Olen jo eläkkeelle päässyt mies, jonka vaimo on vielä työelämässä oleva siivooja, joten siivoan kotona ja haluan olla kaikin puolin kunnon puoliso.
Tänään tiskasin ennen lenkille lähtöä ja laitoin Domestosta ja lirauksen Kloriittia kylpyhuoneen WC- pönttöön. Latasin myös kahvinkeittimen molempia varten.
Lenkiltä palattuani aloin harjata pönnttöä, jolloin sen vedenvirtaustilaan tarkoitettu harjan osa katkesi ja putosi alas. Etsin kumihanskoja niitä löytämättä. Pyysin vaimoani etsimäään ne, koska hän oli järjestellyt kaapin.
Menin keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle ja kuulin pöntön huuhteluäänen. Syynä oli kuulemma , että olin laittanut paperia pönttöön, siis tehdäkseni harjan poistamisen mahdollisimman vaikeaksi??
Taloyhtiössämme on ollut viemäritukoksia juuri tuollaisten vuoksi, enkä halua että joudumme niistä tapetille. Tuon jälkeen kävimme naapurikaupungissa ostamassa lautasia ja mukeja.
Ehdotin tavaratalon Kodin osastoa. Ei käynyt, joten ei kun toiselle . Ehdotin uudelleen samaa osasoa. Ei käynyt, joten sanoin kysyväni myyjältä, jolloin ostokset saatiin tehtyä.
Tuota ennen vaimoni vanhemmat olivat ryypänneet omakotitalon, yrityksen ja kesämökin, sekä moittineet minua mahdollisimman paljon, mutta eivät olleet koskaan erehtynnet, eivätkä tehneet vaimoni mielestä mitään väärin.
Jokainen meistä joskus erehtyy ja tekee joskus väärin. Miksi ihmeessä joillekin omien virheiden myöntäminen on niin vaikeaa. Mielestäni elämän pitäisi opettaa jokaiselle, että me kaikki olemme vain ihmisiä, eikä mitään erehtymättömiä jumalolentoja.
Jos teillä on kokemuksia huonon itsetunnon vaivaamista ihmisistä, lukisin niitä mielelläni. Saisin niistä lisäoppia elämäni polulle.
Huono itsetunto
4
234
Vastaukset
- Anonyymi
Mulla on ollut rautainen itaetunto ennenkuin narsiati söi mut.
- Anonyymi
Tuon tapaista olen itsekin kokenut monen vuoden ajan! Ja hän ei tule koskaan saamaan yhtään hyvää sanaa minulta! Juorut leviävät!
Ensimmäinen kommentoija viittasi narsismiin. Minulla myöskin narsistivaimo ei ikinä ollut väärässä.
- Anonyymi
Ja syy on aina toisen. Vqikka maitopurkin pudottaisi omin käsin maahan niin joku muu sen oli jotenkin ihmeellisesti saanut pudotettua. Ja tuo on tosi. Koko ajan valitti ja kritisoi muita mutta häntä ei saa millään tavalla kritisoida tai tulee huutoa sun muita kummallisuuksia.kostoineen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242497Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092318Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683