Minun mielestäni täällä kirjoittelu ei ole vaikeaa, kuten ei ole kirjankaan kirjoittaminen. Myöskään laskeminen, matematiikka tai fysiikka eivät ole kovin vaikeita. Salaisuus näet piilee siinä, että osaa painella juuri oikeita näppäimiä, juuri oikeassa järjestyksessä, jotta saa jotakin järkevää tekstisyöttöä aikaiseksi. Kun tämän taidon osaa niin voi kirjoittaa mitä vaan. Järjestys on tärkein, koska jos aivan satunnaisesti painelee nappeja niin sehän on vähän kuin lottoamista. Äärimmäisen hyvällä tuurilla voisi sokkona kirjoittaa esimerkiksi Taru sormustenherrasta -romaanin, muta kyllähän siihen aikaa menisi, jos aivan summittaisesti nappuloita painelisi ja pitäisi saada juuri samanlainen teos aikaiseksi kuin jo aiemmin nähty.
Mutta joo, eihän tämä ole kuin nappien painelua, kun kerran osaa oikean järjestyksen!
Mutta joo, eihän tämä ole kuin nappien painelua, kun kerran osaa oikean järjestyksen!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.