Vaadi työvoimapalvelujen henkilökunnalta lakisääteistä toiminnan tasoa

Anonyymi-ap

Valvo, että työvoimapalveluissa toimiva palvelusväki noudattaa lakeja. Alla ote hallintolaista, jonka mukaan voit seurata ja arvioida tekevätkö he työnsä hyväksyttävällä tavalla. Viimeisenä linkit kanteluihin, jos huomaat jotain epäkohtia. Kantelun voi tehdä kuka tahansa vapaamuotoisesti mistä tahansa palvelija käytöksestä tai virheestä.

Hyvän hallinnon perusteet
6 §
Hallinnon oikeusperiaatteet

Viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.
7 § (9.5.2014/368)
Palveluperiaate ja palvelun asianmukaisuus

Asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti.

Viranomaisen velvollisuudesta tiedottaa toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 20 §:n 2 momentissa.
8 §
Neuvonta

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa annettava asiakkailleen tarpeen mukaan hallintoasian hoitamiseen liittyvää neuvontaa sekä vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Neuvonta on maksutonta.

Jos asia ei kuulu viranomaisen toimivaltaan, sen on pyrittävä opastamaan asiakas toimivaltaiseen viranomaiseen.
9 §
Hyvän kielenkäytön vaatimus

Viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä.

Asiakkaan oikeudesta käyttää omaa kieltään viranomaisessa asioidessaan on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään tai mitä johtuu Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista.
10 §
Viranomaisten yhteistyö

Viranomaisen on toimivaltansa rajoissa ja asian vaatimassa laajuudessa avustettava toista viranomaista tämän pyynnöstä hallintotehtävän hoitamisessa sekä muutoinkin pyrittävä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2003/20030434#O1L2

Kantelu oikeusasiamiehelle
https://www.oikeusasiamies.fi/kantelu-oikeusasiamiehelle

Kantelu aluehallintovirastolle
https://avi.fi/asioi/henkiloasiakas/valvonta-ja-kantelut

Kantelu ELY-keskukseen
Valitse alueesi ELY-keskus ja lähetä kantelu sähköpostitse kirjaamoon.
https://www.ely-keskus.fi/asiointi-ja-yhteystiedot

Kantelulomake ja muuta tietoa kanteluista
https://www.suomi.fi/haku?p=0&q=Kantelut&sl=false

33

458

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos esim. kielenkäyttö on mielestäsi sopimatonta, esim. sinua arvostelevaa, niin tee kantelu. Kantelun voi tehdä samanaikaisesti myös useaan paikkaan.

      • Anonyymi

        Minä työtön Jarmo vaadin itseäni kohtaan täydellistä palvelua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä työtön Jarmo vaadin itseäni kohtaan täydellistä palvelua!

        Sinä paskakasa saat karenssia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä paskakasa saat karenssia

        Sinua on kiva läimiä ympäri korvia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinua on kiva läimiä ympäri korvia!

        Jos työtön alkaa väkivaltaiseksi, vartijat kutsutaan paikalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos työtön alkaa väkivaltaiseksi, vartijat kutsutaan paikalle

        Tulevatko vartijat vaihtamaan kalsarisi🤣🤣🤣🤣🤣Älä pasko allesi.

      • Anonyymi

        Virkapummeille pitää aina antaa pientä kuritusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Virkapummeille pitää aina antaa pientä kuritusta.

        Työtön joka esittää uhkaavia ajatuksia on syyllinen rikokseen

    • Anonyymi

      Hyvät linkit, pitääkin kannella pölhöstä, joka väitti kursseja pakolliseksi. Työtön valitsee itse mitä tekee.

      • Anonyymi

        Totta kai työtön valitsee. Hän voi valita sen välillä pitääkö työnhaun voimassa vai ei. Kukaan ei pakota työtöntä olemaan työnhakijana. Sen kun päättää työnhaun verkossa voin kukaan ei soittele ja häiriköi.

      • Anonyymi

        Olet täysin oikeassa. Verovaroilla elävä työllisyyspalveluiden henkilökunta on kansalaisten palvelusväkeä, jonka jo palvelun nimikin kertoo. Tietenkin laki määrää ja velvoittaa, että heidän on palveltava asiakkaita eli työttömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta kai työtön valitsee. Hän voi valita sen välillä pitääkö työnhaun voimassa vai ei. Kukaan ei pakota työtöntä olemaan työnhakijana. Sen kun päättää työnhaun verkossa voin kukaan ei soittele ja häiriköi.

        Työtön päättää milloin hänelle sopii yhteydenpito ja pitääkö hän työnhaun voimassa vai ei. Työtön päättää myös yhteydenpitotavan. Oikeusasiamiehen päätöksen mukaisesti puhelin tai netti ei ole pakollinen tapa. Työtön valitsee yksin miten yhteyttä pidetään ja määrää mitä palveluita työllisyyspalveluiden palvelusväki hänelle hoitaa.

        Minä olen kuullut kuinka työkkäristä oli yritetty soittaa henkilölle kahdesti yhden päivän aikana ja koska henkilö ei ollut vastannut, oli hänelle annettu karenssi.

        Syyksi siteerattiin pykälää joka määrittelee työttömän olevan velvollinen olemaan työvoimaviranomaisen saavutettavissa jatkuvasti.

        Työkkärillä oli kuitenkin tiedossa henkilön sähköpostiosoite ja kirjepostiosoite, mutta näitä vaihtoehtoja ei oltu käytetty.

        Työkkärin tädillä oli ilmeisesti ollut huono päivä ja alapäässä kutiava hiivatulehdus, koska oli näin nopeasti poltettu päreet ja kirjoitettu karenssipäätös!

        Syy ja seuraus, kanattaa varmaan oikeasti kuunnella minkälaisia ohjeita sieltä anettaan.
        Poraaminen ja tyhjänlänkyttäminen täällä ei auta asiaa yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syy ja seuraus, kanattaa varmaan oikeasti kuunnella minkälaisia ohjeita sieltä anettaan.
        Poraaminen ja tyhjänlänkyttäminen täällä ei auta asiaa yhtään.

        Hanki hiivalääkitys!

        Diflucan 150 mg

        Jos näin on tapahtunut, niin palvelija ei ole noudattanut lakia.

        Oikeuskanslerinvirasto on käsitellyt useampia vastaavia tapauksia, joissa viranomaiset ovat tavoitelleet työttömiä henkilöitä puhelimitse. Pääsäänto on, että pitää olla tavoitettavissa jollakin tavoin. Tiedoksi riittää esim. jokin osoite. Kirjoilla ei tarvitse olla, koska laki ei määrää, että ihmisellä pitää olla kiinteä asuinpaikka. Laki ei myöskään velvoita, että pitää olla puhelin tai internetyhteys. Kohtuullinen aika kirjeen lähetyspäivästä on kaksi viikkoa, johon mennessä voidaan olettaa vastaanottajan saaneen kirjeen. Silloin siihen voi reagoida esim. Vastaamalla postitse, jolloin postin lähetyspäivä on vastauspäivä. Kannattaa kirjata lähetys, että voi todistaa päivämäärän.

        Pari esimerkkiä jäljempänä. Esimerkiksi ratkaisussa OKV/2254/10/2020 apulaisoikeuskansleri totesi, että Kela oli tavoitellut kantelijaa puhelimitse kertoakseen toimeentulotukeen liittyvästä päätöksestä, mutta kantelija ei ollut vastannut puheluun. Kantelijalle ei ollut jätetty viestiä, eikä häntä ollut kuultu ennen päätöksen tekemistä. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että Kela oli laiminlyönyt kuulla kantelijaa toimeentulotuessa ja hallintolaissa edellytetyllä tavalla. ​

        Toisessa esimerkkitapauksessa, ratkaisussa OKV/2459/10/2021, apulaisoikeuskansleri kiinnitti Kaakkois-Suomen TE-toimiston huomiota asioiden asianmukaiseen ja huolelliseen käsittelyyn sekä viranomaisen neuvontavelvollisuuden toteuttamiseen hallintolain mukaisesti. Kantelijan työnhaku oli katkennut, eikä hän ollut saanut sitä uudelleen voimaan useista yhteydenottoyrityksistään huolimatta. Apulaisoikeuskansleri totesi, että TE-toimisto ei ollut neuvonut kantelijaa asioinnissa hallintolaissa säädetyn neuvontavelvollisuuden mukaisesti, eikä kantelijan asiaa oltu käsitelty asianmukaisesti ja riittävän huolellisesti. ​

        Mm. nämä tapaukset ja useat muut vastaavat osoittavat, että viranomaisten tulee noudattaa hyvää hallintotapaa ja varmistaa, että viestintä asiakkaiden kanssa on selkeää ja dokumentoitua, erityisesti tilanteissa, joissa asiakkaan oikeudet ja velvollisuudet ovat kyseessä.​

        Vastuu työttömän tavoittamisesta on työvoimapalvelijoilla, ei työttömällä.

        Suomessahan on laki että viesti/kirje on toimitettu perille kun se on annettu postin kuljetettavaksi.

        Vaikka posti hukkaisi kirjeen, on se lain silmissä silti toimitettu asiakkaalle ja asiakas on vastuussa jos ei ole toiminut/ollut paikalla kirjeen sisältämien ohjeiden ja aikataulujen mukaisesti.

        Tätä tapahtuu jatkuvasti, että koitetaan parilla puhelulla olla yhteydessä ja jos ei saada yhteyttä, niin tehdään puutteellisilla tiedoilla asiakasta koskevia päätöksi.

        Se miksi tämä menee jatkuvasti läpi, johtunee paljon siitä että työhakijoilla ei ole riittävästi tietoa omista oikeuksistaan ja työvoima/Kela viraomaisten velvollisuuksista ja siksi harva osaa valittaa ja vaatia oikaisua.

      • Anonyymi

        Tee rikosilmoitus poliisille virkahuijarista. Viranomaisella on velvollisuus totuuteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syy ja seuraus, kanattaa varmaan oikeasti kuunnella minkälaisia ohjeita sieltä anettaan.
        Poraaminen ja tyhjänlänkyttäminen täällä ei auta asiaa yhtään.

        Mitä sitten uliset siinä, luuseri.

    • Anonyymi

      Älkää nyt viittikö selittää, yhteiskunta teitä elättää ja siispä teette sen eteen teette mitä teiltä vaaditaan

      • Anonyymi

        Minä olin jo 13 vuotiaana tukkimetsällä itsekseni hevosen kanssa!

        Kyllä on vellihousuja nämä nykypäivän nuoret!

      • Anonyymi

        Työvoimapalvelijoita yhteiskunta eli kansalaiset elättävät maksamillaaan veroilla. Siksi he ovat palvelijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olin jo 13 vuotiaana tukkimetsällä itsekseni hevosen kanssa!

        Kyllä on vellihousuja nämä nykypäivän nuoret!

        Sinä oletkin rikollinen. Työnteko 13-vuotiaana on laitonta. Verot ja vakuutuksetkin jätettiin tietenkin maksamatta ja puut myytiin pimeästi. Työsuojelu ja vuosilomapalkatkin tietenkin laiminlyötiin.
        Häpeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä oletkin rikollinen. Työnteko 13-vuotiaana on laitonta. Verot ja vakuutuksetkin jätettiin tietenkin maksamatta ja puut myytiin pimeästi. Työsuojelu ja vuosilomapalkatkin tietenkin laiminlyötiin.
        Häpeä!

        Mene töihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mene töihin!

        Ilmoittaudu poliisille.

    • Anonyymi

      Muista pitää palvelusväki kurissa.

      • Anonyymi

        Mene muualle onanoimaan siitä työtön luuseri

    • Anonyymi

      Tästä kaikesta pääsisitte eroon heti kun vain menisitte töihin loisimasta!

      Ei olisi mitään näitä ongelmia!

      • Anonyymi

        Virkapummiko se siellä kirjoittelee?

    • Anonyymi

      Sehän on mahdotonta näin kieroutunein arvoin kuitenkin.

    • Anonyymi

      Työtön on orjamme ja orjan kuuluu käyttäytyä kunnolla

      • Anonyymi

        Kuntouttavassa työtoiminnassa työttömän käyttäytyminen ja asenteet korjataan eettisesti ja moraalisesti korrekteiksi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      271
      4687
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3040
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2857
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      29
      2841
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1801
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      60
      1429
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1292
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      215
      1180
    Aihe