Avioliitto jo aikansa elänyt?

Anonyymi-ap

Olisiko aika uudistaa erokäytäntöä?
Avioliitto turvaa lapsien talouden, mutta ei muuta.
Jo puolet pareista päätyy eroon.
Jos kirjattaisiin omaisuus ennen avioliittoa, yhteinen omaisuus avioliitossa.
Sitten erossa vain avioliiton aikainen yhteinen omaisuus/velka ositettaisiin?
Onnenonkijat jäisivät vähemmälle.

9

486

Äänestä

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei avioliittoa lain. Kasvatuskumppanuusliitto, jonka myöten vanhemmat sitoutuvat panostamaan resurssinsa yhdessä hankkimiin lapsiinsa. 🙏

    • Anonyymi

      Omaisuus puoliksi on ihan reilu käytäntö siinä kohtaa, kun nainen on menettänyt työvuosia kantamalla miehen lapset ja hoitamalla näitä ensivuodet kotona. Naisvaltaiset alat kärsivät muutenkin matalapalkkaisuudesta, eikä töistä poissaoleminen palkkakehitystä ainakaan kiihdytä. Lisäksi monet naiset hoitavat töidensä ohessa lasten kasvatuksen, sekä suuremman määrän metatöitä ja kotitöitä, joka takaa miehelle enemmän energiaa tehdä rahaa ja tavoitella unelmiaan. Naiset myös erossakin päätyvät yleensä lasten ensisijaisiksi huoltajiksi. Kuka siis sitä onnea onkiikaan? Elämässä on muutakin saatavaa kuin raha, ja tutkimukset todistavat että aviossa mies on onnellisempi ja elää pidempään. Rahalla voi silti yrittää jälkikäteen tasata asioita. Varsinkin kun se puolikas omaisuus kuitenkin on lastesi uusi tuleva elintaso, miksi haluat perheesi köyhyyteen vaikkei avioliittonne toiminut? Lakkaa olemasta katkera, teet kuitenkin tulevaisuudessa paljon enemmän rahaa kuin ex-vaimosi.

    • Anonyymi

      Onnenonkijoista valittavat usein ne, joilla ei ole mitään ongittavaa. Kukaan ei halua pleikkariasi!

    • Anonyymi

      Ihmettelen täällä aina näitä avioeroon liittyviä juttuja. Tosi outoja. Jatkuvasti joku jauhaa tätä samaa p.skaa.

    • Anonyymi

      No tuostahan selviää avioehdolla.joka tehdään ennen naimisiin menoa.

      • Anonyymi

        En ole menossa naimisiin! Sitä olet suunnitellut jo pidemmän aikaa, siitä olen ollut tietoinen! Mutta en ole pystynyt näkemään meitä kahta koskaan edes samassa tilassa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole menossa naimisiin! Sitä olet suunnitellut jo pidemmän aikaa, siitä olen ollut tietoinen! Mutta en ole pystynyt näkemään meitä kahta koskaan edes samassa tilassa!

        Ainoa tunne sinua kohtaan on inho. Tuskin itsekään haluaisit olla samassa tilassa inhoamasi mihmisen kanssa!


      • Anonyymi

        Nyt alkaa olla aika kertoa häirikön nimi useammalle henkilölle, jos tuollaiset jutut eivät lopu! Hyi saatana,,pelkkä häirikön naaman näkeminen saa voimaan huonosti!!


    • Anonyymi

      Ehdottomasti pitäisi olla niin että oletus on avioehto, ja sen voisi halutessaan vaihtaa avio-oikeudeksi.

      Omalla kohdalla risoo suunnattomasti varainsiirtovero. Tulevan ex-vaimon kanssa hankittu yhdessä omakotitalo ja mökki. Nyt kun omistukset jaetaan, niin valtio höylää päältä ja maksamme varainsiirtoverot uudestaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe