Jenkit teurastaneet jopa 95 000 siviiliä

Oheisessa uutisessa kerrotaan, että Irakilaisen vastarinnan aiheuttamana on kuollut jopa 8000 irakilaista. Suurin osa näistä on ei-siviilihenkilöitä. Koko sodan aikana Irakissa on kuollut virallisten lähteiden mukaan 22-100 tuhatta siviiliä. Niinpä USA:n tappamia siviilejä voi olla jopa 95 tuhatta. Miksi USA tappaa siviilejä? Koska se ei välitä siviiliuhreista taistellessaan vastustajiaan vastaan. Miksei se välitä siviiliuhreista? Koska se ei ole maassa irakilaisia auttamassa, vaan ryöstämässä maan öljyvaroja vuosien takaisen suunnitelmansa mukaisesti.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980080873
16835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Sama se keitä siellä olis, niin sotilas arvostaa omaa henkeään sen verran, että ampuu aina ensin ja kysyy vasta sitten. Näin opetettiin meillekin armeijassa, silloin kun vihollismaalla liikutaan!!!!

Itse tekisin kyllä varmaan ihan samoin. Eikä se siis ole sotilaan vika vaan niiden, jotka ne sotilaat on sinne lähettäny!

Äänestä
  • luultavasti amerikkalaiset ole aikaan saaneet. Heillä on sen verran tarkka voimankäytön säännöstö ja erittäin tärkeä motiivi varjella mainettaan että eiköhän ne epäviralliset arviot 20 000 pinnassa ole lähempänä totuutta kuin arviot 100 000 pintaan, jos terroristit jotka kohdistaa väkivallan suoraan siviileihin ja irakilaisiin on saanut vain 8000 uhria aikaan. Luultavasti vastarintataistelijoiden uhrimäärä hipoo tuhansia jo vaikka USA ei olekkaan tarkkoja tilastoja esittänyt. Jos terroristeja on kuollut 10 000 terroristien uhreina 8000 ja siviilejä ristitulessa vaikkapa 2000 niin siinä on jo se 20 000. Sittenkun aletaan laskemaan uhreja joita syntyy heimojen ja polittisten ja uskonnollisten ryhmien välisestä nahistelusta niin helposti voitaisiin pistää tuhansia lisää tuohon lukuun, jos ei kymmeniä tuhansia. Lisäksi haavoittuneet ja luku onkin jo sadassa tuhannessa.

    Kaikki riippuu siitä miten eri tahot uhrilukuja laskee ja onko mukana haavoittuneita vai pelkät kuolonuhrit.

    Äänestä

  • siviiliuhria kirjoitti:

    luultavasti amerikkalaiset ole aikaan saaneet. Heillä on sen verran tarkka voimankäytön säännöstö ja erittäin tärkeä motiivi varjella mainettaan että eiköhän ne epäviralliset arviot 20 000 pinnassa ole lähempänä totuutta kuin arviot 100 000 pintaan, jos terroristit jotka kohdistaa väkivallan suoraan siviileihin ja irakilaisiin on saanut vain 8000 uhria aikaan. Luultavasti vastarintataistelijoiden uhrimäärä hipoo tuhansia jo vaikka USA ei olekkaan tarkkoja tilastoja esittänyt. Jos terroristeja on kuollut 10 000 terroristien uhreina 8000 ja siviilejä ristitulessa vaikkapa 2000 niin siinä on jo se 20 000. Sittenkun aletaan laskemaan uhreja joita syntyy heimojen ja polittisten ja uskonnollisten ryhmien välisestä nahistelusta niin helposti voitaisiin pistää tuhansia lisää tuohon lukuun, jos ei kymmeniä tuhansia. Lisäksi haavoittuneet ja luku onkin jo sadassa tuhannessa.

    "Heillä on sen verran tarkka voimankäytön säännöstö ja erittäin tärkeä motiivi varjella mainettaan että eiköhän ne epäviralliset arviot 20 000 pinnassa ole lähempänä totuutta kuin arviot 100 000 pintaan" --- Joo oli myös voimankäyttö todella tarkkaa Vietnamissa missä nämä tarkan voimankäytön mestarit tappoivat 2000000-3000000 siviiliä.

    " luultavasti amerikkalaiset ole aikaan saaneet. Heillä on sen verran tarkka voimankäytön säännöstö ja erittäin tärkeä motiivi varjella mainettaan "

    USA pommitti Fallujahia raskain asein viikon ajan. Tuhansia pommeja ja ohjuksia kaupunkiin, jossa oli noin 100.000 siviiliä ja heidän joukossaan kaduilla pieninä ryhminä ilman sotilaskohteita 2-3 tuhatta vastarintamiestä. Voitko kertoa, millaisia ovat tuhansien kilojen pommit, jotka tuhansittain kylvettynä kaupunkiin, haavoittavat vain noita harvoja vastarintaihmisiä väestöstä?

    Jos USA on tarkka imagostaan ja mitään salattavaa ei ole, miksei USA ole poistanut syytöksiltä Fallujahin joukkomurhalta perusteita viemällä esim. Reutersin ja muiden kv -uutistoimistojen edustajia vallattuun kaupunkiin pikimmiten, näyttääkseen, että viikon kestänyt pommitus tappoi vai vastarintaihmisiä, vaikka heitä oli vain muutama prosentti väestöstä siviilien seassa...

    Äänestä

  • niinpäs kirjoitti:

    vietnamissa, jos et ole sattunut huomaamaan.

    Äänestä

  • Ihmettelijä. kirjoitti:

    Sellainen pieni huomio että itseasiassa uutinen ilmoittaa tuon 8000 terroristien uhrian ja 12 000 haavoittunutta olevan viimeisen puolen vuoden jaksolta. Karkealla logiikalla se nostaisi puolivuotisia sodassa laskettaessa luvun aika suureksi mutta ei se sillä tavalla toimi. Luultavasti tuplaa tuon luvun vähintään 16 000. Arvailua ja spekulaatiota.

    Siviiliuhriluku amerikkalaisten toimesta syntyneenä oli puhdas veikkaus ja voi ollappa vaikka mitä sen puitteissa kuitenkin että millään logiikalla USAn armeijan toiminta ei pitäisi aiheuttaa niin paljoa siviiliuhreja kuin vastarintataistelija uhreja, joita varmasti tuhansia jos ei yli kymmenen k:ta. Arvailua ja spekulaatiota.

    ' Tuhansia pommeja ja ohjuksia kaupunkiin, jossa oli noin 100.000 siviiliä ja heidän joukossaan kaduilla pieninä ryhminä ilman sotilaskohteita 2-3 tuhatta vastarintamiestä. '

    No tässähän nyt sitten nkin se juju että kohteet valitaan maasta ohjauksen avulla, eli taistelukosketuksessa oleva ryhmä pyytää ilmatukea. Netissä esim. pyörinyt video jossa kadun toisessa päässä autojen takaa tulitetaan kadun toisessa päässä olevia sotilaita jotka ohjaavat pommin suoraan näihin autoihin ja se todellakaan ei hajoita ympäröiviä taloja. Toki jonkun talon tuhoaminen jossa vihollinen on tarvitsee sitten niitä isompia pommeja. Mutta ideahan kuitenkin on täsmäpommissa juuri se että kohde voidaan tuhota tuhoamatta turhaan ympäristöä ja siksi mm. tarkkuuden parantuessa on sirrytty aina 250 kilon pommeihin kun perinteisesti nuo on oleet noita tonninmörköjä ja muita joiden epätarkkuuden takia piti etäisyydenkin päästä kyetä tuhoamaan kohde.

    ' Jos USA on tarkka imagostaan ja mitään salattavaa ei ole, miksei ..'

    No sitä sinun täytyy kysyä vaikkapa valkoisesta talosta. En minä ainakaan tiedä muutakuin sinun väitteesi perusteella 'että toimittajia ei päästetä todistamaan amerikkalaisten hirmutöitä fallujahissa jne'. Minä muistan uutisista että avustuskuljetukset estettiin alueelle koska amerikkalaiset eivät voineet taata että ne saavuttavat oikean kohteen, tai niiden turvallisuutta, toimittajista ei uutisoitu, mutta luultavasti sama homma.

    Varmaan siellä fallujahissa ulos ja sisään menee ihmisiä jo ja ihmisiä palannut kaupunkiin(veikkaus), ja ihmettelen suuresti miksi ei joku vähääkään USAn suojeluksesta riippumaton henkilö voisi sinne kinttupolkua jos ei muuta mennä paikkoja tsekkailemaan. Onnistuuhan shetseeniassakin meno jos vaika mihin. Miksei sitten irakissa? Ok. tämä kaikki sen pohjalta että teidän uutisoinnin mukaan USA nyt estää journalistien pääsyn kaupunkiin tms.

    ehkä pitäisi alkaa itse etsiä tietoa josko löytäisi muutakin kuin hysteerisiä aktivisteja.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Tarkkoja kun ei näkojaan ainutakaan taloa pystyyn jätety

    Minä kyllä katsoin BBC:n uutisista, että kaupunkiin lennettiin tuhansia pommituslentoja viikon aikana. Siinä ei kuule ehdi laserilla osoittelemaan. Sitäpaitsi maajoukot menivät kaupunkiin vasta sen jälkeen ja kaupunki on niiden vähäisten tietojen perusteella, joita on uutisoitu, 80%:sti raunioina. Että siinä meni täsmäaseteoriasi, samoin kuin puheet siviiliuhrien välttämisestä. Teurastus se oli.

    Äänestä

  • ollakkaan kirjoitti:

    vietnamissa, jos et ole sattunut huomaamaan.

    Eikö?!?! =)

    Äänestä

  • uuu kirjoitti:

    Tarkkoja kun ei näkojaan ainutakaan taloa pystyyn jätety

    Miksi viitsit osallistua keskustelemaan valehtemalla asioita omasta päästäsi? Seuraavahan on pelkkä vale:

    ----
    Tarkkoja kun ei näkojaan ainutakaan taloa pystyyn jätety
    ----

    Edes jonkinlaisen tiedon hankinta vaatii tieysti lehtien lukemista tai saman tiedon hankkimista netistä lehtien ja TV-kanavien uutissivuilta(tsättäily ei korvaa asiaa lainkaan). Et ole ilmeisesti tätä jaksanut tehdä.

    Arto Luukkainen

    Äänestä

  • Ihmettelijä.. kirjoitti:

    Minä kyllä katsoin BBC:n uutisista, että kaupunkiin lennettiin tuhansia pommituslentoja viikon aikana. Siinä ei kuule ehdi laserilla osoittelemaan. Sitäpaitsi maajoukot menivät kaupunkiin vasta sen jälkeen ja kaupunki on niiden vähäisten tietojen perusteella, joita on uutisoitu, 80%:sti raunioina. Että siinä meni täsmäaseteoriasi, samoin kuin puheet siviiliuhrien välttämisestä. Teurastus se oli.

    Miten sinä "katsoit" että sinne lennettiin tuhansia pommituslentoja? Se on nimittäin aikamoinen määrä. Mutta vaikka lennettäisiinkin, kyllä jokainen lentäjä erikseen pystyy pomminsa ohjaamaan kohteeseensa, jos ovat täsmäpommeja.

    Sellaista tietoa ei ole olemassa että kaupunki olisi 80-prosenttisesti raunioina. Se että TV-kuva näyttää raunioita, ei kerro muiden talojen kunnosta mitään.

    Teurastus se oli puolestaan vain jos siellä tuli paljon siviiliuhreja. Tällaista tietoa ei kuitenkaan ole olemassa, koskapa valtaosa siviileistä pakeni kaupungista ennen taisteluiden puhkeamista.

    Jos väität "teurastuksen" tapahtuneen ja että kaupunki oli "80-prosenttisesti" raunioina, sinun lienee helppo antaa joitain linkkejä tämän osoittamiseksi.

    Oli miten oli. Fallujah oli vallattava, koska se oli kurkunleikkaajakaartin vallassa ja asukkaat olivat heidän panttivankejaan. Ei myöskään ollut mahdollista että tuhansien terroristien porukka pitää tukikohtanaan Fallujahia demokratiaan pyrkivässä Irakissa.

    Mahdollisista siviiliuhreista vastaa tietysti se rikollisporukka, joka piti Fallujahia vallassaan.

    Arto Luukkainen

    Äänestä

Ovat ne irakilaiset vaan ihme fakiireja kun eivät lopeta kuolemista vaikka voisivat.

Montakohan sataa ihmistä kuolee Suomessa tänään?

Äänestä

Olisi mielenkiintoista verrata noita antamiasi lukuja Venäjän surmaamiin tshetsheeneihin.

Satutko olemaan tietoinen, kuinka monta siviilitshetsheeniä venäläissotilaat ovat surmanneet edelleen jatkuvan sodan aikana?

Ihan vain vertailun vuoksi utelen asiaa.

Äänestä
  • Puhut Checheneista vain jos joku puhuu amerikalaisten-teroristien/miehittajien/kapitalistien surmaamista siviileista.Sua ei suinkaan kiinosta Checheenit vaan yrität vetaa huomio pois Irakilaisten kärsimyksissä miehityksen alla.Voin sulle sanoa että en näe yhtään eroa Irakilaisten ja urhean Cheheeni kansan valilla,muttä toi sinun Checeeni kortin vetaminen kun yrittäät puolustaa amerikalaisten tekemaa kansanmurhaa suorastaan vituttaa,ei ole epäilystäkään ettetko olisi juutalainen

    Äänestä

  • uuu kirjoitti:

    Puhut Checheneista vain jos joku puhuu amerikalaisten-teroristien/miehittajien/kapitalistien surmaamista siviileista.Sua ei suinkaan kiinosta Checheenit vaan yrität vetaa huomio pois Irakilaisten kärsimyksissä miehityksen alla.Voin sulle sanoa että en näe yhtään eroa Irakilaisten ja urhean Cheheeni kansan valilla,muttä toi sinun Checeeni kortin vetaminen kun yrittäät puolustaa amerikalaisten tekemaa kansanmurhaa suorastaan vituttaa,ei ole epäilystäkään ettetko olisi juutalainen

    Paitsi ettei USA ole tehnyt kansanmurhaa Irakissa.

    Veriseen diktatuuriin pyrkivät äärisunnimuslimit siihen kuitenkin tuntuvat pyrkivän.

    Arto Luukkainen

    Äänestä

"Irakilaisen vastarinnan aiheuttamana on kuollut jopa 8000 irakilaista"

Todellisuudessahan tämä luku tarkoittaa viimeisen puolen vuoden lukemia. Lue tarkemmin oma linkkisi.

Sellaisia "virallisia lähteitä" ei ole, että Irakissa olisi kuollut 100.000 siviiliä. Viittaamassasi Hesarin jutussa sanotaankin:

"Epävirallisten arvioiden mukaan Irakin sodan aikana on kuollut noin 22 000–100 000 siviiliä."

Erityisesti sellaista lähdettä ei ole, että USA olisi surmannut nämä siviilit.

"Siviilien" joukkoon ei tietystikään pidä laskea surmattuja Irakin sotilaita varsinaisen sodan aikana ja sittemmin surmattuja terroristeja.

Sellaista suunnitelmaa ei myöskään ole, että USA ryöstäisi Irakin öljyvarat. Sinulla tuntuu olevan huono taito ymmärtää edes suomeksi kirjoitettua tekstiä.

Jos USA haluaisi asevoimin varastaa öljyä, kaipa se olisi valloittanut Saudi-Arabian, jolla on maaiman suurimmat öljyvarat ja joka olisi ollut sotilaallisesti paljon helpompi juttu. Tai Kuwait.

Poistu hyvä ihminen mielikuvitusmaailmastasi ja ala elää reaalimaailmassa.

Arto Luukkainen

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

uutisoija kirjoitti:

Oheisessa uutisessa kerrotaan, että Irakilaisen vastarinnan aiheuttamana on kuollut jopa 8000 irakilaista. Suurin osa näistä on ei-siviilihenkilöitä. Koko sodan aikana Irakissa on kuollut virallisten lähteiden mukaan 22-100 tuhatta siviiliä. Niinpä USA:n tappamia siviilejä voi olla jopa 95 tuhatta. Miksi USA tappaa siviilejä? Koska se ei välitä siviiliuhreista taistellessaan vastustajiaan vastaan. Miksei se välitä siviiliuhreista? Koska se ei ole maassa irakilaisia auttamassa, vaan ryöstämässä maan öljyvaroja vuosien takaisen suunnitelmansa mukaisesti.

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980080873

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu