Valehteleeko punatukkainen unelmanainen?

Anonyymi-ap

Olen tapaillut hetken verran punatukkaista unelmanaista. Hän on luonut minulle itsestään kuvan menestyvänä ja pidettynä ihmisenä. Hän harrastaa ja tekee luovaa työtä. Rakentaa uraa kirjailijana. Punapääni on jo keksi-ikäinen, mutta liki rypytön ja edustava. Miehen silmä kyllä hänessä lepää..

Nyt olen kuitenkin alkanut miettiä onko tässä jokin vialla. Punapääni selailee jatkuvasti puhelintaan ja varsinkin somessa tuntuu viettävän aikaa. Somen kautta mekin aloimme pitää yhteyttä. Minusta tuntuu, että minulta salaillaan asioita. Minulle on myös muodostunut mielikuva, että ex olisi jotenkin sekaisin ja sekaantuisi hänen elämäänsä lasten kautta. Miestä en ole tavannut, ja miksi punapääni tarvitsisi salailla exänsä yhteydenpitoa minulta. Ei asia minulle varsinaisesti kuulu, mutta voisin auttaa.

Minusta on alkanut myös tuntua siltä, että seurani kelpaa vain, jos voin naiselle tarjota jotain. Muutoin ei ole aikaa, kun on työt ja harrastukset. Voiko nainen oikeasti pyörittää useampaa miestä samaan aikaan, valiten vain sen miehen seuran, joka voi siinä hetkessä tarjota hänelle jotain? Miten voisin tätä testata, kun punapääni kieltää kaikenlaisen pettämisen, jos tästä kysyn?

27

3179

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos alat epäillä tommosta, olet luultavasti oikeassa

    • Anonyymi

      Unohda kaikki punapäät. Niin minäkin.

      A

    • Anonyymi

      Kuulostaa tutulta naiselta onko kaikki somekanavat käytössä?

    • Anonyymi

      Etsi Nainen muualta kuin Suomi 24 teffeistä.lyöt kätesi paskaan kyynespäätä myöten.

    • Anonyymi

      Mitä odotat hänestä? Satujen rakkautta, elämäsi pelastajaa,
      ANNAT HÄNELLE ihan kohta KAIKKESI…… uuugggghhhhhh!!!!

      TAI

      odotat, tutustut, koska honeymoon kestää vain hetken.
      Se saattaa valehdella, tai sitten ei.

      ÄLÄ VUODATA SILLE SIELUASI

      ( ihmisillä on ihmeellinen kuva ihmissuhteesta)

    • Anonyymi

      Veikkaan, että on kaikki somekanavat käytössä, jollain verukkeella (työ/harrastus yms). Suurin osa sisällöstä kuitenkin kuvia itsestään ja tekstisisällöt väkisin keksittyä, eli tarkoituksena vaan julkaista niitä omakuvia ja saada huomiota/välittää jonkinlaista saatavilla olemisen viestiä.

      • Anonyymi

        Just tää, että on pakko sinne somee postaa tissivakoa ja mutruhuulta, vaikka olis mies kotona odottamassa. Pelkkää huomion hakua ja vaihtoehtojen etsimistä.


    • Anonyymi

      Kuulostaa tutulta kuviolta. Somesta seuran hakeminen jatkui koko suhteemme ajan ja ymmärrettävästi valheita riitti muutenkin esmes lopulta nainen oli se sekopäinen tyyppi, joka yritti tuhota ex-miehensä välejä lapsiin. Elikkäs juurikin sitä mitä nainen väitti miehestään. Eikä toisinpäin. Onneksi pääsin naisesta eroon.

    • Anonyymi

      Punapää paska.

      A mies

    • Anonyymi

      Mitä vanhempasi ajattelevat sinun käytöksestäsi?
      Olithan heistä niin ehdottoman tärkeä.

    • Anonyymi

      Kiitos kommenteista.. alkaa näyttää siltä, että punapää tosiaan valehtelee. Kääntää ja vääntää asioita. Tuntuu kierolta ja pahalta. Sekin tuntuu pahalta, että puhuu minulle kuin olisin harhainen, mustasukkainen tai jotenkin sekaisin. Vähättelee. Paljon puhuu punapää, mutta ei asiaa.

      Jos ei rehellisesti voida olla, niin ei olla sitten lainkaan. Saa punapää jäädä muille miehille, kun ei tunnu yksi mies kelpaavan. Maksakoon muut miehet hänen huvituksensa. Jokin ylpeys on miehelläkin oltava.

      Ja kyllä, aktiivinen on kaikilla somekanavilla. Varokaa miehet punapäitä. Ainakin väreillä värjättyjä.

      • Anonyymi

        Pettäjä kääntää syyt ja viat aina petettävään.Petetty aidosti rakastuneena alkaa tutkia itseään ja varmasti löytää vikoja itsestään kun sehän on tarkoituskin.
        Pettäjässä taas ei ole mitään vikaa. Näin tämä kokemukseni mukaan pyörii.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pettäjä kääntää syyt ja viat aina petettävään.Petetty aidosti rakastuneena alkaa tutkia itseään ja varmasti löytää vikoja itsestään kun sehän on tarkoituskin.
        Pettäjässä taas ei ole mitään vikaa. Näin tämä kokemukseni mukaan pyörii.

        Tämä pitää paikkansa. Saadaan epäilemään itseään, niin on helpompi syöttää niitä valheita. Tuhotaan vähitellen toisen sydän ja pettäjä porskuttaa menemään.


    • Anonyymi

      Kiitos radio. Punapään nimi muuten istuu hyvin tuohon Neiti Grooven tilalle,

      Käyttäytyy oudosti tuo nainen
      Näyttäytyy vain kauneimmillaan
      Juhlimaan muita kutsuu illoin
      Tanssimaan jää ja silloin
      Yössä valot räjähtää

      Hän on neiti neiti Groove - juttuun takertuu
      Hän on neiti neiti Groove - joukkoon sekoittuu
      Hän on neiti neiti Groove - "lattialle tuu"
      Hän kuiskaa ja muu unohtuu

    • Anonyymi

      Pointsit, kun et jäänyt roikkumaan tollaseen naiseen. Ei kuulosta terveeltä parisuhteelta toi kuvaus.

    • Anonyymi

      Naiset joilla on "hulluja exiä".

      Taitaa olla niin, että ennemmin tai myöhemmin päätyy jonon jatkoksi ja "hulluksi exäksi" naisen puheisiin.

      Taitaa olla niin, että nainen niistä "existä" hulluja on tehnyt ja puhuu omat tekonsa exän teoiksi.

      On koettu.

      • Anonyymi

        Myös sukupuolet toisinpäin sama.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös sukupuolet toisinpäin sama.

        Tämä on totta. On miehiä ja naisia jotka sekoittaa ja manipuloi toisia.


    • Anonyymi

      Aistin yhdestä punapäänaisesta että hän olisi kiinnostunut minusta. Aistin myös että hän olisi liian kevytkenkäinen minun makuuni. Lojaalisuus on minulle supertärkeää. Intuitiotaan on aina syytä kuunnella. Ei tässä mitään hätää ole kun mitään välejä ei edes ole ja olen muutenkin ypöyksin, niin aivan kuin tilanteeni voisi muka jotenkin muuttua tästä toisenlaiseksi. - sivusta.

      • Anonyymi

        Kevytkenkäisyys tai hirveenä huomiontarve on kyllä sellaisia asioita, että kannattaa olla varovainen. Tuskin loppuu vaikka suhde alkaisikin.


    • Anonyymi

      Kuvaus kuullostaa aika ilmiselvältä tapaukselta. Varmasti näät sen itsekin, kun hetken aikaa mietit. Kaikki noin "menestyjät" tuntuu olevan vähän tuon tapaisia.

      • Anonyymi

        Oman menestyksen korostamisen tarve kertoo musta huomion tarpeesta. Ei sellaselle yksi mies riitä ikinä. Koko ajan tarttee sitä huomiota . Ihan sama keneltä sitten. Näkyy siinä mitä someen jakaa, miten paljon itseä pitää korjailla, miten totuus on aina vähän piilossa.


    • Anonyymi

      Mitä tollasella naisella on sulle tarjottavaa? Tuskin mitään ihmeellistä. Älä mene lankaan.

      • Anonyymi00028

        Ei varmaan mitään, mut halu saada rakkautta tai läheisyyttä tekee meist miehist sokeita. Onneks on hyviiki naisii. Älä sokaistu valheist.


    • Anonyymi

      Mulla oli joku aika sit yks punapää. Ehkä tää sama jopa.. Samalta kuulostaa. Ehkä näitä riittää. Vähän aikaa meni ja totuus alkoi tulla pintaan. Sen kauneus ja älykkyys oli vaan meikkiä ja esitystä. Hyllyvä, keskivastalolihava ja itsekäs se oikeasti oli, kun totuus paljastui. Nolottaa vaan, aikuinen mies, enkä tajunnut heti sitä esitystä.

    • Anonyymi

      Tiedän vastaavan punapään, useita miehiä kierrossa, pääosin varattuja ja kovin salaista toimintaa. Exänsä taisi vaihtaa nuorempaan ja näppärämpään pakettiin. Katkeruus paistaa kauas.

    • Anonyymi

      Oi että kuinka ihanasti sanottu..........

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      86
      2483
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1321
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      101
      750
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe