Ainakin 100 vuotta vanhan Russki Mir -logiikan mukaan esimerkiksi eri maissa olevat venäjänkieliset vähemmistöt tai ulkomaille vastikään matkustaneet venäläiset ovat aina osa venäläistä maailmaa, eivätkä he voi itse irrottautua Kremlin suojeluksesta.
Venäjän kieltä puhuvan ihmisen katsotaan kuuluvan ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan. Tästä seuraa puolestaan se, että venäläinen maailma kuuluu itseoikeutetusti Venäjän asevoimien suojeluun.
”Putinismin keksijäksi” kutsuttu venäläinen poliittinen ideologi Vladislav Surkov on puhunut
– Venäläisellä maailmalla ei ole rajoja. Se on kaikkialla, missä on Venäjän vaikutusta muodossa tai toisessa: kulttuurista, informationaalista, sotilaallista, taloudellista, ideologista tai humanitääristä... toisin sanottuna, se on kaikkialla. Meidän vaikutusvaltamme laajuus vaihtelee suuresti alueelta toiselle, mutta se ei ole koskaan nollassa. Joten levitämme sitä kaikkiin suuntiin, niin kauas kuin Jumala sallii ja kuinka voimakkaita olemme, Surkov sanoi.
– Euro-putinistit ja euro-Trumpistit keräävät voimiaan.
Venäjän kieltä puhuvan ihmisen katsotaan kuuluvan ikään kuin automaattisesti venäläiseen maailmaan. Tästä seuraa puolestaan se, että venäläinen maailma kuuluu itseoikeutetusti Venäjän asevoimien suojeluun.
”Putinismin keksijäksi” kutsuttu venäläinen poliittinen ideologi Vladislav Surkov on puhunut
– Venäläisellä maailmalla ei ole rajoja. Se on kaikkialla, missä on Venäjän vaikutusta muodossa tai toisessa: kulttuurista, informationaalista, sotilaallista, taloudellista, ideologista tai humanitääristä... toisin sanottuna, se on kaikkialla. Meidän vaikutusvaltamme laajuus vaihtelee suuresti alueelta toiselle, mutta se ei ole koskaan nollassa. Joten levitämme sitä kaikkiin suuntiin, niin kauas kuin Jumala sallii ja kuinka voimakkaita olemme, Surkov sanoi.
– Euro-putinistit ja euro-Trumpistit keräävät voimiaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
"venäläinen maailma kuuluu itseoikeutetusti Venäjän asevoimien suojeluun."
Tuohan on vuosia sitten kerrottu asia. Ei mitään uutta, ja selittää mm. Venäjän hyökkäyksen Itä-Ukrainaan.
Se on mediasta kiinni mitä suomalaisista halutaan kasvattaa. Kiinassa näkyy jo hallinnon politiikan seuraukset - koko kansan kulttuuri alkaa olla pelkkä muisto.
Mielummin Venäjä, kuin Kiina. Venäjä uskoo Jumalaan ja eternaaliseen tuomioon, Kiinassa vijellään ateismia, joka aiheuttaa sen, että jokainen tappelee vain oman etunsa takia.
venäjän "jumala" on saatana. Nykyinen ortodoksikirkkonsa on fsb:n miehittämä. isä-kiril entinen kgb-agentti. Näin on ollut Stalinin ajoista saakka.
Evankeliointi jota suomalaiset maahan vei kiellettiin putinin toimesta jo vuosia sitten. Neuvostoaikana oli sama juttu. Raamattumme on jälleen kielletty kirja siellä niin kuin punaisena aikanakin oli.
Se mitä he tekevät Ukrainassa ei ole oikeasta Jumalasta. Kiina ei sen kummempi. Neuvostoliittokin oli ateistinen ja sieltä putin ja kgb oppinsa ja pahuususkonsa ammentaa. Salaseuralaisten oppeja.
Kiina pitää muslimit ruodussa. Suomen ja Euroopan pitää ottaa Kiinasta mallia miten muslimit pidetään aisoissa.
Suomi tekee mitä Suomen pitää tehdä.
Pietarin jonnea ei kuunnella.
" Venäläisellä maailmalla ei ole rajoja. Se on kaikkialla, missä on Venäjän vaikutusta muodossa tai toisessa: kulttuurista, informationaalista, sotilaallista, taloudellista, ideologista tai humanitääristä... toisin sanottuna, se on kaikkialla. "
Pahus.
Pitäisiköhän minun poistaa Tolstoit ja Dostojevskit kirjahyllystäni, ettei Putin tule kohta soittamaan ovikelloa ja vaatimaan olohuonettani omakseen?
🤔
Joutuu ehkä riitelemään Trumpin kanssa John Steinbeckeistäni, Jack Londoneistani, Ernest Hemingwaystani ja Paul Austereistani.
Venäläisen kirjallisuuden poistaminen ei riitä. Vladimir Zhirinovskin mukaan venäläinen maailma ulottui mm. Intiaan, koska venäläisten olisi mukava päästä huljuttelemaan jalkojaan Intian valtameressä. Venäjällä ei imperialistien kekseliäisyys lopu. Historiallisesti Venäjä on kuitenkin vallannut siirtomaita omien rajojensa välittömästä läheisyydestä toisin kuin Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja muut siirtomaavallat. Nykyisin Kiina hankkii omia siirtomaitaan ilman aseita Afrikasta erilaisia etuja myöntämällä. Venäjä ei tee tällaista, vaan se myy lähinnä turvallisuuspalveluja halukkaille diktaattoreille.
Mukavia ja ahkeria venäläistaustaiset Suomessa ovat, kouluttavat lapsiaankin taiteen ja tieteen parissa. Heillä on hyvä tulevaisuus, arvostavat lapsiaan tosi paljon. Toisin mitä Suomen nykyinen hallitus.
Minusta kalashnikovin purku/kokoamis kilpailut ei ole taidetta eikä tiedettä.
Suomalaisten on turha kieltää oikeita sukujuuriaan, ne ovat venäjällä.
Ei meidän sukujuuremme ole ruotsissa, norjassa, islannissa tai tanskassa.
Edellä mainituilla taitaa olla sukulaisuussuhde, mutta suomalaiset ei kuulu siihen porukkaan.
Muutenkin olemme mielenlaadultamme slaaveja, ei sitä pysty russofobialla poistamaan.
Suomensukuiset kansat asutti jo 11 000 suomenniemeä. Laajimmillaan Atlantilta Uralille. Kunnes hunnit ja mongolit tuli ja hävitti kaikki muut tasankokansat ja lopun sulauttivat itseensä, ja näiden jälkeläisistä alkoi muodostua venäläiset. Suomalaiset ja venäläiset ei kuulu edes samaan haploryhmään. Vaikka, venäläiset osin suomalais/suomensukuisverisiä (n. yli90 %) onkin. Mutta ei toisinpäin.
Suomea asuttivat saamelaiset ja heille maa tulisi antaa takaisin.
"Suomalaisten on turha kieltää oikeita sukujuuriaan, ne ovat venäjällä."
Heh 😁
Suomi on alkuperäiskansa .
Venäläiset ei sitä ole venäläisyys mikä itseasiassa ei tarkoita mitään eikä ole edes identiteetti on useiden heimojen sekoitusta
Hehe, opettele vielä, munaat tuolla vain itsesi.
VENÄJÄN LUONNE ON NÄISSÄ IKUISTA
Nato-Tiltu ihmettelee...