Ennusmerkit ovat vahvana ilmassa huhtikuun 13. päivän vaaleja silmällä pitäen. Perussuomalaiset on ottamassa taas yhden uuden jytkyvoiton.
Tämä lienee järjestysnumeroltaan JYTKY-5 joka nyt on tulossa.
Tämä lienee järjestysnumeroltaan JYTKY-5 joka nyt on tulossa.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Mene hoitoon kpää persu
PetosRytky!® tulee, mutta monesko?
Soini ei tiennytkään, että kuinka elinkelpoisen, jättimäistä vaalivoittoa kuvaavan sanan hän mölytti ilmoille. Jytkyhän on ainakin 50 vuotta vanha ilotulitemalli, jossa oli 1 gramman ruutipaukku sisällä. Saman aikakauden Isossa Kiinalaisessa oli vain 0,1 gramman paukku.
Sitten Soini puolivahingossa toi tämän jytky-ilmauksen politiikan puolelle. Itse Soini sai potkut per-seelleen puoluesta jo 2017, mutta hänen julkituomansa jytkyvoittojen sarja vaan jatkaa etenemistänsä.
Soini ennusti persuille samaa jytkyä, kuin EU vaaleissa. Se pitänee paikkansa, kun persut eivät ole edes saaneet ehdokkaita kerättyä.
Eihän sille voi mitään , Että Persut ajattelee enemmän omien kansalaisten etuja .
..juu, miten ne tavallisen kansalaisen edut saa pois.
No jos joskus jonkun esimerkin näyttää,nyt orpo purran kanssa vittuilee työntekijälle ja antaa rikkaiden rahapiirien voittaa....
Tietäis vaan, ketkä niitä kansalaisia ovat. Ei ainakaan suomalaiset.
Leipomoalalle tarjotaan kuuden päivän työviikkoja ja 10 tunnin työpäiviä. Että sellaista OrpoPurraa tarjolla. Jos ne menevät läpi, niin kohta tarjotaan muillekin samaa.
Ennätys tulee, meinaan 12% kannatus max.
Enpä usko.Ovat tehneet hallituksessa leikkauksia ja kansa haluaa ennemmin elää velaksi ja ajaa karille ja upottaa koko Suomen ja lopulta tulee Euroopan keskuspankki,eu ja velkojat jotka leikkaa sitten todella rajusti ja siihen ei suomalaiset voi sitten mitenkään vaikuttaa
No siksihän persut pitää potkia pois kun ne ottaa velkaa kaikista eniten. Samaa muuten trumppikin tekee,muka säästävinään mutta valtion menot on kasvaneet
Jos Marinin hallitus olisi jatkanut niin mitään leikkauksia eivät olisi tehneet ja Suomi ottaisi reilusti yli 20miljardia velkaa joka vuosi ja enemmän vuosi vuodelta
Hei haloo. Nyt on kuntavaalit eikä eduskuntavaalit.
Ihanko tosi luulet ettei vaikuta mitä eduskunnassa on touhuttu viimeiset 2 vuotta,haloo!!!
OrpoPurran johdolla Suomi ottaa historiallisesti velkaa vaikkei ole viime hallituskauden vakavia lisämenoja aiheuttaneita kriisejä. Siinä missä Marinin loppukaudella velkaantuminen saatiin laskemaan ja työllisyys nostettua mittaushistorian korkeimmaksi, OrpoPurran kaudella velkaantuminen on saatu Euroopan pahimmaksi. VM arvioi velanoton nousevan OrpoPurran kauden loppuun mennessä 212 miljardiin euroon eli 60 miljardin euron velanotolla. Viime vuonna 2024 OrpoPurran oikeistohallitus lisäsi velkaa 18,44 miljardilla eurolla, eli historiallisen paljon. Kaiken lisäksi VM:n arvio tuli vuoden 2024 alussa ja sisälsi oletuksen hallitusohjelman 100 000 uudesta työllisestä, josta ollaan jo noin 160 000 työllisen päässä. Kun tiedetään että jokainen 10 000 työllistä vähemmän merkitsee noin 1 miljardin euron lisämenoja yhteiskunnalle, tällä menolla OrpoPurra velkaannuttaa maatamme 70 miljardilla eurolla. Siinä missä Rinteen ja Marinin hallituksen lisäsivät Suomen työllisyyttä 117 000 hengellä ja Marinin kaudella saavutettiin hallitusohjelman hallitusohjelma, OrpoPurra ovat tuhonneet tästä työllisyydestä jo puolet, ja alamäki jatkuu,
Siis: hallitusohjelman tavoite.
Siitäkin syytetään persuja.
Marinin hallitus budjetoi vuodelle 2023 velkaa 8 miljardia. Purralle se ei riittänyt vaan vetäisi 6 miljardia velkaa budjetin päälle. Vuonna 2024 Purra kiskoi velkaa 18,6 miljardia ja 32 miljardia oblikaatiovelkaa.
OrpoPurra teettää Orpolle neljällä miljardilla tunnin junan Turkuun. Kun tuo kallis hanke on tehty, joutaa VR myyntilistalle niinkuin muutkin valtion yhtiöt. OrpoPurrahan runnoi läpi päätöksen kaikkien valtion yhtiöiden 49% myynnistä Suomen huolrovarmuudesta piittaamatta.
Onko tullut joku voitto jostain,,,,
Vertigo on aina oikeassa.
ps. on suomalaisten puolue siitä ei pääse mihinkään .
tämä maailman tilanne ei ole ps. syyttä vaan maailman laajuinen sodan kera.
tarkoittaa myös suomalaiset ensin
tuppurainen sanoi että muut tulee ensin hyvänen aika miksi maksajat ohitat.
Perussuomalaiset on mennyttä kalua. Kiitos Saksikäsi Purran.
kerro mistä olisitte sdp repineet rahaa miten hommat hoitaisit.
"Kun osaa tulkita suurempia kokonaisuuksia, niin ymmärtää, että kallub lasku on pelkästään eduksi perussuomalaisille!
Siihen, laajojen kokonaisuuksien hahmottamiseen, ei vihervähemmistöstä ole!"
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18757714/aarimmaista-oveluutta-perussuomalaisissa!#comment-133775023
..juu, parempi persujen olla oppisitiossa pienpuolueena.
Ei mene oikeaan kohtaan!
Et Ymmärrä!
Ovensuukyselyt kertovat että PS nousee Karkkilan ykköspuolueeksi.
https://yle.fi/a/74-20149775
Tuota noin, jopa "demari"-koirat vaikenivat viimeksi pidettyjen vaalien tuloksen, persuista nyt puhumattakaan.
Syykin oli selva, se VAALITULOS (tässä:)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18387521/kansalainen-lama-ei-tule-hellittamaan-ellei-kusiaissakkia-saada-kuriin--se-toimii-kuten----#comment-130241714
t. haans.sea
"Tämä lienee järjestysnumeroltaan JYTKY-5 joka nyt on tulossa."
JYTKY-5 kuuluu tuskin viittä metriä kauemmaksi.
Huonolta näyttää, todella huonolta.
> No jos joskus jonkun esimerkin näyttää,nyt orpo purran kanssa
> vittuilee työntekijälle ja antaa rikkaiden rahapiirien voittaa....
Tämä on kyllä totta, että Perussuomalaiset ovat joutuneet antamaan periksi Kokoomuksen ydinryhmäläisten etujen edessä. Esimerkiksi listaamattomien yhtiöiden verohelpotus lihottaa Suomen neljässä jättikokoisessa lääkärifirmassa omana Oy-yrityksenään toimivia lääkäreitä.
Hyväpalkkaiset lääkärit maksavat vuosipalkkiostaan vain siivoojan kokoista veroprosenttia. Halvalla menee, mutta Petteri Orpo ei ole valmis tätä etua ottamaan pois kovapalkkaiselta kannattajakunnaltaan.
Seuraava hallitus 2027 keväällä pitäisi rakentua SDP:n ja Perussuomalaisten varaan. Silloin saataisiin tämä, ja monta muuta ylirikkaiden verohelpotusta siivottua lopultakin pois. Oppositiosta käsin Kokoomus ei kykenisi sitä estämään.
16 kuntaa on julistautunut persuttomiksi kunnallis vaaleissa.
Se ei ole hyvä vaan se on Paras asia mitä olla voi näin tulevien vaalien alla.
Olla äänestämästä SDPTÄ joka teki Valtionvelka
Ja jota johtaa uusnatsien fani eli Antti Lindmani
Perussuomalaisten laajalti TV:ssä ja muissa medioissa näkyvä, ja muista poikkeava vaalimainonta polkaistaan pian käyntiin.
Suositut perussuomalaiset TV-kasvot tulevat ruudussa nasevasti esittämään perussuomalaisten toimintaohjelmaa ja yksinkertaisia ratkaisuja kuntalaisten ongelmien selättämiseksi.
Nämä perin suomalaiset tietoiskut alkavat ihan tuota pikaa. Ja nyt ei tosiaankaan puhuta bensan litrahinnasta, vaan oikeista, kuntalaisia tällä hetkellä kiinnostavista asioista,
Suositut perussuomalaiset? Keitä he ovat?
Joo, ilman ehdokkaita
Piiloperussuomalaiset yllättää!!
Maahanmuuttajat ovat silti pääsääntöisesti onnellisia ja persut kurjia. Minä nautin.
Tietysti ovat onnellisia, rahaa tulee ja harkinnanvaraista päälle.
Bensa on kyllä nykyään Orpon hallituksen aikaan lähes naurettavan halpaa. Siis kun sitä vertaa Marinin hallituksen litrahintoihin.
Normaalia 95-bensaa saa 1,67 €/L hintaan ihan vakiona. Sanna Marinin sähellysten aikaan litrahinta oli 2,60 €/L.
On tämä aivan merkittävä parannnus haja-asutusalueelta omalla autolla töissä käyvien kustannuksiin. Tällaisen edun voisi kyllä tuoda vaalikamppailussa esille, vaikkei se pääteemana olisikaan.
Pian otetaan jakeluvelvoitteet taas käyttöön. Kyllä hinta siitä nousee.
Ennusmerkit olivat vahvana ilmassa jo edellisissä vaaleissa; tästä on hyvä jatkaa.
Edelliset vaalit oli eurovaalit! Miten niinku meni?
No, tuota ei usko etupenkin Erkkikään. Persujen kannatus kunnallis-ja aluevaaleissa kohtaa kaikkien aikojen rökäletappion.
En ennusta, olen 100 % oikeassa. Uskaltaako joku väittää muuta. Kepu menee heittämällä ohi persujen ja siitä se sitten persut alkaa, ikuinen luisu!
Se yksi hihhuli Valtonen tekee hyvin persumaista vaalityötä. Rahat omaan perstaskuun!
Väestönvaihdon vauhti lisää Persujen kannatusta .
> En ennusta, olen 100 % oikeassa. Uskaltaako joku väittää
> muuta. Kepu menee heittämällä ohi persujen
Kepu on tietysti agraaripuolueena vahvoilla maaseudun kuihtuvissa pikkukunnissa. Noiden köyhien, p-aukisten kuntien johtamiseen valtuustotasolla ei tahdo löytyä kiinnostuneita oikein mistään puolueesta.
Myöskään EU-parlamentin jäsenistöllä on olematon vaikutus mihinkään asioihin. Meneillään olevassa Trump-lähtöisessä, Eurooppaa koskevassa turvallisuuskriisissä EU-parlamentilla ei ola ollut minkäänlaista roolia, eikä mitään sanottavaa asiaan. Yksi tai kaksikaan Tynkkystä ei vaikuta tuolla juuta eikä jaata, mihinkään suuntaan tulevissa EU-linjauksissa.
Koko Suomea ja sen valtiollisia linjauksia ja maan tulevaisuuden suunnitelmia, turvallisuutta ym. silmällä pitäen vain eduskuntavaaleilla on tässä maassa merkitystä.
Eduskuntavaaleissa perussuomalaiset yleensä ottavat sen kokoisen, noin 20% suuruisen tilan ja edustajamäärän, kuin heidän edustamilleen ihmisille Suomessa kuuluukin.
Jippijaijee! Tulee jymyjytky!
Älä unta näe!! Persujen kannatus laskee kuin lehmän häntä!!
Varautukaa suureen JYTKYYN