Hullaantunut

Tunne hullaantuneisuudesta saapui yllättäin tänään hieman puolenpäivän jälkeen metron liukuportaissa Kampissa.

Fyysisesti hullaantuminen tuntuu samanlaiselta kuin olisi ulkona harmaana päivänä, ja äkkiä taivas aukeaisi ja tuntee kylpevänsä läpitunkevassa valossa henkeään haukkoen. Kaikki mahdollinen kirkastuu, tulee esiin ja näkyy.

Liukuportaissa on konemainen ääni. Valomainoksia virtaa ohitse. Ihmisiä nousee ja laskeutuu raudan hajuisessa tunnelissa syvällä maan alla. He ovat tulleet esille koloistaan toimittaakseen kaupungilla asioitaan.

Harva heistä kuitenkin on läsnä.


(hihitystä)
3167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huh, helpotus, olet täällä! Nyt en jaksa muistaa missä.

Nämä keväiset kahinat yhdestä ja samasta aiheesta, tuhehdun niihin, sitä tunkee sisään korvista ja silmistä mikäjokujompaakummasta katupölystä.

Auringon kirkkaus pimentää näytön.

Olen ajanut liian lujaa voidakseni olla läsnä ja rnkä huomaan sormeni takertuneen pieneen pätkään tekstiä ja raahanneen sen vahingossa toisaalle. Se on kuin kevätkärpänen kiinni sokerissa. Se saa minut toivomaan, että voisin ummistaa silmäni yhtä tiukasti kuin auringonvalossa.

Ei ole kuitenkaan kyse minun silmistä, vaan hänen. Niille kun en voi mitään.

Ounou!
Päätän paeta paikalta.

Äänestä

Joo mä tiedän. Joskus lapsena noita Kampin portaita useemmin menny. Nyttemmin enää pitkään aikaan. Ja ennen Helsingin metroo Tukholmissa.

Äänestä

Minusta tuntuu että kevätallergia on hiukan enemmänkin hullaantunut minuun, suhde on valikoitunut varsin vakaaksi vuosien mittaan vaikka hänen suureksi surukseen erillämme oleilemmekin suurimman osan aikaa vuodesta, kaiken se kestää ja kaiken se kärsii

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tunne hullaantuneisuudesta saapui yllättäin tänään hieman puolenpäivän jälkeen metron liukuportaissa Kampissa.

Fyysisesti hullaantuminen tuntuu samanlaiselta kuin olisi ulkona harmaana päivänä, ja äkkiä taivas aukeaisi ja tuntee kylpevänsä läpitunkevassa valossa henkeään haukkoen. Kaikki mahdollinen kirkastuu, tulee esiin ja näkyy.

Liukuportaissa on konemainen ääni. Valomainoksia virtaa ohitse. Ihmisiä nousee ja laskeutuu raudan hajuisessa tunnelissa syvällä maan alla. He ovat tulleet esille koloistaan toimittaakseen kaupungilla asioitaan.

Harva heistä kuitenkin on läsnä.


(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu