Jumala loi koiran - vai ihminen kesytti suden?

Mikä näkökulma hihhuleilla on nykyään koira-asiaan? Koirathan on pyörineet ihmisten jaloissa pidempään kuin on aikaa mitattu.
12150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Koirien jokakeväiset kakat opettivat ihmiset puhumaan.

Äänestä

Kreationistit hyväksyvät yleensä, että koira on evoluution tulosta. He tosin esittävät, että tämä jalostus oli ihmisen ohjaama tai sitten koiramaisuus oli jo valmiiksi luotu susiin.

Äänestä

Kreatonisteista ja evolutinisteista en tiedä, mutta Raamatusta löytyy:

Niin hän vei väen alas veden ääreen. Ja Herra sanoi Gideonille: "Aseta erikseen jokainen, joka latkii vettä kielellään, niinkuin koira latkii,
ja samoin jokainen, joka laskeutuu polvilleen juodaksensa."
Tuom. 7:5

Äänestä

Vai susi kesytti ihmisen?

Äänestä

Taistelevaa ateistia taas ahdistaa.
Tavallinen ateisti ei moisella päätään vaivaa.

Äänestä

Luontokappaleista ainoastaan kissat on luotu täydellisinä.

Äänestä
  • Kesyttivät itse itsensä kun huomasivat että ihmisiltä saa täyden ylöspidon hiirien pyydystämisestä korvauksena.

    Äänestä

Jumala loi suden, jonka ihminen kesytti.

Äänestä
  • Jollain hetkellä susi transformoitui koiraksi. Ihminen ei sitä pystynyt tekemään, koska kaikki on Jumalan luomaa.

    Äänestä

  • Jumala loi koiran, mikä villiintyi sudeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Jumala loi koiran, mikä villiintyi sudeksi.

    Kesäkissoistakin tuli luonnossa ilveksiä.

    Äänestä

Susi on villikoira. Suden perimä on rikas eli susipopulaatioilla on suuri geneettinen diversiteetti: jalostamalla eli köyhdyttämällä perimää ja tuomalla resessiivisiä piirteitä esiin ihminen voi kasvattaa isoja tai pieniä, lyhyt- tai pitkäkarvaisia, verraten yksivärisiä tai laikukkaita ym. käytännössä yhä kesympiä susi- eli koirarotuja. Vaihtelut ovat aivan eri luokkaa kuin vaikkapa ihmisten välillä.

Raamatun mukaan Jumala loi kaikki eläinten suvut, ja kunkin suvun edustajat lisääntyvät vain keskenään tuottaen lisää oman sukunsa edustajia. Esimerkiksi kissaeläin ja koiraeläin eivät lisäänny keskenään. Ja kun kaksi haukkaa lisääntyvät, jälkeläiset ovat haukkoja, eikä koskaan kameleita, koska kamelit ovat eri sukua.

Lisäksi Raamattu ei opeta sattumanvaraisuutta. Jos joku uskoo sattumanvaraisuuteen, se ei ole ainakaan Raamatusta.

Raamatun mukaan on siis luotu tietyt suvut, jotka kukin voivat jatkaa sukuaan ja jotka eivät oikein voi sekoittua keskenään.

Raamatussa mikään ei viittaa makroevoluutioon tai että sattumanvaraisesti elämänmuodot kehittyisivät joksikin ihan muuksi kuin ne oli luotu. Biologien kehittämät taksonomiat eivät mene yksiin Raamatun käsitteistön kanssa. Raamatun oppi vihjaa, että tieteilijätkin voisivat yrittää tehdä sellaisen luokittelun, jossa kaikki keskenään sukua jatkavat luokiteltaisiin saman suvun tai miksikä sitä halutaankaan sanoa, edustajiksi.

Näin ollen leijona ja tiikeri ja pantteri ja ilves ja kotikissa olisivat samaa sukua tai miksikä sitä halutaankaan sanoa. Käytännössä vaan kotikissan ja leijonan välillä on sen verran suuri kokoero, että se tekee parittelusta fyysisesti aika mahdotonta.

Siis genetiikka yhdistettynä Raamatun oppiin vihjaa, että villit sudet ovat koiria, joille luotiin mahtavan rikas geeniperimä. Ja jalostuksessa (oikeastaan ihan vaan genetiikan mukaan) on kyse sen perimän ohjatusta köyhdyttämisestä valikoitujen piirteiden esiin saamiseksi. Jos jalostetun koiran sitten antaa lisääntyä villin koiran eli suden kanssa, niin jälkeläisille, kun niitä syntyy oikein useita, muodostuu heti, kun villistä vanhemmasta kopioituu aina hiukan eri geenit kullekin jälkeläiselle, muodostuu jo varsin monipuolinen geenipooli, vaikkei niistä tuskin yksikään ole yhtä elinvoimainen kuin villi vanhempansa.

Raamattu puhuu jalostamisesta. Jaakob jalosti appensa omistamia karjaeläimiä järjestämällä niiden parittelupaikalle värillisiä ja laikukkaita hahmoja.

1. Mooseksen kirjan perusteella Tooran vaalijat (lue: samarialaiset) uskovat tai ovat uskoneet, että kun eläimet tai ihmiset parittelevat, niin jälkeläisistä tulee sen kaltaisia, joista parittelijat unelmoivat paritellessaan eli sellaisia, joita parittelijat näkevät ja haluavat mielessään. Jos siis vaikkapa nainen, jota kalpea mies on siittämässä, ajattelee seksin aikana jotakuta ihan muuta tummaa miestä, niin hän saattaa synnyttää fantasiointinsa kohteen näköisen lapsen. Tämä käsitys poikkeaa siitä, mitä genetiikka opettaa. Kuitenkin genetiikka yleisesti tunnistetaan ihan oikeaksi tieteenhaaraksi, toisin kuin evoluutio-opit, jotka ovat pikemminkin filosofiaa.

Genetiikka on ihan oikea tiede. Ja Raamatun oppeja on hyvä koestaa tieteellisesti.

Jos Raamatun teksti on tulkittavissa niin, että vedenpaisumus oli globaali ja siinä selvisivät vain Nooan pojat ja heidän vaimonsa ja me kaikki olemme heidän jälkeläisiään, ja toisaalta ennen vedenpaisumusta ihmiset olivat ehtineet elää monta monta sukupolvea, niin vedenpaisumusta edeltävänä aikana oli syntynyt mutaatioita, joiden pitäisi vedenpaisumuksen aiheuttaman geneettisestä pullonkaulavaikutuksesta näkyä niin, että nykypäivän naisilla mitokondrio-DNA:t muodostavat yhtä monta pääklusteria kuin Nooan pojilla oli keskenään kaukaista sukua olevia vaimoja. :P Nathaniel Jeanson on tutkinut juuri sitä. Ja muut voisivat tutkia itsenäisesti arvioidakseen, ovatko Jeansonin tulokset uskottavia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mikä näkökulma hihhuleilla on nykyään koira-asiaan? Koirathan on pyörineet ihmisten jaloissa pidempään kuin on aikaa mitattu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu