Istuin

Olen varsinainen sormeilija, hiplaaja ja nyplääjä. Lisäksi minua vaivaa maaninen halu nähdä jotain uutta, tuntematonta ja hämmentävää. Mitä ihmeellisempi löytöni on, niin sitä suurempi on sen tuoma riemu. Etsin sitä mitä en odota löytäväni. Eli löydän asioita joita en etsi.

Se oli siinä. Se seisoi ständillä somistajan vieressä tämän korjatessa vinksahtanutta luomustaan. Se oli tuoli, mutta millainen.

En tiedä mikä sen kromikaarissa minut pysäytti, vai oliko tämä pysäyttäjä kaikkea ympärillään heijastelevan kimalluksen ja viileänsinisen pillerityynyn huvittava yhdistelmä, johon oli tuikittu nuppineuloja pystyyn.

Tuoli oli yksinkertaisuudessaan ja selkeydessään lumoava. Se vangitsi minut heti. Se pyysi kuin tanssiin katsomalla muualle. Se oli jalokivi estradilla, joka minun olisi saatava. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Kumarruin sen puoleen ihmetyksestä ymmyrkäisenä.

- Mitäs sinä teet?

- Aivan ihana tuoli, siis jumalallinen, sopersin somistajalle.

- Ihan kiva. Niitä saa tuolta huonekaluosastolta.

- En halua muuta. Haluan tämän.

- Taitaa olla rakkautta ensi silmäyksellä.

- Minä ostan tämän. Paljonko tämä maksaa?

- Se on minun työtuoli. Ei se ole myytävänä. Se on tosi kätevä, mutta käytetty, kuten huomaat. Uusia saa tuolta.

- Se ei merkitse minulle mitään. Haluan tämän.

- No voi perhana, somistaja sihahti.

Sain tuolini ja pitelin sitä korkealla ollen rakkaudesta sekaisin. Olin kuin saapunut perille valtavan matkan jälkeen. Olin tullut perille.

(hirn)