Silmä

On olemassa kaikenlaisia silmiä, mutta mainitakseni niistä vain muutaman, joudun neulansilmään, minkä vuoksi silmittömyys karuudessaan näyttäytyy yönsilmänä, kuin silmänreikänä silmästä silmään, ja ovensilmästä pois katsottuna vasemmalla.

Silmät ovat sielun peili, sanotaan, mutta ei katsota, vain silmäillään,
mitä sanotaan.

Summasum… etc

Seuraava on niin rajua settiä, että perssilmätkin laajenevat.

- Hirnu -

https://youtu.be/hm_7EFfPZvc?si=DiNee4KnBq70Reow
14328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Inauguraatiosi on jo näemmä päässyt tapahtumaan. Se kävi kuin varkain. Mä oon se lempinimesi ehdottaja ;). Ensimmäinen silmään liittyvä assosiaatio oli sama mikä sinulla oli viimeisimpänä, muttei suinkaan vähäisimpänä ☝️. Missä sieluni oli kun katsoin kerran itseäni peilistä unissani? Näin vain valkoista silmissäni. Herää kysymys miten kykenin ylipäätään näkemään yhtään mitään?

Unimaailmassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista omituisuutta eikä niitä tajua siltikään kyseenalaistaa. Joskus olen tajunnut uneni olevan unta unen aikana. Muistan yhden sellaisen unen: Saarnasin jossain pohjoisnavalla pingviineille sun muille öttiäisille että tämähän on vain unta 😅. 👀👁. Valvova silmä. Sauron. Sauronin silmä muistuttaa erehdyttävästi naisen pyhintä kammiota, viivamuotoista siis 😁.

Äänestä
  • Mjoo

    Joo siis toi (käsittääkseni ideoimasi) ”Hirnu” on nyt todellista.

    Eli jos koskaan olette tavanneet hevosia laitumella pitkän talven jälkeen, niin tuollaisia ne ovat.

    Hevonen on hevonen ja tykkää hirnahdella.

    - Hirnu -

    Äänestä

  • Olet muuten todella tarkkanäköinen itse. Informaation määrä on kummallista aivoissa. Se kelluu ensin täysin irrallaan suuressa vapaassa tilassa, kuin lumihiutalee lasipallon sisällä ja lasketuu joillekin sijoillensa, kunnes saa uuden ravistelunsa :)

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Olet muuten todella tarkkanäköinen itse. Informaation määrä on kummallista aivoissa. Se kelluu ensin täysin irrallaan suuressa vapaassa tilassa, kuin lumihiutalee lasipallon sisällä ja lasketuu joillekin sijoillensa, kunnes saa uuden ravistelunsa :)

    Tuon 🐧 jutun olisit voinut jättää kertomatta 🤭 no ei sittenkään, pingviineille saarnaavilla on varmasti jotain merkityksellistä kerrottavana 😀☝️

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Tuon 🐧 jutun olisit voinut jättää kertomatta 🤭 no ei sittenkään, pingviineille saarnaavilla on varmasti jotain merkityksellistä kerrottavana 😀☝️

    Tallustelevat pingviinit muistuttavat lyhyehköjä ihmisiä frakit yllään. Kaukaa katsottuna aivan kuin ihmiset. Ehkä siihen uneeni assosioitui jotenkin poliittinen saarna, vaikken politiikan harrastaja olekaan. Voin minä toki mennä Arkadianmäelle nukkumaan taikka pelaamaan flappy birdia kännykälläni, kunhan siitä vain palkittaisiin ruhtinaallisesti 😃💵.

    Sehän on normaalia että siellä istuminen alkaisi väsyttämään. Nytkin alkoi väsyttämään kun mietin kuinka siellä pilkitään ja samalla kuola valuu suusta 😴🤤. Olen ollut sekalaisissa töissä ja yksi työpaikkani oli sellainen missä en joutunut tekemään lähes yhtään mitään. Se oli mentaalisesti ihmeen haastavaa. Otin aurinkoa siinä samalla.

    Äänestä

en tiedä niin miten joku ryttöjen puss-puss -juytu johonkin uneen tullut ehkä no voi liittyä ajatuksiin kun yrittäisin auttaa tyttöjä iloisemmaksai..

Äänestä
  • Mulla oli viime viikolla näkemässäni unessa naiset molemmissa kainaloissani. Se vasta olisikin elämää. Mikään ei vedä vertoja naiselle/tytölle jonka elämänenergia on tapissa. Ihmisten ympärille muodostuu näkymättömiä auroja joiden perusteella eri ihmisistä lähtee erilaiset vibat vastaanottajille eli heitä ympäröiville ihmisille. - Saarnaaja.

    Äänestä

Kun ihmiseltä peitetään silmät, jää vain korvat. Tällainen elämys kun läjähtää pöydälle, niin jää takuulla prinsessakokemukset kokematta.

Kolmen tuntia jo sulateltu, eikä vieläkään saa ääntä suustaan. Sitten on hyvä huutaa STOP ja jotakin mutista, ettei siitå kasvaisi huomiseksi palstan peittävä muste.

Tai suuri hämmennys ja mykkyystila!

😨

Äänestä

Mjoo tyyppi onkin siis heppatyttö 🐎

Äänestä
  • Mjaa

    En oikeastaan edes pidä ihmisistä.

    Kuvitella, että jokin polku halki metsän, ohi valuva oksanpätkä virrassa, voi olla jollekin tyypille lähes kaikki.

    Kummallista.

    - Hirnu -

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Mjaa

    En oikeastaan edes pidä ihmisistä.

    Kuvitella, että jokin polku halki metsän, ohi valuva oksanpätkä virrassa, voi olla jollekin tyypille lähes kaikki.

    Kummallista.

    - Hirnu -

    Saldo

    Alakerran naapurini sai hississä naurukohtauksen, kun kaiken shit-chätin jälkeen kerroin rehellisesti hänelle vihaavani ihmisiä.

    Joskus totuus on parempi kuin dogibägillinen murheita.

    Et pidä ihmisistä = Olet siis älykäs. Riskienottamisten aktiivista välttelyä. Vaikka tämä kuulostaakin laskelmoivalta ja manipulatiiviselta mitä seuraavaksi kerron, niin mielestäni se on silti täyttä totta. Eli ihmisten kanssa kannattaa olla tekemisissä vain jos heistä on juuri sinulle jotain hyötyä. Tykkään käyttää termiä hyöty koska niin se vain on. Hyöty pitää sisällään sekä itsekkäät että mutualistiset tarkoitusperät itsesi ja toisen ihmisen välillä.

    Ihmisinho voi kuitenkin kieliä siitä että henkilöllä on aggressiivisuuteen taipuvaisia piirteitä. Lähtökohtaisesti ihmisiä välttelevät persoonat eivät kuitenkaan pyri manipuloimaan toisia sillä esim. narsistit tekevät kaikkensa jotta saavat liimautua veri-iileinä kiinnittyen valikoimiinsa ihmisuhreihin. Antisosiaaliset tapaukset voivat toki harrastaa randomeita yksittäiskohtaamisia jolloin rapatessa roiskuu. Ne on niitä arvaamattomia tapauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Saldo

    Alakerran naapurini sai hississä naurukohtauksen, kun kaiken shit-chätin jälkeen kerroin rehellisesti hänelle vihaavani ihmisiä.

    Joskus totuus on parempi kuin dogibägillinen murheita.

    - Hirnu -

    Mjaa, kaipaatkin ehkä piiskaa. 🐎

    Heppatyttö et siis ole, olet ihmisvihaaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Et pidä ihmisistä = Olet siis älykäs. Riskienottamisten aktiivista välttelyä. Vaikka tämä kuulostaakin laskelmoivalta ja manipulatiiviselta mitä seuraavaksi kerron, niin mielestäni se on silti täyttä totta. Eli ihmisten kanssa kannattaa olla tekemisissä vain jos heistä on juuri sinulle jotain hyötyä. Tykkään käyttää termiä hyöty koska niin se vain on. Hyöty pitää sisällään sekä itsekkäät että mutualistiset tarkoitusperät itsesi ja toisen ihmisen välillä.

    Ihmisinho voi kuitenkin kieliä siitä että henkilöllä on aggressiivisuuteen taipuvaisia piirteitä. Lähtökohtaisesti ihmisiä välttelevät persoonat eivät kuitenkaan pyri manipuloimaan toisia sillä esim. narsistit tekevät kaikkensa jotta saavat liimautua veri-iileinä kiinnittyen valikoimiinsa ihmisuhreihin. Antisosiaaliset tapaukset voivat toki harrastaa randomeita yksittäiskohtaamisia jolloin rapatessa roiskuu. Ne on niitä arvaamattomia tapauksia.

    On älykkäämpi kuin monet yhteensä. Tarvitaan ehkä kymmenen 65:sta, että voidaan lähestyä tuota älykkyyden tasoa.

    🐎

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On olemassa kaikenlaisia silmiä, mutta mainitakseni niistä vain muutaman, joudun neulansilmään, minkä vuoksi silmittömyys karuudessaan näyttäytyy yönsilmänä, kuin silmänreikänä silmästä silmään, ja ovensilmästä pois katsottuna vasemmalla.

Silmät ovat sielun peili, sanotaan, mutta ei katsota, vain silmäillään,
mitä sanotaan.

Summasum… etc

Seuraava on niin rajua settiä, että perssilmätkin laajenevat.

- Hirnu -

https://youtu.be/hm_7EFfPZvc?si=DiNee4KnBq70Reow

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu