Totuus tulee aina esiin ja syylliset tuomitaan

Maailmaa vaivasi maaliskuusta 2020 lähtien koronapandemian sijasta korruptiopandemia, jossa tähtitieteellisiä voittoja tekevä rokoteteollisuus korruptoi poliitikot, terveysviranomaiset, lääkevalvontaviranomaiset, johtavat asiantuntijat ja valtamedian sensuroimaan rokotehaittoja ja suoltamaan tiedevastaisia valheita, joiden tarkoituksena oli maailman väestön orjuuttaminen rokoteteollisuuden kanta-asiakkaiksi.
Mitä korruptiopandemiasta nyt tiedetään, ja kuinka tämän kaikkien aikojen törkeimmän rikoksen mahdollistaneet tahot tullaan saattamaan lähivuosina laajalla rintamalla maailmanlaajuisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Aluksi lyhyt kertaus valekoronapandemiasta ja miten se toteutettiin. Meille väitetään, että ihmiskunnalle uusi SARS-CoV-2 koronavirus on aiheuttanut poikkeuksellisen tappavan pandemian, ja että virusta vastaan kehitettiin ennätysajassa rokotteita, jotka ovat tehokkaita ja turvallisia. Kuten tästä kirjoituksesta selviää, mikään edellämainituista ei pidä paikkaansa. Mitään yleisvaarallista koronapandemiaa ei ole koskaan ollut, joten millekään koronatoimille kuten maskisuosituksille, yhteiskunnan rajoitustoimille, koronarokotuksille ja koronapassille ei ole koskaan ollut mitään lääketieteellisiä perusteita. Koronarokotteet ovat tarpeettomia, tehottomia, terveydelle haitallisia ja hengenvaarallisia, ja koronatoimilla on täysin turhaan oikeudettomasti puututtu ihmisten elämään, rikottu räikeästi ihmisoikeuksia ja perustuslakia, ja aiheutettu valtava määrä haittaa kansantaloudelle.
3169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Älä nyt enää viitsi…
Tuo saarnasi on niin laastsiison salaliittotarinaa, joten ei se enää sytytä kuin ehkä pahimpia foliohattutrolleja

Äänestä

Tiesitkö, että verkkokaupasta saa rullan foliota alle eurolla, 99 senttiä?

Äänestä

Ne leimattiin salaliittohörhöiksi jotka epäilivät viruksen tulleen laboratoriosta mutta nythän sekin asia virallisesti myönnetään.
https://yle.fi/a/74-20149196

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Maailmaa vaivasi maaliskuusta 2020 lähtien koronapandemian sijasta korruptiopandemia, jossa tähtitieteellisiä voittoja tekevä rokoteteollisuus korruptoi poliitikot, terveysviranomaiset, lääkevalvontaviranomaiset, johtavat asiantuntijat ja valtamedian sensuroimaan rokotehaittoja ja suoltamaan tiedevastaisia valheita, joiden tarkoituksena oli maailman väestön orjuuttaminen rokoteteollisuuden kanta-asiakkaiksi.
Mitä korruptiopandemiasta nyt tiedetään, ja kuinka tämän kaikkien aikojen törkeimmän rikoksen mahdollistaneet tahot tullaan saattamaan lähivuosina laajalla rintamalla maailmanlaajuisesti rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Aluksi lyhyt kertaus valekoronapandemiasta ja miten se toteutettiin. Meille väitetään, että ihmiskunnalle uusi SARS-CoV-2 koronavirus on aiheuttanut poikkeuksellisen tappavan pandemian, ja että virusta vastaan kehitettiin ennätysajassa rokotteita, jotka ovat tehokkaita ja turvallisia. Kuten tästä kirjoituksesta selviää, mikään edellämainituista ei pidä paikkaansa. Mitään yleisvaarallista koronapandemiaa ei ole koskaan ollut, joten millekään koronatoimille kuten maskisuosituksille, yhteiskunnan rajoitustoimille, koronarokotuksille ja koronapassille ei ole koskaan ollut mitään lääketieteellisiä perusteita. Koronarokotteet ovat tarpeettomia, tehottomia, terveydelle haitallisia ja hengenvaarallisia, ja koronatoimilla on täysin turhaan oikeudettomasti puututtu ihmisten elämään, rikottu räikeästi ihmisoikeuksia ja perustuslakia, ja aiheutettu valtava määrä haittaa kansantaloudelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu