En ymmärrä

En ymmärrä maanpuolustusta. Mitä hienoa jossain maassa on? Kiviä, soraa, rikkaruohoja, sammalia, metsiä puita ja sen semmoista. Kävin juuri tänään metsässä ja huomasin "kyntömaata" jossa oli kaadettu puita pari vuotta sitten mutta uusia ei ollut enää kasvanut tilalle. Eikö tuota pitäisi puolustaa, jos maata haluaisi puolustaa?

Toinen asia mikä herätti ajattelemaan asiaa oli se kun rintamamiestalo, joka kuului perikunnalle myytin joku aika sitten ja joku internetpalstalla sanoi että mikset muuta toiseen rintamamiestaloon?

Sehän on sama juttu kuin että sanoisi että eise haittaa jos suomi vallataan kun voit muuttaa heti vain toiseen maahan tilalle.
39307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Maassa voi olla jotakin tärkeää, timantteja, kultaa, jalokiviä. Entäpä vaikka öljyä ennen ja nykyisin kaupan kannalta tuottoisia satamia. Valtavasti rahaa, jota voi sen omistuksen kautta ansaita.

Ei tarvitse miettiä syitä. On vain yksi syy, se on hankkia varallisuutta muiden hinoitseman avulla.

Äänestä
  • Internet trolli taas ekana vastaamassa. Oliko muita jotka tajuaisi aloituksen oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Internet trolli taas ekana vastaamassa. Oliko muita jotka tajuaisi aloituksen oikein.

    Pahoittelut, mutta jätä trolliksi haukkkumiset pois, jos et ymmärrä mikä on trollausta.

    Nyt vaikutat vain pikkutytöltä, joka saa ikkupokkua jos ei heti ymmärretä.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Pahoittelut, mutta jätä trolliksi haukkkumiset pois, jos et ymmärrä mikä on trollausta.

    Nyt vaikutat vain pikkutytöltä, joka saa ikkupokkua jos ei heti ymmärretä.

    No kyllä sinä olet trolli myönnä jo. Vaikka kyllähän sinä tiedät että kanada mainaroi suomen kultavarastoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No kyllä sinä olet trolli myönnä jo. Vaikka kyllähän sinä tiedät että kanada mainaroi suomen kultavarastoja.

    no marinoidu nyt siinä. Intä vielä lopuksi, että olet helvetin hyvännäköinen. Kyllä sinun kanssa voitaisiin jutella muustakin kun sun kauneudest, mutta antaa olla, kun ei ajatulsesi heti välähtänyt. Voi olla, ettei voida sille mitään.

    Äänestä

  • Kyllä sieltä maasta kuuluu timanttien kimallusta, pistä vaan korva lattiaan. Mutta toisaalta, mä halusin vuosia timanttiporariksi ja sitten kun lopulta pääsin, niin ei se niin hienoo hommaa ollutkaan.

    Äänestä

Minusta olisi hyvä, jos kaikkien maiden lipputankoihin nostettavat liput olisivat ihan samanlaisia kuin muillakin.
Olisi vain yksi lippu, kaikilla sama.

Äänestä
  • Kannatan. Koska ruotsin lippu on komeampi ja Suomen lippu vaikuttaa sen rinnalla haalistuneelta ja Viron lippu on kuin surulippu, aina suruliputus. Toisaalta mitään punalippua en kyllä halua.

    Äänestä

olisipa käteistä haluaisin äänestää,m ugytta kun taksikyydity sairaalaan veiväyt kaikki käteiseni,jotenehkäsetelirahaa kägyeistä takseihin noin 220rtos lährtin avulla kohtuullista olisi tuoda jotta demokratia toteutuisi..

Äänestä
  • Toinen trolli, tunnistan tyylisi. Kirjoittaa asianvierestä jotta huumori vaikutus olisi irvokkaampi.

    Äänestä

Muttan iin: äänestäisitköm uutenkaan... koska äänesytksen ttulos on yhtä tyhjän kanssa...

Nooh tähän talon on kai muodostumassa..kuin yläkerran tytöt ja ylåkerran pojatj utytujoku, en tiedä...

auua tiusessa raoyssa asyy trtlhö ha oiujua tyiuseeew,,

Äänestä
  • Jaa ei täällä mitää järkevää keskustelua saa koskaa aikaseksi.

    Äänestä

nutö ewt tymmärrä... sitäkö i Alexander Stubb on vielä kaapista tulemstohomopomppeli, vai mitä?


Jos voi olla viisasra olla ymmärtämättäkin kaikkia asiata,koska

Tietolisää tuskaa,ja tietämys voi olla hengenvaaeallisra.

..kumman valitsisitr jos 2 vain vaihtroehroa ikuinen tuskaja kisutus vai kuolema kuin salaman iskuna..

Äänestä

you're gonna die anyway niin eli tienon kautta eli tuskan kautta sdalamannomeasti heti?`

Äänestä

Me jotka emme enää ole 3Dssä, ei olla enää riippuvaisia hallituksen toimista.

Äänestä
  • Eikä sukulaisista tai ystävistä.

    Äänestä

  • Kyllä, juurikin näin. Ne vain luovat kaaosta. Viime kädessä kaikki tämän universumin osaset ovat osa yhtä ja samaa tietoisuutta. Harmonia, tasapaino, lähimmäisenrakkaus on se juttu. Hallitukset ja vastaavat ovat täysin eksyneitä lampaita ja toimissaan lähestulkoon juuri lähimmäisenrakkauden vastaisia. Seuraamme siis johtajaa niin sanotusti mutta ongelmana on etteivät johtajat tiedä paremmasta. Sanottakoon tämä: "In the land of the blind, the one-eyed man is king."

    Äänestä

en suosittaisi avioliittoa jossa olisi monta lasta,koska jostain lapsesta tuleejoku suosikkirenkin ja toisten lasten elämä yhrataan sen suosikkilapsen eteen sitgten...

Äänestä

Kuvitteellinen kansakunta asuttaa tiettyä maaperää. Omistamaansa voi kansalainen haluta puolustaa tiettyyn mittaan asti. Omaisuudeton pitää vakuuttaa muista eduista mitä kotimaa tarjoaa jotta olisi halukas tarttumaan aseisiin. Ammatti joka pätee missä tahansa tekee ihmisestä vähemmän riippuvaisen tietystä valtiosta. Maanpuolustustahdolle merkitsee onko päällimmäisenä yhteenkuulumisen tunne vai vastakkaisia etuja. Kotimaansa jättävää voi odottaa muukalaisuus ja juurettomuus. Ja kaikkien ei ole yhtä helppo vaihtaa maisemaa. Hallintoeliitillä on paljon pelissä kun maan itsenäisyydestä kyse.

Äänestä

maajussilleomorsian-juttu-ohjeljelma... rakensimpa tuonne konneveden korpeen 340neliöisen omakotitalon eli tarvitsisinlattian luutuajan eli emännän siivoojaksi....joku kaupunkilainen kaunis voisi suostua jos palkkanoin 3450EYRIOrybbukra ebbajjiib jyutruttinaba jötweuseböm his outöusu tlotö buub se ikusu 23455_ERminuutilta heh

Äänestä

konneveden maajussin pitäämaksaa ennalta riihikuivaa jotta saa pillua,talo ei aivanb riitäkään hehehhehe

Äänestä

Se on sellaista. Aika vähän ihmiset mistään mitään ymmärtävät.

Minäkään.

xLiner

Äänestä

maalaisdjussien pitäisi käsittää että: minä omistan tätä ja sitä ja bitcoinen kun kaupungissa toimii vain kätrrwinn seteleri raha, ei mikään tiliotwekuin raheoja papewrilla,... mielikuvitusrahaa hah

Äänestä

niin et ymmärrä siis no ksupungin ja maaaseudun tytöt vähän eriasia, vai...

ikeb ukiubeb jyb gtvuö javereuta hiudebjub jayoybgub tyttlhebjabssa,


vögöb erukausta hyttya,,,, ukiubeb jisja iditub böjevöbu göbröö ha nyusru nubyr hitta otstub abtanaab erööb kaghab göbekke,


BUUB hia jibbevedeb jyysujissa asyy vubjja 13234 bekulb jijiusessa inajituttakissam sekkaubeb naahyssu viu wegjö etsuö enöbtöö vabgaubjisuasra aiouvaa nynnekua utswkkw

Äänestä

melko jokainen avioliitto perustuumielikuvitus-rakkauteen eli tämä on sitäkai?

Äänestä

bywjyhtcyrtaeahhatswv cweratshtcava ---eavshav ---baceib baurwraab Egtotub faaraikke gheghekg

Äänestä

Joo olisi hörkiavioliitto Ranskan Macron bautetaab Egtotubn Faaraikke,, hörjuavuikuutti heheh

Äänestä

NO EN ole uota mieltä vaan heitin ajarukswne ehkä hwelluntaisillekin eträ wnsain 234 vuottaura eakkaurra pirää rosiaraajorr avioliitossaj orr aovoi lairraa pippelin pimppiin..

Äänestä

Minä taas en oikein aina ymmärrä nuorten naisten ajatuksia, koska pitäisi suunnitella joku peli ja, nooh etenen, eli minkälainen olisi tytöillekinhauska ja ei liian pelottava yleisshyöddilen saisi kaupungilta cashiä tekon jos hyvä idea joku nuorison tiimi..

pitää olla jännittävyyttä ja opettavaisuutta, yleishyödyllistä opetustakin..

aivan hyvä jos jännitysktäkin vähän pelissä.

siis uhkapelien estoa ja jotain ehkä kauppanäpistelynkin estoa ja opetusta... jorain.. n idea kehittyy kaiken aikaa.. nuelessäni minkälainen olisi hauska ja jännirräkin siis, heh niin

Joo ei helpoimmasta päästä projekti..



Ei kuitwenkaan liian jännitystä eli kun minä kun ex-kkk dragon kuumapää kutsuu kaverinsa Hells Angels-mopojewngin paikalle ...ei tuollaista vaan...

Äänestä

Yleensä ns maanpuolustusta toivoo aseisiin sijoittajat esim mitä enemmän ostetaan rynnäkkökiväärin patruunoita tai tykin ammuksia niin sitä enemmän sijoittajan tilille tulee rahaa

Äänestä

No ehkä puolustus on 10 % omaisuuksia varten.
Kait täälläkin on riittävästi heliskuuppereitakin.
Vilma

Äänestä

saakelin hyvä suunnitelma naisten kanssa ... eiköjoku iki-neitsyt metronomi meteorologi kaupallisihminen ririmpauttelee merkomi aina-neitsyt menee ajatus pilakke

merkonomihan on ikineitsyt aina ei palkoakaan puhelimien eikä tietokoneiden pääkäsitä...

Äänestä

merkonomin kannattaao ttaa heila helluntaiksi voiollaelämäån ainoa mahdollisuus poistaa ikineiitsyys. sntn

Äänestä

miksi merkonomi ei saa ikinä naista koska hän on pimpllinen hahmo itsekin eli pippelitönmies... mutanon lusmu-petter

Äänestä

jos isäsi on yummatukkainen niin varmista että ei ole Kongosta kotoisin, ruskeahipiäset ovar menlu tunnwrusti lössö-plleitä eli huonoja seksissä heheh

Äänestä

näin sanooja määrää joku Kuuma Kallo heh

Äänestä

Niin ja tumpelo hallitus vielä kaiken muun hyvän lisäksi.

Äänestä

Demokratiassa riittää että enemmistö ymmärtää. Sinun ei tarvitse, ja selittäminenkin on usein turhaa. Mutta jos maata ei puolustettaisi, joku muu veisi sen, ja hän puolustaisi maata omanaan, eli maata puolustetaan joka tapauksessa. Jos me emme puolusta maata, Venäjä tekee sen puolestamme, ja sitä ennen Neuvostoliitto olisi tehnyt samoin.

Aina kun intiaanit valittavat, että heiltä vietiin maat, niin aktivistien ja hippien pitäisi nauraa intiaaneille, että mitä varten sitä maata pitäisi puolustaa. Mutta jostain syystä vain se yleensä menee vain yhteensuuntaan. Länsimaalaiset eivät saa puolustaa maataan, mutta kaikki muut sitten saavatkin. Yksikään aktivisit ei sano palestiinalaisille, että Gaza nyt on vain kiviä, soraa ja rikkaruohoja, mitä sitä turhia.

Äänestä

Suomea pitää puolustaa, täällä on ihan kaikki hienointa mitä voi olla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En ymmärrä maanpuolustusta. Mitä hienoa jossain maassa on? Kiviä, soraa, rikkaruohoja, sammalia, metsiä puita ja sen semmoista. Kävin juuri tänään metsässä ja huomasin "kyntömaata" jossa oli kaadettu puita pari vuotta sitten mutta uusia ei ollut enää kasvanut tilalle. Eikö tuota pitäisi puolustaa, jos maata haluaisi puolustaa?

Toinen asia mikä herätti ajattelemaan asiaa oli se kun rintamamiestalo, joka kuului perikunnalle myytin joku aika sitten ja joku internetpalstalla sanoi että mikset muuta toiseen rintamamiestaloon?

Sehän on sama juttu kuin että sanoisi että eise haittaa jos suomi vallataan kun voit muuttaa heti vain toiseen maahan tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu