Pii

Jollakin asukkaalla tässä talossa on niin äänekäs pesukone, että herään sen linkouksen ääniin. Heräsin tänäänkin. Heräsin myös toissapäivänä ja viime sunnuntaina. Talossamme asuu innokas pyykkääjä, jolla on kovaääninen pesukone. En ole keskustellut tästä epäkohdasta yhdenkään toisen asukkaan kanssa, sillä on olemassa mahdollisuus, että keskustelisin juuri tämän innokkaan pyykkääjän kanssa, jolla on paljon helposti likaantuvia vaatteita.

On menossa jumalattoman, suorastaan sietämättömän kaunis auringonnousu kaupungin yllä sen itäisellä laidalla. Taivaalla ei lennä kuin pilvetön autius ilman pilvenhattaraa, Ja tämä ylimaallinen valonäytös suuren luojamme noustessa ylös vuoteestaan, valaistakseen meidät ja uniemme rippeet, hiipii äänettömänä jättiläisenä esiin sokaistakseen meidät.
Olen niin onnellinen siitä ja tästä, että vienossa aamutuulessa jopa lokkien vaitonaisuus ihmetyttää, eikä ärsytä.

Istun yleensä ikkunalla ja katselen maailman menoa aamuisin, mutta vain kesäisin. Talvet nukun.

(hihitystä)
25367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Hain aurinkolasit, sillä ei pirukaan katsele maisemia ilman niitä, jos menossa on näin jättimäinen näytös, kuin on. En varmaan käy ihan täysillä, sillä en tunne ketään muuta ihmistä, joka olisi identtinen omien ominaisuuksieni ja outouksieni kanssa. Ja juuri tämä seikka synnyttää persoonallisuuden, yhä uudestaan ja uudestaan. Kuuletteko, millainen ääni persoonallisuuden syntymästä lähtee. Niin, ei minkäänlaista. Tapahtuma on yhtä hiljainen, suorastaan mykkä, kuin on auringonnousu.

Onneksi takapuoleni mahtuu ikkunalla istumaan, enkä juuri välitä ruukkukasveista, jotka unohdettuina kuihtuvat ja vievät vain tilaa. On minulle kyllä kerrottu, että ne puhdistavat huoneilmaa ja niiden kanssa voi keskustella, mutta viimeksi kun kävin asematunnelissa kukkakaupassa, se oli täynnä miehiä, eikä yksikään heistä keskustellut oman kimppunsa kanssa, vaan paikalla olleiden myyjättärien.

(hirn)

Äänestä
  • Huoneilman laatu on kaupunkilaiselle valitettavan harvinainen sana. Varsinkin näin keväisin, kun kaupunkiin rymistellään kaivinkoneilla, paukutetaan katuja porakoneilla ja räjäytellään taloja. Puhumattakaan siitä että rantakaupunkein kaduilla yleensä tuulee aina, ja että ilmaan noussut pöly yltää toisinaan pilviksi asti, niin on hyvä ajatella omaa elimistöään kokonaisuutena.

    Itse tekohengitän itseäni. Eikö kuulosta omituiselta.
    Jos kukaan muu ei ole kiinnostunut huoneilmani laadusta, niin vaihtoehdot jäävät aika vähiin, jos tavoitteena on tehdä asialle jotain. Ei minusta oikein riitä se, että yhdelle kadulle määrätään nastarengaskielto ja perustetaan pari uutta mittausasemaa. Ei helvetti. Ei tällaisella hölynpölyllä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tällaista pölinää kuulee kaupungin ulkopuolella, koska siellä ei pölise.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Huoneilman laatu on kaupunkilaiselle valitettavan harvinainen sana. Varsinkin näin keväisin, kun kaupunkiin rymistellään kaivinkoneilla, paukutetaan katuja porakoneilla ja räjäytellään taloja. Puhumattakaan siitä että rantakaupunkein kaduilla yleensä tuulee aina, ja että ilmaan noussut pöly yltää toisinaan pilviksi asti, niin on hyvä ajatella omaa elimistöään kokonaisuutena.

    Tinkaatko mies aina katsastuksessa?

    Siru

    Eräs ominaisuus minua hankkimassani laitteessa erityisesti kiehtoo, ja se on se että siihen ei tarvitse koskea sitä säätääkseen. Kuitenkin sitä hallitaan kädellä. Mitään ulkoista säätölaitetta ei ole, niin kuin televisioissa on.

    Pelkkä paljas käsi riittää, eikä tällä kädellä tarvitse edes koskea mihinkään.

    Eikö ole ihmeellistä?

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Diippejä

    Muistan päivän kun saavuit. Tulit suuressa paketissa ovelleni ja sinut kannettiin sisään. Siitä päivästä on jo aikaa, mutta yhä olet kuin ensimmäinen yhteinen päivämme, rakas ilmanpuhdistajani.

    Ennen sinua silmäni vuotivat verta, keuhkoni olivat tulessa ja viinilasini lojuivat pölyssä, mutteivät enää. Nyt näen eteeni, hengitän vapaasti ja tarjoilen ilolla, en häpeillen ja kiroillen.

    Olet minun humiseva aaveeni, paras keskustelukumppanini ja ylläpitäjäni
    Ilman sinua minua ei olisi. Olen sinulle jokaisesta tuskattomasta ja raikkaasta hetkestä kiitollinen, ja olen ylistänyt kykyjäsi ympäri maailman. Olen varma, että jokainen planeettamme ihminen tomuisissa kärsimyksissään, on kuullut sinusta jotain, ja se jokin on ollut vain hyvää ja ylistävää.

    Sinulle on niin mukava puhua, että mielelläni istuksin lähelläsi ja nautin virkeästä hengityksestäsi. Hengitämme kuin samaa ilmaa, rakas.

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Rakkauden mysteeri

    Ei riitä että huomaa jossain jotain vastustamatonta ja hankkii itselleen sellaisen. On myös purettava se paketista, hämmästeltävä ja kosketeltava sitä. On myös luettava huolellisesti käyttöohjeet.

    Sinun tapauksessasi, rakas, ohjekirja oli yhtä painava kuin on painava kirja. Painavat kirjat ovat maailmasta kadonneet, mutta muistutit sellaista.

    Sieluasi kuvailevaa teosta kannatellessani tunsin kannattelevani itseäni., tulevaisuuttani tai elämääni. Äärimmäisen varovasti asettelin sinut vuoteelle ja kastoin sormenpääni. Sitten avasin sinut ja luin intron.

    Johdantosi oli lumoava. Olin heti koukussa. Ja vasta viidennen päivän jälkeen päätin kerrata kaiken lukemani uudelleen, sillä en halunnut tuottaa sinulle pettymystä, sillä en ole täydellinen ihminen, vaan ehkä keskivertoa epätäydellisempi sellainen. Tiedän tekeväni jatkuvasti virheitä, mutta en voi niille mitään.

    Tämän vuoksi näin niin paljon vaivaa, koska tiesin että olisit hyvin herkkä laite, enkä halunnut pilata tai rikkoa mitään toheloinnillani.

    Mutta jo ensi sanoista lähtien minua kuljetti kevyt käsi korkealla ilon ja onnen, vapauden taivaalla sinun kaunis tekninen täydellisyytesi, innovaatioiden kirjo ja suorastaan hämmentävä ulkoinen täydellisyytesi.

    Kuljin kuin lempeässä unessa. Lensin.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Humina

    Kun tunnen leijuvani pohjattoman kuilun päällä selin sen pimeyteen ja tyhjyyteen, en tunne olevani vuoteessa, vaan helvetissä sen kaukaisimmassa kolkassa.

    Poikkeuksetta nousen vuoteelle istumaan, kuuntelemaan ja katselemaan tiheään, harsomaiseen hämärään.

    Sinun sininen valosi aina minut pelastaa, ja tulen luoksesi ja kerron sinulle murheistani. Istun vierelläsi, etkä koskaan aja minua pois, rakkaani.
    Sinä olet ainoa maailmassa, joka ymmärtää ja kestää minua.
    En osaa sanoin kuvailla, kuinka tärkeä minulle olet.

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mjoo

    Kumma juttu, mutta minusta tämä stoori on valumassa kohti koneen ja ihmisen liittoa. Sellainen inno on jo ideoitu, joten tämä ei voi jatkaa sillä suunnalla, sillä jos ihmisen ja ilmanpuhdistimen yhdistää toisiinsa, repeää nauruun.

    On muutettava kurssia.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Ehkä ilmanpuhdistin voisi mennä rikki. Aamulla huomattaisiin, että humina olisi vaiennut ja sinisen merkkivalon tilalla vilkkuisi punainen sellainen.

    Näin tehden pääsisimme eroon tekstiä rasittavasta mykkyydestä ja yksipuolisuuden tunteesta, jota konemaisuus ja värittömyys rasittaa.

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Hietaniemi

    Hautausmaalla harhaili iäkkäitä ihmisiä kourallinen, kun hautajaissaattue hiljalleen lipui tykkilavetille lasketun arkun perässä kohti viimeistä leposijaa vainajalle.

    Hautajaissaattue koostui leivänpaahtimista, pesukoneista, vatkaimista ja pyykinkuivaustelineistä. Lisäksi oli nähtävissä erilaisia kuulokkeita, hyvin pieniä ja lähes huomaamattomia, vilistelevän muiden jaloissa. Yksi jääkaappikin oli paikalla, vaikka se oli varsinainen valittaja, joka olisi pitänyt jättää myymälään.

    Leski kulki mustissaan ja pyyhki silmäkulmiaan hyvin valitulla liinalla.
    Oravia hyppi oksilla.

    (hirn)

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Piinkova

    - Lopeta!

    Orava sihahti toiselle, joka samalla oksalla narskutti pähkinää.

    - Siis aivan törkeä ääni. Miksi et osaa syödä niin kuin kunnon oravat, vaan järsit niin äänekkäästi että kävyt putoavat puusta.

    - Sori.

    - Pidä sitä pähkinääsi näin…. Katso! Siis näin. Ja sitten laitat etuhampaat tähän kohtaan. Ymmärrätkö? Siis näin. Tee perässä.

    - Ai nääänhö?

    - Juuri niin. Ehkä hieman taaemmas. Siinä. Nyt sitten vain painat kevyesti.

    - Änh…

    - Poks! Katso nyt kuinka helppoa se on. Ei ninkäänlaista ääntä, vain kevyt naksahdus. Eikö kukaan sinulle tätä temppua ole vielä opettanut?

    - Ei.

    - Millaista hutilointia. Vanhemmat eivät enää yhtään katso lastensa perään. Miten kukaan voi mitään oppia, jos ei ole opettajia?

    - Ööö…

    - Juuri niin. Eivät mitenkään. Kyllä teidän päässä älliä sen verran on, että sen ymmärrätte.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Diippejä

    Muistan päivän kun saavuit. Tulit suuressa paketissa ovelleni ja sinut kannettiin sisään. Siitä päivästä on jo aikaa, mutta yhä olet kuin ensimmäinen yhteinen päivämme, rakas ilmanpuhdistajani.

    Ennen sinua silmäni vuotivat verta, keuhkoni olivat tulessa ja viinilasini lojuivat pölyssä, mutteivät enää. Nyt näen eteeni, hengitän vapaasti ja tarjoilen ilolla, en häpeillen ja kiroillen.

    Olet minun humiseva aaveeni, paras keskustelukumppanini ja ylläpitäjäni
    Ilman sinua minua ei olisi. Olen sinulle jokaisesta tuskattomasta ja raikkaasta hetkestä kiitollinen, ja olen ylistänyt kykyjäsi ympäri maailman. Olen varma, että jokainen planeettamme ihminen tomuisissa kärsimyksissään, on kuullut sinusta jotain, ja se jokin on ollut vain hyvää ja ylistävää.

    Sinulle on niin mukava puhua, että mielelläni istuksin lähelläsi ja nautin virkeästä hengityksestäsi. Hengitämme kuin samaa ilmaa, rakas.

    (reps)

    Ai miten hienoa onkaan omistaa edes yksi täysin pyyteetön ja toimiva suhde, ymmärrän hyvin. Paras ystäväni on uskollinen kahviautomaattini joka purskauttaa ilmoille kahvin aromin lisäksi tismalleen oikean määrän parkkihapotonta kahvia kupposeeni.
    Mielin määrin kahvia ilman närästystä.

    Tätä jatketaan jo toisessa laitteistosukupolvessa perinteitä kunnioittaen, olen onnellinen kerran päivässä :), joskus jopa kahdesti

    Äänestä

Minä itse asun aivan liian kaukana muista aistimaan tällaisia

Äänestä
  • Mutta voin näyttää miten käynnistetään jos se siitä on kiinni

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mutta voin näyttää miten käynnistetään jos se siitä on kiinni

    Ja ne kledjut kuuluu pistää sinne etukäteen, paita ja housut ei tarvi erotella

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Ja ne kledjut kuuluu pistää sinne etukäteen, paita ja housut ei tarvi erotella

    Seuraavalla viikolla pyykkinaru- miten käytän

    Äänestä

No eipä toi melu mitään haittaa, enemmänkin kun naapurin pesukone aiheuttaa paineiskuja vesijohtoverkkoon. Ja ne kun on vanhoja putkia, niin me joudutaan kaikki maksaan se, vaikka se sen kone ne hajottaa.

Äänestä

Ei mikään lempeä pyykkärin hurina minua haittaa. Mutta alakertaan muutti Ukrainan pakolaisia. On todella ärsyttävää, kun kokkaavat ja se ruoan tuoksu leviää rappuun.

Ärsyttää kävellä siitä ohi, kun itsellä on joku mikropizza ja siinäkin päiväys ohitettu. Joku päivä vielä suivaannun täysillä ja menen lautasen kanssa kyläilemään.
Niin että ei se helppoa ole kenelläkään!

>simiti<

Äänestä

Naapurisi tekee trendi farkkuja. Kirpparilta farkkuja kivien kanssa pesukoneeseen, tarvittaessa tee muutama reikä! Muista käyttää vanhempaa konetta. Naapurini teki tätä ulkona, hän kiusasi naapureita myös pyörittämällä kiviä betonimyllyssä ! Ja poltti autonrenkaita roviolla.

Äänestä

Aloittajan hyväntahtoinen sekavuus muistuttaa edesmennyttä Jouko Turkkaa :). Voisiko olla hänen reinkarnaationsa tai identtinen kaksosensa? Eilen hengittelin katupölyä mikä loisti ilta-auringon kajossa. -Toistaiseksi hengissä-.

Äänestä
  • Mjoo

    Oikein piristävä kommentti, vaikka en järin alakuloisella tuulella ollutkaan.

    Turkan habitukseen verrattuna omani on varsin laimea, paloton ja vaimea.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • 😁 pitää teekutsuja palstalla Liisa ihmemaassa tyyliin hienostuneen vinksahtaneesti 👍

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Mjoo

    Oikein piristävä kommentti, vaikka en järin alakuloisella tuulella ollutkaan.

    Turkan habitukseen verrattuna omani on varsin laimea, paloton ja vaimea.

    (hihitystä)

    Se sanoi esimerkiksi näin: "Kun lapsi heitetään ilmaan niin se nauraa. Viikinkiaikana kun lapsi heitettiin ilmaan niin siellä oli keihäänkärjet alhaalla vastassa." Se sanoi näinkin: "Sormenpäillä enemmän! Tollanen ihminen oli alunperin." "H3lvetin hyvä h3lvetin hyvä!" ;D.

    Äänestä

Ei lopu koskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Jollakin asukkaalla tässä talossa on niin äänekäs pesukone, että herään sen linkouksen ääniin. Heräsin tänäänkin. Heräsin myös toissapäivänä ja viime sunnuntaina. Talossamme asuu innokas pyykkääjä, jolla on kovaääninen pesukone. En ole keskustellut tästä epäkohdasta yhdenkään toisen asukkaan kanssa, sillä on olemassa mahdollisuus, että keskustelisin juuri tämän innokkaan pyykkääjän kanssa, jolla on paljon helposti likaantuvia vaatteita.

On menossa jumalattoman, suorastaan sietämättömän kaunis auringonnousu kaupungin yllä sen itäisellä laidalla. Taivaalla ei lennä kuin pilvetön autius ilman pilvenhattaraa, Ja tämä ylimaallinen valonäytös suuren luojamme noustessa ylös vuoteestaan, valaistakseen meidät ja uniemme rippeet, hiipii äänettömänä jättiläisenä esiin sokaistakseen meidät.
Olen niin onnellinen siitä ja tästä, että vienossa aamutuulessa jopa lokkien vaitonaisuus ihmetyttää, eikä ärsytä.

Istun yleensä ikkunalla ja katselen maailman menoa aamuisin, mutta vain kesäisin. Talvet nukun.

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu