Sellu sulaa todentotta!

Minun tarina

Jos kolmannen asteen sellu kerran on sitä että se näkyy koko ajan niin silloin minullakin "oli" sitä. Mutta todentotta, pari viikkoa kovaa työtä ja se on lähes kokonaan pois. Olen liikkunut melkein 20 vuotta ja sitä oli silti vaikka olen hoikka. Olen nimittäin aina "saanut syödä ihan mitä vain" koska en ole lihonut.

Tein siis näin: Aloitin syömään useita pieniä aterioita päivässä, 5 - 6 kertaa ja joka kerralla proteiinia ja matalan GI:n hiilihydraatteja. Koska liikun melko paljon, tarvitsen sitä reilummin, joten ostin Hera 80 proteiinia lisäproteiiniksi että ei tarvi syödä koko ajan jotain lihaa (se on töissäkin kätevää esim. jugurttiin sekoitettuna). Syön siis aamiaisen jossa jotain proteiinipitoista, viiliä esim. ja siihen tuota lisäproteiinia pari ruokalusikallista lisäksi (mansikanmakuinen viilin tai luonnonjugurtin kanssa on ihan hyvän makuistakin). Kasviksia, ehkä kokojyväleipää viipaleen ilman rasvaa.

Töissä syön välipalaksi esim. omenan ja taas pikkasen jugurttia lisäksi, johon lisään proteiinijauhetta. Lounaaksi kanaa, tonnikalaa tai vähärasvaista lihaa ja kasviksia, palkokasveja, pähkinöitä (ei tietty suolapähkinöitä). Ei perunaa ja riisiäkin vaan vähän ja sekin kokojyväriisiä.
Sitten taas välipala, ruoka ja iltapala samalla tyylillä.

Tolla konstilla lähti vajaa viikossa vajaa 3 kiloa (paino putosi 56,3 kg:sta 53,4 kg:oon) rasvaprosentti laski prosentin ja lihasprosentti puolestaan kasvoi (minulla vaaka joka laskee nuo prosentit), ei siis ole lähtenyt nestettä, vaan oikeasti rasva on palanut.

Tämän lisäksi hieron melkein päivittäin selluliittia Cellesse hierontalaitteella ja juon pari kolme litraa vettä.

Osan liikunnasta vaihdoin aamulenkeiksi, pari-kolme kertaa viikossa juoksen aamulla heti herättyäni n. puolen tunnin lenkin ennen töihin menoa.

Mieheni oli neljä päivää reissussa ja kun tuli kotiin oli ihmeissään että mitä sulle on tapahtunut. Miten oot voinut kiinteytyä noin paljon!!! Hän on ent. kilpakehonrakentaja ja dietit ovat hänelle tuttuja. Hän ajatteli kokeilla toimiiku tuo systeemi hänellä.

Sellu on sulanut TODEN TOTTA lähes olemattomiin. Laihtua en lisää halua, joten täytyy alkaa lisätä ruuan määrää mutta aion noudattaa pääosin tuota linjaa. Ajattelin lisätä tämän saman tarinan otsikoihin, koska auttoi minulla hyvin.
Hyvää kesää!!

29

51542

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • anna

      Mistä tollasen Cellesse hierontalaitteen voi ostaa? Oon kuullu paljon kommentteja, että tämä laite todellakin auttaa selluliittiin! Hienoa kuulla, että jopa kolmannen asteen selluliitin voi saada melkein katoamaan. Mullakin on selluliitti jo ihan näkyvää (kolmannen asteen), vaikka oon vasta 18 v., hoikka, liikunnallinen ja syön terveellisesti. En oo vielä kehdannu edes uimarannallekaan, enkä todennäköisesti kehtaakaan, jos en saa sellua vähenemään..

      • Minun tarina

        maahantuojalta. En ole varma onko sitä enää myynnissä kovin monessa paikassa. Omalla paikkakunnalla en ainakaan enää ole nähnyt.
        Jos käytetty kelpaa, laita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitan mistä kantsii kurkata (ettei mene mainostamisen piikkiin, se kun on tässä kiellettyä)


      • Nimetön
        Minun tarina kirjoitti:

        maahantuojalta. En ole varma onko sitä enää myynnissä kovin monessa paikassa. Omalla paikkakunnalla en ainakaan enää ole nähnyt.
        Jos käytetty kelpaa, laita sähköpostiosoitteesi niin ilmoitan mistä kantsii kurkata (ettei mene mainostamisen piikkiin, se kun on tässä kiellettyä)

        Kyllä käytettykin ehdottomasti kelpaa! Mun sähköpostiosote on [email protected]


      • Anonyymi

      • Anonyymi00031

        Nopea selluliitin poistaja - https://hespac.com/celufi.htm
        Eron huomaa jo muutamassa viikossa. Cellinea pillereissä kahden suuntainen vaikutus, ne ennalta ehkäisevät haitallisen rasvan muodostumista ja näin ei appelsiini ihoa ei pääse syntymään sekä tuotteen sisältämät ravintoaineet ja yrtit tuhoavat jo olemassa olevaa selluliittia.


    • toimii

      olen nyt noin viikon verran kokeillut tuota keinoa saada selluliitti pois ja minulla se ainakin näkyy jo huomattavasti vähemmän... suosittelen kaikille... jatkan tätä ainakin vielä toisen viikon... kiitos vinkistä... hyvä tietää että sellun saa noin "helposti" pois... KIITOS!

      • aloittaja

        että toimii muillakin!! Ja sullakin viikossa jo näkyviä tuloksia. Mahtavaa! :)


      • MetsänMarja

        en oikein usko..oon kokeillu vaikka mitään...mut on auttanu vain guam hyvin..pitää va juo paljon vettä,liikkua enemmä...ja guam joka päivää...se on ainakin parempi ku roc rasva ja kaikki tollaisii...


    • Pudottaja

      En Usko! Tuon painoinen pudottaa max 1kg viikko.

      • totta kuitenkin

        Mitä minä valehtelusta hyötyisin, ei se kuulu tapoihini.

        Kannattaisko kokeilla, eihän se mitään maksa!! Ainoastaan vaivannäköä ja ehkä luopumista niistä ihanista herkuista... (Nuo selluvoiteet maksaa ja ikävä kyllä monesti rahat menee hukkaan..)

        Joku muu oli todennut saman ja viikossa hänkin...


    • vinkki-linkki
      • Evita

        Menkääs tutustuun www.karpit.net, sielä on vaikka mitä hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta joka poistaa sellut ja kilot! Ei näe nälkää, multa ainakin helpottanu siitepölyallergiaan, ei väsymystä tai turvonnutta oloa, SAA herkutella ja syödä NIIN paljon kuin vaan nälkä lähtee. Tällä lähtee sellu! Menkää keskusteluforumin palstalle, sielä hyviä juttuja.

        Nimim. karpannut huhtikuusta saakka, kiloja -7 ja hyvä vauhti jatkuu, vielä jäljellä pudotusta 13 kg.


    • Gummi

      Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta! Kävin karpit-sivuilla, mutta näin perheellisenä, on tuo surffausaika vähissä, joten olisiko mahdollista saada selvää listaa siitä mitä saa syödä (ja mahdollisesti kuinka paljon/päivä)?

      Minulla ei tosin ole aikaa juuri urheilla (mitä nyt päätin aloittaa jumppaamisen ja stepperin käytön kotosalla). Toivottavasti tästä olisi myös apua selluliitin kukistamisessa...

    • Angel95

      Moi. Mulla on yks ongelma mikä vaivaa luultavasti kaikkia mun ikäsiä. Eli selluliitti! Miten sen saa pois? Ja noi läskit tuolta mun lantiosta", pelaan lentopalloa ja harrastan juoksua ja pyöräilyä ja myös uin niinkuin kaikki, juoksun lopetan liian jännityksen takia vaikka olenkin ensimmäinen tai toinen, mutta kaikki auttavat vanhemmat ihmiset. Auttakaa mitä minun pitäisi tehdä. Muutuitteko te kun olitte 12-vuotiaita niin että kasvot eivät ole enää pyöreät. Olen alkanut syömään ehkä liikaa makeaa. Mutta ensi vuonna pidämme perheemme kanssa yhden vikkon syöden kaikkea terveellistä. En viitsi mennä ulkomaille rannoille lihavan näköisenä. Auttakaa mitä liikkeitä voi tehdä jotta peppu ja reidet olisivat täydelliset"?

    • -Gin-

      piti kysyä että toimiiko tuo todella selluliittiin? miten itse olet huomannut toimivan?

    • tänne kans

      Tietääkö joku onko kellään tai missään tänä päivänä tuota Cellesse laitetta myydä? Tai edes vuokrata.

      • Outi

        Omani ostin ihan Gigantista, muutama vuosi sitten. Siitä on tullut joku parempi versiokin. Laitteet useimmiten ovat olleet, joko kassan takana hyllyllä tai hierontalaitteitten tuntumassa. Jotenkin noloa oli aikoinaan pyytää sitä siinä jonossa. Laite toimii, kunhan jaksaa käyttää.


      • tuoteselostetarkastaja
        Outi kirjoitti:

        Omani ostin ihan Gigantista, muutama vuosi sitten. Siitä on tullut joku parempi versiokin. Laitteet useimmiten ovat olleet, joko kassan takana hyllyllä tai hierontalaitteitten tuntumassa. Jotenkin noloa oli aikoinaan pyytää sitä siinä jonossa. Laite toimii, kunhan jaksaa käyttää.

        Ja lisäkysymykset ja tilaukset voikin sitten laittaa aloittajalle..

        Juups. Kun tämän hetken tiede nyt kuitenkin lähtee siitä, että painonpudotus, liikunta ja rasvaton ruokavalio auttavat parhaiten selluun. Mikään kallis laite ei sitä saa kyllä häviämään. Hoikassa ihmisessä kolme kiloa on sen verran, että se näkyy. Ja kukas mies ei nyt 4 päviän poissaolon jälkeen olisikaan innoissaan kun taas näkee oman silmäteränsä. Sori vaan kyynisyyteni..


    • daaaaa,

      Että juuri nuo kaikki on vaikuttanut siihen. Koskapa käytät Cellesse hirontalaitetta, niin mistä tietää jos se johtuukin siitä. Oletko siis erikseen kokeillut mikä vaikuttaa ja mikä ei ?

    • R-iina

      Olet painoltasi ollut juuri saman kuin minä nyt. Pidän liikunnasta ja olen hoikassa kunnossa. Minäkään en halua varsinaisesti laihtua, mutta olisi mukavaa jos nuo muhkurat tuolta tasoittuisivat. Eli taidankin kokeilla tuota mainitsemaasi keinoa, kiitokset miljoonasti vinkistä!

      Mutta yhteen kysymykseen jos voisit vastata. Naisena en oikeastaan haluaisi luopua niistä toivotuista pyöreistä kohdistani. Hävisikö sinulla vain tuo muhkuraisuus vai tuntuuko, että rasvaa lähti tasaisesti myös tuolta rintojen kohdalta? Rasvaahan ei kai käytännössä paikallisesti pysty polttamaan. :(

    • -huolestunut-

      Olisiko minulle kertoa vinkkejä kuinka saisin selluliitin pois reisistä ja pakaroista.
      Uskokaa tai älkää niin ole 22 vuotias ja painan tällä hetkellä 48kg ja olen 165 pitkä.
      Kukaan ei ole uskonut että minulla on selluliittia ennen kuin ovat sen nähneet. Vatsa on hoikka ja jalat ovat kuin tikut mutta selluliittia viime vuosina puskenut läpitte.
      Mikä neuvoksi? En oikein voi aloittaa erityisruokavaliota koska paino saattaa pudota ja siihen ei ole totisesti varaa.
      Eikä kenenkään kannata ajatella että olisin sairas anorektikko ja vain kuvittelen itselläni olevan selluliittia..koska se on tosi kuin vesi ja on sen muutkin huomanneet. Mieheni ensimäisenä.
      Olen aloittanut töihin pyöräilemisen ja yhteen suuntaan olisi noin 8km matka.
      Mutta haluaisin kuulla vielä lisää vinkkejä, laitteista, rasvoista mitä telkkarissa mainostellaan yms yms.
      Elämä vielä edessä enkä halua näyttää tältä tulevilla etelän reissuilla rannalla ja uimahalleissa :(

      • Gig

        Proteiinia enemmän ja lihaksia kasvattavaa punttia, niin paino nousee. Jätä nopeat hiilarit pois mut koita kuitenkin syyä hieman yli kulutuksesi, niin että selluliitti ja siinä oleva rasva lähtee mutta lihaksia tulis tilalle, niin ettei paino putoa.

        Naisten ei lihasta rakentavaa punttia kannata pelätä, ilman ylimääräisiä hormooneja nainen ei pysty punttaamaan itteään lihaskimpuksi. Joillakin naisilla tietenkin tulee sitä muskelia helpommin, mutta he tuskin painavat 48kg ilman hirveetä laihuttamista (elleivät ole todellä lyhyitä). He ovat jo valmiiksi vähän raskasrakenteisempia.


    • JaN..ta

      "...rasvaprosentti laski prosentin ja lihasprosentti puolestaan kasvoi (minulla vaaka joka laskee nuo prosentit)..."
      Minulle myös tuommoinen vaaka. Minkä niminen,missä myydään?

    • Tiititaa

      ....kyllä on ihmisillä valikoiva lukukyky... kaikki on nyt ostamassa hierontalaitetta... Kyllä ne on juoksulenkit ja ruokavalio mitkä sitä selluliittia sulatti...

      • brejit

        Tämän palstan lukijoihin ilmeisesti uppoaa (kuin veitsi selluliittiin) ihan mikä tahansa:)


    • coffeepause2
    • jattasdiary
    • niinah

      https://www.facebook.com/groups/1466182003626011/

      Wräppää itsesi kesäkuntoon!!! IT WORKS.. upea tuote joka kiinteyttää, parantaa aineenvaihduntaa, häivyttää raskausarpia, poistaa selluliittia sekä estää uuden muodostumista..luonnonmukaisia yrttejä
      TykkääTykkää ·

    • vaikuttunut n

      Ette tarvitse kalliita hierontalaitteita. Käyttäkää kahvinporoja ja hierokaa niitä ongelmakohtiinne ja ne saa olla vähän lämpimiäkin. Ottakaa leipomisen oiva apuväline-eli kaulin! Kaulimella rollaatte vatsaa ja ongelmaalueita päivittäin. TOIMII! Näin tämän vinkin eräästä Brasilialiasesta ohjelmasta.Nehän tykkää näytellä hienoa kroppaansa pikku bikineissä rannoilla.!!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      701
      3728
    2. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      50
      1172
    3. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      72
      1163
    4. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1040
    5. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      95
      916
    6. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      767
    7. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      34
      747
    8. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      54
      746
    9. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      97
      743
    10. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      121
      706
    Aihe