F-35-hävittäjähankinnan valuuttakursseista aiheutuvien kustannusten ennakoidaan paisuvan 850 miljoonalla eurolla jos tuo ei ole riittävä syy kauppojen perumiselle niin mikä sitten taasko Idiootit olleet kauppoja tekemässä kyllä loppuhinnan pitää olla heti selvillä
Siis miten voidaan ostaa jos ei tiedetä loppusummaa
Anonyymi-ap
8118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kaupat voi peruuttaa jos hinta muuttuu mutta jos tosiaan Suomen taidokkaat neuvottelijat sopineet sopimuksen että hinta voi olla mikä vaan
Ei poijjat näin kauppasotaa käydä, mennäänpäs valuuttakurssien yli että heilahtaa.
Trumpin yksi päätarkoitus on heikentää dollarin kurssia, jotta amerikkalaiset tuotteet olisivat kilpailukykyisiä ulkomailla.
Suomikin markka-aikana aina tarpeen mukaan devalvoi markkaansa kilpailukykynsä parantamiseksi, jos ay-järjestöt olivat lakkoilleet ylisuuret palkankorotukset.
Kun dollarin kurssi laskee, F-35 hävittäjät tulevat halvemmiksi euroissa. Samalla euromäärällä saadaan siis enemmän hävittäjiä eli Trump lahjoittaa Suomelle lisää F-35 hävittäjiä.
Trumpin yksi päätarkoitus on heikentää dollarin kurssia, jotta amerikkalaiset tuotteet olisivat kilpailukykyisiä ulkomailla.
Näinhän tuoki mennööpi.
Suomikin markka-aikana aina tarpeen mukaan devalvoi markkaansa kilpailukykynsä parantamiseksi, jos ay-järjestöt olivat lakkoilleet ylisuuret palkankorotukset.
Kulla. Sama periaate, käytös par'aikaa
Vaan.. Kun USD sulaa, ni kaipsse EUR:kin heittää heittääpi snadit lipat, ees. Siks oltais tarttettu rinnakkaisvaluutaks markkatakas-hanke, muttei osattu ko.sta täsmäajoittaa joten harakoille män seKIN.
Ei voi mtn.
Nytte sitte alkavat nuoki sotaa lietsoa.. ihan ku Suomen sodanlietsonta ei olisi ollut jo enemmänki ku tarpeeksi.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2b161eaf-6b57-442d-9f4f-f1240f4e02aa
Noh. Tukholman Profetiaa ja sitä rataa
Koppakoppakoppakuoriainen, koppakoppakoppakuoriaaineeeen:
https://suchen.mobile.de/fahrzeuge/details.html?id=419689862&dam=false&isSearchRequest=true&od=down&ref=srp&refId=1346afb5-ea61-d5ec-9b37-b01a55fd6cec&s=Car&sb=p&searchId=1346afb5-ea61-d5ec-9b37-b01a55fd6cec&vc=Car
Huikeeta!
Ella Ja Aleksi — MC Koppakuoriainen
;D
Millainen sitten onkaan tehty sopimus hävittäjäkaupoista? Onko määritelty dollarin kurssi, johon hinta on sidottu?
Tämän suuruiset kaupat eivät ole nappikauppaa. Tilausta ei voi noin vain muuttaa suuremmaksi, se vie aikaa.
Ei Trump ole hölmö, kyllä hän pitää maansa edut kirkkaana mielessä.
Miten taas on onnistuttu Tuppuroimaan? Ensinnäkin dollarihan halpenee eikä kallistu, lensikoiden hinnan pitäisi euroon nähden laskea eikä nousta. Ja ei kai koneissa niin paljoa Eurooppalaisia tuontiosia käytetä että tulleilla niihin vaikutusta olisi?
Voi olla tuollaistakin siel sun tuol.
Mutta kumpi näist seuraavist on kovempi, kumpi vaiko kampi:
https://suchen.mobile.de/fahrzeuge/details.html?id=421542565&dam=false&isSearchRequest=true&od=down&pageNumber=7&ref=srp&refId=cb62e69d-da52-4284-7121-7ee7d7d91b38&s=Car&sb=p&searchId=cb62e69d-da52-4284-7121-7ee7d7d91b38&vc=Car
vs.
https://suchen.mobile.de/fahrzeuge/details.html?id=378584942&dam=false&isSearchRequest=true&od=down&pageNumber=6&ref=srp&refId=7e09fcaa-6b14-28c9-3c23-323090373609&s=Car&sb=p&searchId=7e09fcaa-6b14-28c9-3c23-323090373609&vc=Car
Rahaa on. Terv Antti ja Sanna SDP stä.