Liksa alkaa taas juosta hevosenlailla.
Nääntykää alipalkatut siivoojat ym. roku duunarit.
Paperimies on kingi, muut on orjia.
Nääntykää alipalkatut siivoojat ym. roku duunarit.
Paperimies on kingi, muut on orjia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyttäile sinä vain räkä viiksissä ja suikka päässä sitä konettas 3-vuorossa eläkeikään asti ihan rauhassa. Et kuule poika edes osaa kuvitella missä ja miten rahaa todella hankitaan.
Tsemppiä elämään kuitenkin, ehkä sinuakin onnistaa sitten seuraavassa, kun ymmärrät asioita ehkä hiukan paremmin.
olet ja sitä myöten lapsellinen.Mun puoli sukua paperimiehiä eivätkä päästele suustaan tuollaista sontaa, päinvastoin, sanovat että töihin mentäessä aivot saa jättää kotiin.Eivät kehu palkallaan eivätkä väheksy muita ammatteja.
Näinhän on suomessa on että töihin pitää mennä mutta ne aivot pitää jättää kätia.
Herrat hoitaa ajatukset, niikuin nämä suomen pankit aikanaan (Säästöpankki). Siitähän ne palkkansa saa. Ja on myös tosi että tänäkin päivänä ei saa ajatella TÖISSÄ.
80-luvulla paperitehtaalla töissä ollut kolleegani kertoi seuraavaa: Ylemmällä taholla oli päätetty ottaa myöskin koneenhoitajat vuorotyönjohtajien lisäksi päivittäisiin käyntipalavereihin insinöörikunnan kanssa. Kun erään vuoron koneenhoitaja oli avannut suunsa ja aloittanut: "Miun mielestä...", niin vuoron pomo oli keskeyttänyt alkuunsa, että: "Mein vuorossa mie ajattelen ja sie kelaat." Lieneeköhän vielä nykyäänkin niin.
saman pomon. nykyään se kelaa katuja. Eipä muuten ole vielä tullut vastaan yhtään pomoa joka olisi kunnolla perillä hommista. Niin kauan kuin malttavat olla hiljaa ja keskittyä pelkästään siihen ajatteluun, hommat pelaa.
Lapsi olet ja sitä myöten lapsellinen.Mun puoli sukua paperimiehiä eivätkä päästele suustaan tuollaista sontaa, päinvastoin, sanovat että töihin mentäessä aivot saa jättää kotiin.Eivät kehu palkallaan eivätkä väheksy muita ammatteja.
Kelle meinasit sitä paskapaperiasi vääntää, jos
köyhät kuolee? Saat pyyhkiä ittes ruvelle, niillä tuotoksillasi,ennenkuin kuolet itsekin nälkään!
Jeesus sentään miten typeriä ihmiset nykyään ovat. Joku kirjoittelee internetissä täydellisen anonyymiteetin suojissa jotain heikkoa provoa ja sanoo olevansa paperityöläinen ja heti kaikki ryntäävät suu vaahdossa kommentoimaan. Mikä helvetti kaikkia vaivaa. Häh?
itsehän siinä suu vaahdossa kirjottelet lauman joukossa...idiootti...
Tuota nyt ei kukaan usko enää, melko surkeeta olitte porukkaa lakon loppu vaiheessa.Ja mikä kingi se tehtaassa kulkee.
juu olet oikeassa! paperilla tehdään rahaa ja joka päivä teen perkeleleesti....MUTTA EI PAPERITEHTAASSA....PÖRSSIIn POJAT JOS HALUATTE TIETÄÄ MITÄ RAHA ON!!!!!!!
kuolkaa köyhät!syy:miks ette tappannu itteenne ku oli mahollisuus jos ees oli ku ootte nii köyhii