Lihan syönti on turhaa

Anonyymi-ap

Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni kasvisproteeni pihvejä soijarouheesta.Maku oli yllättävän hyvä.Reseptin kysyin tekoälyltä.
Näistä SAA vielä enemmän proteenia sisältävän jos korvaa osan soijarouheesta proteenijauhoilla.

Kuitenkin jo tuo soijarouhe sisältää jo melkein puolet enemmän proteenia kuin liha ja proteenijauhot 3 kertaa enemmän kuin liha
Soijarouheen etu on halpa hinta n 6 eur kilo ja korkea proteenipitoisuus 53 g 100 g Lihassa se on 26 g

Soijarouhepihvit
Ainekset (n. 4 pihviä)

2 dl soijarouhetta

2 dl vettä

1 rkl soijakastiketta

1 tl kasvisliemijauhetta tai -kuutiota

1 tl savupaprikaa (tai tavallista paprikajauhetta)

1 tl valkosipulijauhetta

1 tl sipulijauhetta

½ tl mustapippuria

1 rkl tomaattipyreetä

½ dl korppujauhoja (tai kaurahiutaleita)

1 rkl perunajauhoja (tai maissitärkkelystä)

1 rkl öljyä (taikinaan)

1 tl sinappia (valinnainen)

Öljyä paistamiseen

Ohjeet

1. Turvota soijarouhe: Kiehauta vesi ja sekoita siihen soijakastike sekä kasvisliemijauhe. Lisää soijarouhe, sekoita ja anna turvota noin 5 minuuttia.

2. Mausta ja sekoita: Lisää soijarouheen joukkoon savupaprika, valkosipuli- ja sipulijauhe, mustapippuri, tomaattipyree, sinappi, öljy sekä perunajauhot ja korppujauhot. Sekoita hyvin ja anna taikinan tekeytyä muutama minuutti.

3. Muotoile ja paista: Muotoile massasta pihvejä ja paista ne keskilämmöllä öljyssä noin 3–4 minuuttia per puoli, kunnes ne saavat kauniin paistopinnan.

4. Tarjoile: Nauti hampurilaisessa, perunoiden ja kastikkeen kanssa tai vaikka salaatin kera.

17

315

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Teen joskus soijarouheesta kastiketta.Syön sitä papujen kanssa.Laitan sekaan jauhelihaa

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Mistä saa propeenin?

      • Anonyymi

        Kasviksista

    • Anonyymi

      Lidlissä myydään pienissä pahvitölkeissä useampaa eri papulaatua. Hinta noin 70 senttiä purkki. Ne on valmiiksi liotettu ja keitetty, ja ne ovat vesiliemessä ilman suolaa.

      Yhden purkin sisällössä on 246 kaloria ja 17,5 krammaa proteenia.

    • Anonyymi

      Syön kuitenkin lihaa aivan entiseen tapaan 150 g päivässä.
      Kasviproteenit on hyvä lisäproteenin lähde.

    • Anonyymi

      Niin mutta monta krammaa proteesia tarvi päivässä

      • Anonyymi

        Riippuu vähän suosittelijasta. Ideaalitilanne ei ole sama kuin minimitarve. Normaalipainoisella 0,8 krammaa per painokilo proteenia riittää, mutta isommasta määrästä saattaa saada lisähyötyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Riippuu vähän suosittelijasta. Ideaalitilanne ei ole sama kuin minimitarve. Normaalipainoisella 0,8 krammaa per painokilo proteenia riittää, mutta isommasta määrästä saattaa saada lisähyötyä.

        MKH sanoi että 35 krammaa propeenia päivässä riittää

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MKH sanoi että 35 krammaa propeenia päivässä riittää

        Taidat muistaa väärin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat muistaa väärin.

        Voisiko Mkh ihan itse vastata etkä jatkuvasti sinä hänen puolestaan? Vai oletko Mkh ja Knm?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisiko Mkh ihan itse vastata etkä jatkuvasti sinä hänen puolestaan? Vai oletko Mkh ja Knm?

        Viesti olisi muotoiltu toisella tavalla, jos oikeasti olisi kysynyt aloittajalta jotain. Silloin olisi käytetty toisen persoonan muotoa, mutta nyt käytettiin kolmannen persoonan muotoa, eli ei kysytty MKH:lta mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viesti olisi muotoiltu toisella tavalla, jos oikeasti olisi kysynyt aloittajalta jotain. Silloin olisi käytetty toisen persoonan muotoa, mutta nyt käytettiin kolmannen persoonan muotoa, eli ei kysytty MKH:lta mitään.

        Eli saako Mkh tai Knm itse vastata, jos sinä muistat väärin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli saako Mkh tai Knm itse vastata, jos sinä muistat väärin?

        Voisitko sitten vastedes muotoilla kysymyksesi niin, ettei synny väärinkäsitystä kolmannen persoonan käytön vuoksi? Jos haluat kysyä joltakulta jotakin, käytä toisen persoonan yksikkömuotoa tai halutessasi teitittelymuotoa.

        Ei siis näin: Voisiko hän sitten vastedes muotoilla kysymyksensä niin, ettei synny väärinkäsitystä kolmannen persoonan käytön vuoksi? Jos hän haluaa kysyä joltakulta jotakin, hänen tulisi käyttää toisen persoonan yksikkömuotoa tai halutessaan teitittelymuotoa.

        Sinä olet se Elektrolyyttiukko, suuret luulot itsestään.

    • Anonyymi

      MKH sanoi että 35 krammaa propeenia päivässä riittää, se on uskottava.

      • Anonyymi

        Se ei ole propelli vaan proteesi.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      2576
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      985
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      54
      822
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      46
      761
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      50
      744
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      664
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      605
    9. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      68
      596
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      594
    Aihe