Sitä saa mitä tilaa. KD ja PS ovat taatusti kaikkein uskonnollisimmat puolueet eduskunnassa ja hallituksessa. Hallitus taas päätti leikata YLEn rahoitusta. Sen seurauksena tehdään poistoja. Kuten nyt nämä ohjelmat:
"Uskontojournalistinen Pisara ja tunnustuksellinen Horisontti ovat päättyneet. Yle kertoo nyt, että saman kohtalon kokee Svenska Ylen uskontojournalistinen ohjelma Himlaliv."
Onko kyseessä YLEn kostosta vaiko siitä että kommarit ovat kaapanneet koko YLEn? Vaiko vain siitä, että sieltä päästä otetaan pois, jota kaikkein vähiten kuunnellaan / katsellaan?
YLE leikkaa uskonto-ohjelmia
74
545
Vastaukset
- Anonyymi
ArtoTTT
Eihän kuitenkaan DEI-koulutuksesta leikata?
" Kyllä meillä YleX:llä oli pakko käydä muutamassakin koulutuksessa. Oli useampi vaihtoehto, joista valita yksi pohjakoulutus, minkä kaikki kävi. Oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt mediassa -tyyppinen koulutus. Sen jälkeen oli yksi, mikä liittyi nimenomaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin, yksi liittyi rasismiin, yksi erinäköisiin kehoihin mediassa ja yksi liittyi vammaisuuteen, Libiso kertoo podcastissa.
Hän sanoo, että kurssin käymisen jälkeen saa sateenkaarenvärisen avainnauhan, jota käytetään kulkukortin kanssa.
– Niin, sit kun sä olet käynyt sen kurssin, saat tietynvärisen avainnauhan, ja sun on kivaa mennä siellä Ylen käytävillä."
https://www.is.fi/viihde/art-2000010588364.htmlEtkös sinä Arto TTT kovasti mielelläsi katsele niitä irtileikattuja päitä joita olet julkisuuteen kuvina vaatinut. Joten se niistä sinun leikkauksista...
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Etkös sinä Arto TTT kovasti mielelläsi katsele niitä irtileikattuja päitä joita olet julkisuuteen kuvina vaatinut. Joten se niistä sinun leikkauksista...
Muslimit toimittaa ehtaa, priimaa aitoja irtopäitä tilauksesta.
- Anonyymi
💀 Saastaisuus tuo hengellisen kuoleman.
- Anonyymi
Olin Libison ja tämän toisen podcast herran kanssa samaan aikaan Ylessä töissä ja samalla osastolla. Mitään pakollisia koulutuksia siellä ei ole järjestetty deistä eikä mistään muustakaan aiheesta. Sellaisille ei ole yksinkertaisesti aikaa siellä, koska sellaista määrää tuuraajia ei löydy mistään mitä pakollinen ison joukon kouluttaminen vaatisi.
Nää on ihan höpöhöpöä nää Libison puheet. Itse asiassa se ei osallistunut edes toimituksen viikkopalavereihin kun harvakseltaan ja silloinkin heitti ja mölisi omiaan. Persujen propagandaa ollu alusta loppuun koko homma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olin Libison ja tämän toisen podcast herran kanssa samaan aikaan Ylessä töissä ja samalla osastolla. Mitään pakollisia koulutuksia siellä ei ole järjestetty deistä eikä mistään muustakaan aiheesta. Sellaisille ei ole yksinkertaisesti aikaa siellä, koska sellaista määrää tuuraajia ei löydy mistään mitä pakollinen ison joukon kouluttaminen vaatisi.
Nää on ihan höpöhöpöä nää Libison puheet. Itse asiassa se ei osallistunut edes toimituksen viikkopalavereihin kun harvakseltaan ja silloinkin heitti ja mölisi omiaan. Persujen propagandaa ollu alusta loppuun koko homma.Onnetonta puppua, luiltavammin palstan vakikirjoittajalta. Viimeisessä kappaleessa vain ylikorosti lapsellisuuttaan. Niistä tilaisuuksistahan nousi nauhotteitakin esiin ja muita todisteita. Libiso puhui totta, sinä et.
- Anonyymi
Knoppitietoa asiaan....
Kristillisdemokraattien kannattajista 75,9 % uskoo ehdottomasti, että kristillinen Jumala on olemassa.
Perussuomalaisista näin ehdottomasti uskoo 10,2%.
Vertailun vuoksi jopa SDP:ssa uskotaan enemmän Jumalaan kuin persuissa.
Muutoinkin Keskusta on heti kristillisdemokraattien jälkeen uskonnollisin puolue.
Tutkimuksia faktoista kiinnostuneille
:
https://www.helsinki.fi/fi/tutkimusryhmat/uskonto-politiikka-ja-legitimaatio/julkaisut-ja-aktiviteetit- Anonyymi
SDP:n luvut ovat kylläkin lähes samat kuin PS:ssä
Vastaajia vajaa 1500. Järjestys riippuu noin pienillä eroilla siitä keiltä satutaan kysymään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SDP:n luvut ovat kylläkin lähes samat kuin PS:ssä
Vastaajia vajaa 1500. Järjestys riippuu noin pienillä eroilla siitä keiltä satutaan kysymään.Tämä on ihan tieteellinen tutkimus, ei mielipidekysely. Niiden ero on se, että tutkimuksessa otos (eli vastaajat) valitaan siten, että ne edustavat tasapuolisesti eri ryhmiä. 1 500 vastaajaa on tällaiseen tutkimukseen enemmän kuin riittävä otos .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on ihan tieteellinen tutkimus, ei mielipidekysely. Niiden ero on se, että tutkimuksessa otos (eli vastaajat) valitaan siten, että ne edustavat tasapuolisesti eri ryhmiä. 1 500 vastaajaa on tällaiseen tutkimukseen enemmän kuin riittävä otos .
Luvut ovat hyvin lähellä toisiaan, joten turha nostaa SDP:tä PS:n yläpuolelle tässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on ihan tieteellinen tutkimus, ei mielipidekysely. Niiden ero on se, että tutkimuksessa otos (eli vastaajat) valitaan siten, että ne edustavat tasapuolisesti eri ryhmiä. 1 500 vastaajaa on tällaiseen tutkimukseen enemmän kuin riittävä otos .
Taikasana "tieteellinen" ilman mitään todellisuutta tieteeseen.
- Anonyymi
Joskaan ei uskonnollisuutta mitata TV-ohjelmien mukaan, vaan sen mukaan miten arkielämässä käyttäytyy. Miten rakastettava, kiva ja Hengen täyttämä on elämän tuoksinassa. Vain sillähän on merkitystä ei niinkään millään TV-ohjelmalla tai uskonnollisella teatterilla.
- Anonyymi
Totta. Elätte kaikessa Jumalan edessä. Jumala tietää kaiken.
1. Piet. 1:
13. Vyöttäkää siis mielenne ja olkaa raittiita. Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
Luuk. 12:35; Ef. 6:14; 1. Tess. 5:6
14. Olkaa niin kuin kuuliaiset lapset älkääkä mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte.
Ap. t. 17:30; Room. 12:2
15. Tulkaa sen sijaan kaikessa vaelluksessanne pyhiksi, niin kuin teidän kutsujannekin on pyhä.
Matt. 5:48; Luuk. 1:74-75; 2. Kor. 7:1
- Anonyymi
Kyllä, sitä yleensä saa, mitä tilaa. Kirkko/uskontokin saa lähetysaikaa, tosin aika vähän suhteessa jäsenmääräänsä. Mutta se taas on seurausta kapeakatseisten ja -mielisten ateististen ja uskontovihaajien monivuotisesta ahdasmielisestä vihapakampanjoinnista, joka ei salli yksilön uskonnon näkyä tai kuulua, vaikka se on erikseenkin mainittu kansalaisoikeus, yhdenvertainen muiden kansalaisoikeuksien kanssa.
Vain niin. No kuule sitten voitkin varmaan kertoa kuinka paljon uskontosi saa näkyvyttä maikkarin ja nelosen kanavilla? Nimittäin jos perustelusi on se, että kirkolla on niin paljon jäseniä niin silloin varmaan vähintään kolme tuntia tulee joka ilta. Joten voisitko mainita noiden kahden kaupallisen kanavan ja niiden "lisäkkeiden" esittämiä uskonnollisia ohjelmia?
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Vain niin. No kuule sitten voitkin varmaan kertoa kuinka paljon uskontosi saa näkyvyttä maikkarin ja nelosen kanavilla? Nimittäin jos perustelusi on se, että kirkolla on niin paljon jäseniä niin silloin varmaan vähintään kolme tuntia tulee joka ilta. Joten voisitko mainita noiden kahden kaupallisen kanavan ja niiden "lisäkkeiden" esittämiä uskonnollisia ohjelmia?
Vähän hiljaista on...
Löytyyhän uskiksille TV7 ja muutakin hihhuleitten järjestämää, puhumattakaan netin rajoittamattomasta tarjonnasta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vähän hiljaista on...
Löytyyhän uskiksille TV7 ja muutakin hihhuleitten järjestämää, puhumattakaan netin rajoittamattomasta tarjonnasta...Todellinen ilo näkyy. Suuri hengellinen ilo näkyy selvästi ulospäin.
Jos jostain maallisesta ilosta riemuiaan näkyvästi, niinkyllä sydämessä oleva hengellinen ilo näkyy. Hengellinen ilo ylittää kaikki muut tunteet.
Hengellinen ilo on rauha sydämessä joka tulee Jumalalta.
Fil. 4:
4. Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa!
Ps. 32:11; Fil. 3:1; 1. Tess. 5:16
- Anonyymi
Tietenkin jo uskonto on ristiriidassa vallitsevien normistojen kanssa, jos siinä fallos ynnä muuta kohua, niin silloin tietenkin on hyvä rajoittaa sen näkevyyttä ja suojella ihmisiä siltä. Se että rajoitetaan näkemystä, ei ole sama kuin kielletään. Ei ole vain tervettä julistaa mitään sellaista oppia mikä ei käy ihmisoikeuksiin, kansanvälisiin rikosoikeuksiin ja taistelee kaikkea vallistevaa normistoa vastaan siinä että sallii ja pitää hyvää sellaista mikä on yleisti ole hyväksyttävää.
Siinä mielessä YLE on hyvä suodatin sille mitä yleensä esitetään siellä julkisesti. - Anonyymi
"YLE leikkaa uskonto-ohjelmia"
No elävän kristinuskon kannalta tämä on hyvä uutinen, sillä Ylen uskonnolliset ohjelmat ovat vain maallista höpinää ja aidon uskon vastaista toimintaa.- Anonyymi
Ja erinomainen leikkauskohde koska katsojamäärät ovat marginaaliset.
- Anonyymi
On siellä ollut jotain hyvääkin.
Niin nuo kaksi lopetetaan. Eri kirkkokuntien hartausohjelmat kai vielä pysyy.
- Anonyymi
Liberaalien lässytystä!
- Anonyymi
No JOTAIN hyvää Ylen säästöistäkin seuraa.
- Anonyymi
Kukkien leikkauksestakin saa uskonnollisia menoja 💐🌸💮🏵🌹🥀🌺🌻🌼🌷⚘ https://youtu.be/a4yZmeemxto?si=v3yvdi_9vV0z64Yo
- Anonyymi
Kaikki uskonnot edustavat valheellista käsitystä elämästä, eli ovat satuja.
- Anonyymi
Uskonnot, siis ne joissa pyritään pelastamaan omaa sielua tekemällä hyvää, ovat turhia. Jeesus sensijaan on kokonaan toinen juttu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18820487/jeesus-luku--ja-kirjoitustaito-tiede
Kukaan ei voisi täällä netissä valittaa mistään ilman Jeesusta. Tiede on todistanut että Jeesus on hyvinkin todellinen ja usko häneen näkyy erittäin positiivisesti yhteiskunnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonnot, siis ne joissa pyritään pelastamaan omaa sielua tekemällä hyvää, ovat turhia. Jeesus sensijaan on kokonaan toinen juttu.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18820487/jeesus-luku--ja-kirjoitustaito-tiede
Kukaan ei voisi täällä netissä valittaa mistään ilman Jeesusta. Tiede on todistanut että Jeesus on hyvinkin todellinen ja usko häneen näkyy erittäin positiivisesti yhteiskunnassa.ILO SYDÄMESSÄ KASVAA JEESUKSEN TUNTEMISEN JA HÄNEN YHTEYDESSÄ ELÄMÄLLÄ.
Joh. 15:
8. Siinä minun Isäni kirkkaus tulee julki, että te tuotatte runsaasti hedelmää ja niin osoitatte olevanne opetuslapsiani. 1. Kor. 6:20
9. Niin kuin Isä on rakastanut minua, niin olen minä rakastanut teitä. Pysykää minun rakkaudessani.
10. Jos noudatatte käskyjäni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen noudattanut Isäni käskyjä ja pysyn hänen rakkaudessaan. Matt. 28:20; Joh. 14:15; 1. Joh. 5:3
11. "Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi.
12. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä. Joh. 13:34
13. Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta.
14. Te olette ystäviäni, kun teette sen minkä käsken teidän tehdä. Mark. 3:35
- Anonyymi
Se on pois sieltä mistä vähiten katsellaan,ympärileikkauksista!
- Anonyymi
"YLE leikkaa uskonto-ohjelmia".
Nuo Yle:n hengelliset ohjelmat ovat nykyisin etupäässä WOKETUSTA ja epänormaalien elämäntapojen esittelyä.
Kaikenlaiset hipit yrittävät olla hauskoja ja nykyaikaisia.
Niiden poistaminen ei haittaa ketään. Anonyymi kirjoitti:
"YLE leikkaa uskonto-ohjelmia".
Nuo Yle:n hengelliset ohjelmat ovat nykyisin etupäässä WOKETUSTA ja epänormaalien elämäntapojen esittelyä.
Kaikenlaiset hipit yrittävät olla hauskoja ja nykyaikaisia.
Niiden poistaminen ei haittaa ketään."Nuo Yle:n hengelliset ohjelmat ovat nykyisin etupäässä WOKETUSTA ja epänormaalien elämäntapojen esittelyä."
Siis mielestäsi eri kirkkokuntien hartauksetkin ovat jo "woketusta" :D- Anonyymi
Mummomuori2 kirjoitti:
"Nuo Yle:n hengelliset ohjelmat ovat nykyisin etupäässä WOKETUSTA ja epänormaalien elämäntapojen esittelyä."
Siis mielestäsi eri kirkkokuntien hartauksetkin ovat jo "woketusta" :DLuki: etupäässä.
- Anonyymi
Miksi Ylen pitäisi lähettää uskonto ohjelmia. Eikö jokainen maksa kirkolle, vaikka ei olisi jäsen, halukkaat voivat mennä seurakuntiin, siellä on yhteiskunnan varoilla maksettua ohjelmaa
- Anonyymi
"Eikö jokainen maksa kirkolle, vaikka ei olisi jäsen,..."
Jos viittaat yhteisöveroon, niin sitä ei ole ollut olemassa enää yhdeksään vuoteen.
Seurakunnissa tapahtuva ohjelma rahoitetaan kirkollisverovaroilla.
Kirkkoon kuulumattomat eivät joudu niitä kustantamaan. Onneksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö jokainen maksa kirkolle, vaikka ei olisi jäsen,..."
Jos viittaat yhteisöveroon, niin sitä ei ole ollut olemassa enää yhdeksään vuoteen.
Seurakunnissa tapahtuva ohjelma rahoitetaan kirkollisverovaroilla.
Kirkkoon kuulumattomat eivät joudu niitä kustantamaan. Onneksi!Pakollinen YLEvero vapaaehtoseksi niin ei tarvi veronmaksajien rahoja tuhlata siihen eikä leikkauksia tarvia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö jokainen maksa kirkolle, vaikka ei olisi jäsen,..."
Jos viittaat yhteisöveroon, niin sitä ei ole ollut olemassa enää yhdeksään vuoteen.
Seurakunnissa tapahtuva ohjelma rahoitetaan kirkollisverovaroilla.
Kirkkoon kuulumattomat eivät joudu niitä kustantamaan. Onneksi!Allright!
Mutta kyllä uskonnottomat ja kirkkoon kuulumattomat ehtivät pitkään rahoittaa kirkon toimintaa!
Me perslimit vaatimme lissää Perslam ohjelmata YLElle!💙🖤👍
- Anonyymi
YLE tarkoittaa sitä että kerrotaan asioita mitä kansa harrastaa ja mistä on kiinnostunut.
Jos kansa käy kirkossa, niin silloin näytetään sieltä ohjelmaa. Jos kaikki eroaa kirkosta, niin silloin ei näytetä ohjelmaa sieltä.
Kun näytetään urheilukilpailuja, ei voida ajatella, että miksi näytetään kun juostaan, hypitään ja pompitaan. Jokainen voi itse mennä urheilukentälle juoksemaan ja harrastamaan eikä sitä tarvitse näyttää verovaroin TV:stä.
On tarkoitus että media seuraa aikaansa.
Ei se voi seurata höyrypäiden mielipiteitä. - Anonyymi
Valtio antaa kirkolle 100 miljoonaa joka vuosi verovaroin kerättyä rahaa. Lisäksi kirkolle tulee jäseniltä kirkkovero.
Kirkko voi näitä rahoja käyttää TV ohjelmiin.
Ei tarvitse uskonto ohjelmia Ylellä esittää.
Lisäksi veronmaksajat maksaa YLE veroa.- Anonyymi
https://www.virtuaalikirkko.fi/
Tuolla on Suomen evlut kirkon messuja, jumalanpalveluksia ja kirkkokonsertteja kymmenissä kirkoissa ympäri maata. On suorat lähetykset ja tallenteet. Yleä ja edes Yle areenaa ei tarvita välikädeksi näyttämään ev.lut kirkon jumalanpalveluksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.virtuaalikirkko.fi/
Tuolla on Suomen evlut kirkon messuja, jumalanpalveluksia ja kirkkokonsertteja kymmenissä kirkoissa ympäri maata. On suorat lähetykset ja tallenteet. Yleä ja edes Yle areenaa ei tarvita välikädeksi näyttämään ev.lut kirkon jumalanpalveluksia.Onko varmasti esillä myös kuoliaaksi kidutetun ja tosi Jumalana kiroukseksi kirotun Jeesuksen krusifiksi, ettei vain lipsahdeta harhaopin poluille?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko varmasti esillä myös kuoliaaksi kidutetun ja tosi Jumalana kiroukseksi kirotun Jeesuksen krusifiksi, ettei vain lipsahdeta harhaopin poluille?
Suomessa tunnustettavan luterilaisuuden mukaan Jeesus ainoastaan vieraili Tuonelassa hyvin samaan tapaan kuin Väinämöinen. Suomalaisille aika vieraita ovat nuo mainitsemasi "oikeaoppiset" katolisen kirkon opit ja myös iso osa muiden maiden protestanttisten kirkkojen oppeja.
- Anonyymi
Ei se siitä johu etteikö niitä kateltas, ne nyt vaan ei oo hype trendikästä islamia.
- Anonyymi
Hypertrendikkään islamin jumala on ihan sama Saatana Jeesuksen sanoin kuin kristinuskossakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hypertrendikkään islamin jumala on ihan sama Saatana Jeesuksen sanoin kuin kristinuskossakin.
Islamistit eivät vain palvo Jeesusta tosi Jumalana teurastettuna uhrilampaana, vaan uhraavat eläimensä ihan itse.
- Anonyymi
Se on kyllä huomattu. Tv-jumalanpalvelukset ovat etupäässä uusintoja ja radiolähetyksetkin tulevat pääasiassa Helsingin seudun seurakunnista, missä kirkon jäsenmäärä on vähäisintä.
Myös jumalanpalvelusten luonne on muuttunut. Ne on kuin kirkon ja seurakunnan esittelyä, Sanoma jää vähemmälle.Syy miksi lähetykset tulevat Helsingin lähialueilta on aivan selvä. Matkakustannukset ovat tällöin paljon alhaisemmat kuin matkojen takaa. Ja kun liikutaan isolla koneistolla, niin näin säätetään pitkä sentti...
- Anonyymi
Kyse on vain siitä, että pikku hiljaa jopa YLE on saanut tietoonsa Suomen viiden vuoden raamattukäräjät, joilla Länsi julisti sotarikoslakien alaisuudessa käydyllä oikeudenkäynnillä avoimen sodan kristinuskoa vastaan.
- Anonyymi
Länsi ja lännen kirkkokunnat ovat julistaneet sodan elävää Jeesus-uskoa vastaan eivätkä edes paljoa edes suostu puhumaan uskoontulosta Jeesukseen.
Tänään muuten Ylen ykkösestä tuli mielenkiintoinen ohjelma Jyrki69stä ja eräästä naisesta joka opiskelee teologiaa. Myös Jyrki opiskelee teologiaa ja harjoitaa Devil-rokin soittamista laulajana.
Kumpikaan ei kertonut olevansa uskossa Jeesukseen. Se nainen kuulemma melkein uskoo johonkin, ei osannut oikein sanoa mihin ja Jyrki69 sanoin uskovansa johonkin korkeimpaan voimaan. Hyvin kuvaa sitä tasoa miten Yle lähestyy uskoa. Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsi ja lännen kirkkokunnat ovat julistaneet sodan elävää Jeesus-uskoa vastaan eivätkä edes paljoa edes suostu puhumaan uskoontulosta Jeesukseen.
Tänään muuten Ylen ykkösestä tuli mielenkiintoinen ohjelma Jyrki69stä ja eräästä naisesta joka opiskelee teologiaa. Myös Jyrki opiskelee teologiaa ja harjoitaa Devil-rokin soittamista laulajana.
Kumpikaan ei kertonut olevansa uskossa Jeesukseen. Se nainen kuulemma melkein uskoo johonkin, ei osannut oikein sanoa mihin ja Jyrki69 sanoin uskovansa johonkin korkeimpaan voimaan. Hyvin kuvaa sitä tasoa miten Yle lähestyy uskoa. Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa."Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa."
Tuollaista uskon pitääkin olla uskonpuhdistuksen jälkeen. Sopii itse kunkin järkeen ja maailmankuvaan sen sijaan että sen pitäisi noudattaa aivan naurettavia oppeja kuten ruumiin ylösnousemus jne.
Ruotsin (ja Suomen) ev.lut kirkot perustettiin ensimmäisenä maailmassa ja ennen Augsburgin tunnustuksen kirjoittamista. Eli täällä kirkkoa ei sido typerät opinkappaleet joita on esim. Saksan luterilaisessa kirkossa, joka on perustettu paljon myöhemmin ja joutunut katolisen kirkon vaatimuksesta hyväksymään sellaisia oppeja jotka eivät kuulu puhtaaseen uskonpuhdistukseen.
Suomi on siitä harvinaislaatuinen maa (Ruotsin ohella) että täällä kristinusko on puhdasta ja puhdistettua, eikä tahrattu absurdeilla ja väkinäisillä opinkappaleilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa."
Tuollaista uskon pitääkin olla uskonpuhdistuksen jälkeen. Sopii itse kunkin järkeen ja maailmankuvaan sen sijaan että sen pitäisi noudattaa aivan naurettavia oppeja kuten ruumiin ylösnousemus jne.
Ruotsin (ja Suomen) ev.lut kirkot perustettiin ensimmäisenä maailmassa ja ennen Augsburgin tunnustuksen kirjoittamista. Eli täällä kirkkoa ei sido typerät opinkappaleet joita on esim. Saksan luterilaisessa kirkossa, joka on perustettu paljon myöhemmin ja joutunut katolisen kirkon vaatimuksesta hyväksymään sellaisia oppeja jotka eivät kuulu puhtaaseen uskonpuhdistukseen.
Suomi on siitä harvinaislaatuinen maa (Ruotsin ohella) että täällä kristinusko on puhdasta ja puhdistettua, eikä tahrattu absurdeilla ja väkinäisillä opinkappaleilla.Kristinuskossa ei ole mitään ruumiin ylösnousemusta - kuin tietysti masilman loppuna tuleen - kuin muutakaan noudua, kun tunnustuksen mukaan se on mahdotonta - Jumala istuisi silloin itsensä vieressä taivaassa.
Tosi Jumala Jeesuksen nimeen on tietysti sielujen lunnaina ihan Rasmatun tekstinkin mukaan helvetissä, mihin kristityt seuraavat perässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Länsi ja lännen kirkkokunnat ovat julistaneet sodan elävää Jeesus-uskoa vastaan eivätkä edes paljoa edes suostu puhumaan uskoontulosta Jeesukseen.
Tänään muuten Ylen ykkösestä tuli mielenkiintoinen ohjelma Jyrki69stä ja eräästä naisesta joka opiskelee teologiaa. Myös Jyrki opiskelee teologiaa ja harjoitaa Devil-rokin soittamista laulajana.
Kumpikaan ei kertonut olevansa uskossa Jeesukseen. Se nainen kuulemma melkein uskoo johonkin, ei osannut oikein sanoa mihin ja Jyrki69 sanoin uskovansa johonkin korkeimpaan voimaan. Hyvin kuvaa sitä tasoa miten Yle lähestyy uskoa. Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa.Juu eivät varmasn puhu uskoon tulosta Jeesukseen, kun peruspointti kuului tietysti olla USKOA JEESUSTA, koska muuten päätyi kadotukseen vievälle tielle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kirkkokin puhuu vain mitäänsanomattomasta USKOSTA, mutta ei vahingossakaan kerro että mihin uskotaan ja että mihin ollaan uskossa."
Tuollaista uskon pitääkin olla uskonpuhdistuksen jälkeen. Sopii itse kunkin järkeen ja maailmankuvaan sen sijaan että sen pitäisi noudattaa aivan naurettavia oppeja kuten ruumiin ylösnousemus jne.
Ruotsin (ja Suomen) ev.lut kirkot perustettiin ensimmäisenä maailmassa ja ennen Augsburgin tunnustuksen kirjoittamista. Eli täällä kirkkoa ei sido typerät opinkappaleet joita on esim. Saksan luterilaisessa kirkossa, joka on perustettu paljon myöhemmin ja joutunut katolisen kirkon vaatimuksesta hyväksymään sellaisia oppeja jotka eivät kuulu puhtaaseen uskonpuhdistukseen.
Suomi on siitä harvinaislaatuinen maa (Ruotsin ohella) että täällä kristinusko on puhdasta ja puhdistettua, eikä tahrattu absurdeilla ja väkinäisillä opinkappaleilla.On jäänyt nyt ymmärtämättä uskonpuhdistus, joka koski vain anekauppaa, kun maksalla katolliselle kirkolle, pääsi kristinuskon helvetistä pois - tästä syystä luterilaisuudessa pääseekin helvetistä pois vain yksin armosta, jos se Jeesuksen nimern ristille kiroukseksi palvomasi tosi Jumala tulee pelastamaan. Kyseessä on helvettiin eli kadotukseen vievä tie.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa ei ole mitään ruumiin ylösnousemusta - kuin tietysti masilman loppuna tuleen - kuin muutakaan noudua, kun tunnustuksen mukaan se on mahdotonta - Jumala istuisi silloin itsensä vieressä taivaassa.
Tosi Jumala Jeesuksen nimeen on tietysti sielujen lunnaina ihan Rasmatun tekstinkin mukaan helvetissä, mihin kristityt seuraavat perässä.Sielun irtautuminen ruumiista kuuluu hindulaisuuteen. Kristinuskossa sen sijaan on ruumiin ylösnousemus tuomion päivänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On jäänyt nyt ymmärtämättä uskonpuhdistus, joka koski vain anekauppaa, kun maksalla katolliselle kirkolle, pääsi kristinuskon helvetistä pois - tästä syystä luterilaisuudessa pääseekin helvetistä pois vain yksin armosta, jos se Jeesuksen nimern ristille kiroukseksi palvomasi tosi Jumala tulee pelastamaan. Kyseessä on helvettiin eli kadotukseen vievä tie.
Uskonpuhdistuksessa säilytettiin vain neljän ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätökset, ja kaikki muut kirkolliskokoukset (lähtien Konstantinopolin toisesta kirkolliskokouksesta) julistettiin epäekumeenisiksi, ja niissä tehdyt päätökset huuhaaksi. Anekaupan lisäksi aika suuri määrä katolisen kirkon uskomuksia muuttui hölynpölyksi.
Mm. helvetin olemassaolosta päätettiin juurikin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa. Uskonpuhdistuksen jälkeen ei tarvitse uskoa edes helvetin olemassaoloon, vaan sen sijaan voi kannattaa esim. Origeneen oppeja, jotka eivät ole enää harhaopiksi julistettuja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskonpuhdistuksessa säilytettiin vain neljän ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen päätökset, ja kaikki muut kirkolliskokoukset (lähtien Konstantinopolin toisesta kirkolliskokouksesta) julistettiin epäekumeenisiksi, ja niissä tehdyt päätökset huuhaaksi. Anekaupan lisäksi aika suuri määrä katolisen kirkon uskomuksia muuttui hölynpölyksi.
Mm. helvetin olemassaolosta päätettiin juurikin Konstantinopolin toisessa kirkolliskokouksessa. Uskonpuhdistuksen jälkeen ei tarvitse uskoa edes helvetin olemassaoloon, vaan sen sijaan voi kannattaa esim. Origeneen oppeja, jotka eivät ole enää harhaopiksi julistettuja.Suomessa ja Ruotsissa uskonpuhdistus sujui hyvin, mutta sen sijaan Saksassa katolisella kirkolla oli erittäin suuri vaikutusvalta ja uskonpuhdistus ei onnistunut. Katolisen kirkon vaatimuksesta kirjoitettiin Augsburgin tunnustus, joka sisältää kaikkein törkeimmät valheet, mitä katolinen kirkko on olemassaolonsa aikana kehittänyt, lähtien Konstantinopolin toisesta kirkolliskokouksesta, ja jotka oli tarkoitus jättää uskonpuhdistuksen yhteydessä pois kirkon virallisesta opista. Saksan luterilainen kirkko joutui omaksumaan tuon törkeimpien valheiden listan osaksi kirkon virallista oppia, jotta uskonpuhdistus Saksassa voitiin toteuttaa edes noin pahasti rampautettuna.
- Anonyymi
Vapaiden suuntien hengellisiä ohjelmia TV 7, youtube esim. Jyväskylän helluntaiseurakunta.
- Anonyymi
Viattoman uhraamisella kidutettuna ja Jumalana kiroamisena vai ilman?
- Anonyymi
Muslimeille suunnattuja ohjelmia kuulemma tullaan lisäämään.
- Anonyymi
No siitä ei juutalaisten uhrikulttiuskonto yhtään parane, vaikka ei olekaan ihmisuhrausta, kuten kristinuskossa, kun palvovat eläin uhrein Jumalaansa.
”Anonyymi” 2025-04-01 12:17:10 tarjosi aamun naurut :D
”Kyse on vain siitä, että pikku hiljaa jopa YLE on saanut tietoonsa Suomen viiden vuoden raamattukäräjät, joilla Länsi julisti sotarikoslakien alaisuudessa käydyllä oikeudenkäynnillä avoimen sodan kristinuskoa vastaan.”
Suomessa ei ole ollut mitään Raamattu käräjiä!
Ylestä poistuu kaksi ohjelmaa. Toinen on radiossa Horisontti (on myös prdcastina) sekä tv-ohjelma Pisara.
Näitä ovat mollanneet etenkin ne ”ainoat oikeat” uskovat, eli todellakin riitelevät avoimesti muiden kristittyjen kanssa.- Anonyymi
Kyllä on ollut Raamattu-käräjät. Ilmaisuhan tuli alunperin Ylen toimittajalta
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä on ollut Raamattu-käräjät. Ilmaisuhan tuli alunperin Ylen toimittajalta
Jaa, no se oli aika typerä ilmaisu.
- Anonyymi
Ylen politiika on ruotsalaista ja sen mukaista freudenhthal politikkaa, jo ak on ihmisistä lähtöisin ei ei Jumala keskeistä.
Kavahtakaa kaikkea ihmislähtöitä kristillisyyttä. Se on saatanasta, turmeltunutta, siksi
Jumala sovitti ihmisen Jeesuksen kautta.
Turmelus pilaa kaiken, ja evidenssiä löytyy.- Anonyymi
Ylen Arto Satosen haastattelu toi esiin kuinka turmiollista myös edunsaajille liiallinen vasemmistolainen rahanjako on. Mitä enemmän rahaa jaetaan sitä vähemmän ihmiset itse yrittävät parantaa elämäänsä. Kyse on nollasummapelistä!
Sama tilanne nykyään kouluissa että mitä enemmän hyysätään oppilaita niin sitä vähemmän he itse haluavat panostaa oppimiseen.
Vasemmisto on tässä ansassa, hehän ovat vain rahanjakopuolueita. Vasemmisto syytää ihmisille rahaa vastuuttomasti jotta edunsaajat äänestävät vasemmisto. Nykytilanteessa vasemmistolla ei ole yhtään mitään suomalaisessa yhteiskunnassa koska sitä jaettavaa rahaa ei ole vasemmiston tarpeisiin.
Ainut ratkaisu tähän ongelmaan on että se että ihmiset saataisiin taas töihin, oppimaan kouluissa ja siis tekemään ja huolehtimaan itse elämästään eikä vain jäädä tuhoutumaan pelkäksi työttömäksi edunsaajiksi. Liiallinen edunsaanti tuhoaa lopulta ihmisen, joka on vailla identiteettiä, minkä työ tuo mukanaan ja vailla kunnollista elintasoa minkä palkka tuo mukanaan. Anonyymi kirjoitti:
Ylen Arto Satosen haastattelu toi esiin kuinka turmiollista myös edunsaajille liiallinen vasemmistolainen rahanjako on. Mitä enemmän rahaa jaetaan sitä vähemmän ihmiset itse yrittävät parantaa elämäänsä. Kyse on nollasummapelistä!
Sama tilanne nykyään kouluissa että mitä enemmän hyysätään oppilaita niin sitä vähemmän he itse haluavat panostaa oppimiseen.
Vasemmisto on tässä ansassa, hehän ovat vain rahanjakopuolueita. Vasemmisto syytää ihmisille rahaa vastuuttomasti jotta edunsaajat äänestävät vasemmisto. Nykytilanteessa vasemmistolla ei ole yhtään mitään suomalaisessa yhteiskunnassa koska sitä jaettavaa rahaa ei ole vasemmiston tarpeisiin.
Ainut ratkaisu tähän ongelmaan on että se että ihmiset saataisiin taas töihin, oppimaan kouluissa ja siis tekemään ja huolehtimaan itse elämästään eikä vain jäädä tuhoutumaan pelkäksi työttömäksi edunsaajiksi. Liiallinen edunsaanti tuhoaa lopulta ihmisen, joka on vailla identiteettiä, minkä työ tuo mukanaan ja vailla kunnollista elintasoa minkä palkka tuo mukanaan.”Mitä enemmän rahaa jaetaan sitä vähemmän ihmiset itse yrittävät parantaa elämäänsä.”
”Liiallinen edunsaanti tuhoaa lopulta ihmisen, joka on vailla identiteettiä…”
Tuo sopii siis näihin, jotka saavat osinkotuloina valtavat määrät rahaa, etteivät aina tiedä, mihin sen sai laitettua. Sijoittaminen on tosiaan helppoa, kotona vain koneen ääressä näppäillään, saadaan rahaa jaettuna jne..
”Ainut ratkaisu tähän ongelmaan on että se että ihmiset saataisiin taas töihin, oppimaan kouluissa ja siis tekemään ja huolehtimaan itse elämästään…”
:D Satosen teoria ontuu pahasti. Mitä enemmän on kehnosti asuvia, taloudellisesti kurjassa asemassa olevia, sitä enemmän pitäisi syntyä työpaikkoja. :D
Täydellisen absurdi teoria.
Nyt on 70 000 työtöntä ja työttömyys vain lisääntyy. Ei ole tullut niitä 100 000 uutta työpaikkaa.
Kun ihminen, etenkin sairaat ja vammaiset, ajetaan täysin nurkkaan, niin sitä vähemmän kykenee pitämään itsestään huolta.
- Anonyymi
Sieltä kannattaakin leikata, mitä kukaan ei edes katsele. 👍
- Anonyymi
Vasemmistolais Politiikka on pelkkää retoriikkaa jota kokkareet levittää, se on rahan puhetta ja moraalia ei ole.
ruotsi ruotsi ruotsi ruotsi ruotsi ruotsi ruotsi ruotsi joka ohjelma on sen henkistä, ja se haisee?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856304
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303783törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859