Somaliäidit eivät siis halua, että heidän lapsensa sopeutuu ja suomalaistuu

tämä kävi hyvin ilmi hesarin haastattelussa. Eikä hesari tietenkään kyseenalaista lainkaan somaliäitien sanomisia, vaikka olisi pitänyt. Olisi esim. pitänyt kysyä, että eikö lasten pitäisi suomalaistua kun täällä asuvat?

Nämä äidit eivät siis halua viedä lapsiaan päiväkotiin, koska pelkäävät heidän suomalaistuvan siellä. Äidit eivät halua lastensa sopeutuvan, sehän tässä käy ilmi.

"Tärkeänä pidetään oman äidinkielen, somalikulttuurin ja islaminuskon opetusta lapsille." Niinpä, muslimilapsille aletaan takoa islamia päähän jo 3-4 vuotiaina, teini-ikään tullessaan he ovat jo täysin aivopestyjä.

"Yksi äideistä kuvailee huolta lapsen ”suomalaistumisesta” päiväkodissa seuraavasti:

”Koen, että lapseni ovat enemmän suomalaisia kuin somalialaisia. He näyttävät
ulkoisesti somaleilta, mutta ovat sisältä suomalaisia. Se sattuu. Olen nähnyt hirveästi vaivaa heidän identiteettinsä eteen ja yritän aina selittää heidän juuristaan, mutta se ei tunnu tepsivän.”

Että sellasta.
1821176
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 182

Vanhimmat

Suomi ei ole Somalia.

1Äänestä
  • somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Äänestä

  • hesasta tulossa....

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Toivottavasti!
    Pahoin pelkään, ettei niin käykään…

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Päinvastoin. Ikävä kyllä.

    Äänestä

  • Rajat on auki. Suomesta voi lähteä pois vaikka heti. Hyvää matkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Hyvä olis.

    Äänestä

  • Hesa alkaa oleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Rajat on auki. Suomesta voi lähteä pois vaikka heti. Hyvää matkaa.

    Ilmainen raha pitää somalit täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Kyllä ne jää tänne eläteiksi, kun huomaavat että kela maksaa kaiken jonka vain ilkeävät pyytää ja saavat vapaasti tehdä rikoksia ja suomen poliisi suojelee heitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Rajat on auki. Suomesta voi lähteä pois vaikka heti. Hyvää matkaa.

    Ne mihinkään lähde.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Ei ne lähe kun täältä saa ilmaista rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Toivottavasti!
    Pahoin pelkään, ettei niin käykään…

    huumeista saa täällä paremman hinnan kuin Ruotsissa

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Voi olla myöhäistä. Jos joutunut rikostenpoluille.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ilmainen raha pitää somalit täällä.

    Kela houkuttaa
    Hallituksen pitää saksia houkutteita.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Jos eivät halua oppia elämään Suomessa kansalaisten tavoin, voivat lähteä alta aika yksikön takaisin sinne kotimaahansa. Mitä ihmettä he täällä tekevät, kun eivät ole kiinnostuneita edes oppimaan kunnolla maan kieltä.

    Kyllä sosiaaliturva kelpaa kevyesti, mutta se ei tunnu näitä matkaajia velvoittavan mihinkään!!

    Mustia ei tänne pidä ottaa enää ollenkaan! On valkolaisiakin pakolaisia, jotka turvaa tarvitsevat. Loisijoita emme tänne tarvitse!

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ilmainen raha pitää somalit täällä.

    Niin juuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Ilmainen raha pitää somalit täällä.

    Ei mikään muu.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    Jos eivät halua oppia elämään Suomessa kansalaisten tavoin, voivat lähteä alta aika yksikön takaisin sinne kotimaahansa. Mitä ihmettä he täällä tekevät, kun eivät ole kiinnostuneita edes oppimaan kunnolla maan kieltä.

    Kyllä sosiaaliturva kelpaa kevyesti, mutta se ei tunnu näitä matkaajia velvoittavan mihinkään!!

    Mustia ei tänne pidä ottaa enää ollenkaan! On valkolaisiakin pakolaisia, jotka turvaa tarvitsevat. Loisijoita emme tänne tarvitse!

    Kristittyjä pitäisi ottaa.

    Äänestä

  • Itä-hesasta on tulossa.

    Äänestä

  • Itis on.

    Äänestä

  • Osittain on.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Kyllä ne jää tänne eläteiksi, kun huomaavat että kela maksaa kaiken jonka vain ilkeävät pyytää ja saavat vapaasti tehdä rikoksia ja suomen poliisi suojelee heitä.

    Nämä nykyiset maahanmuuttajat voisivat ottaa oppia Tataareista? Heillä on tiivis yhteisö, moskeija keskellä Helsinkiä joka on itse maksettu ja liiketiloja Fredalla. Kuitenkin elävät Suomessa normien ja maan lakien mukaan? Kysymys kuuluu onko nykyisin matut tyhmempiä kun eivät pysty siihen? Jos eivät halua niin sitten toimitaan kuten aikanaan Espanjassa kun maurit karkoitettiin?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Eivät lähde.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Täällä ei jätesäkkejä kaivata sanoi Purra.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    somali lapset lähtee pois suomesta kuin aikuistuvat ja tulevat järkiinsä,

    Eivät todellakaan lähde, tule katsomaan pääkaupunkiseudun katukuvaa.

    Äänestä

  • Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden.

    Äänestä

Romaneilla on huono näkö ja lukutaito(kin), koska parkkeeraavat vanhusten ja invalidien paikoille.
Muistikin huono kun unohtavat maksaa hyllyistä kahmitut tavarat.
Tulee vissiin haavoja sormiin, koska terä-aseita taskuissa.

Usko kuulema pelastaa heti samana päivänä rikoksien jälkeen vaikka uskovilla romaneillakin terä-aseet mukana..

Äänestä
  • rupusakkia.

    Äänestä

  • Tänään liputetaan heille jotka parkkeeraavat invalidi paikalle väärin perustein.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tänään liputetaan heille jotka parkkeeraavat invalidi paikalle väärin perustein.

    Typerää.

    Äänestä

  • Olet ymmärtänyt väärin.
    Ei pidä yleistää.

    Äänestä

  • Ruotsistakin on romaneita muuttanut Suomeen?? Minkähän vuoksi?? Onko täällä paremmat sosiaaliedut kuin Ruotsissa, kun tänne työntyvät!!????????

    Äänestä

On aika palata noiden kotiin kun sieläl ei isomin sodita. Paluuhalukkuutta on syytä vahvistaa.

Äänestä
  • Paluu juurilleen

    Äänestä

  • Kun ne ei lähde.

    Äänestä

  • Juupa juu. Tulevat tänne turvapaikkaa hakemaan ja sitten menevät entiseen kotimaahansa lomailemaan muutamaksi viikoksi. Kuten tässä Lumon vuokratalossa itäisessä Helsingissä. Miten on mahdollista?

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juupa juu. Tulevat tänne turvapaikkaa hakemaan ja sitten menevät entiseen kotimaahansa lomailemaan muutamaksi viikoksi. Kuten tässä Lumon vuokratalossa itäisessä Helsingissä. Miten on mahdollista?

    Näin ne tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kun ne ei lähde.

    Somaliassa ei ole kelaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juupa juu. Tulevat tänne turvapaikkaa hakemaan ja sitten menevät entiseen kotimaahansa lomailemaan muutamaksi viikoksi. Kuten tässä Lumon vuokratalossa itäisessä Helsingissä. Miten on mahdollista?

    Siten se on mahdollista, että ruokaa riittää! Etkö huomaa?!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Juupa juu. Tulevat tänne turvapaikkaa hakemaan ja sitten menevät entiseen kotimaahansa lomailemaan muutamaksi viikoksi. Kuten tässä Lumon vuokratalossa itäisessä Helsingissä. Miten on mahdollista?

    Ehdottomasti pitäisi palauttaa kotimaihinsa kaikki sellaiset, jotka eivät ansaitse leipäänsä, vaan kaiken aikaa ovat sosiaaliluukulla hakemassa rahaa elääkseen ja lähettääkseen kotimaihinsa rahaa!!

    Mitenkä sellaisetkin hunnutetut naiset, jotka ovat aivan ummessa, silmät vain heikosti näkyvät, yleensäkään pystyvät leipänsä hankkimaan Suomessa?? Ovatko he tulleet ikuisesti elättämään itseään Suomen sosiaaliturvalla?????

    Äänestä

  • Tanskahan palautti somaleja maastaan! Voisimmeko mekin tyytymättömät perheet palauttaa, jotka eivät halua lastensa suomalaistuvan maan tavoille!

    Jos ei maan tavat kelpaa, niin on parasta mennä sinne kotiseuduilleen! Eihän noita somaliäitejä edes kiinnosta oppia suomen kieltä ja niin lastenkin kielitaito säilyy heikonlaisina.

    Jos siellä Somaliassa ei enää sodita, kuten siltä vaikuttaa, niin voisivat palatakin jo kotimaahansa! Ei olisi ongelmia sopeutumisessa!

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Näin ne tekee.

    Elatusrahat pois, jos niillä matkustellaan Somaliaan tai sitten matkarahat kouraan, että saavat muuttaa takaisin sinne kokonaan! Paluuta ei ole!

    Äänestä

Juu mutta sompuille kelpaa mm. Mäkkärin sapuskat ja naiset ovat tosi lihavia.

Äänestä
  • Maksaako he sosiaaliluukun tositteilla ostoksensa Mäkkärissä??

    Äänestä

Tehköön tämä hallitus saman päätöksen kuin Tanskan demarit:

Jos pakolainen käy kotimaassa, takaisin ei ole tulemista.
Koska silloin ktimaa on turvallinen.

Eläköön Tanskan Demarit!

Äänestä
  • Loistavaa!

    Äänestä

  • Tanskassa on hyvät demarit.

    Äänestä

  • Onko totta? Jos, niin hienoa tanskalaisille

    Äänestä

  • Niinhän täällä Suomessa, somalit saavat turvapaikan ja sitten lennetään turvattomaan somaliaan lomailemaan joskus ihan pariksi kuukaudeksi!!!! Ja sitten takaisin samaan vuokra-asuntoon. Kukakohan sen vuokran maksaa?

    Äänestä

  • Mutta Suomen demarit vastustaa.

    Äänestä

  • Jätte bra!

    Äänestä

  • Mahtava päätös!!!

    Hallituksen pyrittävä samaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Niinhän täällä Suomessa, somalit saavat turvapaikan ja sitten lennetään turvattomaan somaliaan lomailemaan joskus ihan pariksi kuukaudeksi!!!! Ja sitten takaisin samaan vuokra-asuntoon. Kukakohan sen vuokran maksaa?

    Tuo on totta.
    Osa perheestä pitkiäkin aikoja Somaliassa.

    Äänestä

  • Juuri niin!! Kaikki voivat palata jo takaisin, varsinkin sellaiset, jotka eivät halua sopeutua yhteiskuntaan oppimalla kielen ja hankkimalla leipänsä työnteolla!

    Mitä ihmettä he täällä tekevät, jos eivät halua integroitua Suomeen kunnolla!

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Onko totta? Jos, niin hienoa tanskalaisille

    Meillä Tanskan malli otettava käytäntöön!! Somaliassahan on suomenkielinen presidentti, joten voivat hyvin kaikki palata sinne, koska presidenttikin pystyy elämään siellä!

    Säästäisimme paljon sosiaaliturvamaksuissa!

    Äänestä

Pakkopalautukset käyttöön vaan.

Äänestä
  • Jep.

    Äänestä

  • Samaa mieltä on leijona kun hyeenat ym. tulee samalle haaskalle.

    Äänestä

Suomi tarjonnut heille turvan ja asuinpaikan, mutta eivät halua suomalaistua? Aikamoisen kiittämätöntä.

Äänestä
  • Nimenomaan.

    Äänestä

  • Ja sitten menevät turvattomaan entisen kotimaahansa lomailemaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ja sitten menevät turvattomaan entisen kotimaahansa lomailemaan!

    Huijareitahan ne onkin.

    Äänestä

Pois vaan Suomesta.

Äänestä
  • Ja sinä mätät ruokaa. Sen huomaa käyttämästäsi "vaan" sanasta.

    Äänestä

Mikseivät sitten lähde takaisin somppulaan?

Äänestä
  • Siellä ei saa ilmaista rahaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Siellä ei saa ilmaista rahaa.

    Juuri se on se ongelma.

    Äänestä

Ja näitä Li Andersson sitten pitää suomalaisina.

Äänestä
  • Tai Virta.

    Äänestä

somalit pitää piestä ja lähettää omaan maahansa. Niistä ei ole kuin pelkkää harmia ja saa.....nallista rahan menoa.

Äänestä
  • Olis hyvä....

    Äänestä

Mitä nuo rätteihin kietoutuneet isoperseiset akat täällä Suomessa yleensä tekevät. Muuttakoot kakara laumansa kanssa takaisin somaliaan.

Äänestä
  • Ei ne halua.

    Äänestä

Yksikin jonkin aikaa jo Suomessa asunut nuorehko kaapumusu valitti youtube-videolla rasismista ja että Suomessa on liian vaaleita ihmisiä eikä tummia muslimeita kuin hän että tuntuisi kotoisalta. Meren rannalla jossain pk-seudulla liotteli jalkojaan musta kaapu päällä ja ei varmasti ollut kelan ohella tietoakaan mistään omatoimisesta toimeentulosta maassamme.

Äänestä
  • Tämä tapaus oli arabitaustainen mutta toinen tapaus oli kun kaavutetut somalilukiotytöt valitti kirjastossa toisileen samaa että on kuulemma suomalaiset liian vaaleita ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tämä tapaus oli arabitaustainen mutta toinen tapaus oli kun kaavutetut somalilukiotytöt valitti kirjastossa toisileen samaa että on kuulemma suomalaiset liian vaaleita ihmisiä.

    Ne on rasseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tämä tapaus oli arabitaustainen mutta toinen tapaus oli kun kaavutetut somalilukiotytöt valitti kirjastossa toisileen samaa että on kuulemma suomalaiset liian vaaleita ihmisiä.

    Olen osin samaa mieltä. Suomalaiset on yks vaaleimpia ihmisiä mitä on, enkä pidä näystä rannalla makaavista, jotka on ruskettamassa itseään. Mutta mustistakaan en pidä.

    Äänestä

Lentoja Somaliaan, toimeen hallitus

Äänestä
  • Sinnehän ne lentävät lomailemaan "omilla" rahoillaan.

    Äänestä

  • Trumpin tapaan palauttamaan vaan kaikki loisijat Suomesta! Saadaan paljon säästöjä aikaan!
    Varsinkin, kun he eivät halua sopeutua täysin suomalaiseen yhteiskuntaan, niin parempi olisi palauttaa heidät lentokoneella kuten Trumpkin tekee ylimääräisille ihmisille!!

    Äänestä

Eheytyshoitoon.
Maaseudulla paljon lakkautettuja sairaaloita.

Äänestä

Eihän kukaan täysijärkinen halua heidän suomalaistuvan!

Äänestä

No se on kyllä nähty.

Äänestä

Yksi lysti.

Äänestä

Työssä käymättömät somalit palautettava Somaliaan joka turvallinen maa

Äänestä

Miten wokefeministi selittää tämän:

Somalinainen on yksinhuoltaja, joka saa somalivauvan säännöllisesti joka vuosi!

Äänestä
  • Think about it!!
    Eräs tanskalainen imaami sanoi, että länsimaat voisivat pelastaa itsensä moniavioisuudella, ja hän lisäsi: "mutta tiedän, että sitä he eivät tee".

    Missä on päätetty valkoisen rodun hävittämisestä? Ei ole päätetty muslimien keskuudessa!

    Äänestä

Ulos maasta ne pitäis saada.

Äänestä
  • Missä somppu ,siellä burkan pesijä uimalassa.

    Äänestä

Henkilön pitää vaan asettua ja sopeutua. Mitään muuta kotoutumisessa ei vaadita.

Oman kulttuurin pitäminen kuuluu ilmaisunvapauteen.

Äänestä

ejl' kittgi jsööoilsem mkigtigt Roolla Åiedalomj mpom 0 kilometriä kuokkkimaan suoa siddwn wnai vuosikymmenellä ulee palkka kaksi hernettä nahanräyrreksi jälkwwnpäin...

laskuvarjojojääkäeinkin kuukauaipalkkana xuoswaaa jalostahan 1 heerknwkwirropu

Äänestä
  • Sit sammuit?

    Äänestä

  • Lieneekö koulunsa käynyt tuo kirjoittaja, mutta ei kyllä ole oppinut suomen kieltä alkuunkaan!
    Koettaa sopertaa jotain, josta ei juuri selvää saa.

    Tuollaiset pitäisin todella palauttaa kotimaahansa, jos ei tuon paremmin suomen kieli suju edes kirjoittaessa!

    Surkeaa!! Ovatko he älykääpiöitä, kun eivät opi normaaliin tapaan maan tapoja ja kieltä????

    Äänestä

Me punavihreät olemme samaa mieltä, ei niiden tarvitse sopeutua.

Äänestä

Hyvä avaus, ylös.

Äänestä
  • Juurikin näin.

    Äänestä

Ei auta demareiden lisärahat noille kun tahtoa ei ole oppia

Äänestä

Ja jos ei sopeudu niin ulos maasta ! En tajua tätä palvelujen tuottamista somppukielellä sillä meillä on virallisena kielenä suomi ja ruotsi. Yle tuottaa säästöistä huolimatta somialiankielistä uutistuubaa ja lopettaa suosittuja suomalaisia ohjelmia.

Äänestä

Kukapa lapsestaan persua haluaisi. Eivät ihmiset sen takia tänne kehitysmaista muuta.

Äänestä
  • Olet siis sitä mieltä, että kannattaa olla mikä hyvänsä muu, paitsi kantasuomalainen tai kantavenäläinen tms?

    Äänestä

  • Siinäpä taas tämä typerys, joka ei voi olla kirjoittelematta "persuista" joka aukeamalla! Lienee hänelle pakkomielle nuo "persut"!! Tuo ei jää kyllä keltään huomamatta! On kaikkein typerin kannanotto näillä aukeamilla!!

    Äänestä

Aika ymmärrettävää. Suomalaispariskunta jos joutus pakon takia asumaan somaliaan.
Niin tuskinpa haluaisi että niiden lapsista kehittyy tyypillisiä somaleita.

Tuosta voidaan tietysti vääntää loputtomasti onko somalikulttuuri sellaista paskaa että sen säilyttämisessä ei ole mitään mieltä.

Äänestä
  • Tuokin tapa että somalit vähän silppoo tyttölapsia niin aika pientä Länsimaiden vouhotukseen nähden. Täällähän saatetaan koko tavara leikata pois ja duunata kulli tilalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Tuokin tapa että somalit vähän silppoo tyttölapsia niin aika pientä Länsimaiden vouhotukseen nähden. Täällähän saatetaan koko tavara leikata pois ja duunata kulli tilalle.

    BTW! Ensimmäinen kerta, kun näen jonkun vertaavan noit asioita keskenään! Älykkyys kohonnut tjsp?! Kiitos!

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Tuokin tapa että somalit vähän silppoo tyttölapsia niin aika pientä Länsimaiden vouhotukseen nähden. Täällähän saatetaan koko tavara leikata pois ja duunata kulli tilalle.

    Voi tuota kirjotusta, joka vähelsyy tyttölasten käsimyksiä tuon sukupuolisuutensa takia!Typeryyden ja alkukantaisuuden esiin tuominen on todella ärsyttävää!

    Nuo Miehet, jotka haluaa muuttua naiseksi, se on heidän oma tahtonsa tai toisin päin, jos naiset haluavat olla miehiä, se lienee heillä jonkinlainn synnynnäinen pakko, mutta että lapsia aletaan pieninä repimään, se on alkukantaisuuden ja sivistymättömyyden osoitus!

    Sellainen ei Suomessa ole sallittua! Muslimit voivat pysyä kotimaassaan, jos haluavat moista alkukantaisuuta harrastaa!!!!

    Äänestä

Sattuuko tukien nostaminen ja kela goldin vinguttaminen? Minuun sattuu.

Äänestä
  • No mikset muuta Venäjälle?! Valkoisten ihmisten ja kristinuskon viimeinen linnake!

    Äänestä

No niin, sit vauhdilla vittuun täältä. Kukaan ei voi pakottaa olemaan. Sosiaalituet ja -oikeudet poikki ja säästyneillä rahoilla yksisuuntainen lippu mombasaan tai mistä herrasväki onkaan saapunut. Tänne ei tarvitse jäädä, kenellekään ei jää ikävä.

Äänestä

Somaliäidit kantavat vastuunsa Suomen huoltotaseesta jopa yksinhuoltajinakin.

Sopisi persujenkin ottaa mallia.

Äänestä

Mämminsyöntiä, mölkyn peluuta ja jäänmurtajien rakennustaitoa pitäisi alkaa opetella jo päiväkodissa.

Äänestä
  • Kari Tapiota pitäisi kuunnella jo pilttinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Kari Tapiota pitäisi kuunnella jo pilttinä.

    Kummassakin tapauksessa: ei kiitos. Ihminen käy omalle tielleen oman luonteensa perusteella.

    Äänestä

Kuka äiti uskaltaisi laittaa lapsiaan vihamielisten joukkoon, pikkuisia? Pelko on aiheellista, jos äiti kauppareissullaan törmää ihmisiin, jotka huutelevat ja sylkevät päälle?

Lapsella on monta vaaraa, jos iho on erivärinen Suomessa!Kaikki äidit haluavat pitää lapsensa turvassa.

Äänestä
  • Kyse ei ole eri ihonväristä, koska muuten ruskettuneita suomalaisiakin pitäisi syrjiä, vaan todellisesta vaarasta älykkyysosamäärän vähäisyyden takia, ja sen siirtymisen vaarasta valkoisen ja mustan jälkeläiselle!

    Äänestä

Sivistymätön aloitus. Äidinkieli, kulttuuri ja uskonto ovat ihmisoikeuksia. Niillä on suuri merkitys lapsen identiteetin ja kehityksen kannalta.

Olen asunut ulkomailla 30 vuotta. Yksikään ulkomailla asuva suomalainen ei ole hylännyt äidinkieltään tai suomalaista kulttuuria, eikä kukaan ei ole sitä heiltä edes vaatinut.

Sopeutuminen ei ole oman kielen ja kulttuurin hylkäämistä, vaan on omannäköistä elämää uudessa ympäristössä.

Äänestä

Ulos maasta vaan somalit.

Äänestä
  • Lauseesi viestii yltäkylläisestä elämästäs. Se, jolla on todellinen hätä, ei käytä sanaa "vaan".

    Äänestä

Jos eivät sitä halua, niin he sotivat Jumalaa ja Tooraa vastaan, jossa lukee, että isääsi ja äitiäsi (viisaampia) pitää sinun kunnioittaman.
Mutta kuten Jeesuksen kerrotaan sanoneen, että joka ei vihaa sukulaisiaan ja koko elämäänsä, ei ole hänelle sopiva oppilas, tarkoittaa sitä, että ihmisen on omattava halua uudistua. Mitä vanhemmat voi opettaa, paitsi perinteitä, elleivät ole oppineet jotain uutta?

Äänestä

Eivätkä somali äidit haluu töihin kun saavat paremman arvostuksen kotona🤔 ei tartte osallistuu yhteiskuntaan!!!

Äänestä
  • Mikä puolue?

    Äänestä

  • Anonyymi00114 kirjoitti:

    Mikä puolue?

    Kokkoomus näköjään...

    Äänestä

  • Jos olet sitä mieltä, niin sinunkin on paras muuttaa vaikka Venäjälle! Tuskin se on sen puhtaampi, päin vastoin, taitaa olla todella vielä huonommassa kunnossa kuin Suomi konsaan!

    Jos Suomi on mielestäsi saastunut maa, niin täällähän ei ole pakko asua. Rajat ovat auki, muuta sinne, missä katsot löytäväsi saasteettoman maan!!

    Äänestä

Pois vaan tuollaiset Suomesta.

Äänestä

Somalia on kutsunut kansalaisiaan takaisin Somaliaan, rakentamaan maataan.
Mikseivät palaa?

Palaaminen olisi lastenkin etu. Täällä niiden tulevaisuus tuhoutuu jengeussä, päihteissä jne

Eikö vanhemmat ajattele lapsen etua?

Kotimaa, esi-isien maa. On se jossa saa rauhan.

Äänestä

Jos somaliäitien lapsien ampuminen olisi lähijunissa laillista niin tuo saattaisi lisätä somaliäitien halua muuttaa takaisin somaliaan.

Äänestä

Ne loukkaantuu ja uhriutuu jos joku sanoo go home....

Ehkä paremmin menis perille, jos kela edut saksittais olemattomiin.

Äänestä
  • Se varman olisikin tehokas keino ja ihmettelen, miksi perussuomalaiset hallituksessa eivät käytä tuota konstia???
    Kaikki korvaukset minimiin, niin eiköhän heille tulisi halu lähteä alkuperäisiin maihinsa!!

    Äänestä

Ne pitäis laittaa takas kotimaahan.

Äänestä

Kaiken huippu että SDP ja muu vihervasemmistoa haluaa lisää tulkkeja Somaleille

Äänestä

Somali äidit haluavat kalliita tulkkeja. Kohta varmaan jokaisessa perheessä pitää olla oma tulkki

Äänestä
  • Heille ei pidä järjestää mitään tulkkeja. Ainostaan suomen kielen kursseja eikä pidä päästää pois kursseilta ennen kuin osaavat puhua ja kirjoittaa maan kieltä!!!!!

    Äänestä

Riittääkö sompulla äly?

Äänestä

Hyvä että kertoivat tuonkin.

Äänestä

Ja näitäkin perkleitä (somaleita) suomessa jl yli 12 000.

Äänestä

Islam menee kaiken muun edelle.

Äänestä

Ei muslimi ikinä kotoudu. Mihin nää muslimit pitäisi eristää, ettei niiden kanssa joutuisi missään tekemisiin? Olisiko Antarktis sopiva näille loiseliöille?

Äänestä

Muslimien tavoite on maailmassa 1 kalifaatti jonka alle kaikki pakotetaan ja ne jotka ei alistu hävitetään

Äänestä

2015 pakolaisaalto oli muslimien juoni jota rahoitti rikkaat arabimaat. Kun kaikkiin esimerkiksi Euroopan maihin istutetaan miljoonia muslimeita, eräänä päivänä nuo synnytyskoneet ovat vallassa.

Äänestä

Somppuäidit haluaa rahaa mutta eivät halua tehdä töitä, oliko yllätys?

Äänestä
  • Päivä on heti pilalla kun näkee läskisen somalimuijan lyllertävän kaupungilla.

    Äänestä

Tällainen on totuus.

Äänestä

Hieno avaus.

Äänestä

Kaapumuijat suomen kielen ja kulttuurin tunneille.Kun heille selviäisi mitä oikeuksia heilläkin olisi,lentäis kaavut nurkkaan.Eihän ne voi tietää meidän systeemistä mitään,kun eivät ymmärrä kieltäkään

Äänestä

Olisi päivä heti pilalla jos joutuisi katselemaan ja KUUNTELEMAAN matumölinää samassa talossa ja asuinseudulla.
Toiset joista en pidä lainkaan, ovat vasemmiston tatuoidut ainehörhöt sekä ro manit.

huhhuh!

Äänestä

Aloittaja on kertonut oleellisen, sopii miettiä mikä on Suomi vaikkapa vuonna 2050 ?

Keskisarjan ja monen muun kriitikon puheistakin voi ottaa sen oleellisen, siinä on totuus nykyisyydestä ja huononevasta tulevaisuudestamme.

Äänestä

Ihan normaalia niiltä.

Äänestä

Ylös vaan.

Äänestä

Näiden on poistuttava maasta ,jos ei perhettä elätä.

1Äänestä

Siinä se totuus tuli ilmi.

1Äänestä

Ei ne somali äidit muuta voi. Sanoo jotain väärin. kurkku vedetään auki.

1Äänestä

Länsimaisen kulttuurin vihaaminen sisältyy kasvatukseen.

1Äänestä

Ettei totuus unohdu.

1Äänestä

Rupusakkia täysin.

1Äänestä

Nyt on siis faktaa.

Äänestä

Suvaitkaa ihanaa

Äänestä

Hetkinen... eikö meillä ole tuputettu kristinuskonharhaa päiväkodeissa ja kouluissa ihan samalla tavalla. Tältä osin asiat paranevat pikkuhiljaa onneksi.

Äänestä
  • Kohta on pääsiäinen. Näin meillä täällä lännessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00185 kirjoitti:

    Kohta on pääsiäinen. Näin meillä täällä lännessä.

    Trullin aika tulla esiin. Lähden tästä valmistautumaan noitasapattiin Kyöpelinvuorella. Heil Satan!

    Äänestä

  • Ei kyllä ole mitään samaa verrattuna noiden islamistien harrastamaan touhuun.
    Taas huomaa miten huonot yleistiedot sinulla on.

    Äänestä

Somaleista koituu vaan ongelmia.

Äänestä

Milloin somalitytöt pakotettiin käyttämään mustia kaapuja, ei niin ollut vielä vuonna 2000-luvun alussa?

Äänestä

On liikkeellä huhu
jonka mukaan demarit yllyttävät mamuja kanta- suomalaisia vastaan.

En ihmettele yhtään, jos tämä pitää paikkaansa.
Amerikassa sosialistit tekevät juuri näin.
Todistetusti.

Äänestä
  • Persujen persuksista pyörähtelee jos jonkinlaisia haisevia huhuja ilmoille kun paha ummetus iskee päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00193 kirjoitti:

    Persujen persuksista pyörähtelee jos jonkinlaisia haisevia huhuja ilmoille kun paha ummetus iskee päälle.

    Vasu juttelee jälleen navanalusjuttuja.
    Hän menee aina siitä
    missä rima on matalimmillaan.
    Sdp

    Äänestä

  • Anonyymi00194 kirjoitti:

    Vasu juttelee jälleen navanalusjuttuja.
    Hän menee aina siitä
    missä rima on matalimmillaan.
    Sdp

    Hallituskumppani on kutsunut sitä matolle paskomisksikin.

    Äänestä

Somalikulttuurissa on oppi, ettei suomalaistumista sallita lapsille. Jos lapsi osoittaa suomalaisen kulttuurin ja arvomaailman omaksumisen merkkejä, niin se lähetetään Somaliaan Al-Shabaabin leirille, jossa siitä kasvatetaan oikein kunnon jihadisti.

Tästä syystä somalialaiset eivät suomalaistu. Mutta Helsinki sensijaan vähitellen Somaliasoituu. Syntyy alueita, jotka alkavat muistuttaa leveysasteelle ominaista kasvillisuutta lukuunottamatta Somaliaa.

Mutta tätähän on haluttu ja pyydetty, eikä se ole keneltäkään pois, saati haittaa ketään.

1Äänestä
  • Ei tainut olla montaakaan somalia hyppimässä mantan ympärillä paidatta tai rintaliivisillään eilen.

    Äänestä

  • Anonyymi00192 kirjoitti:

    Ei tainut olla montaakaan somalia hyppimässä mantan ympärillä paidatta tai rintaliivisillään eilen.

    Se onkin meidän kulttuuriin kuuluvaa hauskanpitoa,ei somaleiden jotka hikoilevat kaapujensa alla helteellä

    Äänestä

  • Ei tuossa nimiä mainita ja kalpeakätinen tekijä. Ei liittyneet otsikkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Ei tuossa nimiä mainita ja kalpeakätinen tekijä. Ei liittyneet otsikkoon.

    Ei ole "kalpeakätinen "
    Turha selitellä ja valkopestä sdp.

    Äänestä

  • Anonyymi00199 kirjoitti:

    Ei ole "kalpeakätinen "
    Turha selitellä ja valkopestä sdp.

    Yhdessä hupparikuvassa kädet kalpeat kuin kakittut eikä mitään nimiä mainita, joka viitaisi somaleihin, mihin taas otsikkosi viittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00198 kirjoitti:

    Ei tuossa nimiä mainita ja kalpeakätinen tekijä. Ei liittyneet otsikkoon.

    Varmuudella ei voi tietää. Nimi voisi antaa osviittaa, sitten kun tuomiosta tulee julkinen.

    Oikeussalikuvissa on kovasti yleistynyt ns "whiteshoppaus". Eli naamioituneen rikollisen esiinpilkahtavan ihokaistaleen photoshoppaaminen erityisen vaaleaksi.

    Äänestä

Rydmanit korostaa suomalaista perinnettä ahdistella naisia!

Äänestä

Länsimaassa on syytä elää länsimaisittain. Jos länsimainen elämäntapa ei kiinnosta, niin länsimaa on väärä paikka olla.

Äänestä
  • Eipä nuo mitään kummallisempaa ole tehneet kuin ehkä pukeutuneet säädyllisemmin kuin kantikset eivätkä pahemmin ryypiskele pitkin mäkiä

    Äänestä

Anonyymi00205

Äänestä

Eipä unohdeta tätä.

Äänestä

Suvakeille sulattamista.

Äänestä

Jos ei halua lastensa suomalaistuvan,pitää muuttaa takaisin Somaliaan ja takoa siellä ideologiaa lapsiparkojen päähän.Miksi he ovat tulleet Suomeen jos se on niin kauheaa???Tuet ovat hyviä,tietysti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

tämä kävi hyvin ilmi hesarin haastattelussa. Eikä hesari tietenkään kyseenalaista lainkaan somaliäitien sanomisia, vaikka olisi pitänyt. Olisi esim. pitänyt kysyä, että eikö lasten pitäisi suomalaistua kun täällä asuvat?

Nämä äidit eivät siis halua viedä lapsiaan päiväkotiin, koska pelkäävät heidän suomalaistuvan siellä. Äidit eivät halua lastensa sopeutuvan, sehän tässä käy ilmi.

"Tärkeänä pidetään oman äidinkielen, somalikulttuurin ja islaminuskon opetusta lapsille." Niinpä, muslimilapsille aletaan takoa islamia päähän jo 3-4 vuotiaina, teini-ikään tullessaan he ovat jo täysin aivopestyjä.

"Yksi äideistä kuvailee huolta lapsen ”suomalaistumisesta” päiväkodissa seuraavasti:

”Koen, että lapseni ovat enemmän suomalaisia kuin somalialaisia. He näyttävät
ulkoisesti somaleilta, mutta ovat sisältä suomalaisia. Se sattuu. Olen nähnyt hirveästi vaivaa heidän identiteettinsä eteen ja yritän aina selittää heidän juuristaan, mutta se ei tunnu tepsivän.”

Että sellasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu