Keskusta päättää seuraavan pääministerin

Kuntavaaleista näyttää tulevan kahden kauppa SDP:n ja kokoomuksen välillä, aluevaaleissa mukaan mahtuu myös keskusta.

Mikään ei viittaa siihen, että hallitus olisi kaatumassa kunta- ja aluevaalien jälkeen, kuten oppositiojohtaja Antti Lindtman vielä tammikuussa ennakoi. Vaalien jälkeen tulee Orpon hallituksen ”kasvuriihi”, jossa asetetaan askelmerkit loppukaudelle erityisesti veropolitiikan osalta.

Koska SDP ei halua perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen, nykyisistä kannatusmittauksista voidaan jo nyt laskeskella, että keskusta päättää seuraavankin pääministerin.

Käytännössä keskustan edellinen puheenjohtaja Annika Saarikko ratkaisi Orpon oikeistohallituksen synnyn, kun hän ilmoitti jo ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja, ettei keskusta jatka Marinin hallituksessa nykyisellä kokoonpanolla. Orpon hallituspuolueiden kannatus on kuitenkin laskenut eduskuntavaalien jälkeen noin 8 prosenttiyksikköä, eikä oikeistohallituksen jatko ole siten mahdollista ilman keskustaa.

Toinen vaihtoeto olisi Marinin hallituksen kokoonpanon jatko, jonka ytimen muodostaisivat SDP ja keskusta. Lindtman tai keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen eivät kuitenkaan ole ilmaisseet ainakaan tässä vaiheessa kiinnostusta punamultaan paluusta.

Viimeinen vaihtoehto olisi vanhojen puolueiden hallitus, jonka muodostaisivat SDP, kokoomus ja keskusta. Iltalehti tiesi kertoa jo marraskuussa, että ”vaikeiden aikojen perinteisten puolueiden hallitukselle” muokataan jo maaperää. Kolmesta suuresta ei enää puhuta, koska keskusta on nykyään keskisuuri puolue.

Keskustan tulevaisuutta pohtinut työryhmä esitti eduskuntavaalien jälkeen keskustan puoluehallitukselle ja -johdolle, että puolue luopuisi pääministeripuoluehaaveista ja uudistuisi ”15 prosentin merkittäväksi ja vaikutusvaltaiseksi puolueeksi”. Kuten vaaliasiantuntija Jukka Manninen suomensi, ”merkittävä ja vaikutusvaltainen” tarkoittaa käytännössä, että keskusta päättää pääministerin ja saa riittävästi salkkuja.

Keskustalla voi olla ongelmia vasemmiston kanssa, mutta edellä esitetyissä vaihtoehdoissa se olisi selvä kakkospuolue ainoastaan punamultahallituksessa – oikeistohallituksessa ja vanhojen puolueiden hallituksessa sen pitäisi tyytyä vähäisempään salkkujakoon.
389
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Persut tippuvat Keskustaa pienemmäksi puolueeksi seuraavien vaalien jälkeen.

Äänestä

KESKUSTA = KOMMUNISTIT

Äänestä

Nyt on kyseessä kuntavaalit, eduskuntavaalit ovat 2 vuoden kuluttua, ellei hallitus kaadu aiemmin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuntavaaleista näyttää tulevan kahden kauppa SDP:n ja kokoomuksen välillä, aluevaaleissa mukaan mahtuu myös keskusta.

Mikään ei viittaa siihen, että hallitus olisi kaatumassa kunta- ja aluevaalien jälkeen, kuten oppositiojohtaja Antti Lindtman vielä tammikuussa ennakoi. Vaalien jälkeen tulee Orpon hallituksen ”kasvuriihi”, jossa asetetaan askelmerkit loppukaudelle erityisesti veropolitiikan osalta.

Koska SDP ei halua perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen, nykyisistä kannatusmittauksista voidaan jo nyt laskeskella, että keskusta päättää seuraavankin pääministerin.

Käytännössä keskustan edellinen puheenjohtaja Annika Saarikko ratkaisi Orpon oikeistohallituksen synnyn, kun hän ilmoitti jo ennen vuoden 2023 eduskuntavaaleja, ettei keskusta jatka Marinin hallituksessa nykyisellä kokoonpanolla. Orpon hallituspuolueiden kannatus on kuitenkin laskenut eduskuntavaalien jälkeen noin 8 prosenttiyksikköä, eikä oikeistohallituksen jatko ole siten mahdollista ilman keskustaa.

Toinen vaihtoeto olisi Marinin hallituksen kokoonpanon jatko, jonka ytimen muodostaisivat SDP ja keskusta. Lindtman tai keskustan uusi puheenjohtaja Antti Kaikkonen eivät kuitenkaan ole ilmaisseet ainakaan tässä vaiheessa kiinnostusta punamultaan paluusta.

Viimeinen vaihtoehto olisi vanhojen puolueiden hallitus, jonka muodostaisivat SDP, kokoomus ja keskusta. Iltalehti tiesi kertoa jo marraskuussa, että ”vaikeiden aikojen perinteisten puolueiden hallitukselle” muokataan jo maaperää. Kolmesta suuresta ei enää puhuta, koska keskusta on nykyään keskisuuri puolue.

Keskustan tulevaisuutta pohtinut työryhmä esitti eduskuntavaalien jälkeen keskustan puoluehallitukselle ja -johdolle, että puolue luopuisi pääministeripuoluehaaveista ja uudistuisi ”15 prosentin merkittäväksi ja vaikutusvaltaiseksi puolueeksi”. Kuten vaaliasiantuntija Jukka Manninen suomensi, ”merkittävä ja vaikutusvaltainen” tarkoittaa käytännössä, että keskusta päättää pääministerin ja saa riittävästi salkkuja.

Keskustalla voi olla ongelmia vasemmiston kanssa, mutta edellä esitetyissä vaihtoehdoissa se olisi selvä kakkospuolue ainoastaan punamultahallituksessa – oikeistohallituksessa ja vanhojen puolueiden hallituksessa sen pitäisi tyytyä vähäisempään salkkujakoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu