Miksi mulla ei ole ystäviä

Tuttu tunne

Haluaisin tietää tuolle syyn. Kuvittelisi että normaalille, mukavalle naiselle olis siunaantunut ystäviä

😥💔

Mielenkiintoista. Mutta antamasi tiedot eivät riitä minkäänlaisen loppupäätelmän tekemiseen, eivät edes arvaukseen syistä.

Oletko ja ovatko ystäväsi nuoria, 20v tai alle? Onko sinulla samoja harrastuksia/mielenkiinnonkohteita kuin heillä? Jos tapaat ystäviäsi kuka johtaa puhetta, hoidatko sinä puhumisen/valitset puheenaiheet, vaiko ystäväsi tekevät niin? Onko teillä yhteisiä puheenaiheita? Oletko ulkonäöllisesti yhteensopiva ystäviesi kanssa, samanmittainen, samaa painoluokkaa jne?

Meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita ja tykkään aika laajasti eri asioista. Myös keskustelen aiheista ja kuuntelen toisen mielipiteitä. Enkä ole omalla toiminnallani haukkunut tai mitään muutakaan.
Mun mieheni ihmettelee miksi mun kaverit ovat tuollaisia mulle.

Ja olen 34v ja kaverit samaa ikäluokkaa

En oo keksinyt mitään selitystä mun ongelmaani. Oon miettinyt olenko ulkonäöltäni jotenkin outo tai jotain

No, ne kaverit nyt muutenkin hävii vuosien mittaan, kuka minnekin, turha sillä päätään vaivata. Keksi muita harrasteita, vaikka autiotaloja kiertää. Vois miehesikin siitä innostua.

Musta on tuntunut siltä että liian moni välttelee mun seuraa. Ihmettelen kun nuorempana mua pyydeltiin mukaan, mutta nykyään ei haluta pitää muhun yhteyttä. Unohdetaan muka vastata viesteihin..

Etkö ole saanut miehesi kavereista itsellesi kavereita tai eikö teillä ole miehesi kanssa yhteisiä ystäviä tai tuttuja? ettekö vietä porukalla aikaa vai onko miehesi ystävät vain miehesi ystäviä ja heitäkään ei kiinnosta tutustua suhun. Jos näin on niin voisit kysyä mieheltäsi miksi hänen ystävänsä eivät halua tutustua suhun. Vai onko miehelläsi vain miespuolisia ystäviä ja viettävät vain aikaa äijäporukassa ja miehesi miespuolisilla ystävillä ei ole tyttöystäviä tai vaimoja joiden kanssa sinä voisit viettää aikaa?

Ei mun miehellä ole kun yks kaveri, mutta en oo sitten lähtenyt mukaan. Harmittaa kun mun tilanne on tämmöinen ettei yhtäkkiä mua voida nähdä/olla normaalisti kuin ennen. Ihmetellyt tuota mikä on kovin muuttunut

Voiko olla niinkin mitä oon miettinyt, että joku on levittänyt musta jonku juorun ja on mennyt heidän korviin. Kun käytös olisi niinku tuollaista. En mä muuta keksi miksi eka muhun oltiin yhteydessä aika aktiivisesti. Sit jotain ihmeellistä tapahtui niin just viestiin ei vastata, ja toiselle ehdotin jotain tekemistä, tuli tyly vastaus no missä sun muut kaverit olis (vähän niinku pyydä heitä)

En tiedä koska en tunne sinua. Minä en etsi pelkkää ystävää vaan kumppania parisuhteeseen. Kumppani on myös ystäväni, jonka kanssa jaan elämäni joka päivä.

Joskus kyse ei välttämättä ole itsestä. Ystävillä voi olla paljon omia huolia ja kuormaa. Ei ehkä ole voimia kannatella toista, tai omaa kykyä itse sanoittaa tai pyytää apua. Ei ehkä halua olla vaivaksi, tai koe luontevaa tilaa puhua asioista. Ehkä omassa käytöksessäkin voi olla tarkasteltavaa, antaako esim. Oman yksinäisyyden ikään kuin valua toisen päälle, vaatiiko huomaamatta kantamaan sitä. Joskus ei ole mitään selkeää syytä, on vain ihmisiä vaikeissa tilanteissa, ja heikkoa kykyä vetää omia rajoja, varsinkin jos on empaattinen luonne joka haluaa olla avuksi, eikä ole sellaiseen saanut kunnollista kannustusta elämässä. Ei ikään kuin halua tuottaa pettymystä kun toisella on vaikea hetki elämässä. Yksinäisyys voi tällä tavoin joskus olla iso mörkö, joka aiheuttaa itseään ruokkivan kierteen työntäen muita pois, jos sen kokija ei seiso tukevasti omilla jaloillaan. Ja joskus yksinäisyys voi varkain näin hiipiäkin elämään, kun on jäänyt jotain aiemman elämän kuormaa, minkä kanssa ei ole oppinut selviämään. Voi olla toki jotain ihan muutakin, mistä sen tietää. 🤷🏻‍♀️