Aprillipäivä

On trollien päivä :). Tämä päivä pyhitettäköön heille. Vai pitäisikö sanoa "niille" 🤭? Tämä on mahdollisesti se päivä jolloin alkaa ihmisten ja trollien välinen tuhatvuotinen eeppinen sota 🔫. Vesipyssyt kunniaan 🙂. Miten ajattelitte trollailla lähimmäisiänne? Muistan kun aprillipäivisin sanomalehdessä oli aina jokin totena esitetty huijausuutinen. Posse on nykypäivänä niin tosikkoja että nielisivät kaiken informaation sellaisenaan.

Maailman kosmopoliittinen hulluus netin huijausvideoineen sekä alien-invaasioineen ovat saaneet aikaan sen että uskomattomilta kuulostavat ilmiöt otetaan tosissaan. Ps. Entä jos minä olen oikeasti vain botti täällä virtuaalimaailmassa 🙃? Näin mä vaikutan teihin. Jos olisin venäläinen niin vaikuttamiseni olisi yhtäkkiä informaatiovaikuttamista ja samalla kunkin valtion järjestämiin vaaleihin vaikuttamista 🤭. Guess what? Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
42380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Eli sellaisille kuin sinä.

Äänestä
  • Perustele 😉. Et tiedä minusta mitään - Miltä näytän, mikä nimeni on, missä asun, olenko m vai n, persoonani, luonteeni, huumorintajuni, mielenmaisemani, ikäni, älykkyyteni, käyttäytymismallini. Vitsisi alkavat olemaan vähissä. Mul sen sijaan, EI. - Not a troll.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Perustele 😉. Et tiedä minusta mitään - Miltä näytän, mikä nimeni on, missä asun, olenko m vai n, persoonani, luonteeni, huumorintajuni, mielenmaisemani, ikäni, älykkyyteni, käyttäytymismallini. Vitsisi alkavat olemaan vähissä. Mul sen sijaan, EI. - Not a troll.

    Olet oikeassa. Minua on vain sanottu sellaiseksi. Ajattelin, että olet se, joka minua on kiusannut. Trollithan eivät ole ihmisiä vaan peikkoja. Anteeksi.

    Äänestä

  • Mä en oo at-mies, tuliko selväksi!?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mä en oo at-mies, tuliko selväksi!?

    Eikä mun asuinpaikasta puhuta enää!

    Äänestä

  • Sinä olet ainoa at-mies!

    Äänestä

  • Miltä tuntuu olla at-mies?

    Äänestä

  • Sä voit väittää musta mitä vaan, mutta kukaan ei usko sua. Tiedän itsestäni totuuden ja se on, että olen mukava mies. Sinä taas olet katkera ikisinkku, jolla on menettänyt elämänhalunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sä voit väittää musta mitä vaan, mutta kukaan ei usko sua. Tiedän itsestäni totuuden ja se on, että olen mukava mies. Sinä taas olet katkera ikisinkku, jolla on menettänyt elämänhalunsa.

    Tarkoitin, että joka on menettänyt elämänhalunsa.

    Äänestä

  • Voi luoja sentään. Sä et oo ap. Mistäkö tiedän? Siitä koska mä oon oikea ap. Harvoin täällä näkee aloittajaksi naamioituneita mutta tällä kertaa kyllä. En käyttänyt itse tuota - ap-nimikettä. - Not a troll.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Voi luoja sentään. Sä et oo ap. Mistäkö tiedän? Siitä koska mä oon oikea ap. Harvoin täällä näkee aloittajaksi naamioituneita mutta tällä kertaa kyllä. En käyttänyt itse tuota - ap-nimikettä. - Not a troll.

    Hyvä tietää.

    Äänestä

  • Ihan miten vaan, mutta ei pidä paikkaansa, mitä musta väität.

    Äänestä

  • 😅 Katselen tämän palstan kinginä sormieni läpi sinun suorittamasi minun, todellisen aloittajan, kopioimiseni. Se johtuu siitä että pidän tuota aprillipilana. Aivan sama, toisten kirjoittajien kirjoitustyyliä ei ole niin helppoa kopioida. Henkilökohtaiset haukkumiset eivät kuulu omaan repertuaariini.

    Äänestä

  • Mä en oo at-mies eikä mun asuinpaikasta puhuta enää!

    Äänestä

  • Samaa mieltä. -cu

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Samaa mieltä. -cu

    Mä en oo at-mies eikä mun asuinpaikasta puhuta!

    Äänestä

Juu perhosiipi efekti :) onhan se melkoinen mordor turboahdingeneraattori pahimmillaan.

Ei mun tarvii hirveesti trollata, riittää kun toimin kokemusasiantuntijana ja otan vastaan omien hölmöilyjeni tulokset. Siin sitä taas onkin kärsimysnäytelmää riittämiin...

Äänestä

Mä en oo ihan varma, onko tää kevään ensimmäinen päivä vai alkoiko kevät jo aiemmin.

Äänestä
  • Käsivarren Lapissa on virallisten tietojen mukaan yhä 1,38 m lunta maassa. Mitä politiikkaan tulee niin Helsingissä ne asiat päätetään. Sieltä käsin on helppoa huhuilla kuinka ilmasto on käristyskupolin tilassa. Toista se on Laphissa. Napapiirin pohjoispuolella puhaltavat koillistuulet useammin kuin etelämmässä. Tämä selittää monia asioita. Päättäjät jäätyisivät kuin Hohdon Jack jos matkustaisivat Lappiin. Etelän vetelät 😅. Ihmisiä ei saisi haukkua mutta kyllä päättäjiä PITÄÄ haukkua aina ja paljon, hyvinkin aktiivisesti.

    Kevään määritelmä on kun kasvukausi on saavutettu. Se on noin + 5,5 - +6 astetta. + 5 asteen ylitystä tyrkytetään. Tuohon on summattu sekä päivä-, että yölämpötilat keskiarvoisesti. Kyllä se kevät on käytännössä sitä kun ei ole pakkasta tai lunta maassa, vai syksyäkö se sitten on. Se on häilyvä käsite. Olennaista on pysyvyys eli tulee olla monta päivää putkeen tietynlaista jotta voidaan sanoa mikä vuodenaika on kyseessä. - Not a troll.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Käsivarren Lapissa on virallisten tietojen mukaan yhä 1,38 m lunta maassa. Mitä politiikkaan tulee niin Helsingissä ne asiat päätetään. Sieltä käsin on helppoa huhuilla kuinka ilmasto on käristyskupolin tilassa. Toista se on Laphissa. Napapiirin pohjoispuolella puhaltavat koillistuulet useammin kuin etelämmässä. Tämä selittää monia asioita. Päättäjät jäätyisivät kuin Hohdon Jack jos matkustaisivat Lappiin. Etelän vetelät 😅. Ihmisiä ei saisi haukkua mutta kyllä päättäjiä PITÄÄ haukkua aina ja paljon, hyvinkin aktiivisesti.

    Viime vuonna tuli takatalvi.

    Jos nyt oikeesti mietitään. Niin kyllä just nyt kuuluis oikeesti olla just näin lämmin. Kevätpäivän tasauskin meni jo. Niin kyllä auringon kuuluukin jo lämmittää. Ei se mikään ilmastonmuutos ole. Ei aurinko sen korkeammalle ole noussut. Juhannusta kohti mennään ja joulu on kaukana takana.

    Äänestä

  • JeroP kirjoitti:

    Suomi on yllättävän lämmin kun otetaan huomioon pohjoinen sijainti. Meillä on oikeastaan kolme ilmastovyöhykettä eli etelärannikon lehtimetsävyöhyke, suurialainen taigavyöhyke ja arktinen tundra. Lapin tunturialueiden karuus ja puiden vähyys selittyy silti muullakin kuin vain ankarilla ilmasto-olosuhteilla. Laaja-alaiset porojen laidunnukset estävät kasvillisuutta levittäytymästä sielläpäin. Kun kasvillisuusvyöhykkeet asetetaan suhteessa UV:n voimakkuuksiin niin niiden välillä lienee korrelaatio.

    Yleissääntö on että mitä etelämmäs mennään niin ensin havupuut vaihettuvat lehtipuiksi. Lopulta kasvien lehdet vaihettuvat piikikkäiksi mikä on nähtävissä jo Välimeren seudulla. Kuitenkin trooppisissa sademetsissä kasvillisuus kukoistaa. Korkeuserot vaikuttavat suuresti kasvillisuus-, ja ilmasto-oloihin jo satojen metrien matkalla. Näyttää siltä että lämpötilaa suurempi tekijä voi olla kuivuuden ja sateisuuden välinen suhde. Välimeri on yleensä talvisateiden ilmastoa mutta silti siellä kasvaa piikikkäitä kasveja. Ehkä kuivempien kausien pituus on siellä vallitseva verrattuna sateiseen kauteen. - Not a troll.

    Äänestä

Erika Vikman ei esiinny viisuissa. 😛

Aprillii syö sillii juo kuravettä päälle.

Jasu

Äänestä
  • Juu ja katri-Helena toimii sijaisena 😜

    Äänestä

  • En ole vieläkään kuunnellut sitä kappaletta. Kannatan sitä että edustajamme laulaisi vain suomeksi. Suomi kuulostaa erikoiselta muiden maiden kansalaisten korviin niin sen pitäisi olla plussa Suomelle. Klamydia sinne pitäisi pistää kokeilemaan onneaan. Kuravedestä muistuikin mieleeni. https://www.youtube.com/watch?v=yRT00MkIfRw .

    Se oli jokin muu Jopet shown kurahaaran veljekset klippi missä sanottiin että juodaan kuravettä vai mitä se oli. Klippejä on vaikeaa löytää, pitäisi melkein kahlata Yle areenasta jaksot läpi löytääkseen sen. Jope avasi roskapussin yhdessä videossa ja otti sen messiin koska pussin sisältö miellytti sitä 😋. - Not a troll.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En ole vieläkään kuunnellut sitä kappaletta. Kannatan sitä että edustajamme laulaisi vain suomeksi. Suomi kuulostaa erikoiselta muiden maiden kansalaisten korviin niin sen pitäisi olla plussa Suomelle. Klamydia sinne pitäisi pistää kokeilemaan onneaan. Kuravedestä muistuikin mieleeni. https://www.youtube.com/watch?v=yRT00MkIfRw .

    Se oli jokin muu Jopet shown kurahaaran veljekset klippi missä sanottiin että juodaan kuravettä vai mitä se oli. Klippejä on vaikeaa löytää, pitäisi melkein kahlata Yle areenasta jaksot läpi löytääkseen sen. Jope avasi roskapussin yhdessä videossa ja otti sen messiin koska pussin sisältö miellytti sitä 😋. - Not a troll.

    Jatkan aprillipilalla. Olen kuunnellut kaikki Erikan joikhut ja ai tykkään niistä. Niissä on munaa. 🤣

    https://www.rumba.fi/uutiset/erika-vikman-diskattiin-ei-osallistu-euroviisuihin-tilalle-gettomasa-ja-paluun-tekeva-cheek/

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Juu ja katri-Helena toimii sijaisena 😜

    Eiku Chkeekki täältä Lahresta. Isoposket rulaa. 😂

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eiku Chkeekki täältä Lahresta. Isoposket rulaa. 😂

    Jasu

    Enkä tarkottanu nyt Erikan kollikissan paksuja poskia. 😆

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Enkä tarkottanu nyt Erikan kollikissan paksuja poskia. 😆

    Jasu

    Miten ois joku helsinkiläinen keski-ikäinen ug-räppäri :D? Äänestän Petosta edustajaksemme. Suomenkieliset sanat eivät häiritsisi muunkielisiä äänestäjiä tuolla ulkomailla koska eivät ymmärtäisi sanaakaan niistä lyriikoista. Virolaiset ymmärtäisivät toki jotain. - Not a troll.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Juu ja katri-Helena toimii sijaisena 😜

    Juu. Ja K-H tuleekin lavalla kaapista ja esiintyy miehenä.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Miten ois joku helsinkiläinen keski-ikäinen ug-räppäri :D? Äänestän Petosta edustajaksemme. Suomenkieliset sanat eivät häiritsisi muunkielisiä äänestäjiä tuolla ulkomailla koska eivät ymmärtäisi sanaakaan niistä lyriikoista. Virolaiset ymmärtäisivät toki jotain. - Not a troll.

    Jotenkin en räppiä pidä edes välttämättä musiikkina, musiikin tahtiin selittämisenä pikemminkin. 😆

    Jospa tyrkätään Danny viisuihin ja Helmi jodlaa Armin osuudet?

    Jasu

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Juu. Ja K-H tuleekin lavalla kaapista ja esiintyy miehenä.

    Sitä voisi Jonnekin säikähtää. 🤣

    Jasu

    Äänestä

Sakari pääsiäinen valmistaa pääsiäis Hannua leipoo murotaikina päälle ja voi sulaa eikun uuniin vaa

Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Mjoo

    Tämä pääsiäishanu (wtf) on niin hyvä sketsi, että sille naureskelen (näin kiikkustuolista) yhä.

    Ai että aika kultaa muistot.

    - Hirnu -

    https://youtu.be/rE2EWYdXQFI?si=IsUlTD1Iz8WQtrKu

    Kovin hillitty rumpali, mutta menettelee :). Tämä 🧐 NAINEN huhhuh menenpä juomaan kylmää kuravettä

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Kovin hillitty rumpali, mutta menettelee :). Tämä 🧐 NAINEN huhhuh menenpä juomaan kylmää kuravettä

    ...jatkoa Ninet Tayeb

    Äänestä

Onkohan 'ylioppilaslakkiuudistus' aprillipila?
Vilma

Äänestä
  • Ei ole

    Nykyään saa brodeerauksen vaikka otsaansa, jos näin haluaa.

    Musta lakki on tämän kevään ykkösnyrkki.

    - Hirnu -

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Ei ole

    Nykyään saa brodeerauksen vaikka otsaansa, jos näin haluaa.

    Musta lakki on tämän kevään ykkösnyrkki.

    - Hirnu -

    Jos perinteiseen valkoiseen lakkiin päästää omia lirujaan niin siinä on uusi, katu-uskottava lookki. Tarkoitan liruilla nyt tässä että "to release oneself". Omassani taitaa olla ketsuppia mäkkäristä tai onnistuin ehkä putsaamaan sen. En ole käyttänyt lakkiani noin 13 vuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Niin

    Tänään näin jotain äärimmäisen elegantiksi lukeutuvaa, suhteettoman tyylikästä ja ajattomuudessaan klassisen ikuista, nimittäin hatun.

    En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä miksi toisille sopii hattu ja toisille ei.

    Kyseinen nainen kantoi hattuaan kuin olisi syntynyt se päässään.

    Siis on niin kuin tyyliin eroja, kasvoja ja näiden vartaloita, mutta vain yhdelle näistä kombinaatioista sopii hattu päähän.

    Hän tiesi sen.

    - Hirnu -

    Äänestä

Tänään minua on yritetty aprillata, siinä kuitenkaan onnistumatta. Tulin katsomaan, jos "the palsta" olisi täynnä hauskoja aprillipiloja. 😁

Syökää silliä, juokaa kuravettä ja olkaa onnellisia. 😆

Äänestä

Toivoisin tosi.typy että sinun unelmasi tulevat toteen ja näkisin sinusta öisin unia, joissa hyväilisit minua mahdollisimman auliisti, olet nimittäin tyrmäävän upea ilmestys, 😍😍 N

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On trollien päivä :). Tämä päivä pyhitettäköön heille. Vai pitäisikö sanoa "niille" 🤭? Tämä on mahdollisesti se päivä jolloin alkaa ihmisten ja trollien välinen tuhatvuotinen eeppinen sota 🔫. Vesipyssyt kunniaan 🙂. Miten ajattelitte trollailla lähimmäisiänne? Muistan kun aprillipäivisin sanomalehdessä oli aina jokin totena esitetty huijausuutinen. Posse on nykypäivänä niin tosikkoja että nielisivät kaiken informaation sellaisenaan.

Maailman kosmopoliittinen hulluus netin huijausvideoineen sekä alien-invaasioineen ovat saaneet aikaan sen että uskomattomilta kuulostavat ilmiöt otetaan tosissaan. Ps. Entä jos minä olen oikeasti vain botti täällä virtuaalimaailmassa 🙃? Näin mä vaikutan teihin. Jos olisin venäläinen niin vaikuttamiseni olisi yhtäkkiä informaatiovaikuttamista ja samalla kunkin valtion järjestämiin vaaleihin vaikuttamista 🤭. Guess what? Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu