Kuntatyönantajat eivät aio suostua maamme yleiseen 7,8% korotuslinjaan 3 vuodelle

Anonyymi-ap

KT:n toimitusjohtajanainen totesi tänään että kunta-alalla ei muka ole varaa yleisen linjan mukaiseen 3-vuotiseen palkankorotustasoon eli se 7,8 %. Joo eihän kuntasektorilla ole muka koskaan ollut varaa mihinkään muuhun kuin isojen johtajien bonuksiin ja jättisuuriin sote-kokouspalkkioihin a'la Anne Holmlund. KT vielä uhkailee erillisen ja aiemmin sovitun palkkaohjelman irtisanomista, ohjelman jolla naisvaltaisten alojen palkkaepätasa-arvoa koetetaan tasoittaa. KT:n pomo totesi lisäksi että yleisen palkankorotuslinjan sijasta korotukset tulee nyt suurelta osin jakaa järjestelyvara-erinä eli siis kaikille tulisi vain pikku rippeet! Itse veikkaan että jos ammattiliitot eivät saa kuntapomoa taipumaan, tulee 3 vuoden yleiskorotukset olemaan yhteensä vain joku 3 % kaikille! Siinä sitä taas jäädään jälkeen yksityisistä ja valtiolta (valtiolla muuten neuvottelu kävi nopeasti ja kivuttomasti ja saivat 7,8% kaikille eikä mitään osaa jonakin järjestelyeränä).

Joku toki heittää kohta että eihän kunta-alan tyypit ansaitse mitään korotuksia. No sitten voidaan kysyä että ansaitseeko joku lihava laiska yksityiskiinteistöfirman ukkokaan joka istuu puolet päivästä firman pakussa syöden munkkipossua ja lihistä ja veltosti putsailee hivenen jossain talon edustalla muutamia roskia. Noita pidetään dynaamisina tuottavina työntekijöinä mutta kunta-alan henkilöstöä vain välttämättömänä pahana.

4

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kunta-alalla pitäisi järkeistää noita johtajien palkkoja. Leikataan sieltä johtajilta isosti ja annetaan puolet siitä takaisin työtä tekevälle portaalle, näin saadaan sekä säästöjä että naisvaltaisten alojen nostoa palkkakuopasta ylös.

      • Anonyymi

        Aina sanotaan ettei kunta-ala tuota mitään, mutta ääni muuttuu hyvin herkästi kun lätkäistään peruskouluihin lukukausimaksut kaikille muksuille, näin esimerkiksi.
        Samaa logiikkaa voidaan käyttää myös vaikka vesihuoltoon, lisätään vesilaskuun vain "vesihuoltotuottomaksu" ja näin saadaan lisää tuottoa, tätähän ihmiset sitten haluaa? Näinhän ne pörssifirmatkin toimii, miksei siis julkkarikin?


    • Anonyymi

      Kunta-alallahan on vielä voimassa 5-vuotinen palkkaohjelma, joka takaa kunta-alalle 1% suuremmat korotukset kuin "yleinen linja" vuosittain.
      Eli 7,8%/3v korotus tulisikin olemaan 10,8/3v kunta-alalla.

    • Anonyymi

      Julkisella sektorilla työssä olevana olen samaa mieltä palkankorotuksista. Tiedossa on että julkisen sektorin palkat maksaa Suomen veronmaksajat. Tuleeko käymään niin jos julkisen palkat nousevat että myös verot tulevat nousemaan. Kun 7.8 prosenttia kerrotaan 1.7 % kertoimella saadaan palkannousun koko kustannus , joka on n. 16%. Tuleeko käymään niin että osa julkisen sektorin työntekijöistä tullaan tämän vuoksi osa- aikaistamaan tai irtisanomaan. Yhtälö on vaikea. Itse toivon että naisvaltainen ala saisi palkkoihin sa kuoppakorotuksen , itsellä bruttopalkka on 2245e/ kk.

      16% .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7152
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7089
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6225
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5424
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      88
      5341
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5235
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5130
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4615
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3565
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      301
      3420
    Aihe