Ukrainan asevoimien komentaja kenraali Oleksander Syrskyi sanoo Venäjän odotetun keväthyökkäyksen alkaneen.
Syrskyi kertoo, että viimeisten muutaman päivän aikana venäläisten hyökkäystoiminnan on havaittu lähes kaksinkertaistuneen kaikilla keskeisillä rintamasuunnilla.
Kenraalin mukaan Venäjä kasvattaa Ukrainassa olevien joukkojensa määrää keskimäärin noin vajaalla kymmenellä tuhannella sotilaalla kuukaudessa. Tällä hetkellä Ukrainassa on hänen mukaansa jo yli 620 000 venäläistä sotilasta.
Miten mahtaa vanjan tällä kertaa käydä?
Syrskyi kertoo, että viimeisten muutaman päivän aikana venäläisten hyökkäystoiminnan on havaittu lähes kaksinkertaistuneen kaikilla keskeisillä rintamasuunnilla.
Kenraalin mukaan Venäjä kasvattaa Ukrainassa olevien joukkojensa määrää keskimäärin noin vajaalla kymmenellä tuhannella sotilaalla kuukaudessa. Tällä hetkellä Ukrainassa on hänen mukaansa jo yli 620 000 venäläistä sotilasta.
Miten mahtaa vanjan tällä kertaa käydä?
Vastaukset 87
Vanhimmat
❤️❤️❤️❤️🇷🇺🇷🇺🇷🇺💪💪💪
Slava russian
Niin, sodan toinen osapuoli lisää mies määrää, toiselta miehet koko ajan vähenee. Ei ole vaikeaa arvata, kumpi osapuoli sodan tulee voittamaan.
Muuta vaan venäjälle ryzzä.
Ja voittaa piti kolmessa päivässä....hohohohohohoh.
Kiva taas katsoa kun vanjaa kaatuu ja kaatuu.
Ainahan se on hyvä uutinen kun täysin moraalittomia sotarikollisia eli barbaariryssiä kuolee ja toivon mukaan oikein tuskallisesti kituen. Saavat täsmälleen ansionsa mukaan.
Siellä n ollut Korean sotilaita mutta ne kaatui jonnekin pellolle. Älkää nyt täällä Suomi24 llä sitä sotaa ei voiteta . Pitää mennä paikan päälle.
Niin, sodan toinen osapuoli lisää mies määrää, toiselta miehet koko ajan vähenee. Ei ole vaikeaa arvata, kumpi osapuoli sodan tulee voittamaan.
https://www.youtube.com/watch?v=HWBgAyrrbvw&ab_channel=Suchomimus
Slava russian Puitin todella rakastaa kansaansa-
VENÄJÄ ON PERSEESTÄ- JO MILJOONA VENÄLÄISTÄ KUOLLUT KÄÄPIÖN PUOLESTA-
Mahtavaa joka päivä 1200-1500- puten sotilasta kaatuu päivässä!
https://www.youtube.com/watch?v=gDktqtL_7PE&ab_channel=UkraineNewsTV
Eiköhän vanja-kusipäät ala pitämään pienempää meteliä alkaa totuus Venäjästä selvitä-
Pyörätuoli-Kainalosauva erikois-sotilaat tosi toimissa
https://www.youtube.com/watch?v=H2fYQezw4nc&ab_channel=UkraineMatters
Ja voittaa piti kolmessa päivässä....hohohohohohoh.
Mutta Ukraina voitti Kiovan taistelun kolmessa tunnissa!
Koko saattue paloi maan tasalle -Olisi jo silloin pitänyt Kääpiön miettiä seurauksia
valtava määrä kalustoa ja sotilaita -PUTIN ON HULLU-
Venäjän hyökkäyksissä 85 - 95 prosenttia hyökkäjistä kuolee vuorokaudessa.
Mutta sillä ei ole mitään merkitystä venäläisille, koska omien sotilaiden hengillä ei ole mitään merkitystä Venäjällä. Kukaan ei piittaa kuolleista venäläisistä ja kaikkein vähiten venäläiset itse.
Venäjälle riittää että muutama prosentti säilyy hengissä ja pääsee etenemään muutamia satoja metrejä. Se on venäläisille tärkeämpää kuin tuhannen sotilaan henki. Jotka kuolivat vallatessaan kilometrin kuoppaista peltoa. Käyttökelvotonta maata täynnä miinoja ja pommikuoppia.
Jep.
Jees....
Samaa mieltä.....palavia vanjoja ja lihankäryä....voi melkein aistia sen kun katsoo youtubesta...
Aistitko sieltä myös räjähtäneet Nato upseerit?
Tapettu jo lähes miljoona sotilasta Venäjän armeijasta ja yhä Putin haluaa tapattaa miehiään!
Hullu maa tuo Venäjän maa!! Aina tappelemassa ja aina miettimässä konnankoukkuja!!
Inhottavaa, että meillä on tuollainen naapuri!!
Toivottavasti tuo hullu maa hajoaa pian, jotta ei tarvitsisi tuin takia varustauta kaikkien maitten! Mistähän viisautta tulisi tuolle herra PUTINILLE?? Ei kai enää mistään, yhä tyhmemmäksi muuttuu vanhetessaan!
Toivottavasti kaatuu ja runsaasti!!! Luulisi Venäjän kansankin jo kyllästynen tuohon miesten tappamiseen! Putin se vain nauttii, kun rumihia tulee!!
Putin on himomurhaaja!! Tapattaa sodassa miehiään ja siviilissä tapattaa kaikki sellaiset, jotka uskaltavat panna hanttiin hänen päätöksiinsä!!
Putin on oikein himotappaja!
Siellä ei valitettavasti ole NATO-upseereita! Turhaan iloitset Ressukka, puhu vain Putinin törkeästä hyökkäyksestä Ukrainaan ja Putin ei malta lopettaa, kun on päässyt veren makuun. Saa nähdä, milloin on Suomeen tunkeutumassa!!
On meillä, niin Ukrainalla, Baltian mailla ja Suomella verenhimoinen naapuri!! Tuollainen ma pitäisi räjäyttää taivaan tuuliin, joka ei anna naapureitten olla rauhassa!!
Paska maa, koko VENÄJÄ!!!!!!!!!
Muuta vaan venäjälle ryzzä.-Näin on katso -VIDEO-
https://www.youtube.com/watch?v=UMhcCJWwZTo&ab_channel=ANKADailyNews
-IHANUUKSIEN IHMEMAA-VENÄJÄ- Siellä on kirppuja luteita täitä Kremlissä kaikki on sekopäitä hullua johtajaa palvotaan tekosyitä sodalle keksitään -Kiima sotaan on kova samaa mieltä "Zaharova" halu on kova "liittää alueita lisää" JA Putler-Kiittää sitä niittää mitä kylvää-
Kiva taas katsoa kun vanjaa kaatuu ja kaatuu.
https://www.youtube.com/watch?v=BfSwLnC9w2I&ab_channel=RFUNews—ReportingfromUkraine
Ainahan se on hyvä uutinen kun täysin moraalittomia sotarikollisia eli barbaariryssiä kuolee ja toivon mukaan oikein tuskallisesti kituen. Saavat täsmälleen ansionsa mukaan.
1200-1500 Päivässä Kiitos Putler pidä huolta kansastasi-tapa vielä enemmän on VOITTO-koko Maailmalle!
Venäjän hyökkäyksissä 85 - 95 prosenttia hyökkäjistä kuolee vuorokaudessa.
Hyvä näin ja omaiset saavat liput Sirkukseen tai pussi porkkanoita kenno munia-
sijoitus hyvä isä ja poika menetettiin saatiin jotain korvauksia kuitenkin-
MAHTAVAA-
-VENÄJÄ IHANUUKSIEN IHMEMAA-
Aistitko sieltä myös räjähtäneet Nato upseerit?
JOKO OVAT MOSKOVAN PORTILLA- Mistä ne sinne ehtivät miten ehtii Putte TENAT vaihtaa ennen pakoa POHJOIS-KOREAAN!
Putin on himomurhaaja!! Tapattaa sodassa miehiään ja siviilissä tapattaa kaikki sellaiset, jotka uskaltavat panna hanttiin hänen päätöksiinsä!!
Putin on oikein himotappaja!
BONUKSENA AVOIMET IKKUNAT- Tätä se on sananvapaus Venäjällä -Ihanuuksien ihmemaa-!
Toivottavasti Ukraina keksii jonkin joukkotuhoaseen jolla päihittää tuin Ryssän roistojoukon!
Rukoilemme hartaasti Ukrainalle voittoa ja täydellinen tuho tuolle roistomaiselle hyökkääjäjoukolle!
Putin on Hitlerin toisinto!!!!! Yhtä hullu ja sotaintoa täynnä ja tappaminen mielihaluna!!
On todella maineikas johtaja suurella ja mahtavalla Neuvostoliitolla!! Stalin on herännyt henkiin!! Kun nuo kaksi yhdistää, Hitlerin ja Stalinin, niin siitä tuleekin Putinin ilmiselvä muotokuva!!
Miksei Ukraina iske kuljetuksiin enemmän? Siihen tietenkin tarvittaisiin tiedustelutietoa, mutta sitä Ukraina pystyisi hankkimaan itsekin, myös sateellikuvaa on saatavissa kaupallisesti.
Pitkänmatkan ohjukset on ammuttu jo alkuvuodesta loppuun
droneillakin voisi
Nekin jo vähissä
Mutsis elämä on vähissä....ei droonit kuule lopu, monta vanjaa kaatuu tuskallisesti ennen kuin loppuu.
Saksa on antamassa lisää aseita oikein roimasti!! Toivottavasti ehtivät pian Ukrainaan, joitta ukrainalaiset pystyvät antamaan oikein tuhovoimaisen vastuksen!
Sitä toivomme kaikki eurooppalaiset!! Onko mukava venäläiset, kun koko Eurooppa vihaa tuota Putinin roistomaista valtakuntaa??
Putlerin pitkän matkan Tenat on valmiina ammuttu paskaa ja kusta täyteen-No se kusi valui päästä alkuvuodesta tähän päivään asti Ottaako pussin porkkanoita ja kennon munia pakoretkelle POHJOIS-KOREAAN!
HAH...Hahhaaa!
Mahtaa venäläiset olla tyytyväisiä, kun kaikki eurooppalaiset vihaavat Venäjää ja toivoisivat sen hornan tuuttiin!!
Minusta ainakin olisi surkeaa, jos meidän maahamme kohdistuisi kaikkien Euroopan kansojen viha!
Ihanaa olla suomalainen!!
Venäjän mukaan venäjä sitä ja tätä.
Venäjä ei ole mukaansa edes sodassa.
Kiina ja Pohjois-Korea valtaavat Ukrainan proxy-sodalla v. 2050 ja venäjä maksaa laskua 50 vuotta.
Naurussa on pitelemistä!! Yritätkö sinä valehtelemalla naruttaa kansalaisia vai vitsinkö pistit liikkeelle???
Tuskin Kiinalla ja Pohjois-Korealla on mitään kiinnostusta Ukrainaa kohtaan!! Se on vain tuo suuri vihanvimma Putinilla, jonka vuoksi venäläiset tuhoavat Ukrainaa!
Ihmettelen vain, kuinka nuo venäläissotilaat viitsivät tuhota Ukrainaa?? Taitaakin olla kiinalaiset ja pohjois-korealaiset, jotka siellä tappelevat!! Raha taitaa heille olla se, minkä vuoksi suostuvat tapattamaan itsensä aivan vieraan maan roistomaisen sodan takia!
Venäjä on paska maa!!
Venäjä tarvitsee kaiken tuen sinäkin voit auttaa 🇷🇺🇷🇺🇷🇺💪💪❤️❤️❤️
Venäjä tarvitsee kaiken tuen sinäkin voit auttaa 🇷🇺🇷🇺🇷🇺💪💪❤️❤️❤️
https://www.youtube.com/watch?v=9NM2d_wENJ0&ab_channel=DenysDavydov
https://www.youtube.com/watch?v=iHZ8Aj2F1jE&ab_channel=VFORCES
https://www.youtube.com/watch?v=S-zfZVCc8h4&ab_channel=Sotilaallinenlinssi
https://www.youtube.com/watch?v=iJPUe6vUCmw&ab_channel=TechUpdate
Minä autan Ukrainaa!
Slava Ukraini!!!
Venäjä tarvitsee Ukrainan tykistöä niskaansa!
Slava Ukraini!!!
Minä myös!! Slava UKRAINI!!! Rukoilen, että tuo Putinin Venäjä tuhoutuisi jollakin ihmeellisellä tavalla, koska siitä ei ole muuhun kuin tuhotöihin naapurissa!!
Venäjä on paska maa!
Venäjä tarvitsee kaiken tuen sinäkin voit auttaa 🇷🇺🇷🇺🇷🇺💪💪❤️❤️❤️
Selvä käykö -9mm- Tai ohjus Kremliin- KUMPI-
Mulla on vanha kuvaputkitelkkari 60-luvulta jossa kuva vilkkuu, lahjoitan sen venäjän pojille.
HAH, HAH, HAH, HAH, HAH, HAH, HAH!! Siinä on tukea VENÄJÄLLE!! Pidä hyvänäsi!!
Paskanaurua päin Venäjän kasvoja!! Ei tuollaisella roistomaalla ole Euroopassa sijaa!
Trump ja Zelensky haluaisivat rauhaa, mutta Putin haluaa vain sotaa.
Putin ei halua rauhaa, vaan haluaa vain jatkaa sotimista. Eihän sotarikollinen rauhasta mitään ymmärrä, kun on sotakiimainen psykopaatti joka ihailee vain sotaa.
Ei Trump ja Zelensky mitään neuvottele. Trump ja Putin rauhasta neuvottelee.
Paitsi että Putin ei neuvottele, vaan luettelee erilaisia tekosyitä miksi ei voi neuvotella eikä hyväksyä mitään. Samalla kun kiihdyttää sotatoimia kaikin tavoin ja tuo lisää miehiä ja uutta kalustoa rintamalle ja lisää pommituksia ja ohjusiskuja.
Zelenskyi suostuisi tulitaukoon ehdoitta. Putin ei suostu millään ehdoilla mihinkään tulitaukoon.
Tuo on totta joka sana.
Ei Zelensky suostunut tulitaukoon ehdoitta.
Nyt se tuodaan Zelenskylle väkisin.
Tuodaan mitä? Ei sellaista voi tuoda mitä ei ole olemassa.
Putin ei suostu mihinkään tulitaukoon millään ehdoilla. Tämä on jo nähty ja tullut sataprosenttisen selväksi. Ei voida tuoda tulitaukoa jota ei ole.
Eivät taida nyt neuvotella!! Putin osoittaa oikein suuren roistomaisuutensa tuhoamalla sukulaiskansansa maita ja tappaa pommeillaan naisia ja lapsia kymmenittäin!! Tuollainen roisto kuin Putin ei enää minkäänlaista arvostusta ansaitse, päin vastoin Putinille pitäisi langettaa elinikäinen vankila tuomio!!
Johan se on kuulutettu täytenä rikollisena ja jos tulee Eurooppaan, hänet vangitaan ja viedään tuomittavaksi!
Sellainen rikollinen on tuon suuren ja mahtavan Venäjän presidentti ja diktaattori!!
Ei Zelensky suostunut tulitaukoon ehdoitta.
-MOSKOVA TV-
Juuri niin ja Ukraina siinä neuvottelussa jää aivan osattomaksi. Sen jo hiomaa TRUMPIN puheista, jossa se syyttää Ukrainaa sodan alkamisesta!!
PUTIN ja TRUMP kieroilevat taas koko rauhanneuvottelun!! TRYMP on aivan PUTININ vietävissä. Kyllä siinä on joku juju, jolla Putin vedättää Trumpia!!
Eiköhän noita usalaisia jo hävetä, että heillä on noin päätön, torvi presidentti, joka syyttää vain Bidenia kaikesta. Todella tyhmä on tuo TRUMP. Hänellä on nyt kaikki valta muuttaa, mitä Biden on päättänyt, mutta ei hän sitä tee, vaan haukkuu Bidenia ja tyhmyytensä osoittaa! Hullu mies, mistä lienee kotoisin, mutta ei tuolla ole järkeä penninvertaa!
On jo pannut USA:n tilanteen aivan sekaisin ja mihin ehtii vielä, kun on vielä yli 3 vuotta aikaa sotkea kaikki mullin mallin!!
Putin on innostunut tapattamaan kansalaisiaan ja muittenkin maitten kansalaisia omassa hyökkäyssodassaan! Putin nauttii tappamisesta. Se on luonteessa, Sitähän hän harrastaa kotimaassaankin, kun vain löytää noita syyllisiä, jotka uskaltavat olla erimieltä Putinin kanssa asioista! Sellainen ei ole Venäjällä sallittua! Se on hengen lähtö, jos uskallat sanoa oman mielipiteesi esim. tuosta sodasta sukulaikansan maille!!
Näin se on!! Trumpista ei ole Ukrainalle mitään hyötyä ja senhän on Ukrainakin huomannut!! Trump on aivan PUTININ vallan alla!!
On aka erikoista, että suuren maan, USA:n johtaja on aivan ryssän vallan alla!! Se on jo melko pelottavaa!! Eikö USA;n oppositio voi mitenkään vaikuttaa noihin TRUMPIN päätöksiin ja mielialoihin!!???????
Venäjä on vihoissaan ollut aina russismista. Rassismista ei niinkään.
Kevät on hyvä aika lannoittaa pellot lihaluujauholla.
Näitä valeuutisia levitellään. Mikään ei viittaa siihen että Venäjällä olisi joku erikoinen hyökkäys menossa.
Nyt juuri suunnittelee uutta hyökkäystä!! Putin ei lopeta, ennen kuin on saanut koko intohimonsa tappamisesta täytettyä!!
Ilmeisesti ei ole tullut vielä tarpeeksi ruumiita ja raajarikkoja!! Putinilla on joku tavoite, enemmän on saatava noita raajarikkoja ja vainajia, se on PUTININ himo tällä hetkellä!
Haluaa tehdä ennätyksen noissa ruumiskasoissa ja invalideissa!! Haluaa saavuttaa ennätyksen!!
No mitä puliset!! Sehän tuhoaa koko ajan Ukrainaa jo ihmisiä kuolee valtavasti ja haavoittuu!
Venäjä on roisto maa!! Sen jo tietää koko Eurooppa!
Ei tuollaista valtiota voi sivistyneeksi valtioksi kutsua nykyaikana!! Brutaali, tappamiseen ja hävittämiseen innostunut roisto maa! Alkukantainen maa, vailla sivistystä!
kainuussa uberkuloosi tapauksia..
Tais olla se ryssän mysteeriviirus tuberkuloosia eikä mykoplasmaa.
Suomessa loisivat venäläiset levittävät tauteja, välttäkää.
Eiköhän tuo tule lämpimimmistä maista.
Pilkkoa palasiksi Ukraina Unkarin Valko-Venäjän Puolan kanssa
Maximi vuosi niin pilkottu 👍
Turha toivo!! Roistojen toiveet eivät täyty!! Kaikki roistot pitäisi tappaa ja haudata yhteishautaan, kuten ryssäkin teki Ukrainassa sodan alkuaikoina!! Käyttäytyivät kuin alkuasukkaat ja tappoivat ihmisiä ja hautasivat heitä kädet sidottuina joukkohautoihin!
Kun tuta kaikkea ajattelen, niin viha venäläisiä kohtaa nousee todella korkealle, sillä eiväthän nuo ole enää ihmisiäkään, vaan alkuasukkaita, suuria roistoja!!!
Hyi olkoon tuollaista naapuria!!
Zelenskyi on muuten se jolle ei käy mikään. Venäjälle käy että he valtaavat yhä uusia alueita, hitaasti mutta varmasti. Minä olen rauhan puolella ja suren turhaan kuolleita ihmisiä joten turha alkaa haukkua.
Se ei paljon auta, jos sinä olet rauhan puolella. Putin ei halua rauhaa ja jos se suostuu rauhaan, niin Ukraina siinä kärsii koko sodan ruhot eikä mitään armoa anneta, vaikka Ukraina on taistellut yhtä tehokkaasti kuin Putinin roistojoukko!
Mielenkiintoista nähdä, millaiset rauhanneuvottelut on tulossa,, jos sellaiset yleensäkään tulee!
Putin kieroilee ja TRUMP myötäilee! Trumpilta ei löydy rehellisyyttä sen enempää kuin Putiniltakaan!
Kettuja ovat ja ketut ovat petollisia!!
Zelenskyi ei halua missään nimessä luovuttaa Venäjälle noita alueita, mitä Putin haluaa! On roistomaista tulla valtaamaan toisen maan alueita!! Se selvä, että Zelenskyi ei ole valmis rauhanneuvotteluihin, joissa Putin on koko ajan niskan päällä ja vääryydellä vaatimassa Ukrainan alueita!
Venäjä on roisto maa!! Aina aseita kalistelemassa ja häiritsemässä naapureitaan!!
Venäjä ei ole koskaan päässyt sivistyneitten maitten tasolle!! Sehän sitä suututtaa ja tuolla tappelemisella se haluaa muka näyttää tuota suurta vahvuuttaan. Se luulee, että tuollaista se oikea sivistys on!! Tappamalla mahdollisimman paljon ihmisiä, siitä saa Putin nautintonsa!!
Kamalaa olla tuollaisen maan asukas!! Minua hävettäisi sanoa kansallisuuttani, jos olisin venäläinen!!
3 päivää ja Ukraina nurin?
Älä unta näe!! Roistolle ei anneta mahdollisuuksia! Tapetaan toinen mokoma venäläisiä jatkossa. Sitähän Putin haluaa!
Lykkyä tykö UKRAINA!! Antaa palaa ja tappakaan venäläisiä niin paljon kuin mahdollista. Sitähän ovat tulleet kerjäämään!!
Palmusunnuntaina karmea tappoisku Sumyyn. Ainakin 30 kuollutta ja yli sata haavoittunutta. Viattomia siviilejä! Jatkuvaa tuhoamista ja tappamista. Yli kolme vuotta. Venäjä on kammottava psykopaattinen terroristivaltio. Lisäksi jatkuva " ulkomaisten agenttien" listalle laittaminen ja rikolliseksi leimaaminen jos vastustaa sotaa. Kaikki projisoidaan:Venäjä itse on soluttanut vakoojiaan, agenttejaan ja salamurhaajiaan ja mafiaansa kaikkialle tällä planeetalla!
Todellinen koko planeetan syöpä!
Pääasia että Ukrainan saadaan tuhoa💪💪❤️❤️❤️🇷🇺🇷🇺🇷🇺
Luoja tulee kostamaan Putinille kaiken tuon hävityksen ja tappamisen!! Siinä ei auta enää noitten Venäjän syntisten pappien rukoukset!! Joka sotaan yllyttää, se koston saa!! Nuo papit ovat koko ajan olleet myötämielisiä Putinin hävitysintoon!!
Tuollaisille papeille ei voi antaa mitään arvoa, jotka sotaan yllyttävät sukulaiskansaa vastaan!!
Venäläisen jauhelihan kevätvalmistus on siis alkanut.
Venäjällä piti just vähän aika sitten olla TAAS panssari ym varastot lopussa...joopa
ISW tänään:
"Venäjän joukot vaikuttavat lisänneen panssaroitujen ajoneuvojen käyttöä taistelukentällä sen jälkeen, kun ne on pidetty lähinnä tulituen roolissa, Venäjän nojatessa jalkaväkihyökkäyksiin etenemisessään vuoden 2024 loppupuolella ja tämän vuoden alkupuolella, ajatushautomo Institute for the Study of War arvioi."
Venäjä taistelee meidänkin puolesta ❤️❤️❤️🇷🇺🇷🇺
Vie ☮️ edistää demokratiaa
Neva joen rannalla hyvä sää? votkaa piisaa.😁
Hykerryttävää seurata venäjän tuhoa.
Vatsanpohjassa oikein kutkuttaa, iso maa ja noin tyhmä ja odiootti että tuhoaa itsensä.
😂😭😂😭
Putin NaZi noudattaa Adolf Hitlerin menetelmiä. Sama on kaiku askelten.😂
Näitä valeuutisia levitellään. Mitään suurhyökkäystä ei ole käynnissä.
Saadaan lisää aluetta