IS - Ministeriö varoittaa: Suomalaisten palvelut vaarassa
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kaikilla alueilla nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat vakavassa vaarassa.
Sosiaali- ja terveysministeriö arvioi raportissaan, että yksikään hyvinvointialueista ei päässyt vuonna 2024 kansallisiin tavoitetasoihin. Raportin mukaan kaikilla alueilla ja Helsingissä yksittäiset sote-palvelut ovat vaarantuneet.
STM:n mukaan ongelmat johtuvat lähtökohtaisesti riittämättömästä henkilöstön ja rahoituksen yhteensovittamisesta. Toimimattomat hoitopolut heijastuvat raportin mukaan esimerkiksi lastensuojelun kustannusten kasvuun ja kiireettömän erikoissairaanhoidon hoitojonojen kasvuun.
PALKOISTA JOHTUU HOITO HENKILÖSTÖN PUUTE JA JAKSAMINEN!!
Raportin mukaan nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmien hoitaminen on alueilla vakavasti vaarantuneet. Huumeita käyttäville lapsille ja nuorille ei ole tarpeeksi palveluita.
Raportin mukaan lähes kaikkien alueiden nykyiset toimenpiteet ovat riittämättömiä sote-palvelujen uudistamiseen. Ministeriön mukaan alueet joutuvat sopeuttamaan lisää, mikä saattaa raportin mukaan vaarantaa lakisääteisten palvelujen toteutumisen.
Ministeriön mukaan alijäämien kattamistavoite on alueille tiukka. Lain mukaan alueiden täytyy kattaa tehdyt alijäämät vuoden 2026 loppuun mennessä.
Oppositio on vaatinut, että aikaa pidennetään, mutta hallitus on toistuvasti torjunut ehdotuksen.
- EIKÖ sen vuoksi tehty sote että palvelut säästyy ja hoitoon pääsy helpottuu? Nyt vaan aina uudistetaan ja kaikki palvaelut loppuu tai hekentyy???
Raportin mukaan millään alueella ei päästy 14 vuorokauden mukaiseen hoitotakuuseen, vaikka lääkäriin pääsy viime vuonna helpottui. Hoitotakuuta pidennettiin vuoden alusta kolmeen kuukauteen.
KAIKKI, mitä uudistuksia eduskunta on tehnyt, ne on täysin loppu tai fiaskoja; postiuudistus pankki uudistus, , kuntauudistus, koulu uudistus, taksiuudistus, vanhusten hoidokodit loppuu, kaikki palvelut täysin pilalla, työpaikat loppuu... mikään ei enää suomessa toimi.
Kuinka paljon eduskuntalaiset saa kansalle valehdella?? Ilmeisesti ei mitään rajaa, mitä epärehellisempi olet sen paremman palkan ja etuudet ministeri ja edustajat saavat. Puhee on heillä toiset kuin teot, puhua ne osaa kauniisti, muttei osaamitään tehdä.
Olemmeko siksi taas maailman onnellisin maa kun
28
288
Vastaukset
- Anonyymi
Vatipää kyseiseen tutkimukseen vastasivat muutkin kuin poliitikot ja liikemiehet.
- Anonyymi
Hei vatipää! Minä en ole vastannut siihen kysymykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei vatipää! Minä en ole vastannut siihen kysymykseen.
Multa ei ainakaan kysytty
Itse olisi sijoittanut Suomen jonnekin sijalle 17
- Anonyymi
Emme ole, ei kukaan suomalainen ole enää onnellinen. urra heiluu saksien kanssa, orpo suhaa ilmaiseksi loma matkoilla ympäri maailmaa, nythän se kannattaakin kun mikään ei maksa sille pullukalle mitään. Ja puolet eduskuntalaisista elää ilmaista elmää ja vie köyhiltä kansalaisilta pois. Tästä olemme kaikki samaa mieltä, kukaan ei ole enää suomessa onnellinen.
- Anonyymi
Useimmat eivät ole kanssasi samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Useimmat eivät ole kanssasi samaa mieltä.
Ehkä ei useimmat mutta SUURIN OSA on samaa mieltä. 99,9 % suomalaista on samaa mieltä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä ei useimmat mutta SUURIN OSA on samaa mieltä. 99,9 % suomalaista on samaa mieltä.
Ehkei sentään.
- Anonyymi
". Ja puolet eduskuntalaisista elää ilmaista elmää ja vie köyhiltä kansalaisilta pois. ""
Vain puolet eivät sentään kaikki? Ja mitä sinulta on viety? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä ei useimmat mutta SUURIN OSA on samaa mieltä. 99,9 % suomalaista on samaa mieltä.
Edes tällä palstalla 99,9 % ei ole kanssasi samaa mieltä, ja täällä suurin osa on tukien varassa eläviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edes tällä palstalla 99,9 % ei ole kanssasi samaa mieltä, ja täällä suurin osa on tukien varassa eläviä.
Kyllä ovat, sinäkin vaikka muuta eistät. ;)
- Anonyymi
Kaikki tuhotaan suomalaisilta.
- Anonyymi
Eli ei sinulta, maatuska.
- Anonyymi
Maailman "onnellisimmassa" maassa,tehdään itsemurhia 20%enemmän kun muissa pohjoismaissa,työttömiä on liki 300tuhatta,"onnellisimmassa maassa,"leipäjonot ne vaan jatkavat kasvuaan.Täytyy olla kyllä aika naiivi,jos noita tilastoja uskoo,täyttä propagandaahan tuo on.Helppo se on eräitä manipuloida.Kyllä se hallituksen ja Orpon politiikka,herkkäuskoisiin uppoaa.Ihmetellä täytyy,tuntuu vielä näitä narusta vedettäviä höperöitä löytyvän.
- Anonyymi
Mutta useimmilla menee hyvin, sitä on vain joidenkin vaikea uskoa oman kurjuutensa keskellä.
- Anonyymi
Suomi on siksi "onnellinen maa" koska täällä on niin julmetun röyhket eduskunta väki ministereineen! Heillä ei ole mitään käistystä ihmisen normaalista elämästä kun itse saavat ilmaiseksei kaiken , asumisesta matkustamiseen, ruokaan, , ei ole sellasta asiaa mitä he eivät ilmaiseksi saisi.
Röyhkeys muita kohtaan varsinkin heikompiosaisia, kun heidät on helpompi ympäri puhua ja riistää ja pakottaa ja uhkailla.
Valhetelu ja röyhkeys yhdessä, tekee miniterin ja edustajat ylimielisiksi, ja koska he voivat tehdä, eivät joudu tekosistaan vastuuseen.- Anonyymi
Juuri näin, poliitikkojen ylimielisyys ja uhkaava käytös on orpolla ihan mennyt hattuun. Mitä tahansa kuka sanoo, sillä ei ole mitään merkitystä, vain mitä mieltä se lurjus itse on. Rahalla saa ja hevosella pääsee...mitä enempi huijaa ja valehtelee ja uhkailee, sen parempaa palkkaa nyttä äijä nostavan, tietysti kun ite sen määrittelee aina...kaikki on kansalta pois.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, poliitikkojen ylimielisyys ja uhkaava käytös on orpolla ihan mennyt hattuun. Mitä tahansa kuka sanoo, sillä ei ole mitään merkitystä, vain mitä mieltä se lurjus itse on. Rahalla saa ja hevosella pääsee...mitä enempi huijaa ja valehtelee ja uhkailee, sen parempaa palkkaa nyttä äijä nostavan, tietysti kun ite sen määrittelee aina...kaikki on kansalta pois.
Sinä olet erittäin häiriintynyt ja luonnevikainen tapaus jolle poliitikot ovat henkireikä. On elämässä sentään jokin kiintopiste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä olet erittäin häiriintynyt ja luonnevikainen tapaus jolle poliitikot ovat henkireikä. On elämässä sentään jokin kiintopiste.
Voin sun mielestä olla, sulla on oikeus sanoo mitä haluat. Riitaa haasamalla et saa kuin riitaa..
Politiikkaa pitää arvostella ja puuttua epäkohtiin, ja niitä on.. tottakai olen erityinen tapaus ja kiitollinen siitä että huomaat sen, ilman mun laisia ei kukaan huomaa miten sua kohdellaan ja käskytetään... minulaiset pitävät sinunkin puolta. Saat anteeksi, kunhan muutat käistystä asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voin sun mielestä olla, sulla on oikeus sanoo mitä haluat. Riitaa haasamalla et saa kuin riitaa..
Politiikkaa pitää arvostella ja puuttua epäkohtiin, ja niitä on.. tottakai olen erityinen tapaus ja kiitollinen siitä että huomaat sen, ilman mun laisia ei kukaan huomaa miten sua kohdellaan ja käskytetään... minulaiset pitävät sinunkin puolta. Saat anteeksi, kunhan muutat käistystä asioista.Juu, olet 'erityinen' :)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, olet 'erityinen' :)
Kyllä olen, ei tarvi kadehtia, sinäkin voit olla.
- Anonyymi
Hölmöläisen mietteitä. Kun sinä olet onneton ei tarkoita onneksi muutkin ovat.
- Anonyymi
ai jaa... onneksi jaksat kirjoitella omiasi, se käy hyvin terapiasta, sitä tarviit vielä 20 vuotta, koita jaksaa.
- Anonyymi
Suomalainen ahkeruus ja yritteliäisyys on kadonnut vapaan kasvatuksen tuotoksilta . Heille ikuinen itku ja valitus siitä ettei yhteiskunta imetä heitä riittämiin on opetettu jo päiväkodeissa .
- Anonyymi
Surullista ette ole osannut lapsiasi kasvattaa, varmasti peruja sun lapsuudesta, ettei sun vanhemmat sitä osanneet, se on varmasti periytyvää. Millasess päiäkodissa sun lapset ovat, miksi et ole vaihtanut? Vaihtoehtoja on varmasti. Olen pahoillani, toivottavasti jaksat kestää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surullista ette ole osannut lapsiasi kasvattaa, varmasti peruja sun lapsuudesta, ettei sun vanhemmat sitä osanneet, se on varmasti periytyvää. Millasess päiäkodissa sun lapset ovat, miksi et ole vaihtanut? Vaihtoehtoja on varmasti. Olen pahoillani, toivottavasti jaksat kestää.
Sinunkin lapsista jos sellaisia on(toivottavasti ei) tuli kelaelättejä kuten sinusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinunkin lapsista jos sellaisia on(toivottavasti ei) tuli kelaelättejä kuten sinusta.
Hih... pitkikö matkia? muuta kun et osannut. Ei se mitään se on terapiaa sulle kun kopsaat muiden ajatuksia.
Viis siitä mit ajattelet ja sanot, se on sun oikeus, koita nyt saada sun pääsi kuntoon, onhan se jo raskasta sullekin puhua aina asian vierestä eikä siitä mistä ketju on aloitettu. Mut jos se on sun duunia ja ajanvietettä, niin anna tulla vaan, kyllä joku aina kopinn ottaa ja auttaa sua ja kuuntelee.
- Anonyymi
Orpo, Purra, Adlercreutz ja Essayah kokevat epäonnistuneensa, kun Suomi sijoittuu onnellisuustutkimuksissa ykköseksi. Sehän tarkoittaa sitä, että vielä ei ole leikattu riittävästi. Maa täytyy saada ulos kymmenen parhaan sakista, sillä köyhät voivat vielä liian hyvin!
Heidän ihailemansa Yhdysvallat on sijalla 24, joten lopullinen tavoite on saattaa Suomi ulos 20 parhaan listalta.
Kovasti on tehtävää jäljellä. Puoliväliriiheen tuodaan miljardien eurojen lisäleikkaukset. Jos nekään eivät auta, sitten leikataan lisää.- Anonyymi
Mutta hyvä kun et kiistä sitä, että tutkimustulos pitää paikkansa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4145639Sofian hieno auto
Seiskassa on juttua Sofian instassa olleesta kalliista ökyautosta. Jutussa kerrotaan Sofian ajavan autoaan, siis : onko2042537- 1621988
- 841575
Hannu Karpo
Kiitos sinulle kun lausuit lopuksi vielä painavaa asiaa terveydenhuollosta. Tästä me kärsimme joka päivä. Kipuja on mutt971357Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9321741090Se vaan on faktaa että kepun ehdokas Sami Mäkinen poistettiin riparilta isosena
Miksi yritettiin vaieta? Tapauksesta jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Sami Mäkinen on kuntavaaliehdokas ja tällainen311072- 971016
- 313974
- 82925