Närästääkö?

Minua monesti närästää, kun juon etanolipohjaista virkistysjuomaa.

Tokihan kemian prosessinhoitajana olen moisia tilanteita varten varannut natriumbikarbonaattia ja en osaa siis leipoa.

Hapan + emäksinen = neutraali, vettä ja iso pierukaasu.

>simiti<
18341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Suomi vei. Tyylillä 👌. Miten tämä liittyy mihinkään? Ei mitenkään 🙃. Suomella oli kuitenkin kontollaan häviöitä häviön perään niin tuo oli elintärkeä voitto itseluottamuksen kannalta. Vielä sekin kun veikkaanpa ettei päävalmentaja osaa edes suomea. Sehän on valtava asia koutsin ja pelaajien välisen kommunikoinnin kannalta.

Tanskassa on futiskulttuuria (Suomella tanskalainen valkku). Ehkäpä se näkyi tuossa lopputuloksessa :). Ihan sama, maalierosta viis. Vain sillä on oikeasti väliä tuleeko voitto, häviö vaiko tasuri. Ai niin, olenhan minäkin nyt nautiskellut etanolia kuten terveeseen suomalaiseen elämäntapakulttuuriin kuuluu. 🍺.

Äänestä
  • Tervehdys. Ei hajuakaan mistä potkupallosta kirjoitat, eikä se minua kiinostakkaan.
    Mutta jokaisella on omat mielenkiintonsa, enkä lähde arvostelemaan ketään sen vuoksi.

    Sen sijaan olen hirmu iloinen, että sinä viitsit kommentoida juuri minun tyhjänpäiväistä kirjoitusta. 🤗

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tervehdys. Ei hajuakaan mistä potkupallosta kirjoitat, eikä se minua kiinostakkaan.
    Mutta jokaisella on omat mielenkiintonsa, enkä lähde arvostelemaan ketään sen vuoksi.

    Sen sijaan olen hirmu iloinen, että sinä viitsit kommentoida juuri minun tyhjänpäiväistä kirjoitusta. 🤗

    >simiti<

    MM-JALKAPALLOKARSINTA! Malta-Suomi näytettiin tv:stä. Ens kisoihin pääsee muutes useampi joukkue kuin ikinä ennen. Pierukaasu = Ilokaasu. Miksi? Siksi, koska pierun ääni itsessään pistää naurattamaan (vaikka siihen aromiin kuolisikin 💨). Miksi tornadoja esiintyy? Syy: 💨x100 --> 🌪. Onko tuo muka tornadoemoji? PC:ltä vs. kännyn näytöltä katottuna nuo emojit voivat näyttää erilaisilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pieru sisältää metaania, hiilidioksidia ja pierunkuoria. Ilokaasu taasen on typpeä ja happea.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pieru sisältää metaania, hiilidioksidia ja pierunkuoria. Ilokaasu taasen on typpeä ja happea.

    >simiti<

    Mä muutes katoin sen Suomen pelin tv:stä ja samalla katoin netistä Romania-Bosniapelin. Bosnia voitti. Tarkistin flashscore-sivustolta sen ottelun statsit. Aloin miettimään kuinka asiat saattavat liittyä toisiinsa. Erotuomarina oli hollantilainen Makkelie D. Makkelie lienee sen sukunimi. Anyway, viime viikkoina Romaniassa on kohistu siitä kuinka siellä on olevinaan väärät päättäjät. Käsittääkseni ne on isänmaallisia (yllätys yllätys). Se on siis poliittisesti inkorrektia. Sitä tosiaan mietin että kostiko EU Romanialle tuota kautta tuomarivirheen muodossa?

    Kyse oli siis siitä että Bosnian kenttäpelaajalla oli ilmiselvä käsivirhe mistä olisi pitänyt tulla rankku Romanialle. Se mentiin jopa varrin näytöltä katsomaan Makkelien toimesta. Silti se hylkäsi sen rankun. Alun perin Romanialle olisi pitänyt antaa rajaheitto mutta protestoinnin vuoksi Bosnia saikin vapaapotkun mikä oli käytännössä maalipotku. Protestoinnin seurauksena Romanian tähtipelaaja ja samalla kapteeni Stanciu sai keltaisen kortin.

    Eli keltainen olisi pitänyt tulla Bosnian pelaajalle siitä käsivirheestä. Flashscoren tilastoissa ei näy minkäänlaista mainintaa tuosta var-sekoilusta. Pistin Makkelien nimen ylös itselleni jotta osaan välttää veikkaamasta hänen tuomaroimiaan matseja, korruptoitunut kun näköjään on. Tuo urheiluhan muistuttaa Euroviisuja eli sehän on aivan sairasta jos politiikka sekoitetaan viihteeseen (kuten urheiluun). Ai niin, onneksi ei tullut eilen veikattua ;).

    Äänestä

Kumma kyllä mulla ei nouse kama putkeen takas, kun se on siitä alas valunut.

Tuleeko minun ajatella olevani jollain tavalla onnellinen?

(hihitystä)

Äänestä
  • Mikä ettei.

    Äänestä

  • Jätkä ei luovu kamoistaan, vaikka pahaa tekee.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mjoo

    Newer!

    Tämän hetken tykein tyyli on tässä.

    (hihitystä)

    https://youtu.be/AUSl0rtytz8?si=8-pgJ3PY8ssIXt1Z

    Huomenta näin päikkäreiden jälkeen. Täytyy todeta, että sinun linkittämäsi musiikki kyllä iskee timpan tajuntaan hyvällä tavalla.

    Tulee kaihoisasti mieleen ne 90 luvun klubi-illat ja kuolematon nuoruus. Nykyisin vain pitää lukea lehden kuolinilmoituksia, jotta tietää onko kuollut.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    En kehdannut ensin kirjoittaa, mutta aika matalia bassojakin löytyy kyseisestä lurituksesta.

    Mutta sitten kysäisen sinulta, että tuijotatko koskaan levyraatia? Minä olen muutaman kerran katsonut ja huomannut, että mokomat käyttävät Genelecin ämyreitä.

    Itsellänikin on ollut Genelecin 1032 pömpelit. Sitä vanhempaa mallia. Kyllä lähti! Naapurit.

    >simiti<

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kuinka kauas lähtivät..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kuinka kauas lähtivät..

    Muuttivat varmaankin johonkin erämaan mökkiin murjottamaan.
    Siellä kuuntelevat putkiradiolla (se on hifiä) kansanradiota ja persuna haluavat samalla poistaa koko kansanradion.

    Mielestäni valtion tuli kaupallisille kanaville pitäisi poistaa. Mutta Hitmix:ä ei lasketa siihen karsintaan. 🫠

    >simiti<

    Äänestä

Hyvin tietää mitä kehää nää sun jutut kiertää....

Äänestä

Sitten kannattaa lopettaa alkoholin käyttö

Äänestä

Närästää sipuli, suklaa, ja mausteet ja rasvainen ruoka ja henkisesti ilkeät ihmiset jotka aina pahoja joillekin. Maailma ois parempi paikka ilman oikeaa närästystä ja ilman ikäviä ihmisiä. 🩷

Äänestä
  • Kuinka sinä jaksat puhua kaikille niin kauniisti? 🐙

    Äänestä

Tämä paikka aiheutti jo parissa päivässä oikeasti ruokahaluttomuuden ja melkein fyysisesti kunnon närästystä. Ja miten voi edellinen kysyä joltain että miten jaksat ajatella muista aina hyvää tms mitä siinä olikaan. Eikö nyt ihmiset normaalisti suht toivo muille hyvää eikä pahaa. Ja et varmaan tunne kuka hän on täältä ja onko aina ollut hyväntahtoinen. Hassuja kysymyksiä teillä. Mut ilmeisesti täällä on normaalia vaan se haukkuminen ja ilkeily sit kuuluu joukkoon ja saa olla rauhassa. Ihmeellistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minua monesti närästää, kun juon etanolipohjaista virkistysjuomaa.

Tokihan kemian prosessinhoitajana olen moisia tilanteita varten varannut natriumbikarbonaattia ja en osaa siis leipoa.

Hapan + emäksinen = neutraali, vettä ja iso pierukaasu.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu