Sehän alkaa mahti-ideasta lopettaa tupakointi. Aluksi viekin nikotiinin himot pois. Pikkuhiljaa alkaa räpsytellä sytkäriänsä ja kaipaamaan sitä savua.
Sehän eteneekin vielä suhteellisen viattomasti grillin ja takan sytyttämisellä. Myös retkeily lisääntyy, että saa sytyttää nuotion. Nyt tässä vaiheessa kannattaisi viimeistään aloittaa tupakointi uudelleen.
Mikäli edelleen vain käyttää nikotiinipusseja, savun himoitseminen kasvaa entisestään. Varovasti saattaa iltalenkillä sytyttää pienen roskiksen, joka on kadun varrella. Tästä edetään nopeasti suurien lehtiroskisten polttoon.
Jos jää tässä vaiheessa kiinni, on vielä hieman toivoa. Muussa tapauksessa polttaminen siirtyy yhä suurempiin mittakaavoihin. Autoja, taloja, lentokoneita ja pilvenpiirtäjiä polttaessaan jää väkisinkin jossain vaiheessa kiinni.
Vankilassa sitten tutustuu ekku kertaa huumeisiin. Vapauduttuaan ryhtyy huumediileriksi ja on itsekin addiktoitunut kaikkiin aineisiin. Lopulta kuolee yliannostukseen, tai kilpaileva diileri tappaa.
Niin, että kannattiko lopettaa tupakointi?
>simiti<

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.