🔴 Enää ei jylise saarnastuolista sana synnistä, niin kuin suurten herätysten aikana. Ei tuomita juopottelua, kiroilua, homoutta, varastelua, huorintekemistä eikä mitään muutakaan. Hautajaisissakin papilla olisi mitä oivallisin mahdollisuus opettaa helvetin tulijärvestä, mutta ei, vainajan kerrotaan aina automaattisesti päässeen taivaaseen. Jokainen kastettu pääsee taivaaseen.
Se, mitä synnistä enää nykyään puhutaan, puhutaan naispapin lempeän äidillisellä otteella; että ainoat synnit ovat suvaitsemattomuus, homovastaisuus, rasismi, isänmaallisuus, jätteiden kierrättämättömyys ja luonnon turmeleminen ilmastonmuutoksella.
Synnistä ei saarnata, kaikki päästetään taivaaseen
47
299
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä synneistä pitää tietenkin puhua vaikka kaikki eivät sitä halua. Kuten fallostelu, sotarikokset, kansamurha sekä toinen toistensa herjaaminen.
Niiden sanominen synnyksi ei vain ole enää muotia, vaan nyt pitää syntiä suosia ja sitä puolustella.
Niillä mennään tänä päivänä.
Jälkijättöinen kuvittelee että jostain synnistä saarnattaisiin.- Anonyymi
Mitä on fallostelu? Suomen kielessä ei ole tällaista sanaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä on fallostelu? Suomen kielessä ei ole tällaista sanaa.
Tarkoittanee samaa kuin kikkelin mittailu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoittanee samaa kuin kikkelin mittailu.
Etkö ole koskaan mitannut erektoituneen peniksesi pituutta?
Ajattelit pärjätä mutulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ole koskaan mitannut erektoituneen peniksesi pituutta?
Ajattelit pärjätä mutulla.Naisella ei ole sellaista. Siitä erottaa naisen ja miehen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Naisella ei ole sellaista. Siitä erottaa naisen ja miehen.
Eikö aviopuoliso penis siis ole myös sinun?
Mies on hedelmöittävä ja nainen taas hedelmöittyvä, lisääntymiskyvyttömät mukaan lukien hedelmällisen iän ohittaneet, ovat siis mitä ilmeisimminkin sukupuolettomia tai muunsukupuolisia esim. mies/naisoletettuja.
- Anonyymi
Loppuiko aloittajan mainitsema synninteko saarnastuolista kuuluvaan jylinään?
Ei loppunut, synninteot jatkuivat kuin ennenkin.
Pitäisikö palata aikaan, jolloin kukaan ei uskaltanut tunnustaa syntejään?- Anonyymi
Yllättävänkin monen kohdalla loppui. Esim. Lapissa juopottelu väheni rajusti herätyssaarnojen seurauksena, ja muuallakin moni teki mielenmuutoksen eli parannuksen helmasynneistään. Parannuksen tekeminenhän on yksi kristinuskon perusasioista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllättävänkin monen kohdalla loppui. Esim. Lapissa juopottelu väheni rajusti herätyssaarnojen seurauksena, ja muuallakin moni teki mielenmuutoksen eli parannuksen helmasynneistään. Parannuksen tekeminenhän on yksi kristinuskon perusasioista.
Siltähän se äkkiseltään vaikutti joidenkin yksiloiden kohdalla siirtyessään julkisilta paikoilta kotijuopotteluun jolloin perheiden ongelmat kasvoivat.
Runsas alkoholin käyttö kuului olleen eräänkin väkevän herätyssaarnamiehen esimerkillinen tunnusmerkki. Anonyymi kirjoitti:
Yllättävänkin monen kohdalla loppui. Esim. Lapissa juopottelu väheni rajusti herätyssaarnojen seurauksena, ja muuallakin moni teki mielenmuutoksen eli parannuksen helmasynneistään. Parannuksen tekeminenhän on yksi kristinuskon perusasioista.
Joopa joo. Vai että juoppottelu väheni Lapissa? Oleppas hyvä ja osoita se tilasto, josta sinä tämän "tiedon" ongit. Ynnä että esim jokaisella aikakaudella, joka neljäs morsian on ollut maha pystyssä altarilla. Se on kiusallinen fakta, jota teidän hihhuleiden on turha kieltää.
Anonyymi kirjoitti:
Yllättävänkin monen kohdalla loppui. Esim. Lapissa juopottelu väheni rajusti herätyssaarnojen seurauksena, ja muuallakin moni teki mielenmuutoksen eli parannuksen helmasynneistään. Parannuksen tekeminenhän on yksi kristinuskon perusasioista.
Viinan kulutus väheni, ehdollisviinin lipitys kasvoi.🥖🍷😇❤️
- Anonyymi
Sekin on parempi kuin ettei edes itse näe niitä. Riittää, kun tunnustaa edes Jumalalle syntinsä ja syntisyytensä.
- Anonyymi
Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:
Joopa joo. Vai että juoppottelu väheni Lapissa? Oleppas hyvä ja osoita se tilasto, josta sinä tämän "tiedon" ongit. Ynnä että esim jokaisella aikakaudella, joka neljäs morsian on ollut maha pystyssä altarilla. Se on kiusallinen fakta, jota teidän hihhuleiden on turha kieltää.
Tämäkin on ihan toista, tietävät tehneensä väärin ja syntiä. Nykyisin sama sallitaan suotavana ja luvallisena, joten...
Tuskin on yhtään morsianta, joka olisi neitsyt nykyisin. Jos ei ole raskaana, ei miehen kannata naida ollenkaan sellaista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin on ihan toista, tietävät tehneensä väärin ja syntiä. Nykyisin sama sallitaan suotavana ja luvallisena, joten...
Tuskin on yhtään morsianta, joka olisi neitsyt nykyisin. Jos ei ole raskaana, ei miehen kannata naida ollenkaan sellaista.Tuskimpa sitten on sulhasiakaan, joillla ei esiaviollista seksiä ole harjoitettu?
Toivottavasti yksikään nainen ei synnytä lapsia miehelle joka kertoo noudattavansa Raamattua ja hyväksyy siten Raamatullisen väkivallan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yllättävänkin monen kohdalla loppui. Esim. Lapissa juopottelu väheni rajusti herätyssaarnojen seurauksena, ja muuallakin moni teki mielenmuutoksen eli parannuksen helmasynneistään. Parannuksen tekeminenhän on yksi kristinuskon perusasioista.
Parannus tarkoittaa mielenmuutosta; alamme nähdä itsemme enemmän Jumalan näkökulmasta, syntisinä helvettiin menijöinä, jotka tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä pelastuaksemme.
On hyvä pyrkiä tekemään hyvää ja karttaa pahaa. Kukaan ei kuitenkaan omilla teoillaan pelastu. Pelastumme teoistamme huolimatta, kun uskomme, että Jeesus jo sovitti verellään meidän kaikkien kaikki synnit.
Pelastustaan, uudestisyntymistään ei voi menettää. Jos voisi, me jokainen menettäisimme sen joka päivä monta kertaa. Kiitos Jeesukselle! Hänen tekonsa ristillä oli täydellinen.
- Anonyymi
Ja vaikka toisia herjataan hillittömästi, niin ei niinkään synnistä ei siitä että toinen elää synnissä, fallostelee tai on sotaisempi kuin kunnon natsi, vaan herjataan kaikesta mitättömästä asiasta ja samalla itse tehdään syntiä, elätetään kyytä povella.
Siihen se on mennyt eikä parannuksen tietä enää taida olla kun on niin syvälle sukellettu synnin harrastamiseen. - Anonyymi
Yksikin nettisaatnaaja on ystävänsä mukaan tunnustanut lyöneensa vaimoaan. Ei ole tätä itse kertonut mutta ryopyttaa muita kaikesta.
- Anonyymi
Jos vaimo ei kuollut, tai jos kuoli, mutta ei ole paljon muita tappanut, niin ei joidenkin mielestä paha synti. Siis yleensä tappaminen.
- Anonyymi
Oliko tuo nettisaarnaaja lyönyt "vaimoaan" eli hän oli lesbo?
Yleensä lesbojen ongelmista ei puhuta mediassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oliko tuo nettisaarnaaja lyönyt "vaimoaan" eli hän oli lesbo?
Yleensä lesbojen ongelmista ei puhuta mediassa.Mahtoiko olla herätysliikkeesi saarnaaja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahtoiko olla herätysliikkeesi saarnaaja?
Tietääkseni ei kirkon herätysliikkeillä, herännäisiä lukuunottamatta, ole lesbopappeja palveluksessaan.
Vapaat suunnat eivät hyväksy lesboutta tai homoutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietääkseni ei kirkon herätysliikkeillä, herännäisiä lukuunottamatta, ole lesbopappeja palveluksessaan.
Vapaat suunnat eivät hyväksy lesboutta tai homoutta.Ja tunnetusti sellaista ei tietenkään ole olemassa mitä sinun tietääksesi ei ole?
Voi vittu.😵💫
- Anonyymi
Tuon nettisaarnaajanko?
- Anonyymi
"Se, mitä synnistä enää nykyään puhutaan, puhutaan naispapin lempeän äidillisellä otteella; että ainoat synnit ovat suvaitsemattomuus, homovastaisuus, rasismi, isänmaallisuus, jätteiden kierrättämättömyys ja luonnon turmeleminen ilmastonmuutoksella."
Tuohan on aivan totta. Nykyisessä maailmassa, jossa hullut diktaattorit pullistelevat, eikä tavallisella ihmisellä ole mitään arvoa, niin tarvitaan lempeän äidillistä otetta.
Ymmärrän hyvin että on myös vanhatestamentillisia uskovaisia, jotka lepyttävät omaa ja jumalansa vihaa, keskittymällä syntiin. Ja erityisesti muiden synteihin.- Anonyymi
Nimenomaan ei kukaan omiin synteihin mitään huimiota kiinnitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan ei kukaan omiin synteihin mitään huimiota kiinnitä.
Mutta tuokin on ennustettu Raamatussa:
Jer 6
" Sillä kaikki, niin pienet kuin suuretkin, pyytävät väärää voittoa, kaikki, niin profeetat kuin papitkin, harjoittavat petosta.
He parantavat minun kansani vamman kepeästi, sanoen: "Rauha, rauha!" vaikka ei rauhaa ole. He joutuvat häpeään, sillä he ovat tehneet kauhistuksia; mutta heillä ei ole hävyntuntoa, he eivät osaa hävetä. Sentähden he kaatuvat kaatuvien joukkoon, sortuvat, kun minä heitä rankaisen, sanoo Herra."
- Anonyymi
"Se, mitä synnistä enää nykyään puhutaan, puhutaan naispapin lempeän äidillisellä otteella; että ainoat synnit ovat suvaitsemattomuus, homovastaisuus, rasismi, isänmaallisuus, jätteiden kierrättämättömyys ja luonnon turmeleminen ilmastonmuutoksella."
Sivistys on levinnyt jossain määrin myös kirkon piiriin, toisin kuin aloittajan kaltaisten fundamentalistien synkistelyihin.- Anonyymi
Sivistyksen sijasta Raamatun tarinan ymmärtämiseen tarvittaisiin kyllä älyä, sivistys ei käsitteenä sitä sisällä, kuten on huomattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sivistyksen sijasta Raamatun tarinan ymmärtämiseen tarvittaisiin kyllä älyä, sivistys ei käsitteenä sitä sisällä, kuten on huomattu.
Tarkoittaa sitä, kun liberaalisti sotketaan keskenään kaksi Raamatun evankeliumia - toimen hyvään tietoon ja toinen pahaan tietoon, ja saadaan sekaisin kaksi Raamatun Jumalaakin ja lopputuloksena on sekasotku, jossa helvettikin on taivas ja Saatana Jumalana.
- Anonyymi
Monet tosiaan ovat tässä maassa uskoneet evankeliumin sijaan sen propagandan, että jokainen kelpaa taivaaseen selllaisenaan, ja että lisäpointteja saa oman maansa halveksimisella, Israelin vihaamisella, homottamalla tai ainakin sitä aktiivisesti kannattamalla (hyväksyminen ei riitä, koska siinähän on häivähdys arvostelua ja ylemmyydentunnetta), vaaleaihoisten miesten väheksymisellä ja syyttelyllä, ja ilmastouskonnon pontevalla toitottamisella.
Nuo papittaret tekevät vastoin Raamatun määräystä vaieta seurakunnassa. Tottelemattomuus on noiutuuden syntiä. He eivät juuri koskaan saarnaa pelastavaa evankeliumia ja tuskin edes tietävät, mikä se on. Sehän löytyy 1 kor 15:1-4 ja myös Joh 3:16. Jeesus sovitti kaikkien synnit verellään, jonka hän vuodatti ristillä noin 2000-7 vuotta sitten. Uskomalla sen ja ottamalla sen vastaan oman syntisyytemme kohdalle me pelastumme, peruuttamattomasti, ja olemme mukana, kun Jeesus pian tempaa omansa pois. Ensi sunnuntai on taas yksi sellainen päivä, jota monet kristityt pitävät hyvin mahdollisena ylöstempauspäivänä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet tosiaan ovat tässä maassa uskoneet evankeliumin sijaan sen propagandan, että jokainen kelpaa taivaaseen selllaisenaan, ja että lisäpointteja saa oman maansa halveksimisella, Israelin vihaamisella, homottamalla tai ainakin sitä aktiivisesti kannattamalla (hyväksyminen ei riitä, koska siinähän on häivähdys arvostelua ja ylemmyydentunnetta), vaaleaihoisten miesten väheksymisellä ja syyttelyllä, ja ilmastouskonnon pontevalla toitottamisella.
Nuo papittaret tekevät vastoin Raamatun määräystä vaieta seurakunnassa. Tottelemattomuus on noiutuuden syntiä. He eivät juuri koskaan saarnaa pelastavaa evankeliumia ja tuskin edes tietävät, mikä se on. Sehän löytyy 1 kor 15:1-4 ja myös Joh 3:16. Jeesus sovitti kaikkien synnit verellään, jonka hän vuodatti ristillä noin 2000-7 vuotta sitten. Uskomalla sen ja ottamalla sen vastaan oman syntisyytemme kohdalle me pelastumme, peruuttamattomasti, ja olemme mukana, kun Jeesus pian tempaa omansa pois. Ensi sunnuntai on taas yksi sellainen päivä, jota monet kristityt pitävät hyvin mahdollisena ylöstempauspäivänä!Ihminen, joka ei saarnaa pelastavaa evankeliumia (1 kor 15:1-4), ei ole kristitty.
- Anonyymi
Aika on niin paha ettei fallostelua, sotarikoksia eikä edes kansanmurhaa mielletä synniksi. Ei ole sitten ihme jos jotain pienempiä syntejä jää huomiotta eikä kukaan viitsi niihin edes puuttua kun ei löydy edes isoista synneistä saarnaajaa. Tai jos joku ehkä syyttää muita laittomuuden tekijöiksi, niin saattaa silti hyväksyä sotarikokset.
Enää ei ole kyse liberaaliteologiasta, vaan enää ei ole mitään rajaa.- Anonyymi
"Aika on niin paha ettei fallostelua, ..."
Kyllä homoseksi yhä mielletään kristinuskossa synniksi koska se on kirjoitettu suorin sanoin Jumalan sanassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Aika on niin paha ettei fallostelua, ..."
Kyllä homoseksi yhä mielletään kristinuskossa synniksi koska se on kirjoitettu suorin sanoin Jumalan sanassa.Ja siinä sanassa on jopa kaksikin Jumalan nimistä - toinen asuu paratiisissa ja toinen tulenliekeissä - ja vain jälkimmäiseen liityvät nyt nämä syntihokemat, koska sen tarkoitus on saada sinut pelottelemalla ja syyttämällä palvomaan itsesi puolesta tosi Jumalaa kirottuna Jeesuksen nimeen, että se saa varastettua sielusi.
- Anonyymi
Syntijumalalla ei ole taivasta ollenkaan, ainoastaan helvetti, joten sellaista ei myöskään ole syntiin perustuvassa kristinuskossa juutalaisen opilla.
- Anonyymi
Synti käsitteenä on ihmisen ominaisuus, ei teko. Löytyy Paavalin Roomalaiskirje, luku 7. Ja tuon syntiominaisuuden saa, kun palvoo Jeesusta kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna tosi Jumalana ja teurastettuna uhrilampaana omien pahojen tekojensa puolesta, että saa teoista huolimatta puhtaan omantunnon. Kristinuskon perusoppi.
Löytyy Jeesus Matteus 13:33 ja Paavali 1.Korinttolaiskirje 5;7. - Anonyymi
Ei tietenkään taivaassa mitään syntiä ole kun sinne ei pääse mitään epäpyhää. Maailmassa sitä sitten on entistäkin enemmän.
- Anonyymi
Pääasia että fallostelu ja sotarikokset tuomitaan, eikä muuta sekoilla.
”Enää ei jylise saarnastuolista sana synnistä, niin kuin suurten herätysten aikana. Ei tuomita juopottelua, kiroilua, homoutta, varastelua, huorintekemistä eikä mitään muutakaan.”
Tuolloin nuo taisivat olla niin yleisiä, että kosketti varmaan vähän jokaista. Ainakin niillä seuduilla, missä näitä saarnaajia kulki.
Ehkä nuo ovat jo sellaisia, että kaikki tietää niiden olevan syntiä tiettyjen uskovien mielestä?
”… puhutaan naispapin lempeän äidillisellä otteella; että ainoat synnit ovat suvaitsemattomuus, homovastaisuus, rasismi, isänmaallisuus, jätteiden kierrättämättömyys ja luonnon turmeleminen ilmastonmuutoksella.”
:D En tosin ole vielä kuullut yhtään ”äidillisellä” otteella tehtyä saarnaa.
Onhan tuossa syntejä aika tavalla, lähimmäisistä piittaamattomuutta, viha kylvämistä, liiallista yltäkylläisyyttä siten, että luontoa tuhotaan vain mammonan vuoksi,- Anonyymi
Se papittarien 'äidillisyys' kuulostaa monilla siltä kuin he olisivat tarhan tätejä puhumassa pikkukakaroille. Sellaista lässynlässyn puhetta. Verratkaapa uskoviin Raamatun opettajiin, kuten Robert Breaker ja Geoffrey Grider.
- Anonyymi
"Ehkä nuo ovat jo sellaisia, että kaikki tietää niiden olevan syntiä tiettyjen uskovien mielestä?"
Totta. Raamattuun uskovien mielestä nuo ovat myös syntejä, mutta vain näkyviä sellaisia, mutta suurin synti on se, että ei uskota Jeesukseen ja Jumalan sanaan:
Joh 16
" Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion:
synnin, koska he eivät usko minuun;
vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe;
ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu."
- Anonyymi
Uskova, kysypä joltain luterilaisen uskonnon papittarelta, onko hän pelastunut. Veikkaan, että harva on. Pelastunut uudestisyntynyt uskova kristitty yleensä ilahtuu tuosta kysymyksestä ja mielellään puhuu pelastumisestaan ja Jeesuksesta.
Jos papitar on ateisti, hän heittää ehkä vaan jonkun kliseen vastaukseksi, ei reagoi voimakkaasti.
Tyypillinen itseään krisityksi kutsuva muodollisesti luterilaisen uskonnon vauvana pirskoteltu jäsen ärsyyntyy kysymyksestäsi, jopa suuttuu. Hän korostaa olevansa pappi, ja ehkä alkaa puhua, että ei pidä tuomita.
Papin koulutuksen läpi käynyt on ehkä niin väjähdyttänyt suhteensa Raamattuun ja Jeesukseen, että hänelle koko juttu on liirunlaarumia, jota on viljeltävä, jotta saisi korkean palkkansa ja etunsa ja eläkkeensä. Mallikoiden suhteen tuo sääntö toimii paremmin halutessasi erotella uskovan, ateistin ja tapauskonnollisen. Uskova tunnistaa toisen uskovan nopeasti; meissä on sama henki.- Anonyymi
"Jos papitar on ateisti, hän heittää ehkä vaan jonkun kliseen vastaukseksi, ei reagoi voimakkaasti."
Yleensä tällainen papitar tekee vastakysymyksen, että "mitä sinä tarkoitat pelastumisella" tai
"Minkä tulkintamallin mukaisesti tulkitset Raamattua".
Harva uskaltaa tunnustaa suoraan, että Raamattu on hänen mielestään satua.
- Anonyymi
Jos luotteisiin vain esim näitäkin Raamatun jakeita,, niin uskovaiset pelkäisi tuomiota, joka on iankaikikinen.
Ilm. 20:10 Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
Ilm. 13:11 Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta, ja sillä oli kaksi sarvea niinkuin karitsan sarvet, ja se puhui niinkuin lohikäärme.
Ilm. 14:10 niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin. - Anonyymi
Nykyisin saarnat ja uskovat puolustelee syntiä. Fallostelua ja sotarikoksia. Ei ne ole syntiä, vaan kunniakasta toimintaa.
Iltalehdessä kysytään: "Miten tunnistaa narsisti? Miten toimia, jos joutuu hänen vaikutuspiiriinsä?"
Varmaan kehotetaan karttamaan narsistia.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 285390
- 1611825
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1561493Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141314Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike231174- 931114
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.711068viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2101023Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan36913- 38885