Ranskalais-Britannialainen delegaatio lähtee Ukrainaan keskustelemaan "varmistusjoukkojen" lähettämisestä. Macron ei kertonut tarkemmin että mitkä maat siihen osallistuvat?
Moniko Natoon kuuluva maa uskaltaa lähettää joukkoja Ukrainaan?
Anonyymi-ap
12187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
27.3-25.
Italian pääministeri Giorgia Meloni toistaa maansa kannan, ettei se ole missään olosuhteissa lähettämässä joukkoja Ukrainaan valvomaan mitään rauhanprosessia.
Stubbihan siellä oli taas ollut äänessä. Kuulemma muiden pitäisi mennä, mutta ei Suomen.
Onkohan Suomi ymmärtänyt liittolaisuuden ihan oikein?
Suomen ei ole tarpeen mennä koska maassamme ovat PUOLUSTUSvoimat jotka nimensä mukaisesti ovat tarkoitettu maamme puolustamiseen. Lisäksi olemme suurin Ukrainan tukija Euroopassa. Muiden on aika tehdä osansa. Stubb on oikeassa vaatiessaan muita osallistumaan.
Ruotsi,Norja,Tanska ovat mukana jo menossa. Ja Puola ilmoitti juuri mukaan. Viro ,Latviaja Liettua myöskin
Onko myös Suomi mukana?
Ei tietenkään ole. Muiden homma kuulemma.
Sen sijaan kaikkien muiden on tultava Suomen avuksi.
Pohjolan käenpoika osoittaa taas todelliset höyhenensä.
Älä valehtele. Maamme PUOLUSTUSvoimat ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu vain maamme puolustamiseen. Toki menemme jos tarve vaatii, siitä ei ole kysymys etteikö pärjättäisi. Suomessa on vahvaa sotilasosaamista jolle on kysyntää Euroopassa. Ja Naton 5 artikla velvoittaa aivan normaalisti muita jäsenvaltioita tulemaan hyökkäyksen kohteeksi joutuneen jäsenen avuksi, joten asiassa ei ole mitään väärää. Nato auttaa jäseniään.
Ei käki tavoistansa eikä höyhenistänsä pääse ,sillä kun käellä on tapana munia omat valheenmunansa aina toisen pesään.
Nämä joukot olisi pitänyt lähettää Ukrainan avuksi
jo 3v :tta sitten.No parempi myöhään kun ei milloinkaan.
Ei muuta kuin UUTTA VERTA TRENCHeihin.
Putin on varoittanut asiasta ennakkoon useita kertoja....ne tuhotaan.
Ei ole Nato tiltusta sotahommiin, mutta netissä uhoaminen onnistuu se kun ei vaadi ruumiillisia ponnisteluja.