GAP

Huomasin juuri antaneeni palautetta kuusi vuotta sitten ilmestyneeseen kommenttiin.

Vuosi sitten luin kirjan, joka oli kirjoitettu 252 vuotta sitten, ja nauroin itseni pihalle sivuilta.

Tietovisakysymys

Kenen seuraavien henkilöiden kanssa F on istunut oluella, vai kenenkään heistä?

a) EP Salonen

b) Debbie Harry

c) Kylie Minogue

d) David Bowie

e) Nick Cave

(hihitystä)
18380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mjoo

Siis EP on sellainen jäbä, että ei ole toista, mutta en ole istunut bissellä hepun kanssa.

Bowie taas on sellainen jäbä, jollaista ei voi olla olemassa, joten en ole istunut bissellä hänen kanssa.

D on taas niin kaukainen, etten edes voisi olla hänen kanssa bissellä, sillä sydämeni pysähtyisi.

Nick taas on niin synkkä tyyppi, että jo hänen varjonsa musertaisi minut… Sekä bissen.

Eli oikea vastaus KM

Bravissimo.

(hihitystä)

Äänestä
  • Rentous

    Mikä K:n jättimäinen, suorastaan galaksin tasolla leijuva tuoksu on, on kuin ruusutarha rämeiköissä, joista ei voi selvitä hengissä, sillä kaikkialla odottaa myrkky, tuskallinen kuolema ja katumus.

    Edes rantaveteen ei sovi kahlata.

    Mutta kun tämä minimoni istahtaa pöytään, niin keskustelu alkaa kuin luonnostaan.

    Mielestäni Kylie Minogue on ainoa kunnon kundi tässä todellisuudessa.

    Piste

    ((hihitystä)

    Äänestä

  • Joku au-pair ( se sarja au-paireista joskus vuonna 2013- 14 ) sanoi jotenkin että David Bowie on ikäloppu fossiili. Oli jotenkin järkyttävää kuulla n. 18 vuotiaan tytön mielipide- siis silloin Bowie 2013 vuonna vielä eli. Hänhän kuoli 2016. Kyllä Bowien musiikki ei tänäänkään kuulosta fossiiliselta...

    Äänestä

Itsensä eli Rose Dawsonin kanssa. 🌹

Äänestä
  • Eli täytyy jatkaa että NC:n kanssa.

    Äänestä

  • Mjaa

    En edes ymmärrä mitä teen, joten olen kaiken kantaja.

    Inhoan laivoja, unelmia ja todellisuutta.

    (Nyttemmin on kyllä tullut selväksi se että universumi pyörii.)

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Mjaa

    En edes ymmärrä mitä teen, joten olen kaiken kantaja.

    Inhoan laivoja, unelmia ja todellisuutta.

    (Nyttemmin on kyllä tullut selväksi se että universumi pyörii.)

    (hihitystä)

    Jos emme

    Yhdellä ainoalla teleskoopilla (JWST) olemme saattaneet itsemme sellaiselle kynnykselle, jossa totuus loppuu ja jokin muu alkaa.

    On, ja sitä on paljon.

    (reps)

    Äänestä

Huuhaa on se sana, joka tulee lähinnä mieleen.
Virhearvio. Aina, kautta aikojen on ollut ihmisiä, jotka haluavat välittää toisille jonkin tärkeän tai edes sanoman. En tiedä sitten, onko hakoteillä olo jotenkin huono vaihtoehto. Merkityksetön se ainakin tältä katsomalta vaikuttaisi olevan. Erehdys 🤭

Äänestä
  • Mjoo

    Käsittääkseni Huuhaa on hiekkaranta Puumalassa, mutta en ole tästä täysin varma.

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mjoo

    Käsittääkseni Huuhaa on hiekkaranta Puumalassa, mutta en ole tästä täysin varma.

    (reps)

    Äly

    Minkälainen äly sinulla on? Onko älysi erilainen kuin naapurillasi.

    Onko olemassa älyä, jota et älyä?

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Äly

    Minkälainen äly sinulla on? Onko älysi erilainen kuin naapurillasi.

    Onko olemassa älyä, jota et älyä?

    (hihitystä)

    Joo siis mulla on ihan tällainen perusturvaäly, jollaisen kaikki naskalit saivat jo rippikoulussa (ellei ennen sitä) kiviristikeen, jonka alla ihminen lyyhistyy polvilleen ilman luontoa ympärillään.

    Eli sinä voit tunkea jumalasi minne haluat, ja minä maistelen kerkkoja kevään kuusista.

    (hihitystä)

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Voisit vaikka suksia sinne kuuseen kerkkoinesi päivineen :)
    Sunnuntain epistola on matka aasin kanssa :)

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Voisit vaikka suksia sinne kuuseen kerkkoinesi päivineen :)
    Sunnuntain epistola on matka aasin kanssa :)

    Ah

    Rakastan aaseja, sillä aasi jos mikä on olevaisuuden ääni.

    Nämä prkleen ääripäät elävät omassa todellisuudessaan - eli kun ei huvita, niin ei.

    Onneksi olen apina.

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ah

    Rakastan aaseja, sillä aasi jos mikä on olevaisuuden ääni.

    Nämä prkleen ääripäät elävät omassa todellisuudessaan - eli kun ei huvita, niin ei.

    Onneksi olen apina.

    (naurua)

    Kreikka

    Samos 2000 jkr lepäilin hetken pää täynnä mielikuvia menneistä kauheuksista, joita olin tehnyt.

    Pihalla oli aasi, joka ei pitänyt minusta. Vaikka kuinka sitä yritin houkutella, niin tämä eläväinen siitä viis veisasi.

    Talon emäntä taas naksautti, ja aasi oli heti liepeillä.

    Jotkut ovat syntyneet sotimaan, toiset rakastamaan.

    (reps)

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Rakastettava, huonosti hallittava, mutta rakastettava.
    Siltä vastauksesi tuntui sydämessä, ehkä tykkäsin apinasta, mutta kukapa ei 🙈

    Hevosilla ratsastavat olivat sotilaita. Aasilla oli toinen merkitys. Aikakirjoihin merkittävä merkitys.
    Ihan vaan mainitsin ja heti oltiin tunkemassa kerkkiä nenään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Mjoo

    Käsittääkseni Huuhaa on hiekkaranta Puumalassa, mutta en ole tästä täysin varma.

    (reps)

    Se on Hiekkakivi leirintäalue siellä Puumalassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kivi

    On olemassa kiviä. Kiitos tiedosta.

    (hihitystä)

    https://youtu.be/cHWs3c3YNs4?si=mUAGNvlo_xwVsmCA

    Apua🙊

    Ei saa kiusata kiviä!
    Varottava ainakin kuuntelemasta 🙉

    Se näkee ihan liian paljon asioita. Pieni varoituksen sana tämä tähän 🙈

    😂

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Huomasin juuri antaneeni palautetta kuusi vuotta sitten ilmestyneeseen kommenttiin.

Vuosi sitten luin kirjan, joka oli kirjoitettu 252 vuotta sitten, ja nauroin itseni pihalle sivuilta.

Tietovisakysymys

Kenen seuraavien henkilöiden kanssa F on istunut oluella, vai kenenkään heistä?

a) EP Salonen

b) Debbie Harry

c) Kylie Minogue

d) David Bowie

e) Nick Cave

(hihitystä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu