Tulipa tässä mieleeni lueskeltuani näitä koulutukseen ja asuinmaahan liittyviä kirjoituksia muutamia ajatuksia.
Kova on itku, miksi ei muuteta ulkomaalaisen puolison kotimaahan, vaan jäädään tänne rikastuttamaan suomalaista kulttuuriamme. Jokainen henkinen nahkatukkakin oikeasti ymmärtää syyn: Kaikillehan oman perheen hyvinvointi on tärkeintä. Jos Suomessa saavutetaan parempi elintaso, niin turha on udella, miksi ei muuteta muualle.
Toinen juttu on koulutus. Palstallahan lähes kaikki kirjoittajat ilmoittavat olevansa akateemisia ja luonnollisesti sitä on myös heidän puolisonsa. Jostain syystä töitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän.
Minä en ole akateeminen, joten sillä en pääse briljanteeraamaan. Olen kuitenkin kouluttautunut kohtuupalkkaiseen ammattiin, jolla pystyisin tarvittaessa vaimonikin elättämään. Vaimolla sen sijaan on akateeminen loppututkinto ja opettajan pätevyys omalla alallaan.
Nyt sitten silmät ja korvat tarkkana kaikki syrjinnästä valittavat. Akateemisia opinahjoja on maailmalla pilvin pimein, eikä niiden kaikkien tasosta ole varmuutta. Tämän epäkohdan korjaamiseksi Opetushallitus on laatinut loistavan systeemin, nimittäin tutkinnon rinnastamisen.
Hakemuksesta ja noin 170 euron korvausta vastaan saa virallisen todistuksen, että koulutus varmasti vastaa suomalaista nimikettä. Esimerkiksi vaimoni tapauksessa maisterin tutkinto hyväksyttiin sellaisenaan, mutta opettajan pätevyyteen täytyi 35 kasvatustieteen opintoviikosta suorittaa Suomessa uudestaan 10.
Merkillistä, etteivät muut toimi samoin, koska sehän on monen työpaikan saannissa välttämätöntä. Lisäksi työpaikan saamista edesauttaa suomenkielen taito, jota ilman on turha parkua, jos töitä ei löydy. Jos haluaa valtion tai kunnan virkaan, kielitaitonsa voi edullisesti testauttaa ja niin suomen- kuin virkamiesruotsinkin osalta.
Aivan, tie on pitkä ja kivinen, mutta kuka on väittänytkään, että hyvän elintason saavuttaminen ja asuinmaahan integroituminen olisi helppoa.
Kova on itku, miksi ei muuteta ulkomaalaisen puolison kotimaahan, vaan jäädään tänne rikastuttamaan suomalaista kulttuuriamme. Jokainen henkinen nahkatukkakin oikeasti ymmärtää syyn: Kaikillehan oman perheen hyvinvointi on tärkeintä. Jos Suomessa saavutetaan parempi elintaso, niin turha on udella, miksi ei muuteta muualle.
Toinen juttu on koulutus. Palstallahan lähes kaikki kirjoittajat ilmoittavat olevansa akateemisia ja luonnollisesti sitä on myös heidän puolisonsa. Jostain syystä töitä ei kuitenkaan tunnu löytyvän.
Minä en ole akateeminen, joten sillä en pääse briljanteeraamaan. Olen kuitenkin kouluttautunut kohtuupalkkaiseen ammattiin, jolla pystyisin tarvittaessa vaimonikin elättämään. Vaimolla sen sijaan on akateeminen loppututkinto ja opettajan pätevyys omalla alallaan.
Nyt sitten silmät ja korvat tarkkana kaikki syrjinnästä valittavat. Akateemisia opinahjoja on maailmalla pilvin pimein, eikä niiden kaikkien tasosta ole varmuutta. Tämän epäkohdan korjaamiseksi Opetushallitus on laatinut loistavan systeemin, nimittäin tutkinnon rinnastamisen.
Hakemuksesta ja noin 170 euron korvausta vastaan saa virallisen todistuksen, että koulutus varmasti vastaa suomalaista nimikettä. Esimerkiksi vaimoni tapauksessa maisterin tutkinto hyväksyttiin sellaisenaan, mutta opettajan pätevyyteen täytyi 35 kasvatustieteen opintoviikosta suorittaa Suomessa uudestaan 10.
Merkillistä, etteivät muut toimi samoin, koska sehän on monen työpaikan saannissa välttämätöntä. Lisäksi työpaikan saamista edesauttaa suomenkielen taito, jota ilman on turha parkua, jos töitä ei löydy. Jos haluaa valtion tai kunnan virkaan, kielitaitonsa voi edullisesti testauttaa ja niin suomen- kuin virkamiesruotsinkin osalta.
Aivan, tie on pitkä ja kivinen, mutta kuka on väittänytkään, että hyvän elintason saavuttaminen ja asuinmaahan integroituminen olisi helppoa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Noinhan se aika pitkälle on. Eli kielen oppiminen ja koulutus ovat avaimia kunnon työpaikkoihin.
Ja Suomessa on vielä sellainen ongelma ettei täältä juuri löydy kansainvälisiä yrityksiä joissa voisi työskennellä englanniksi. Joten suomenkielen oppiminen on sitäkin tärkeämpää jos ei ole sitten onnistunut saamaan töitä joistain näistä yrityksistä.
Aivan oikeanlaista kirjoittelua, mutta itse lisäisin siihen vielä; Arvomaailman muuttaminen Suomalaiseksi, tuntuu ja on vaan monelle tietyn uskontokunnan harjoittajalla, olla liian iso kynnys joutua naisen alaiseksi ja määräiltäväksi.
Niin ja tuohon aganin edellämainitsemaan lääkäriksi pätevöittymiseenhän kuuluu vielä erikseen kielikoekin. Lisäksi EU:n ulkopuolelta tulevan lääkärin pitää yleisen lääketieteellisen osan ja tuon edellä mainitun käytännön harjoittelun lisäksi tenttiä mm. Suomen terveydenhuollon järjestelmään ja siihen liittyviin lakeihin kuuluvia kysymyksiä. Eli ei ole kaikilla tasan tarkkaan niin helppoa että pelkkä hakemus ja raha riittäisivät. Kaikki eivät myöskään ole kielellisesti niin lahjakkaita että Suomen kieli sujuisi edes vuosien oleskelun jälkeen. Eikä kaikilla sen opiskeluun ole muiden opiskelujen tai töiden takia mahdollisuuksiakaan. Lääketieteen maisteritutkinnon kotimaassaan suorittanut mieheni on yliopistolla tutkimustöissä ja opiskelee jatkotutkintoaan siinä sivussa. Ei siinä paljon muuhun sitten aikaa jääkään. Lääkärinä varmasti ansaitsisi enemmän, mutta onneksi yliopistollekin ovat tähän saakka "huolineet".
Ja miksikö emme asu hänen kotimaassaan, jossa ainakin hänen palkkansa lääkärinä olisi varmasti täkäläisen yliopiston palkkoja parempi ja lisäksi vielä eläminen tuplasti halvempaa? Siksi että elämään liittyy niin paljon muitakin juttuja kuin vain tuo iänikuinen taloudellinen puoli. Itse elän mieluummin maassa, jossa muiden ihmisten ja varsinkin viranomaisten sanaan voi luottaa ainakin jossain määrin ja jossa esim. laskujen maksuun ei tarvitse varata koko päivää ja hyviä kävelykenkiä. Eikä koko ajan kadulla kävellessään tarvitse pelätä oman tai perheensä hengen puolesta autojen ajaessa kuin mielipuoliset. Eläminen Suomessa on vaan yksinkertaisesti helppoa juuri tuollaisten jokapäiväisten, suomalaisten yleensä itsestäänselvyyksinä pitämien pikkujuttujen takia.
Suomikaan ei ole enää mikään turvallinen paikka asua. Teinityttöjen ruokiin laitetaan tyrmäystippoja ja raiskataan kiitokseksi asioinnista ravintolassa. Pitsakuski antaa väkisin kielisuudelmia 12 vuotiaalle lapselle. Tummaihoiset maahanmuuttajat puukottavat ravintoloiden miespuoliset yöasikaat ja raiskaavat ravintolasta palaavat naiset usean miehen ryhmissä. Eiköhän tänne saada vielä ne itsemurhapommittajatkin kunhan naiset tuovat vielä lisää puolisoita lähi-idästä.
Tästä asiasta voitaneen olla montaa mieltä, mutta minusta lääkärin käytännön työtaito, kielitaito ja suomalaisen normiston tuntemus onkin syytä tarkistaa. Epäilemättä hankalampaa kuin monella muutta alalla, mutta mielestäni ehdottoman välttämätöntä.
Tuosta kielitaidosta vielä. Olen havainnut monikulttuurisesta ystäväpiiristäni, että harvalle nuorelle kielen opiskelu olisi ylivoimaista. Laiskuutta se pääsäätöisesti on, ei tyhmyyttä. Suomalaiset puhuvat englantia ulkomaalaisille puolisoilleen ja sitten ihmetellään, kun ei osata kieltä, eikä saada vakituista työpaikkaa. Luulisi ainakin työttömänä ollessa olla aikaa ja motivaatiota opiskeluun. Sitäpaitsi se on voimainponnistus, joka taatusti tulee moninkertaisena hyötynä takaisin tulevaisuudessa.
Minä en millään keksi, miten vastauksesi liittyy aloittamaani keskusteluun? Oli kyse koulutuksesta ja kielitaidosta, ei rikostilastoista. (Joita en toki kiellä.)
Muutoin kirjoituksesi toi mileeni mummovainaani. Hän asui maalla ja loi mielikuvansa kaupunkien arkitodellisuudesta katselemalla Poliisi-TV:tä. Edellisen johdosta hän uskoi, ettei Helsingissä uskalla mennä kauppaan edes keskellä päivää. Suomi ei ole Irak, vaikka te sen pian väitättekin olevan. Minä nukun edelleen yöni rauhassa, ellen sitten satu olemaan vaarallisessa ulkomaailmassa vaimoni kanssa.
Niin ja suomalaisethan eivät Suomessa ollenkaan rikoksia teekään. Kai muuten tiesit että kotiinsakin on moni kuollut :)
Tokihan nuo tentit ja harjoittelu on varmasti ihan tarpeen jos lääkärin ammattia Suomessa haluaa harjoittaa. Halusin tuoda tuon lääkärin tutkinnon rinnastamisen käytännön vaikeudet esille, koska mielestäni esitit tuota "opetushallinnon loistavaa systeemiä" hieman liian helpoksi ja yksinkertaiseksi. Todellisuudessa tutkintonsa rinnastamiseksi saa monilla aloilla tehdä paljon työtä ja aina se ei edes kaikilta onnistu, riippumatta henkilön käytännön pätevyydestä tai "älykkyydestä".
Tietysti kielen osaamattomuudessa saattaa osaltaan olla mukana myös laiskuutta opiskelijan puolelta, mutta totta on myös se, että toisilta kielen opiskelu vaan käy luonnostaan helpommin kuin toisilta. Kaikki eivät myöskään ole työttömänä, jolloin iltaisin opiskelusta ei vain yksinkertaisesti tule mitään varsinkin jos jotain muutakin pitäisi vielä opiskella ja vapaa-aikaakin pitäisi vielä jossain välissä olla. Ja jos tutkintoaan vastaavaa työtä löytyy muutenkin, joskin huonompipalkkaista, on kielen opiskeluun myös vaikeampaa motivoitua kuin muuten. Näin siis ainakin meillä.
Hankalaahan tuo kielenopiskelu usein on, omasta kokemuksesta tiedän asian näin olevan.
Mutta jos kunnon töitä haluaa tehdä niin on joko osattava paikallista kieltä. Eli suomea täällä, tai sitten etsittävä töitä niistä yrityksistä jotka toimivat englanniksi tai jollain muulla kielellä jota hekilö osaa.
Huomattavasti helpompaa se on kuitenkin niillä, jotka ovat työttöminä tai muuten vain joutilaina. Työvoimatoimisto ilmeisesti jopa usein maksaa intensiivikurssin. Huomattavasti helpompaa on oppia kieltä kun opiskelua on joka päivä useita tunteja esim. kuukauden ajan kuin jos opiskelua on vain iltaisin kerran tai kaksi viikossa vuoden ajan. Eikä tuo ensimmäinenkään vaihtoehto kaikilta onnistu. Itselleni kielten opiskelu on aina ollut helppoa, mutta ymmärrän kuitenkin ettei näin ole asia kaikilla eikä heitä kuitenkaan olisi hyvä syyllistää tai vähätellä sen takia.
Tiedän kyllä kuinka hankalaa kielten oppiminen on omasta kokemuksesta. Japani ei todellakaan ole helppo kieli, varsinkin jos sitä haluaa myös lukea ja kirjoittaa.
Mutta kuintenkin riippumatta siitä onko motivaatiota tai mahdollisuuksia tai lahjakkuuttaa, kielen oppiminen on lähes välttämätöntä maahan sopeutumisen ja uran luomisen kannalta.
Onhan kielen oppiminen tietysti hyvin tärkeää maahan sopeutumisen kannalta. Ilmankin voi kuitenkin tulla varsinkin nyky-Suomessa toimeen, sillä suurin osa suomalaisista kuitenkin osaa myös englantia. Maahan sopeutumiseen auttaa myös huomattavasti se, että kontaktien luomisessa voi helposti käyttää myös englannin kieltä. Esim. oma mieheni on sopeutunut varsin hyvin ilman Suomen kieltäkin, ja hänellä on täällä harrastustensa kautta hyvin laaja niin suomalaisten kuin muidenkin ulkomaalaisten ystäväpiiri. Toki töiden saaminen on Suomen kielellä helpompaa, mutta ei se ilmankaan täysin mahdotonta ole.
Lähinnä purnaan tässä aloittajan tapaista (siis tyyliin "Lisäksi työpaikan saamista edesauttaa suomenkielen taito, jota ilman on turha parkua, jos töitä ei löydy") kieltä oppimattomien ihmisten syyllistämistä tai vähättelyä vastaan, puhumattakaan tietystä ylimielisyydestä tällaisia ihmisiä kohtaan. Kielen oppimattomuuteen kun voi käytännön elämässä olla niin monia, joskus ylitsepääsemättömiäkin syitä. Vilpittömät onnitteluni teille jotka olette puolisonne kielen oppineet/joiden puoliso on oppinut teidän kielenne. Kaikilta se ei kuitenkaan niin vain onnistu milloin mistäkin syistä, eikä heitä tämän takia saisi mielestäni tapauksen olosuhteita tuntematta automaattisesti syyllistää tai pitää jotenkin tyhmänä saatika sitten laiskana.
Se nyt vaan on niin, että jos Suomessa aikoo asua niin kannattaisi opetella puhumaan suomea (tai ruotsia). Jos ei ihminen halua yrittää oppia edes perusjuttuja suomeksi, niin kyllä häntä voi mielestäni sanoa joko tyhmäksi, laiskaksi tai ylimieliseksi.
Jännää on muuten se, että maahan muuttavilla naisilla ei yleensä ole juuri ongelmaa opetella suomea.
Kuulepas Öznur: Tarkoitukseni ei ole syyllistää ketään, kunhan totesin tosiasioita. En kieltänyt, etteikö ilman suomenkielen taitoakin voisi työllistyä tai saada ystäviä. Mutta kuten miehesikin tapaus osoittaa, hänkin voisi saada halutessaan varsinaisia lääkärintöitä ja parempaa palkkaa, jos hän opiskelisi suomea. Pakkohän toki ei ole.
Aivan, elämäntilanne voi hankaloittaa kielenopiskelua. Jos työ, perhe ja harrastukset vievät ajan, niin mikäs siinä. Kritisoin kylläkin mielestäni aivan oikeutetusti niitä, jotka eivät käytä tilaisuutta hyväkseen, vaikka sellainen olisikin. Ihmettelen niitä suomalaisia puolisoita, jotka eivät kotona yritäkään puhua puolisolleen suomea. Puhumallahan sitä käytännössä oppii paljon paremmin kuin kielikurssilla. Mitäs siitä, vaikka kielioppi olisikin vähän hakusessaan.
Kun vaimoni aikoinaan muutti Suomeen, emme heti yrittäneetkään etsiä töitä, vaan hän hakeutui kaukonäköisesti kotouttamisohjelmaan ja suomenkielen kurssille. Kiitos siitä yhteiskunnallemme, vaikka olisimme hoitaneet asian omalla kustannuksellammekin. Taloudellisesti se oli hieman tiukkaa, mutta olemme saaneet uhrauksemme takaisin monikertaisesti. Eli kannattaisiko sitten vaikka loma uhrata siihen intensiivikurssiin?
Eniten kuitenkin hämmästelen niitä ulkomaalaisia, joilla siis on vaikeuksia työllistyä. Heillä kun pitäsi sitä aikaa kielitaidon ja tutkintojen vaatimusten mukaisiksi saattamiseen. Parikaan vuotta ei ole pitkä aika loppuelämään verrattuna, vaikka se hetkellisesti turhauttaisikin. Minunkin vaimoltani meinasi usko loppua moneen kertaan ja hänet piti useaan otteeseen puhua ympäri jatkamaan opiskelujaan. Silloin hän syytti minua ymmärtämättömäksi mutta jälkeenpäin on kiitellyt moneen kertaan.
Lopuksi, kuten toinenkin kommentoija oli havainnut: Ulkomaalaisten naisten motivaatio kielenopiskeluun näyttää olevan huomattavasti suurempaa kuin miesten. Siitäkin huolimatta, että joku hölmö aina välillä tälläkin palstalla kehtaa väitää, että joku mies haluaisi eristää vaimonsa ulkomaailmasta estämällä kielen opiskelun. Ehkäpä miehet ovat laiskempia opiskelemaan kieltä ja naisista on mukavaa puhua vierasta kieltä. Tosin tämä seikka taitaa olla hieman sukua muullekin miehen kulttuurin ja tapojen korostumiselle, vaikka asuttaisiinkin Suomessa.
Ai niin: Olettekos huomanneet, että illanistujaisissa alkuillasta kaikki puhuvat hienotunteisesti englantia. Tunnelman kohotessa muodostuu yhä enemmän kuppikuntia, joissa suomalaiset puhuvat suomea keskenään. Onpa hienoa, ettei vaimoni tunne niissäkään tilanteissa itseään ulkopuoliseksi.
Minusta tuo kirjoituksesi kyllä kuulosti vähän syyllistämiseltä ainakin siinä kohtaa, jossa sanoit että "turha parkua jos töitä ei ilman kielen oppimista löydy". Mutta tosiaankin, olen pahoillani jos olen tuosta huolimatta ymmärtänyt tarkoituksesi väärin.
Olen samaa mieltä siinä, että jos tilaisuus tulee ja aikaa on, kannattaisi se mieluummin käyttää kielen opiskeluun ja samalla tulevaisuuteensa kuin kotona laiskotteluun. En kuitenkaan usko että tällaisia "laiskottelevia" ulkomaalaisia Suomesta paljon löytyy, sillä yleensä ainakin pitkän työttömyysajan jälkeen useimmat ovat oppineet kielen työvoimatoimiston tarjoamalla kurssilla käymällä.
Itse en puhu miehelleni suomea kotona, sillä hänen suomen kielen taitonsa on yksinkertaisesti niin olematon, ettei siitä tulisi yhtään mitään. Ehkäpä sitten joskus tulevaisuudessa, jos ehtisi jossain vaiheessa vaikka valmistuttuaan käymään jossain kursseilla.
"Eli kannattaisiko sitten vaikka loma uhrata siihen intensiivikurssiin?"
Kyllä varmaan, jos sellainen olisi. Miehelläni kun ei vuosiin ole ollut kunnollista lomaa. Varsinaisten töiden vähetessä kun on hyvää aikaa esim. väitöskirjan kirjoittamiselle. No, ehkäpä sitten kun se joskus on valmis. Taloutemme ei myöskään tällä hetkellä kestäisi mieheni heittäytymistä työttömäksi ja kielen opettelemista sitä kautta. Eikä se varmasti opiskelujen edettyä näin pitkälle enää olisi kovin viisastakaan. Ei sillä etteikö ajatus houkuttelisi meitä kumpaakin, mutta aina ei vain voi käytännön olosuhteiden takia saada kaikkea mitä haluaa.
Se, miksi ulkomaalaiset naiset oppivat kieltä ulkomaalaisia miehiä paremmin, johtuu mielestäni osaltaan myös sukupuolten välisistä eroista. Naisilla kun yleensäkin tunnetusti tuntuu olevan enemmän kykyjä kielten opiskeluun, kun miehet taas ovat kunnostautuneet erityisesti esim. matemaattisissa aineissa. Tietysti poikkeuksia löytyy paljon, mutta näinhän se pääsääntöisesti menee vielä nykypäivänä koulussakin, kuten myös meillä kotona.
Kannattaisi joo, mutta kaikilla kun ei tähän ole käytännön mahdollisuuksia. Eikä nyt kyse ole tosiaankaan siitä, etteiko meillä olisi yritetty oppia perusjuttuja, päinvastoin mieheni on itse asiassa ensimmäisinä opiskeluvuosinaan käynyt pariinkiin otteeseen yliopiston tarjoamilla alkeiskursseilla. Ongelmana vaan on se, että kielen opiskelusta kokopäivätyön ja pääaineen opiskelun kanssa samaan aikaan ei tule mitään. Tyhmäksi tai laiskaksi ei lääketieteen maisteritutkinnon neljässä vuodessa lukenutta tuskin voi kutsua. Ylimielisyydestäkään tuskin on kysymys kun yritystä kuitenkin on ollut eikä kyse ole suinkaan siitä, etteikö hänellä olisi halua oppia. Aina ei vaan yritys tai halu auta kun elämässä on niin paljon muutakin. Tuohon naisten kykyyn oppia kieli nopeammin olen ottanut kantaa jo alhaalla.
Me muutimme Suomeen tasan kuusi kuukautta sitten, ja jo nyt minun mieheni puhuu Suomea niin että osaa keskustella anoppinsa kanssa ja hoitaa asioitaan itsenäisesti suomen kielellä. Minä sanon, itsekkin ulkomaille aikoinani lähes ummikkona muuttaneena, että se on jo ihme! Suomi on vaikea kieli ja hän ei osannut sitä kuin pari sanaa tulessamme, eikä ollut käynyt täällä edes aiemmin. Mutta hän on hyvin motivoitunut oppimaan kielen ja haluaa opiskella täällä ja päästä töihin myöhemmin.
Suomassa on kaksi puhuttua ja kirjoitettua kieltä; Suomi ja Ruotsi, kaikki lait, asetukset ym. kirjoitetaan ko. kielillä. Jos haluaa tehdä töitä täällä, periaatteessa jompaakumpaa ON OSATTAVA, edes tyydyttävästi.
Ajattele nyt tilannetta, että mökin muori menee lääkäriin, ja lääkäri ei ymmärrä mitä muorilla on vaivana ja ystävällisyydessään ja avuliasuudessaan kirjoittaa reseptin esim. ehkäisypillereitä, mutta muori oli vaan tullut lääkärin, kun olisi tarvinnut kortisonivoidetta ihottumaan.
Ei se kielten opiskelu ole kiinni, muusta kuin halusta.
kun ei mene perille. En ole missään vaiheessa väittänyt noita lääkärin kielitaito- yms. vaatimuksia perusteettomiksi. Tottakai suomen kieli on osattava, jos lääkärinä haluaa työskennellä. Eri asia on kuitenkin se, että mieheni on onnekseen (tai epäonnekseen jos kielenopiskelua ajattelee) löytänyt koulutustaan vastaavaa työtä/opiskelupaikan myös ilman Suomen kielen taitamista.
"Ei se kielten opiskelu ole kiinni, muusta kuin halusta."
Kyllä se on kiinni myös paljon muusta, kuten opiskeluun käytettävissä olevasta ajasta. Halu tietysti on kaikkein tärkeintä, mutta aina ei elämässä voi saada kaikkea mitä haluaa muista käytännön olosuhteista johtuen. Veikkaisin että suurin osa ulkomaalaisista kuitenkin suorittaa intensiivikurssin työttömänä ollessaan, jolloin mahdollisuudet oppimiseen ovat aivan toiset kuin esim. mieheni tapauksessa. Tietysti poikkeuksiakin löytyy, mutta mieheni ei kohtalaisen heikolla kielipäällään sellaiseen yksinkertaisesti pysty. Eikä se ole tyhmyyttä, se on vain ihmisten erilaisuutta.
itseään ulkopuoliseksi kieltä taitamattomana? Voi olla, että suurin osa suomalaisista puhuu hyvin englantia, mutta eikö vastaan tule jatkuvasti tilanteita, joissa miehesi huomaa, että kielitaito on kuitenkin onnistuneen integraation A ja O? Ja "onnistuneella" integraatiolla tarkoitan koko identiteettiä, en pelkästään työ-/opiskelupaikan saantia. Kyse on siitä, tunteeko itsensä ikuisesti "muukalaiseksi" vai sulautuuko joukkoon.
Oma keski-eurooppalainen mieheni opiskeli (kokopäivä-)työn ohessa vielä suomeakin asuessamme Suomessa joku vuosi sitten. Mieheni ei olisi edes tarvinnut osata sanaakaan suomea työnsä puolesta ja tiesimme palaavamme sovitun ajan päästä takaisin nykyiseen asuinmaahamme. Silti hänenkin mielestään eletään "maassa maan tavalla". Tiukkaa teki, minunkaan mieheni ei ole mikään kielinero, vaan aivan toisella alalla. Mutta hän oli onnellinen pystyessään hoitamaan omat asiansa ja kommunikoimaan ihmisten kanssa, vaikka aivan alkeellisellakin tasolla.
Nykyisin asumme taas mieheni kotimaassa ja minä puhun maan kieltä sujuvasti. Kieltähän voi opiskella vaikka telkkaria katsomalla, lehteä lukemalla ja erilaisilla kursseilla (mieheni kävi kansalaisopiston kurssin lisäksi vielä intensiivikurssillakin). En voisi kuvitellakaan, että joka kerta jossain asioidessani joutuisin toivomaan, että joku sattumalta puhuu vaikka englantia.
Jos teillä on tarkoituksena jäädä asumaan yhdessä Suomeen, niin miehellesi tulee varmaan vielä usein hankalia tilanteita vastaan kielitaidottomuuden vuoksi. Varsinkin jos hän aikoo toimia lääkärin (!) ammatissa.
Älä pidä tätä syyllistämisenä. Olen vain vakuuttunut siitä, että monet asiat ovat mahdollisia jos niitä vain pitää tarpeeksi tärkeänä.
tulee tilanteita, joissa mieheni tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Mutta toisaalta hänellä on myös paljon englantia puhuvia suomalaisia ja muita ulkomaalaisia ystäviä täällä Suomessa. Ei hän ainakaan koskaan ole sanonut tuntevansa itseään "muukalaiseksi", päinvastoin viihtyy täällä toisinaan juuri noitten edellä mainitsemieni arkisten pikkujuttujen takia jopa paremmin kuin hänen kotimaassaan asuessamme. Tietysti kommunikointi esim. minun perheeni ja ystävieni kanssa kävisi paremmin Suomeksi. Mutta ehkä joskus sitten kun hän saa opintonsa päätökseen ja jäljelle jää "vain" kokopäivätyö, jää hänelle aikaa käydä myös jonkinlaisella kurssilla. Tällä hetkellä se on kuitenkin mahdotonta, vaikka molemmat toivommekin hänen oppivan suomen kielen jonain päivänä. Eikä se asioiden hoitaminenkaan Suomessa englanniksi ole mikään vaikea juttu. Yleensähän esim. myyjillä ja muilla on nykyään jo töihin otettaessa vaatimuksena englannin kielen taito. Eli ei siinä ole "sattumalla" mitään tekemistä. Tottakai siinä vaiheessa jos hän haluaa lääkärinä alkaa toimimaan, on kieli oltava hallinnassa jo tutkintoa rinnastettaessakin, puhumattakaan asiakkaita palvellessa.
"Olen vain vakuuttunut siitä, että monet asiat ovat mahdollisia jos niitä vain pitää tarpeeksi tärkeänä."
Monet, mutta eivät kaikki.
tarkoitin tuolla identiteetillä ja halukkuudella jäi sinulta ehkä ymmärtämättä?
En tiedä, mistä maasta miehesi tulee, enkä myöskään tiedä miksi hän tuli Suomeen. Mutta jos hän tuli omasta tahdostaan asettuakseen pysyvästi asumaan Suomeen, olisi ehkä yleisesti ajatellen myös toivottavaa, että kielen opiskelua pidettäisiin ensisijaisen tärkeänä. Tarkoitan tällä sitä, että toki monissa virastoissa pärjää englannillakin, mutta eikö olisi toivottavaa että maahanmuuttajat vähemmistönä opiskelisivat heti suomen kieltä? Ratkaisuhan ei voi olla, että tulevaisuudessa aletaan testaamaan vaikkapa virastohenkilökunnan kielitaitoa vastaavien tapausten varalta.
(lainaus: "Eikä se asioiden hoitaminenkaan Suomessa englanniksi ole mikään vaikea juttu. Yleensähän esim. myyjillä ja muilla on nykyään jo töihin otettaessa vaatimuksena englannin kielen taito").
Jatko-opiskelut ovat tietysti hyvä asia, mutta minä pitäisin tärkeämpänä aloittaa kielen opiskelusta. Olen itse opiskellut nykyisessä asuinmaassani yliopistossa ja valmistunut nopeasti hyvän kielitaitoni ansiosta. Ennen opiskelua kävin kaikissa "kielikurssikissanristijäisissä" ja siitä oli suurta hyötyä. Kulttuuri rikastuu maahanmuuttajien myötä, mutta molempien osapuolten täytyisi tehdä parhaansa integraation onnistumiseksi. Eli myös maahanmuuttajien. Ja ainahan täytyy asettaa prioriteettejä, tiedän sen omasta kokemuksestani.
Identiteetistä sen verran vielä: kerroit, että miehelläsi on suomalaisten englantia puhuvien suomalaisten lisäksi paljon "muita ulkomaalaisia ystäviä täällä Suomessa". Sepä se, kieli yhdistää. Mutta kieli voi myös sulkea ulkopuolelle.
Minä en nostaisi jatko-opiskelua niin korkealle jalustalle että menisin kokopäivätyötä väheksymään (lainaus tekstistäsi: "vain" kokopäivätyö). Mieheni on myös akateemisesti koulutettu ja teki pitkiäkin työpäiviä. Meillä on lapsiakin, eli perhe-elämästäkin piti tinkiä joskus.
Ehkä ajattelen, että kyse on uuden kotimaan "arvostamisesta", ainakin omalla kohdallani. Siksi olin halukas oppimaan kielen heti. Työtarjous yliopistolla on houkutteleva, samoin jatko-opinnot. Mutta elämähän on jatkuvaa vuorovaikutusta, "antamista ja saamista". Ehkä minä vain ajattelen asiaa eri kannalta.
ajattelet asiaa hieman eri kantilta. Mieheni kun on alkujaan tullut Suomeen juuri aloittaakseen nuo nyt jo loppusuoralla olevat jatko-opiskelut. Hän on ollut yliopistoonsa yhteydessä jo kotimaastaan käsin, jolloin hänen jatko-opiskelupaikkansa Suomessa on varmistunut jo kauan ennen hänen Suomeen saapumistaan. Tuolloin hänen tarkoituksenaan ei ollut opiskelujensa päätyttyä jäädä Suomeen, eikä hän Suomen lakien mukaan näin olisi voinut tehdäkään (ei liity asiaan, mutta hassua muuten että ensin koulutetaan yhteiskunnan varoilla ja sitten potkitaan pois maksamaan veroja johonkin muualle). Ensin hän opiskeli ja eli Suomessa omilla säästöillään, mutta alkoi sittemmin saada rahaa myös työnteolla yliopistolla. Minut tavattuaan hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin Suomeen jäämisestä ja nyt tarkoituksenamme onkin jäädä pysyvästi Suomeen. Eli hänelle ensisijaisena syynä Suomeen tuloon ja täällä oloon on aina ollut jatko-opiskelujen loppuunsaattaminen, ei Suomen opiskelu sinänsä. Mutta kuten sanoin, tämä "prioriteetti" varmasti tulee muuttumaan opiskelujen päätyttyä, jolloin aikaa jää vähän muuhunkin.
Ymmärsit ehkä vähän väärin tuon kohdan jossa kerroin mahdollista olevan, että mieheni alkaa opiskelemaan suomea kunnolla vasta, kun hänellä on jäljellä "vain" kokopäivätyö. Kirjoitin sanan "vain" lainausmerkkeihin juuri siitä syystä, että mielestäni kokopäivätyössäkin sinänsä on jo aika paljon kun vertaa monien muiden ulkomaalaisten suomen kielen opiskeluun. Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ollut väheksyä kokopäivätyötä. Meillä tärkeysjärjestys on vain aina ollut se, että ensin tulee jatko-opiskelu, sitten siihen liittyvä työ ja vasta sen jälkeen suomen kielen opiskelu. Tämä ihan vaan siis sen takia mitä mieheni on tänne alunperin tullut tekemään ja mitä hän vieläkin on tekemässä.
Suomen kielen osaamattomuus ei ole kyllä miestäni mihinkään "ulkopuolelle" tähän mennessä sulkenut. Ehkäpä tuo kielen merkitys riippuu paljon myös henkilöstä. Mieheni kun ei ole koskaan ollut mikään ujo eikä hänellä myöskään ole koskaan ollut vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin, kielellä kuin kielellä. Se, miksi hänellä on täällä Suomessa ystävinään suomalaisten lisäksi myös paljon muita ulkomaalaisia, ei mielestäni johdu kielestä, vaan käytännön olosuhteista. Hän työskentelee/opiskelee paikassa, jossa on sekä suomalaisia että muita ulkomaalaisia töissä ja käy pelaamassa jalkapalloa paikassa, jossa käy myös paljon suomalaisia ja etenkin muita ulkomaalaisia opiskelijoita. Omien maalaistensa kanssa hänellä ei ole kovinkaan hyviä ystävyys/kaveruussuhteita. Tämä ihan vaan siitä syystä, että yleensäkin kai ystäviksi mieluummin haluaa sellaisia, joiden kanssa on jotain yhteistä ja joihin voi luottaa. Suomessa asuvista oman maalaisistaan ja siis samaa kieltä puhuvista hän ei ole yhtä lukuunottamatta tällaisia löytänyt. Eli kyllä kyseessä on mielestäni paljon muutakin kuin kielen yhdistävä vaikutus.
Loppujen lopuksi mieheni on mielestäni integroitunut Suomeen hyvin ilman kieltäkin. Kotimaassaan käydessään hän usein ihmettelee "paikallisten" tapoja tehdä ja ajatella asioita, koska on jo niin tottunut suomalaisiin tapoihin. Arvostus maata kohtaan tulee kyllä mielestäni muutenkin aivan muista jutuista kun kielen oppimisesta.
Elämässä on joskus uhrattava joku asia saavuttaakseen jotain muuta. Kaikkea haluaamaansa kun ei aina voi saada samalla aikaa. Se, missä tärkeysjärjestyksessä tämän tekee riippuu täysin henkilöstä itsestään. Mieheni tilanteessa ei hänen tänne jatko-opiskelemaan tullessaan tai nyt opiskelujen loppusuoralla olisi ollut koskaan mitään järkeä uhrata jatko-opiskelua tai työntekoa suomen kielen oppimiselle.
Et oikein suostu ymmärtämään... On kyllä ihan päivänselvää, että jos asuu maassa minkä kieltä ei asuu, niin jää paljosta paitsi. Eräs ystäväni on töissä Moskovassa ja puhuu venäjää todella surkeasti, hänellä on kyllä aika rajoitettu toimintapiiri. Ei se, että monet suomalaiset puhuvat välttävää englantia (niin, että pystyy kaupassa asioimaan) tarkoita sitä, etteikö suomenkielentaidolla olisi hyvin suuri merkitys integroitumiselle. Ja kyllä, myös "porukoihin" sisään pääsemiselle.
Summa summarum, asenteesi on hieman ihmeellinen, varsinkin kun ottaa huomioon että miehesi haluaa jäädä Suomeen asumaan ja vielä lääkärinä toimimaan. Anna kun arvaan, miehesi on Turkista? Nickisi viittaisi siihen suuntaan... Tämä vaikuttaa myös asiaan jonkin verran, miehelle ei ehkä työllistyminen omalle alalle ole ihan niin tärkeää kuin hyvinvointivaltiossa muuten eläminen (muutenhan te asuisitte Turkissa).
"On kyllä ihan päivänselvää, että jos asuu maassa minkä kieltä ei asuu, niin jää paljosta paitsi. Eräs ystäväni on töissä Moskovassa ja puhuu venäjää todella surkeasti, hänellä on kyllä aika rajoitettu toimintapiiri"
Se että sinulla on Moskovassa ystävä, jonka toimintapiiri on kielen taitamattomuuden takia rajoitettu, ei tarkoita sitä että näin kaikilla maan kieltä taitamattomilla olisi. Tietysti mieheni "toimintapiiri" olisi varmasti parempi jos hän kieltä osaisi, mutta ei hän nytkään itseään miksikään muukalaiseksi tunne. Jotain on vain yksinkertaisesti uhrattava jonkun toisen tavoitteen tieltä.
"Ei se, että monet suomalaiset puhuvat välttävää englantia (niin, että pystyy kaupassa asioimaan) tarkoita sitä, etteikö suomenkielentaidolla olisi hyvin suuri merkitys integroitumiselle. Ja kyllä, myös "porukoihin" sisään pääsemiselle."
Kuten olen jo monta kertaa sanonut, mieheni asiointi suomalaisten kanssa ei rajoitu vain kaupassa asiointiin. Hänellä on myös kahden käden sormilla laskettavissa oleva suomalaisten ystävien joukko, jonka kanssa hän viettää aikaa siinä missä muidenkin samanhenkisten kanssa, kansalaisuuteen katsomatta.
"asenteesi on hieman ihmeellinen, varsinkin kun ottaa huomioon että miehesi haluaa jäädä Suomeen asumaan ja vielä lääkärinä toimimaan."
Kuten olen jo monet kerrat kirjoittanut, jatko-opiskelujen päätyttyä mieheni luultavasti tulee panostamaan enemmän suomen kielen opiskeluun. Tällä hetkellä se on kuitenkin mahdotonta.
"Anna kun arvaan, miehesi on Turkista? Nickisi viittaisi siihen suuntaan... Tämä vaikuttaa myös asiaan jonkin verran, miehelle ei ehkä työllistyminen omalle alalle ole ihan niin tärkeää kuin hyvinvointivaltiossa muuten eläminen (muutenhan te asuisitte Turkissa)."
Se, mistä mieheni on kotoisin ei muuta tässä keskustelussa mitään. Emme asu mieheni kotimaassa jo edellä kerrottujen juttujen takia. Miehelleni on todella tärkeää työllistyminen omalle alalle, sillä yhtäkään pizzaa hän ei ole elämänsä aikana pyöräyttänyt eikä luultavasti tule pyöräyttämäänkää :) Jos töitä ei omalta alalta Suomesta suomen kielen opettelun jälkeen löydy, saatamme harkita muuttoa myös mieheni kotimaahan. Tuohon vaikuttanee kuitenkin myös minun työtilanteeni ja niin monet muut jutut (huom. siis ei mitkään "hyvinvointivaltion" edut) että tässä vaiheessa on vaikeaa mennä ennustamaan niin pitkälle.
Koitat nyt siis vakuuttaa, että ihminen voi pysyvästi, mitään menettämättä elää maassa jonka kieltä hän ei osaa. Selvä. Rohkenen kuitenkin olla eri mieltä.
Ja muuten, jos Venäjällä ajattelee asua pidempään, venäjää on yksinkertaisesti opittava. Englannilla siellä ei pidemmän päälle pärjää kuin perusasioissa, eikä millään muullakaan kielellä. Sama juttu pidemmän päälle Suomessa; tunnen esim. useita naisten tänne tuomia brittimiehiä, jotka eivät kymmenessäkään vuodessa ole oppineet suomea. He ovat hieman säälittävä porukka.
Ja se, että miehesi on turkkilainen vaikuttaa aivan varmasti maassa asumiseenne. Oletko koskaan ajatellut, että juuri ne "pienet jutut" ja "sujuvuus" mitä Suomesta löytyy, ovat hyvinvointivaltion tunnusmerkkejä?
Suomalaisten naisten turkkilaisten miesten maahantuontiin täysin verrattavissa oleva asia on suomalaisten miesten venäläisten naisten maahantuonti. Erona on vaan se, että venäläiset naiset oppivat nopeasti suomea ja ovat korkeammin koulutettuja kuin turkkilaiset.
P.S. Lääkäriksi ei yksinkertaisesti pääse, ellei osaa suomea. Ja suomea ei opita yhdessä eikä kahdessakaan vuodessa. Kannattaisi turkinpojan hieman funtsia miten aikansa käyttää, ellei tosiaan halua sossun luukulle tai pizzoja paistamaan.
Sinusta paistaa läpi "huono omatunto." Tiedät ilmeisesti hyvin, minkälaisia naisia turkkilaisten kanssa yleensä pyörii ja tiedät myös sen, minkälaisia ovat Suomeen saapuvat turkkilaiset miehet. Sen takia sinulle on tullut tälläinen vimma esittää miehesi parhain päin (korkeasti koulutettu, lääkäri, paljon suomalaisia kavereita, HOH HOH!! :-D). Se, mitä valitettavasti et tajua, on että juttusi eivät yksinkertaisesti ole uskottavia. VOIHAN toki olla, että tilanteenne on joku poikkeuksen poikkeuksen poikkeus, mutta verkossa kun on niin helppo väittää vaikka mitä... Tälläkin palstalla tuntuu suurin osa naisten arabimiehistä olevan juuri niitä lääkäreitä. ;)
Suomessa on hieman reilut 900 kebab-ravintolaa ja noin 2200 turkkilaista. Mikähän mahtaa olla turkkilaisten pääasiallinen tulonlähde sossuluukun jälkeen vai kebabit? :)
Muistaakseni 1 naisihminen on tällä palstalla paljastanut olevansa kebabinvääntäjän rouva, tosin sekin oli laitettu muotoon "ravintoloitsija" :)
Vastaan nyt kaikille tässä, koska keskustelun hierarkia on jo liian syvä muuhun.
"Koitat nyt siis vakuuttaa, että ihminen voi pysyvästi, mitään menettämättä elää maassa jonka kieltä hän ei osaa."
Jos olisit vaivautunut lukemaan viestini, huomaisit varmaan että en väitä kenenkään ulkomaalaisen voivan pysyvästi elämään maassa maan kieltä osaamatta MITÄÄN menettämättä. Helpompaahan elämä varmasti huomattavasti olisi, jos mieheni osaisi Suomen kieltä. Ilmankin hän kuitenkin on tullut hyvin toimeen (huom en sano etteikö olisi voinut tulla toimeen paremminkin) ja tulee varmasti vastakin ainakin valmistumiseensa saakka.
"Oletko koskaan ajatellut, että juuri ne "pienet jutut" ja "sujuvuus" mitä Suomesta löytyy, ovat hyvinvointivaltion tunnusmerkkejä?"
Ei noita kaikkia pikku juttuja voi hyvinvointivaltion allekaan lokeroida, mutta aivan samahan se on miksi niitä haluat kutsua.
"Suomalaisten naisten turkkilaisten miesten maahantuontiin täysin verrattavissa oleva asia on suomalaisten miesten venäläisten naisten maahantuonti"
Kukaan ei taida olla nyt puhunut "turkkilaisten miesten maahantuonnista", joten jospa ei vaihdettaisi aihetta. Jos luet viestini, huomaat varmasti että minä eikä kukaan muukaan suomalainen nainen ole "tuonut" miestäni tänne Suomeen.
Tiedän toki minkälaisia ovat stereotypiat turkkilaisten miesten kanssa seurustelevista naisista ja miehistä itsestään. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki olisivat tällaisia. Minulla ei ole minkäänlaista vimmaa esittää miestäni "parhain päin" hänen turkkilaisuudestan huolimatta. Itse asiassa enhän edes maininnut hänen olevan turkkilainen ennen tätä viestiä. Jotain ehkä kuitenkin kertoo suomalaisten suhtautumistavasta turkkilaisiin myös se, että ennen mieheni "paljastumista" turkkilaiseksi en herättänyt kertaakaan niin paljon huomiota kuin nyt, jopa kolmen eri viestin taholta suht nopeasti viestini kirjoittamisen jälkeen. Jos mieheni olisi melkeinpä minkä tahansa muun kansallisuuden edustaja, juttuni yhtäkkiä muuttuisivatkin niin kovin uskottaviksi :) Mutta uskokaa toki mitä haluatte, minun elämälleni sillä ei ole mitään merkitystä.
Minun puolestani tämä keskustelu päättyy nyt tähän. En jaksa toistella samoja, jo kerran tavalla tai toisella kirjoittamiani juttuja, enkä varsinkaan lukea noita iänikuisia kebabinvääntämis-/sossunluukkuvitsejänne.
Suurin osa, mutta ei kaikki. Vitsinä tai jonkinasteisena loukkauksena sitä voidaan kai lähinnä noiden muiden osalta pitää. Olisit onnellinen että Öznurilla vielä on tarpeeksi huumorintajua ottaa nuo huomautukset vitsinä eikä loukkauksena joksi ne kai lähinnä useimmissa tapauksissa on tarkoitettu.
On kirjoituksesi. Ukko ei ole akateeminen, vaan koulutus on duunariammattiin ja sillä puolella kielitaito on vieläkin tärkeämpi asia, koska alalla ei englantia osata eikä käytetä. Lisäksi suomalainen työelämä on täynnä säädöksiä ja määräyksiä (vaikka nyt ihan turvallisuuteen liittyen), että niiden takia suomi on hallittava.
Niinpä mies hankkiutui ensin omakustanteisille kursseille, mutta meillä täällä maalla niiden taso ei päätä huimannut. Käytännössä kurssit olivat täyttä rahanhaaskuuta: ei opetussuunnitelmia, ei materiaaleja, ei tason tarkistusta.
Niinpä mies ilmoittautui aikuislukioon opiskelemaan ja nyt alkaa suomenkieli pikkuhiljaa sujua. Arkiset keskustelut käyvät jo suomen kielellä ja äitini juoksuttaa vävypoikaa nyt vielä enemmän, kun voi antaa yksityiskohtaisempia ohjeita :)
Kielitaito on tärkeä asia. Tilanne oli samanlainen Samoalla: vaikka englanti on toinen virallinen hallintokieli, samoaa on osattava, jos haluaa tehdä töitä jossain muualla kuin oman suvun keskuudessa. Niinpä se oli pakko opetella.
koska sa aina puhut niin kauniisti ja arvostavasti sun vaimosta :)Kasitin, etta han on japanilainen tai jotain.. Anyway, kuulostaa varmaan hullulta koko kommentti, mut tulipas sanottua, hehee! Terveiset maailmalta :)
Minusta antaa ihmisestä itsestään vähän omituisen kuvan, jos vähättelee puolisoaan. Sehän kertoisi vähättelijästä itsestään, ettei hän joko ole osannut valita tai ole rahdeet riittäneet hyvän puolison valintaan. Aika noloa minun mielestäni.
Kait mulla on jaanyt hieman "kylma" kuva tavallisesta suomalaisesta miehesta, koska kiinnitin huomioni tapaasi puhua niin kauniisti vaimostasi. Mutta, todistit juuri olleeni osittain vaarassa suomalaisten miesten suhteen, sorry about that :)
Itse loysin sielunveljeni ja raikkaimpani irlannista, tosin matkustelemme paljon ja koti on talla hetkella muualla kuin irlannissa, mutta pian on muutto edessa uuteen seelantiin.
Kotihan on siella missa sydan on. Olen hyvin onnekas, tiedan olevani siunattu ja olen kiitollinen kaikesta rakkaudesta jonka olen saanut.
Anyhoo, nyt menee hempeaksi :) Kivaa kesaa sinulle.
Ja onnea matkaan!