Nuorena Mertsi Tamminen veti pään täyteen lääkkeillä, viinalla ja kannabiksella. Hän eli kadulla ja ryösti ihmisiä.
Kerran samassa porukassa olleet hakkasivat mielipuolisesti ryöstön uhria. Se pysäytti.
Tamminen kertoo, että jotkut hänen tekemänsä ja näkemänsä asiat olivat niin raakoja, että niitä on pitänyt käsitellä terapeutin kanssa. Jotkut asiat eivät jätä vieläkään rauhaan. Nyt Helsingin ja muiden suomalaisten kaupunkien kaduilla näkyy aiempaa rajumpia huumeita. Parinkymmenen euron velkaa sovitellaan puukolla. Tamminen, joka on romani, on erityisen huolissaan romaninuorten huumeidenkäytöstä.
Aiemmin huumeet olivat iso ongelma tietyllä alueella pääkaupunkiseudulla, mutta nyt Tammisen mukaan romaniyhteisössä käytetään ”rajulla tavalla” erilaisia päihteitä aivan pohjoisen pienille paikkakunnille asti.
– Huumekuolemia meidän yhteisössä on ollut ihan äärettömän paljon, Tamminen sanoo.
Juttu on Iltalehdessä..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hitler hoiti romani asian oikein hyvin, vahinko kun hänen työnsä jäi kesken
Pitääskö ne kotiuttaa
Ei sille mitään saa, rodun syytä, kuten Tatu Vanhanen aikoinaan tutki.