Suomella ei ole kohta varaa jäsenmaksuihin

Naton on otettava todesta se ettei näin velkaisella maalla ole mihinkään nouseviin puolustusmenoihin saati koko jäsenyyteen kohta edes varaa.

Valtionvelka oli vuoden 2024 lopussa 169,4 miljardia euroa eli 61,2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen (57,1 % vuonna 2023). Julkinen velka oli 82,5 % prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (77,1 % vuonna 2023).27.2.2025
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Purra ottaa lisää velkaa,sen hän osaa.

Äänestä
  • Purran puolue on vaikeuksissa JUURI SIKSI, ETTÄ HÄN YRITTI RAJOITTAA VALTION VELANOTTOA LEIKKAAMALLA KULUJA!

    SDP JA VAS.LIITTO ELIVÄT VELKARAHALLA VAILLA HUOLIA AIKOINAAN!

    Äänestä

  • Valtionvelka/julkinen velka ovat seurausta vuosikymmenien aikana eduskunnassa tehdyistä menopäätöksistä lainsäädännön kautta !

    Julkisen talouden menot ovat Suomessa 55% suhteessa BKT:hen
    Luku on teollisuusmaiden toiseksi korkein/huonoin luku !

    Korkeat julkiset menot aiheuttavat korkean verotuksen matalan talouskasvun ja matalat varallisuustasot !

    Lisäksi Suomi velkaantuu pääosin ulkomaille !?

    Julkinen velka oli vuoden 2024 lopussa 228 miljardia Euroa !

    Melkoinen perintö syntymättömille sukupolville !??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Naton on otettava todesta se ettei näin velkaisella maalla ole mihinkään nouseviin puolustusmenoihin saati koko jäsenyyteen kohta edes varaa.

Valtionvelka oli vuoden 2024 lopussa 169,4 miljardia euroa eli 61,2 % suhteessa bruttokansantuotteeseen (57,1 % vuonna 2023). Julkinen velka oli 82,5 % prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen (77,1 % vuonna 2023).27.2.2025

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu