Nyt opetusministeri Anders Adlercreutz esitti mielipiteen, joka on kannatettava, yksi yhteinen katsomusaine peruskouluun ja lukioon. Hän ei myöskään kannata islaminuskoisten oikeutta kirjoittaa oman uskonnollisen vakaumuksen mukaista oppiainetta ylioppilaskirjoituksissa.
Oman ja perheen vakaumuksen mukainen uskonnollinen kasvatus kuuluu pelkästään kodeille ja seurakunnille, mutta yhteinen katsomusaine palvelisi hienolla tavalla yhteiskuntaa, sen kasvua ja tasa-arvoa sekä arvopohjaa.
Tässä ratkaisussa poliitikoilta edellytetään aitoa kriittistä järjenkäyttöä. Ihmisenä olemisessa on yleensä kyse tunteista. Kun oma uskonnollinen porukka on valittu, sen tekemiselle kyllä löytyy rationaaliselta kuulostavia perusteluja. Valitettavasti hyvin pieni osa mielipeteistämme perustuu aitoon harkintaan eri vaihtoehtojen välillä.
Ranskalaiset löysivät jo aikaa sitten toimivan ratkaisun. Siellä vallitsee perustuslakiin kirjattu ja puoluerajat ylittävä yhteisymmärrys uskonto- ja katsomusneutraalin valtion periaatteesta. Koulut ja koko julkinen elämä ovat Ranskassa uskonnoilta rauhoitettua aluetta, elämänaloja, joissa ihmiset ovat yhdenvertaisia kansalaisia. Heidän uskonnolliset tai muut ryhmäidentiteettinsä ovat yksityisasioita, joita julkisessa elämässä ei oteta huomioon. Yhteiskuntia rikki repivän identitettipolitiikan aikakaudella tämä on paras keino tai ainakin vähiten huono.
Lähitulevaisuudessa Suomessa uskonnottomuus on todennäköisesti yleisin maailmankatsomus. Sen rinnalla kukkinee valtava määrä mitä erilaisimpia pienempiä ja suurempia uskontoja. Niitä myös tarvitaan.
Yhteinen katsomusaine peruskouluun
Anonyymi-ap
0
80
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4345734Sofian hieno auto
Seiskassa on juttua Sofian instassa olleesta kalliista ökyautosta. Jutussa kerrotaan Sofian ajavan autoaan, siis : onko2042557- 1632019
- 841585
Hannu Karpo
Kiitos sinulle kun lausuit lopuksi vielä painavaa asiaa terveydenhuollosta. Tästä me kärsimme joka päivä. Kipuja on mutt981372Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9321751101Se vaan on faktaa että kepun ehdokas Sami Mäkinen poistettiin riparilta isosena
Miksi yritettiin vaieta? Tapauksesta jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Sami Mäkinen on kuntavaaliehdokas ja tällainen311092- 971027
- 313984
Suomessa miesten työttömyys on korkeinta koko EU:ssa. Hienoa Orpo-Purra
Työttömyys lisääntyi helmikuussa – Suomen miesten tilanne synkin EU:ssa Tilastokeskuksen mukaan työttömiä 15–74-vuotiai146954