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Heh heh
    Tuollainen "Kristuksen jäsenyys" näyttäytyy parhaiten suomalaisten sekoilussa.
    Tuo on kasteenpalvontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00159 kirjoitti:

    Heh heh
    Tuollainen "Kristuksen jäsenyys" näyttäytyy parhaiten suomalaisten sekoilussa.
    Tuo on kasteenpalvontaa.

    Eniten se näkyy sinun sekoilussasi kun kumoat Raamatun selvän Sanan

    Äänestä

  • Anonyymi00158 kirjoitti:

    Kyllä, eihän meillä ole muuta pelastajaa kuin Jeesus Kristus ja hänen kuolemaansa ja ruumiinsä jäseneksi meidät kastetaan.

    Kyllä, Jeesus on ainoa tie ja sekös helluntailaista kismittää

    Äänestä

  • Anonyymi00161 kirjoitti:

    Kyllä, Jeesus on ainoa tie ja sekös helluntailaista kismittää

    Miksi kismittäisi?
    Jeesus riittää ilman vettäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Miksi kismittäisi?
    Jeesus riittää ilman vettäkin.

    Selvästi kismittää se että Kristus on ainoa tie ja häneen meidät kastetaan

    Äänestä

  • Anonyymi00162 kirjoitti:

    Miksi kismittäisi?
    Jeesus riittää ilman vettäkin.

    Vastaava kommentti olisi "Jeesus riittää ilman uskoakin"

    Äänestä

  • Anonyymi00166 kirjoitti:

    Vastaava kommentti olisi "Jeesus riittää ilman uskoakin"

    Väärä kommentti. Tyhmyyttäsikö sen keksit?
    Raamattu vakuuttaa: "Usko Herraan Jeesuksen, niin sinä pelastut, samoinkuin sinun perhekuntasi."
    Siihen ei tarvita vettä.

    Äänestä

  • Anonyymi00168 kirjoitti:

    Väärä kommentti. Tyhmyyttäsikö sen keksit?
    Raamattu vakuuttaa: "Usko Herraan Jeesuksen, niin sinä pelastut, samoinkuin sinun perhekuntasi."
    Siihen ei tarvita vettä.

    Oikea kommentti. Pelastukseen tarvitaan usko ja kaste. Jeesukseen Kristukseen meidät kastetaan. Ainakin alkuseurakunnassa kaste tarvittiin kun ensi tilassa kasteet suoritettiin

    Äänestä

  • Anonyymi00169 kirjoitti:

    Oikea kommentti. Pelastukseen tarvitaan usko ja kaste. Jeesukseen Kristukseen meidät kastetaan. Ainakin alkuseurakunnassa kaste tarvittiin kun ensi tilassa kasteet suoritettiin

    Tuo on totta, eikä siellä kukaan jankannut "siihen ei tarvita vettä" tai "kaste on vain ulkoinen merkki". Helluntailaisella on eri kaste kuin Raamatussa, jossa kaste on Kristukseen ja Hänen kuolemaansa liittämistä

    Äänestä

  • Anonyymi00170 kirjoitti:

    Tuo on totta, eikä siellä kukaan jankannut "siihen ei tarvita vettä" tai "kaste on vain ulkoinen merkki". Helluntailaisella on eri kaste kuin Raamatussa, jossa kaste on Kristukseen ja Hänen kuolemaansa liittämistä

    Noin Raamatussa mutta helluntailaisilla on omat opit

    Äänestä

Rönsyily tarkoittaa persuilua kristillisissä lqbt- piireissä. Ei kannata osallistaa itseä sellaisiin lainkaan.

Äänestä

Lapsikasteelle on kaksi syytä, tuottaa kirkolla maksavia jäseniä, ja johdattaa sinisimäiset kirkon taikoihin uskovat helvettiin. Raha himo kaiken pahan juuri, niin myös vauvojen päänkastelun syy ja juuri on rahan himo. Rahaa halutessaan luterilainen kirkko eksyttää pois uskosta.

Äänestä
  • Kasteen syy on tuoda ihminen Jeesuksen yhteyteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00171 kirjoitti:

    Kasteen syy on tuoda ihminen Jeesuksen yhteyteen.

    Totta, ja lapsikasteen hylkäämisen syy on johdattaa ihmiset pois Jeesusken luota helvetiin. Nämä lahkot haluavat vain uusia jäseniä ja rahaa ja se onnistuu mitätöimällä muiden kasteet

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Rahanhimo näissä Amerikasta leviävisssä porukoissa on kova.

    Äänestä

  • Anonyymi00172 kirjoitti:

    Totta, ja lapsikasteen hylkäämisen syy on johdattaa ihmiset pois Jeesusken luota helvetiin. Nämä lahkot haluavat vain uusia jäseniä ja rahaa ja se onnistuu mitätöimällä muiden kasteet

    Nehän ei siellä edes tiedä onko Jeesus luoja vai luotu 😄😄

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensinnäkin vauvat syntyvät synnistä.
(Raamattu)
Toiseksi, jäsenhankinta on varminta tehdä mahdollisimman aikaisin.

Lihallisia ovat kirkon motivaatiot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu