Trump luulee olevansa Yhdysvaltain Kim Jong-un

Trump valmistelee itselleen kyseenalaista syntymäpäivälahjaa
Trump suunnittelee Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin massiivista sotilasparaatia syntymäpäiväkseen.

Trump haluaa paraatiin taistelupanssarivaunuja, lentokoneita ja ohjuksia.
8139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No niinhän Suomessakin on juhlistettu kymmeniä vuosia Mannerheimin syntymäpäivää😂

Äänestä

Häneen eleensä ovat pkorealaisia kyllä
mutta hän on väliaikainen ja maa on demokraattinen
piensijoittaja voi yrittää voittaa hänen puuhistaan

Vaikka ostin jonkin verran lisää niin tällä hetkellä salkkuni on noin 10 prosenttia
laskenut tämän 2025 vuoden maksimimpäivästä noin 18.3.
mutta katsotaan muutman kuukauden päästä

Trumpin ja Putinin yksipuolinen bromanssi näyttää kuitenkin tulleen tiensä päähän.

Venäjän presidentin armottomista taktiikoista aikoinaan kiehtonut Trump sanoi viime kuussa olevansa "erittäin vihainen" ja "vilttuuttunut" tälle, koska tämä ei ollut suostunut Ukrainan tulitaukoon ja venyttänyt neuvotteluja ilman konkreettiaa

"Venäjän on toimittava. Liian monta ihmistä kuolee, tuhansia viikossa, kauheassa ja järjettömässä sodassa", Trump sanoi sosiaalisessa mediassa ennen kuin Steve Witkoff tapasi Putinin Pietarissa

Kremlin tiedottaja Peskov toistelee, että "kaikki etenee erittäin hyvin", tapaaminen Witkoffin ja Putinin välillä jo kolmas tänä vuonna ei tuottanut yhtään mitään

Trumpin Ukrainan-lähettiläs Keith Kellogg tuomitsi iskun ja sanoi sen ylittäneen "kaikki kunnollisuuden rajat". Trump kutsui iskua "kauheaksi", vaikka lisäsikin, että hänelle oli "kerrottu heidän tehneen mokan", mutta ei tarkentanut asiaa eli ilmeisesti lässytti jälleen niitä näitä keksimiään juttuja

Äänestä

Mahdollinen sisäpiiririkos hölöttämällä kursseja eestaas

Tutkintapyyntö on saanut vauhtia sen jälkeen, kun osakemarkkinat nousivat äkillisesti hieman ennen kuin Trump ilmoitti tullien tasapainottamisesta. Nämä tutkintapyynnöt tulevat epätavallisten markkinaliikkeiden jälkeen, mukaan lukien Nasdaqin osto-optioiden määrän merkittävä kasvu tuntia ennen presidentin ilmoitusta.

Äänestä

Moninkertainen uraa!näin se pitää se on voima ja joka jyllää niin Venäjällä kuin jenkeissäkin.

Äänestä

Euroopan unioni valmistelee 17. pakotepakettiaan, jonka tarkoituksena on heikentää Venäjää. Suomen ulkoministeri Elina Valtonen korostaa, että pakotteet ovat tehokkaita ja Venäjä kamppailee nousevan inflaation kanssa.

Venäjä kamppailee merkittävän inflaation kanssa, joka on seurausta pakotteista, kuten Suomen ulkoministeri Elina Valtonen korosti.
Useiden maiden, myös Yhdysvaltojen, johtajat ovat tuominneet sunnuntain hyökkäyksen Sumyyn Ukrainassa, jossa kuoli 34 ihmistä.

EU:n ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa Elina Valtonen korosti, että Euroopan unioni tehostaa toimiaan Venäjää vastaan. Uusi 17. pakotepaketti pyrkii heikentämään entisestään Venäjän taloutta, joka kamppailee jo ennestään korkean inflaation kanssa.

Valtonen arvioi Venäjän joukkojen kohdistaneen iskuja tahallaan siviili-infrastruktuuriin ja totesi, että isku tapahtui pian Yhdysvaltain presidentin lähettilään Steve Witkoffin Pietarin-vierailun jälkeen, jossa hän tapasi Vladimir Putinin.

Ministeri korosti, että tämä osoittaa Venäjän täysin piittaamattomana rauhanprosessista eikä kunnioita ihmiselämää.

Äänestä

Trump tietty sekoilee koko ajan mutta turha häntä on haukkua SEN SIJAAN
voi piensijoittajana yrittää hyötyä hänen hölötyksistään

tänään uhkaus huomenna peruutus sitten toisin päin ja lievennys ja muutos
eikä kukaan oikein tiedä missä mennään

mutta voi yrittää hyötyä ja ostaa dipistä kun Trumpin uhkailut leviävät Suomen
pörsiin keinuttaen laivaa

Ei YLEISESTI tässä USA:n tilanteessa mitään hopeareunusta ole

trump vaikuttaa vajoavalta omaan laivaansa ehkä geriatrista hoitoa kohden

saattaa jopa uskoa itse uskoo omiin horinoihinsa joita avustajat tunkevat

kyse vo olla loppujen lopuksi aika yksinkertaisesta: ikä on tehnyt tehtävänsä ja korvien väli rappeutuu kovaa kyytiä.

kuinka kauan maga-kultti seuraa johtajaansa vai ehtiikö virkakauden loppuun

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Trump valmistelee itselleen kyseenalaista syntymäpäivälahjaa
Trump suunnittelee Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washingtoniin massiivista sotilasparaatia syntymäpäiväkseen.

Trump haluaa paraatiin taistelupanssarivaunuja, lentokoneita ja ohjuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu